Näin unessa kun yritimme siirtää raskasta venettämme maihin. Auttajia tuli trailerille siirrossa. Kummallista mietin miksi he tekevät sen sisällä jossain rakennuksessa, kun on ahdasta. Eri huoneita ja matalia oviaukkoja. Trailereitakin oli kaksi. Ei sitä ennen näin tehty. Ajettin vain trailerille. Minulla on kiire ehdinkö ennenkuin he siirtävät. Kerron miehelleni meneväni hoitamaan sen. Mieheni sanoo, että kumisaappaasi ovat lyhyet. Ei haittaa sanon. Kahlaan sitten vedessä. Lopputulosta en tiedä, kun heräsin.
Kuollut mieheni saapui uneen. Hän sanoi on tylsää olla jatkuvasti paikallaan. Oli liikuntarajoitteinen elämässä. Ihmettelin, kun hän unessa nousi seisomaan. Oli vahvan näköinen. Kerroin sen tyttärelleni. Kampasin hänen hiuksiaan jotka hieman kihartuivat. Hän oli komea. Sanoi rakastan sinua. Tunne oli hyvin voimakas. On normaalisti vieläkin. Rakastimme syvästi 49 vuotta.
Olin lämmittämässä vanhaa puusaunaa toisille kylpijöille. Laitoin pesään puita. Hoputin heitä kylpemään. Henkilöitä en tuntenut.
Iso rakennus ehkä yliopisto kävelen portaita ylös ja alas etsin huonetta josta voisin laittaa määrätyn musìkin soimaan. Löydän sen ja menen ulos. Odotan että henkilö huomaan musiikin ja tulee luokseni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.