Melkein joka viikko tulee uusia hyviä Suomea koskevia uutisia.
Tänä aamuna silmiini osui tieto, että Suonessa on 65 000 työtöntä vähemmän, kuin vuosi sitten.
Ei uskoisi, kun kuuntelee perusteettoman marinan määrää.
Hyvä, hallitus!
Suomella menee hyvin!
13
167
Vastaukset 13
- Anonyymi
Lähtötilanne vuosi sitten oli sellainen että nyt pitäisi olla vähintään 160000 työtöntä vähemmän kun vuosi sitten ennenkuin alkaa kehumaan nykyhallitusta.
- Anonyymi
Työllisyys ei saa olla mikään itseisarvo. Tulevaisuudessa siirrytään asteittin järjestelmään, jossa tosiasiallinen kotitalouden rahoitus tulee sosiaalisista tulonsiirroista ja palkkatyö ja sen verutus ovat vain yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumista.
Jo nyt 3/4 kotitalouksista saa sosiaalisia tulonsiirtoja. Kun loppu 1/4 saadaan järjestelmän piiriin, Suomessa oĺlaan jo lähellä tätä yhteiskuntaideaalia.
Tietysti myös omistus pitää tasata,
Näitä kaikkia ei kuitenkaan saada toteutettua vielä tällä vaalikaudella. - Anonyymi
Huvittavan yksinkertaisen kirjoitus. Vuosi sitten oli tiukat koronarajoitukset, ravintolat ja muut kiinni ja muutenkin kaikki seis. Poikkeustilanne. Siksi työttömiä oli silloin niin paljon. Nyt on rajoituksia höllennetty, ihmiset menneet töihin ja jopa työvoimapulaa.
- Anonyymi
niin ja uusia suomalaisia tulee ja töitä on kaikille.
eivät ole elättejä hyvä niin. - Anonyymi
pitkäaikais työttömyys on lisääntynyt koko punahallituksen ajan
- Anonyymi
Suomella ja suomalaisilla keskimäärin menee koko ajan paremmin, paitsi tietenkin persut, joilla on aina kaikki päin persettä.
- Anonyymi
Huutakaa hyvistä uutisista kovempaa, jotta Marin ja Tuppurainen saavat taas aiheen lahjoittaa miljardeja välimerenmaihin.
- Anonyymi
Suomi on rikas maa.
Kotitaloudet vain ovat EU:n köyhimpien joukossa.- Anonyymi
Niin 16-vuotisen porvarijohtoisten hallitusten "kikytyskauden" seurauksena, nyt tilanne laitetaan kuntoon Marinin 1 ja 2hallitusten aikana.
- Anonyymi
Sitä minä vaan, että missä se Antti Rinteen takaama vappusatanen?
Siis kokonnainen satanen nettona. - Anonyymi
Nyt on nousukausi ja velkaa otetaan niin paljon kuin saadaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142794
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761226Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671148- 84980
- 87863
- 63828
- 72775
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?141732Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69731Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 57656
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47644Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri37637Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618- 40574
- 55558