Kentälle jäi 1500 venäläistä ja 3 000 suomalaista sotilasta kuolleina. Heikki Ylikankaan mukaan 60-80% seuraavana vuonna Pohjanmaan pitäjässä syntyneistä lapsista oli venäläisten sotilaiden siittämiä. Naiset kuuluivat voittajille. Suurin syntipukki oli Ruotsin idioottikuningas Kaarle XII. Hän ajoi Pohjanmaan turmioon sotaretkellään Venäjälle. Suomalaiset maksoivat hinnan tästäkin natottamisesta.
Venäläiset tekivät Suomen armeijasta muusia 1715
Anonyymi
3372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ratkaisu tapahtui Napuen kylän aukeilla 19.2.1714. Armfeltilla oli komennossaan 3 000 jalka- ja 1 500 ratsumiestä sekä tuhatkunta lähipitäjistä koottua pääosin keihäin varustettua nostomiestä, jotka sijoitettiin rykmenttien taakse ja kuormaston suojaksi. Armfelt ryhmitti 16.2.1714 väkensä poikki jäätyneen Kyrönjoen. Golitsyn harkitsi kolme päivää ja kävi sitten yli 9 000 miehellä ryhmitystä päin.
Venäläiset iskivät oikealta koukaten suomalaisten vasempaan siipeen ja tukivat rynnistystä ratsuosastolla, jonka toivat kentälle näkösuojassa jäätynyttä Jaurinnevaa pitkin. Tajuttuaan vihollisen aikeet Armfelt käänsi väkensä rintamasuuntaa ja komensi joukot hyökkäykseen. Suomalaisten oikea sivusta, jota pääosa ratsuväestä suojasi, menestyi hyvin ja pakotti venäläiset perääntymään. Vasen sivusta joutui ahdinkoon vihollisen saarrostuksen edetessä. Kun ratsuväki ja osa nostomiehistä pakenivat, saarrosta tuli täydellinen ja taistelusta verilöyly. Suomalaiset menettivät kaatuneina 2 645 miestä. Venäläislähteet myöntävät kaatuneitten luvuksi vain 421, haavoittuneiden sentään 1057. Vangiksi jääneet huomioiden Armfeltin armeijasta pelastui jalka- ja nostomiehiä muutama sata.
Seutua kohtasi ennen kokematon perikato. Venäläissotilaat saivat palkkiona ryöstöoikeuden, ja saalistusvimmaa lisäsi se, että voittaja tähtäsi hävitykseen, ei miehitykseen. Naiset, lapset ja vanhukset jäivät alttiiksi vihollisen raivolle, sillä suuri osa kenttäkelpoisesta miesväestä menehtyi Napuella tai joutunut vangiksi. Papiston tietojen mukaan ”suuressa Kyrön pellon taistelussa” kaatui Vähästäkyröstä 144, Isostakyröstä 141 ja Laihialta 113 nostomiestä eli 70, 45 ja 60 prosenttia pitäjien hengille kirjoitetuista aikuisista miehistä.
Kansaa surmattiin, omaisuutta ryöstettiin ja taloja poltettiin. Naisia raiskattiin; Isonkyrön emäseurakunnassa 1715 syntyneistä 36 lapsesta 24 oli ”väkivaltaisten vieraitten” tuotosta. Monet kuolivat tai iäksi vammautuivat kidutuksissa, joilla heitä pakotettiin paljastamaan arvotavaran kätköjä. Maaliskuussa 1714 venäläiset vetäytyivät etelään, mutta palasivat syksyllä takaisin ulottaen tuhotyönsä siihen asti säästyneisiin osiin Pohjanmaata. Isoviha alkoi kaikkialla.
Ja stallareilla riittää riemua vielä satojen vuosien jälkeenkin.
Suomalainen sotilas ei vastannutkaan "kymmentä ryssää".
Kyseessä oli ’ruotsalainen sotilas’ olipa kotoisin mistä maasta hyvänsä!
Kannattaisi elää sovussa ja rauhassa Venäjän kanssa. Suomi häviää kaikki sotansa. Oli viettelijä sitten Ruotsi, Saksa tai USA.
Pietari tässä kuitenkin oli hyökkääjä
Ei yllä tämän sodan aloitti Ruotsin hunsvottikuningas Kaarle XII. Suomalaiset pantiin maksamaan tästä kuninkaan sotahulluudesta hirvittävä ei. Älkäämme koskaan sitä unohtako.
Sodan aloitti Tanskan, Saksi-Puolan ja Venäjän muodostama liittokunta hyökkäämällä Ruotsia vastaan ilman sodanjulistusta. Miksi tästäkin täytyy valehdella?
Imperialistinen Ruotsi sai selkäänsä mutta hinnan maksoi suomalainen kansa. Onko RKP kuulolla?
RKP ei ole koskaan kuullutkaan tällaista. Suomalaiset oli aina Ruotsin armeijan tykinruokaa varsinkin Kaarle XII aikana. Oikea "sankarikuningas" joka hävitti paikallisen 'suurvallan'.
Venäjästä tuli Itämeren suurvalta. Ruotsin peli oli pelattu. 1808 suomalaiset onneksi antautuivat. Ruotsin puolesta sotiminen sai riittää.
Eivät antautuneet edes silloin? Suomi kun ei ollut mikään valtio ja sodan osapuolet, Ruotsi ja Venäjä, solmivat rauhan, jossa Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle!
Voi Tarkkispoika-parkaa kun sitä ihanaa ’antautumista’ ei vaan löydy;-D
No ei tietenkään suomalaiset antautuneet, vaan ruotsalaisetpa antautuivat, sitä ennen olivat luovuttaneet Suomen Venäjälle.
Armeijan tilanne oli talven tullessa käymässä yhä hankalammaksi. Sitä vaivasi elintarvikepula ja mieliala oli matalalla. Uuden perääntymisen jälkeen oltiin valmiita aselepoon. Venäjällä aselepo otettiin hyväksyvästi vastaan ja 19. marraskuuta 1808 Olkijoella solmittiin aseleposopimus. Sopimuksen allekirjoittivat kenraalimajuri Adlercreutz ja kenraaliluutnantti Kamenski. Sopimuksen mukaan Ruotsin armeijan tuli vetäytyä Kemijoen taakse niin, että 29. marraskuuta mennessä Oulu ja 13. joulukuuta mennessä Kemi tuli jättää venäläisille. Sotatoimet Suomen alueella olivat käytännössä ohi.[37]
Toinen sotavuosi
Maaliskuussa 1809 venäläiset joukot hyökkäsivät kolmelta suunnalta. Eteläisin hyökkäys tapahtui Ahvenanmaalle ja sieltä edelleen Grisslehamniin. Ahvenanmaan rintamalla solmittiin aselepo 20. maaliskuuta. Maaliskuussa venäläiset hyökkäsivät Merenkurkun yli ja valtasivat Uumajan. Venäläiset kuitenkin peräytyivät Uumajasta, sillä he uskoivat rauhan tulevan pian. Kolmas hyökkäys tapahtui Pohjanlahden ympäri Kemin ja Tornion alueelle 22. maaliskuuta. Ruotsalaiset joukot antautuivat alueella 25. maaliskuuta. Alueelle ei jäänyt merkittäviä ruotsalaisia joukkoja, mutta venäläiset eivät edenneet etelään, lähinnä huolto-ongelmien vuoksi.[38]
Tuolloin isonvihan aikaan me oltiin ruotsalaisia, eli Ruotsin armeija otti takkiin Venäläisille muistakaa se...
Mitään ”Suomen armeijaa” ei tuohon aikaan edes ollut!
Ruotsin armeijaan kuului 1720-luvun lopulla kymmenkunta suomalaista rykmenttiä, yleensä lääneittäin ryhmiteltyinä. Oli sekä jalkaväkeä että ratsuväkeä, oli ruotusotilaita ja värvättyjä.
Niin oli… Ruotsin armeijan osasina!
Luonnollisesti juurikin näin.
Kun Ruotsin valtakunta perusti erillisen tykistöaselajin, se jaettiin kolmeen osaan: Kuninkaallinen Götan Tykistörykmentti, Kuninkaallinen Svean Tykistörykmentti ja Kuninkaallinen Suomen Tykistörykmentti. Ei siis todellakaan "Suomen Kuninkaallinen" vaan "Kuninkaallinen Suomen", jossa "Kuninkaallinen" tarkoittaa Ruotsin Kruunua.
1720-luvulla Ruotsi palautti miehitysaikana länteen paenneet joukko-osastot takaisin Suomeen puolustamaan valtakunnan itärajaa, tällä kertaa vahvistettuina tuhansilla täydennyssotilailla, erityisesti Länsi-Göötanmaalta. Tämä nuori miesväki otti paikkansa eri puolilla suomalaisia joukko-osastoja ja toi siten aikanaan panoksensa Suomen kansan geneettisen perimään.
Onko Venäjä ollut koskaan sodassa SUOMEN kanssa?
Olivatko Venäjän armeijan sotilaat pääasiassa Luoteis-Venäjältä ja Karjalasta sillä Pohjanmaalla oli merkittäviä haploryhmä N:n isälinjan esiintymiä?
"Ihan sama kenen sonni kunhan vasikka jää taloon".
-venäläinen sananlasku
Jos olisi ollut Nato, soa vihaa ei olisi tullut. Nyt Venäjä, Tanska ja Saksi-Puola hyökkäsivät Ruotsin kimppuun
No sinäkö pöljä kuvittelet, että vuonna 1700 oli Amerikan Yhdysvallat olemassa?
1700 luvun lopussa oli
Amerikan Yhdysvaltoja vapauttamassa oli myös aatelisherra G M Armfelt. Hän aloitteli uraansa nerokkaan kuninkaamme Kustaa III:n suosikkina mm opettaen kruununprinssille suomen kieltä, ja päätyi monen värikkään vaiheen jälkeen perustamaan Suomen suuriruhtinaskunnan omaa byrokratiaa.
Napuen taistelu käytiin 1714. Avauksessa on muitakin virheitä, esimerkiksi kummankin puolen kokonaistappiot ilmoitetaan "kaatuneiksi". Noin kolmasosa Ruotsin jalkaväestä ja kaksi kolmasosaa ratsuväestä sekä talonpoikien enemmistö pääsi pakoon, mutta viimemainittuja murhattiin paljon taistelua seuranneina päivinä.
Kaarle XII:lle pitäisi pystyttää Suomeen muistomerkki jonka juurelle suomalaiset voisivat käydä kusemassa.
//// Kainalniemen Hiki
Hänellä on komea näköispatsas Tukholmassa. Etkö jaksa pidätellä sinne asti?
Kunhan saat ensin Suomeen muutaman onton Leninin pään tienvarsille, jotka on ylhäältä auki ja varustettu WC-istuimella!
Huvittavinta on, että avaaja syyllistää Kaarle XII:a 90 kuolemansa jälkeen käydystä sodasta.
Kuoliko tämä aloittaja muka 90 vuotta sitten?
Mikäs sota silloin käytiin?
Miksi ihmeessä korjaukseni poistettiin ja virheellinen kommentti jätettiin?