Totuus Amerikan mafiasta: yllättävän pienet vuosiansiot

Ann Lise Anderson pääsi tutkimaan Usan mafian kulissien taakse yliopistotutkimuksessa saamalla käyttöön laajan FBI:n tutkimusaineiston joka ääninauhojen lisäksi sisälsi talousrikostutkijoiden aineistoa. Anderson havaitsi että myytti mafiasta valtavana rahakoneena jona populaarikulttuuri sen esitti ( mm Godfellas, Kummisetä jne) ei pitänyt paikkaansa. Mafiaperheiden salainenkin rahankäyttö ei paljastanut mitään valtavia rahavaroja ja kuukausiansioita. Useimpien jäsenien tulot ja rahankäyttö lähellä ammattitaitoisen työvoiman. Vuosiansot liikkuivat vain 6 000 ja 40 000 dollarin välillä 1970-luvun alussa. Edes organisaation pää ei ansainnut enempää kuin 200 000 dollaria vuodessa. Numbers Game oli mafian päärahanlähde. Uhkapeli muuten lähinnä nappikauppaa. Korttipeliä. Muutamia baareja ja pieniä rakennusfirmoja organisaatiota lähellä. Ei ihme ettei yksikään mafiooso ei toivut poikiensa lähtevän tälle uralle.
13290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Italiassa kymmenkunta vuotta sitten tehty tutkimus paljasti että mafian vuosiansiot sen sijaan että olisivat olleet 80 miljardia olivat vain 9.5 miljardia ja summaan laskettu kaikkien organisaatioidenkin tuloja. Rahaa jakamassa niin moni ja niin suuri osa myös takavarikoitu että hyvin harva edes jäsenistä tienasi hyvin. Vaarallinen elämä ja yllättävän pienet tulot. Nämä konnat eivät lisäksi ole mitään ruudinkeksijöitä.

Mafian valta on myytti.

Äänestä

Taisi olla se tutkimus jonka kohde oli Philly Mob eli Philadelphian Angelo Brunon organisaatio?

Äänestä

Usassa suuret monikansalliset korporaatiot ovat ottaneet uhkapelin haltuunsa ja "Numeropeli" on aikansa elänyt slummien juttu. Mafian jäsenet siirtyivät huumekauppaan juuri siksi etteivät enää muuten olisi kyenneet elättämään itseään. Todistajaohjelmiin saadut mafian jäsenet ovat myöntäneet kuulusteluissa ja myöhemmin haastatteluissa etteivät koskaan nähneet niitä suuria rahoja. Tämä olikin heidän ihmettelyn aiheensa. Todellisuudessa niitä "suuria rahoja" ei edes ollut olemassa. Joku heroiinikilo ei välttämättä tarkoittanut sitä että siitä saatiin miljoona dollaria. Osa aineesta meni myyjien omaan käyttöön ja katuhinnan sijasta tukkuhinta oli se joka paremmin kertoi mitä organisaatio saattoi saada aineesta. Mafialle Italiassa salakuljetus, varastetun tavaran myynti ja suojelurahat onkin suurempi rahalähde kuin huumeet. Hyvin äkkiä isotkin rahat hajoavat pieniin osiin kun jakajia satojatuhansia.

Äänestä

Kun Lufthansan kuljetus ryöstettiin sai mafiaa lähellä ollut ryöstökopla 7 miljoonaa. Se oli isoin juttu koska raha käteistä. Mutta se että siitä tuli legenda paljastaa että muuten mafia ei tienannut paljon. Kymmeniä ihmisiä kuoli kun suita tukittiin. Samaan aikaan Euroopassa ja muualla on tehty paljon isompia ryöstöjä. Mafia ei ole hyvä edes tietokonehakkeririkollisuudessa. Aasiassa ryöstettiin 80 miljoonaa euroa haittaohjelmaa hyväksi käyttäen. Rahat pestiin Manilan kasinoissa.

Äänestä

No mikä on vuoden 1979 noin 7000 dollarin ostovoima nykyisellään?

Äänestä
  • Vuoden 1979 dollarin ostovoima 3.74 dollaria tänään. Mutta vuoden 1970 dollarilla 7 dollarin ostovoima tänään. Siis 7 000 dollaria 1970 vastaan tänään 49 000 dollaria eli 43 000 euroa. Siinä tyypillinen Philadelphian ja luultavasti myös New Jerseyn mafian rivimiehen vuosiansiot. Kyse jänistä. Mafiassa ollut Michael Franzese on todennut että valtaosa mafian jäsenistä ei ole hyviä tienaajia. Franzese itse tuskin olisi itse ilman venäläisiä suorittaa New Yorkissa kuuluisaa polttoaineen veronkiertohuijausta. Yleensä innovaatiot älykkäisiin rikoksiin tulevat tämän italialaismafian ulkopuolelta.

    Äänestä

Mafia ei pärjää ellei ympäröivä yhteiskunta ole läpeensä korruptoutunut. Rikollisten voima on seuraus korruotoituneesta hajonneesta yhteiskunnasta. Putin nitisti Venäjän mafian 1998-2000. Samalla hän aloitti oligarkkien yhteiskuntaluokan likvidoinnin. Mao teki saman Kiinassa. Taiwaniin ja Hong Kongiin pakeni gangstereita.

Äänestä

Vuoden 1963 kuuluisassa Joe Valachi-oikeusistunnoissa toimittaja pääsi haastattelemaan Genovese-organisaation rivimies Valachia. Toimittajan arvio: "ne päivät jotka sain viettää Joe Valachin kanssa vakuuttivat minulle että mafia yliarvostetuin asia Usassa sitten kommunistisen puolueen".

*****Penna Tervo*****

Äänestä
  • Sorry, kyseessä ei ollut toimittaja vaan asianajaja Hudley joka antoi tuon lauselman Valachista.

    "When Valachi decided to co-operate with the U.S. Justice Department, Attorney William G. Hundley became his protector and later stated, "We'd put dark glasses and wigs on him and take him to the Roma restaurant. He was a hell of a guy.... My days with Valachi convinced me that the Cosa Nostra was the most overrated thing since the Communist Party.""

    *****Penna Tervo*****

    Äänestä

Wall Streetilla on miljoonaa kertaa enemmän valtaa käsissään kuin jollakin ääliöiden Cosa Nostralla.

Äänestä

Jokseenkin kaikki mafianpomot joko ammuttu, istuvat linnassa loppuikänsä tai siirtyneet vasikoiksi. Täytyy olla melkoinen ääliö joka unelmoi rikollisen urasta. Osa mafiaa lähellä ollut toimii nykyisin kaikessa hiljaisuudessa tehden laitonta businesta eikä enää halua mitään kontaktia mafiaan. Kukaan ei esim halua enää mafiapomoksi. Hehän ovat heti maalitaulu numero yksi.

Äänestä

Gangsteri Henry Hillistä totesi FBI:n agentti Steve Carbone:

"Henry Hill had mentality of 8 years old."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ann Lise Anderson pääsi tutkimaan Usan mafian kulissien taakse yliopistotutkimuksessa saamalla käyttöön laajan FBI:n tutkimusaineiston joka ääninauhojen lisäksi sisälsi talousrikostutkijoiden aineistoa. Anderson havaitsi että myytti mafiasta valtavana rahakoneena jona populaarikulttuuri sen esitti ( mm Godfellas, Kummisetä jne) ei pitänyt paikkaansa. Mafiaperheiden salainenkin rahankäyttö ei paljastanut mitään valtavia rahavaroja ja kuukausiansioita. Useimpien jäsenien tulot ja rahankäyttö lähellä ammattitaitoisen työvoiman. Vuosiansot liikkuivat vain 6 000 ja 40 000 dollarin välillä 1970-luvun alussa. Edes organisaation pää ei ansainnut enempää kuin 200 000 dollaria vuodessa. Numbers Game oli mafian päärahanlähde. Uhkapeli muuten lähinnä nappikauppaa. Korttipeliä. Muutamia baareja ja pieniä rakennusfirmoja organisaatiota lähellä. Ei ihme ettei yksikään mafiooso ei toivut poikiensa lähtevän tälle uralle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu