https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008218655.html
Lähes 200 autoa paloi yöllä Tukholman lähellä – "Se oli kuin masuuni”
Läheisyydessä asuvia ihmisiä on varoitettu runsaasta savusta.
JAA
Olli Söderkultalahti
7:34
RUOTSALAISLEHTI Aftonbladet uutisoi torstaiaamuna lähes 200:sta parkkihallissa palaneesta autosta Märstassa Tukholman pohjoispuolella. Lehden mukaan kyseessä oli maanpäällinen kaksikerroksinen halli.
Henkilövahingoista ei ole tietoa. Runsas savu ja kuumuus ovat vaikeuttaneet sammutusoperaatiota.
– Kiinteistölle on aiheutunut totaalinen vahinko. Se tulee romahtamaan lopulta, Kurt Holm pelastuslaitokselta sanoo Aftonbladetille.
Hälytys tapahtumasta jätettiin kello kahdelta yöllä. Viranomaisten mukaan palon leviämisen riskiä oli tuntia myöhemmin vielä vaikea arvioida.
– Se on kuin masuuni, pelastuslaitoksen Magnus Bengtsson kommentoi liekkien valtaamaa hallia aiemmin.
Bengtsson toteaa Aftonbladetille savun olevan vaarallista, ja useiden palavien autojen aiheuttavan siten terveysriskin. Läheisyydessä asuvia ihmisiä ohjeistetaan sulkemaan ikkunat, ovet ja ilmanvaihtokanavat.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olikohan syyllinen ladattava Volvo vai sähkö-Volkkari?
Norjassa oli viime vuonna vastaavanlainen parkkihallipalo, ja sen aiheutti Diesel-Zafira.
https://insideevs.com/news/392047/bloomberg-ev-fire-cause-diesel/
Ilmakos autokanta uudistaa ruotsissa
Polestar 2 saapunut Kiinasta Ruotsiin?
Jos oli sähköauto niin ajokiellot uhkaa, hirvittää kun ostareiden ja kauppojen parkkihalleissa latauspisteitä, eihän niissä ole bensapumppujakaan tai kaasuasemia, niin miksi sähköautoille erivapaus? Akut boi räjähtää pikalatauksessa erityisesti joten ei hyvä.
Jenkeissä laaja taksisinkutsu Chevrolet sähköautoille, joitavon palanut paljon juurikin latauksessa.
Taitaa kuolla koko sähköauto buumi.
Ka just palo hollannissa VW ID.3 ilman mitään syytä.
Johan niitä palaa suomessakin . Mitä ruotsi edellä... Tämä on "uusruotsalaisten kansallinen huvi.
Norjassa paloi jo ennen Ruotsia. Olisko jotkut breikviikin persukannattajat ollet asialla?
Miten ne autot noin vaan itsekseen syttyy onko vika sähkölaitteissa?
Ruotsissa autoilla on kulttuurinen tapa roihahdella tuleen.
Sähköautot tuovat tähän oman pikantin lisänsä, syttyillen ominpäin milloin missäkin.
Osta sähköauto ja kremaa koko perhe.