Verenpaine ja päänsärky

Munulla on todettu verenpainetta ja siihen lääkkeet. Kuitenkin pää on oudon tuntuinen, humahtelee ja esim. kumartuessa tuntuu kipua. Samoin jos pää jotenkin tärähtää. Onko nämä verenpaineen oireita tai kenties muuta?
131905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Minulla ei korkea verenpaine aiheuta erikoisemmin mitään tuntemuksia, mutta kun se menee liian matalaksi, niin päässä " humahtelee ", tuntuu vähän samalta kuin korvat menisivät tavallaan tukkoon.
Matala paine aiheuttaa minulle myös huimausta.

Tuli mieleeni, että onko sinun verenpaineita mitattu lääkityksen alettua ?
Ettei vain olisi mennyt turhan alas, kun on noita oireita tullut.

Verenpainelääkitys voi olla aika hankalakin alussa, koska sopivan lääkkeen ja annostuksen hakeminen saattaa kestää, kun voi joutua kokeilemaan eri valmisteita.
Tietty parempi, jos heti alkuun löytyy hyvä.

Äänestä

Minulla humahtelee kun paineet menee matalaksi. Tyypillinen tilanne esim. istun pitkään alhaalla, ylös noustessa verenpaine laskee luontaisesti, pikkuisen voi heittää vintistä ja silmissä pimenee vähän. Ei ole aiheuttanut muuta, eikä ole särkyjä. Lääkkeistä kannattaa aina keskustella hoitavan lääkärin kanssa. Lääkityksen alkuvaiheessa voi viedä aikaa saada lääkitys oikealle tasolla. Verenpainelääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksen tasaantumiseen menee 1- 2 kk lääkityksen aloittamisesta, kun lääkettä käyttää säännöllisesti aloituksesta alkaen. Itse olen valinnut pienet vippailut ja hoitotason alareunalla olevat paineet. Niiden kanssa voin elää, mutta korkean verenpaineen kanssa todennäköisesti en.

Äänestä

Minä olen syönyt verenpainelääkkeitä noin viitisen vuotta. Nyt lääkäri ehdotti, että nostetaan lääkitystä ja minun pitäisi ottaa 2-kertainen annos lääkkeitä. MInä olen ilmoittanut lääkärille, että lopetan lääkityksen nyt kokonaan. Se on minun tahtoni ko. asiassa.

Äänestä
  • Suosittelen vahvasti harkitsemaan verenpainelääkityksen jatkamista. Aina voit pyytää lääkäriltä tietoa miksi lääkityksen tasoa nostetaan. Ei lääkäri sitä huvikseen esitä. Itselläkin oli kova paikka aloittaa lääkitys reilut 2 vuotta sitten. Päätin sisukkaasti koettaa hoitaa asian elämäntapamuutoksilla. Jouduin kuitenkin toteamaan, ettei paineiden pitäminen alhaalla onnistu pelkästään omin muutoksin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suosittelen vahvasti harkitsemaan verenpainelääkityksen jatkamista. Aina voit pyytää lääkäriltä tietoa miksi lääkityksen tasoa nostetaan. Ei lääkäri sitä huvikseen esitä. Itselläkin oli kova paikka aloittaa lääkitys reilut 2 vuotta sitten. Päätin sisukkaasti koettaa hoitaa asian elämäntapamuutoksilla. Jouduin kuitenkin toteamaan, ettei paineiden pitäminen alhaalla onnistu pelkästään omin muutoksin.

    On minulla miettimisaikaa siinä asiassa. Kirjoitin Omakantaan siis, että todennäköisesti lopetan lääkityksen lähiaikoina. Tein verenpainemittauksen 4:n päivän seurannan kotona hätäisesti ja tuli normaalia korkeampia verenpainearvoja siis. Yksi tekijä oli kyllä kai sekin, että käytin suolaa aika paljon, se kohottaa kyllä verenpainetta, vaikka lääkitys olisikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On minulla miettimisaikaa siinä asiassa. Kirjoitin Omakantaan siis, että todennäköisesti lopetan lääkityksen lähiaikoina. Tein verenpainemittauksen 4:n päivän seurannan kotona hätäisesti ja tuli normaalia korkeampia verenpainearvoja siis. Yksi tekijä oli kyllä kai sekin, että käytin suolaa aika paljon, se kohottaa kyllä verenpainetta, vaikka lääkitys olisikin.

    Jos kotimittauksessa tulee korkeat arvot, niin miksi ihmeessä lopetat lääkkeen? Korkea verenpaine tekee tosi pahaa tuhoa elimistössä. Sydän, munuaiset, verisuonet jne. Haluatko itsellesi jonkun kroonisen sairauden vain siksi, että et halua syödä lääkettä? Kannattaa miettiä uudestaan

    Äänestä

Aloittaja kirjoittaa, että on saanut verenpaineesen lääkkeet. Oleellista on kuitenkin, auttaako lääke ja onko verenpaine laskenut lääkkeiden ansiosta hyväksyttävälle tasolle? Sitä pitää mitata, ja jos paineet on edelleen kovat, lääkitystä täytyy säätää.

Äänestä

Aloittaja kirjoittaa ja on varmaan mitannutkin kotona verenpainetta. Minun mittaukset olivat keskimäärin luokkaa 150/90 ja lääkäri kehotti kaksinkertaistamaan verenpainelääkityksen. Minusta tämä ei ollut asiallista ollenkaan. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee.

Äänestä

Nyt oli iltapaine 142/85, tämä on minun normaali painetaso, en ole vielä lopettanut verenpainelääkkeiden ottamista. Mutta näillä näkymin aion kokeilla ilman lääkkeitä, enkä noudata lääkärin hoitoehdotusta, että pitäisi nostaa lääkeannostus ja tehdä 4:n päivän seurantamittaukset noin kuukauden päästä ja käydä jopa vielä paastoverikokeissa. Minä kokeilen siis ilman lääkkeitä, kun nykyiset lääkkeet noin kuukauden päästä loppuvat, enkä aio enää apteekista hakea verenpainelääkkeitä.

Äänestä
  • Toi yläpaine on jo sitten oikeasti haitallinen. Lue jostain korkean verenpaineen seurauksia . Ei ole leikin asia eikä korjattavissa, jos vauriot pääsee syntymään. Pitkään jatkuva korkea verenpaine voi aiheuttaa aivohalvauksen, josta jos hengissä selviää, muuttuu elämä lopullisesti

    Äänestä

  • Oletko ymmärtänyt, että paineesi on nyt hyvällä ( normaalilla ) tasolla juuri sen lääkityksen takia ?
    Eli koska olet käyttänyt lääkettä, on paineet normalisoituneet.
    Jos lopetat lääkkeen käytön, saattaa paineet taas lähteä nousemaan.

    Verenpainelääkitystä ei anneta kuurimuotoisessa tarkoituksessa, vaan yleensä säännölliseen käyttöön.

    Tosin annostuksen nosto taitaa olla turhaa, jos hyvä paineiden taso on jo saavutettu.

    Äänestä

Kiitos kommenteista. Minulla on tässä muita asioita hoidettavana, pitää miettiä mitä teen verenpaineasian suhteen. Ei se mikään minun oma lääkäri ole, joka on kehottanut nostamaan lääkitystä. Ei täällä kaupungissa omalääkärijärjestelmä enää taida toimiakaan. Apteekin kautta sain tiedon, että pitäisi tehdä verenpaineseurantoja, siis sekin tieto oli myöhässä, kun sen syksyllä nyt sain.

Äänestä

Minulla on ollut siis monenlaisia kiireitä, eikä ole ollut aikaa rauhoittua verenpaineen mittaamiseen. Pitäisi mitata sen ohjeen mukaan, olla paikallaan tietty aika, ennen kuin alkaa mittaamaan. Pitäisi kai varata nyt aika jopa terveyskeskuslääkärille. Olen työssä, jossa on vaikea saada aikaa työterveyslääkärille, tämä työ loppuukin kuukauden kuluttua, sitten on aikaa hoitaa sitä verenpaineasiaa kuntoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Munulla on todettu verenpainetta ja siihen lääkkeet. Kuitenkin pää on oudon tuntuinen, humahtelee ja esim. kumartuessa tuntuu kipua. Samoin jos pää jotenkin tärähtää. Onko nämä verenpaineen oireita tai kenties muuta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu