Onnekeksi tulee kalaa merestä niin tienaa rahaa ja saa itsekkin syödä kalaa. Kala on kallista kaupassa joten ei sitä viitsi ostaa. Taas on 10 kg filettä tullut että töitä on tehty urakalla. Ei ole helppo homma kalastaa aina ja vettäkin satanut kaatamalla melkein tässä viikon jo mutta olen jaksanut aina kalaan lähteä.
Kalaa tulee
Anonyymi
1895
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minun mielestäni kalastaminen on varsin helppoa, kun katiskoilla kalastaa. On tosi vaivatonta, kun töistä tullessa käy matkan varrella katsomassa katiskat ja ottaa kalat mukaan. Perkaan kotona kalat, fileeraaminen on nopea homma, siinä ei kauaa nokka tuhise, kun kalat käsittelee fileiksi. Pakastimeen pistän fileet ja sieltä sitten käyttöön. Aika simppeliä hommaa!
Moneen vuoteen en ole enää venettä käyttänyt kalastamisessa, rannalta pitkällä riu'ulla vaan katiskat veteen ja samalla riu'ulla sitten nostaa ne sieltä ylös. Minulla kokoon taittuvat katiskat, nekin jo monet vuodet olleet ja varmaan kestävät minun ikäni kalastella. Ei ole kulut suuret.
Nytkin taas pitäisi jauhaa kalafileitä lihamyllyllä kalapihveihin aineiksi.
Katiska on aika pieni. Itellä verkkoja 150 metriä joten kalaa voi olla 10 kg helposti verkossa kuten ahventa ja siikaa. Kerran oli 28 siikaa verkoissa. Sit vaappua vetämällä tulee ahventa helposti monta kiloo tai jigillä.
Katiska on kyllä pieni. Minulla on kolme kokoon taittuvaa katiskaa, ne ovat tosi hyvin pyytäviä malleja, joten kalaa tulee ihan riittävästi.
On minulla verkkojakin, mutta en ole moneen vuoteen (yli 20 vuoteen) pitänyt verkkoja missään vesistössä ja syynä siihen verkkokalastuksen hankaluus. Katiska on paljon vaivattomampi kalastaa, kun voin pitkällä riu'ulla laittaa rannalta katiskat veteen ja nostaa samaisella ne pois, en tarvitse venettä kalastamiseen lainkaan. Vene minulla on moottoreineen ollut varastossa monet vuodet säilössä.
Koska kalastan vain kalojen vuoksi, en kaipaa veneilyä siihen, niin jätin veneilyn pois kalastuksesta.
Kokoon taittuva katiska on siitä kätevä, että työreissuilla pistän katiskan tai katiskat vesistöön ja otan ne pois kotimatkalla, jos on kertaluonteinen työmatka, muuten jätän ne vesistöön seuraavaan työmatkaan. Katiskat hoitaa sen kalastuksen ja minä voin tehdä sillä aikaa jotain muuta!
Olen kyllä joskus ollut pojan kanssa tuulastamassa atraimella, se on kyllä mielenkiintoista, kun näkee kalat siellä lampun valossa. Tuulastamalla saa kalaa kyllä tosi paljon! Vuosiin en ole sitäkään harrastanut, kun poikakin on nyt asunut eri paikkakunnalla ja vaimo ei oikein välitä kalastamisesta.
Avaaja:
Et voi edes kuvitella kuinka suunnattomasti arvostan jaksamistasi mennä yrittämään.
Iloitsen puolestasi, tuli kalaa tänään, tai tuli sitä ravintoa huomenna.
Eikös aloittaja jo kyllästy tätä samaa aloitusta tänne jatkuvasti laittamaan.
Niimpä...itse paistan tänään muikkuja kun ostan ja rahat riittää.
Mitä järkeä järsiä jotain prkl kalaa. Kalako mukamas kallista höpö höp muikkua,silakkaa ja sitten silliä purkissa. Sen minkä aloittaja mukamas säästää niin toisaalta jossain sitten laittaa haiseen.Persaukisena mitään säästä ja ei prkl vesisateeseen kalastaan niin ei kiitos.Mitä helvettiä joku 10kg kalaa pakastimisessa.
Kyllä itse kalastamalla säästää melkoisesti, jos ruokakalat saa kalastettua. Ja mikä pakko on sitä kalastamista hankalaksi tehdä. Minulla katiskat, jotka käyn töistä tullessa katsomassa pikaisesti. Joskus tulee kerralla 15kg kalaa, niistä filettä pakastimeen tulee kummasti.
Kyllä säästetty euro on aina ansaittua parempi, kun siitä ei tarvitse maksaa veroja ym. kuluja.
Meilläkin pakastimessa melkoisesti kalaa fileinä pakastettuna, sieltä sitten jauhan lihamyllyllä ja tehdään kalapihvejä. Jos ostat kaupasta vastaavan määrän kalaa, tulee sille kyllä hintaa.
Ostan minäkin joskus tarjouksesta kalaa kaupasta, kun on alle 2€/kg kirjolohi tai silakkafileet. Muikkua ostan kavereilta, jotka nuottaa syksyllä, että on sentään vaihtelua.
Aloittajan tietotaidot ovat sellaista valuuttaa, joka tulee olemaan AINOAA ehtaa tavaraa nopeammin kuin me monet muut edes tänään tajuamme.
Köyhät persaukiset niin kaikki tarvis saada ilmaiseksi,menis aloittajakin töihin niin saisi sosiaalista kontaktiA. Saatana tollasille mitään työkkärirahoja.
Vakio kalapaikoissa on usein kalaa niin ei tarvii edes kauas ajella veneellä kun saa jo ruokakalat. Miksi sitä vaan olis kotona eikä tekisi mitään, ei sekään mitään hääviä olisi kun vaan kotona makoilee. Kalassa kun käy niin saa ainakin ruokaa ja on harrastus.
Näköjään ei paljon ole vaihtoehtoja jos ei kalasta ni makoilee kotona päihdeongelmaisena. Saa kaloista rahaa ja ostaa kaljaa jopas on järkevää.
Kaupan tiskiltä täytyi lohifilee hakea, mutta marjoja, ja mehuja on pakastimet lähes täysiä.
Nyt sinne lisätään sienisatoa, jota näyttää tulevan runsaasti. Kuivattuna voi muutamia sienilaatuja säilyttää vuosia.
Näkyi noita mustikoitakin olleen ihan reilusti, ja puolukoista tulee runsas sato. Pari omenapuuta on ihan täysiä sadosta. Hilloa niistä keitellyt, ja ylimääräisiä vienyt laatikossa läheiselle bussipysäkille, josta ohikulkijat niitä ottaneet mukaan.
Tänä kesänä täytyi kastella marjapensaita ja omenapuita. Muina kesinä ei juurikaan. Joten luonto antaa runsaita antimia, kun vaan olisi kalavedet lähempänä, niin miksei sitäkin voisi harrastaa.
Kyllä ei meilläkään kalavedet kovin lähellä ole, mutta vien katiskat työmatkoilla tuonne kauemmaksi vesistöön ja siellä ne pyytävät sillä aikaa, kun olen töissä.
Mustikoita on ollutkin tosi reilusti metsissä, pienessä hetkessä poimii 10 litran sangollisen poimurilla. Omenoita meilläkin reilusti, hilloa on ja mehua jo varsin runsaasti! Naapuriin vein omenoita minäkin, kun alkaa itsellä olemaan kiintiöt täynnä.
Hirveesti tulee kalaa joka päivä. Pakastin ihan täynnä mut onneksi ens viikon alussa saan myytyä pois ainakin 7 kg ahven fileitä. Piti pistää jääkaappiin tänän koska ie pakastimeen mahdu enää joten pitää syödä kaks seuraavaa päivää ahven fileitä.
Ompa hohdokasta järsiä jotain kalaa huh.
Kala on terveellistä. Monet syö vaan roskaruokaa kuten pizzaa ja lihovat . Kalassa hyviä rasvoja ja pizzassa kovia rasvoja jotka lihottaa.
Ei välttämättä nykypäivänä kala ehdottamasti terveellistä kun ympäristömyrkkyjä. Kyllähän pizza voi olla kasvis täytteellä.