Kertaus on opintojen äiti

Anonyymi

Raamatun mukaan:

Jumala otti lapsen Vanhan Liiton jäseneksi 8 pv. iäisenä.

Lapsesta tulee uuden liiton jäsen Kristillisessä kasteessa (ei lahkokasteessa)

Kristillisessä kasteessa ihminen syntyy uudesti vedestä ja Hengestä Ylhäältä eli Jumalan sanan voimasta.

Kristillisessä kasteessa ihmisen synnit sekä perisynnin (maailman synnin) osallisuus että tekosynnit pestään pois.

Vain Kristittyjen kasteessa puhdistettuun sydämeen voidaan antaa Pyhän Hengen sinetti kuulumisesta Uuteen Veriliittoon. Vihan enkeli kulkee niiden ohi, joiden sydämessä on Veriliiton tunnus eli Pyhä Henki. Vrt. verensively ovipieleen merkiksi vihan enkelille.

Uuden liiton merkkinä on vain yksi kaste, jossa yhdessä ja samassa kasteessa on "vesi ja Henki" ja Kristuksen veren osallisuus. Sovintoveri ja veren suoja tulee kastetulle, vihan enkelin kulkea ohi Ihmisen Pojan päivänä. Uusi Liitto on veriliitto.

Yksi kaste
"Henki, vesi ja veri ne yhdessä ovat ja todistavat yhdessä ja yhtäpitävästi."

Epämääräisiä kaatavia "irtohenkiä" kannattaa varoa kuin ruttotautia.

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpön löpön uudestisyntymiset, kasterituaalit ja jumalat. Etsikää niin te löydätte vaikka Pokemoneja mieluummin.

    • Anonyymi

      Ompa taas väkevää vesievankeliumia!
      "Kristillisessä kasteessa ihminen syntyy uudesti vedestä ja Hengestä Ylhäältä eli Jumalan sanan voimasta".

      Nuo vedenpalvojat ovat sitkeitä.

      • Anonyymi

        lahkot ei ainakaan anna mitään Kunniaa Jumalalle !

        niiden evankeliumi on "minä itse" !!

      • Anonyymi

        Selvää Raamatun Sana, vedestä ja Hengestä synntään uudesti.

        Sitkeästi nämä uudestikastajanoidat yrittävät tuota asiaa kumota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selvää Raamatun Sana, vedestä ja Hengestä synntään uudesti.

        Sitkeästi nämä uudestikastajanoidat yrittävät tuota asiaa kumota.

        Pääsiäisenä lähti liikkeelle pääsiäisnoidat.

        Heluntaiaina lähti liikkelle helluntainoidat.

    • Anonyymi

      Jeesuksen opetukseen "sanan vastaanottamiseen" kuuluu Kristillinen kastekäsky:

      ei ilman kristillistä kastetta ihmisen syntejä pestä eikä ihminen synny uudeksi vedestä ja Hengestä.

      Kristillisessä kasteessa ihminen liitetään Kristuksen ruumiiseen, joka on ylösnouseva ruumis. Kristillisessä kasteessa Jumala ottaa lapsen Uuden liiton jäseneksi.

      Hellarit ovat tosi tyhmiä, etsivät Raamatusta kohtia ja julistavat voitonriemuisasti, ei tuossa kohtaa puhuta kasteesta mitään!
      Ja harhaoppiset heluntailaiset etsivät sellaisia kastetapuksia, jossa on sevästi vain aikuisia, niin he julistavat voitonriemuisasti: Lapsia ei mainita!
      Hoviherran tapaus on hellareille erityisen mieluisa, koska sanotaan, että hoviherra oli "eunukki".

      • Anonyymi

        noinko sinulle on siellä sleyssä opetettu!

        ja uskoit tietenkin, ihan kuin edellinenkin polvi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        noinko sinulle on siellä sleyssä opetettu!

        ja uskoit tietenkin, ihan kuin edellinenkin polvi!

        Ei kun Raamatun pohjalta voi tuon asian nähdä!

    • Anonyymi

      Huvittavaa tämä lutterin oppi, kun ensin Jumala laittaa Poikansa kuolemaan ristillä ihmiskunnan syntien hintana ja sitten se ei riitäkkään vaan tarvitaan liraus pullovettä lunastamaan tämä sovitus pikkulapselle!

      aikuisista ei niin väliä, mutta pikkulapsen synnit ovat niin kauheita että kiireesti jopa ihan hätäseremoniaa tarvitaan jotta pikkulapsi saahaan pelastettua !!

      onko tämä satu ihan aikuisten keksimää,... ei ainakaan sitä uskoisi vai mitä!

      • Anonyymi

        Se on juurikin näin. Olet asian ytimessä.
        Mutta kaipa ihmiset kaipaa sitten hassuja jumalia ja rituaaleja turvakseen todellisuutta ja omaa mielikuvitusta vastaan.

      • Anonyymi

        Huvittavaa parhamin oppi kun kaste nähdään LISÄNÄ Jeesuksen työhön, mutta sitähän se ei ole muuta lkuin uudestikastajilla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on juurikin näin. Olet asian ytimessä.
        Mutta kaipa ihmiset kaipaa sitten hassuja jumalia ja rituaaleja turvakseen todellisuutta ja omaa mielikuvitusta vastaan.

        Jep, uudestikastajille Jeesus on mielikuvitusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, uudestikastajille Jeesus on mielikuvitusta

        Kertaus on opintojen äiti.
        Ap 8
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kertaus on opintojen äiti.
        Ap 8
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset."

        Vauvoista ei ole mitään havaintoa.

        Totta.
        Vauvojen sunaamisesta tai kastamatta jättämisestä ei ole mitään havaintoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.
        Vauvojen sunaamisesta tai kastamatta jättämisestä ei ole mitään havaintoa.

        Taas sama litania:
        "Vauvojen sunaamisesta tai kastamatta jättämisestä ei ole mitään havaintoa."?????

        Eikä vauvojen tervaamisesta!

        PS Mitä tuo "sunaaminen on"?

    • Anonyymi

      Parhami oli kova kielimies ja tykkäsi kovasti tehdä sitä "lapsityötä"

    • Anonyymi

      Helluntailaisen uskonlahkon perustajat Amerikassa 100 v. sitten eivät olleet Kristittyjä vaan Afrikasta orjiksi tuotujen mustien perillisiä, joiden kodin uskonto oli noituus ja henkien palvonta. Tunsivat hyvin okkultismin ja muut ihmisen näyttävät kaatotekniikat.

      • Anonyymi

        uudelleen-kastajat, seuraa "Apostolien tekoja" !!

        eivät erota edes sitä, että Apostolit oli, ensimmäinen sukupolvi, jotka kastekäskyn saivat, Jeesus sanoi:

        "menkää ja kastaakaa kaikki kansat" . . .

        niin, siis, nää lahkot seuraa, "mitä Apostolit tekivät" . . .

        Jeesus sanoi "seuraa sinäMINUA", ja nää lahkot seuraa apostoleita . . . !!

        lapsen opittuna:

        lapsuudessa maallisen Isäni neuvo oli:

        "älä tee, niinkuin minä teen, vaan niinkuin niinkuin minä sanon"

        aikas hyvä neuvo, "älä tee, niinkuin apostolit tekivät, vaan niinkuin JEESUS käskyn antoi . . .

        (erottaa, edes sen verran, että "Apostlit" olivat ENSIMMÄINEN sukupolvi, j aheille kastekäsky oli UUsi käsky,
        2000 vuotta, on evankeliumia,ja kastekäskyä myös julistettu, niinkuin Jeesus sanoi:

        "Julistakaa evankeliumia"'j a" "kaikki kansat"

        Ei hyvänen aika mitä sopotusta..hooh siis tarkoitatko ettei apostolien esimerkkiä tarvitse katsoa eikä noudattaa vai miten se seuraava sukupolvi asiaa muutti, alettiinko sitten tulla uskoon isien perinteillä vai mitä yrität kertoa !!?

        ja mikä on tuo loppulauseen erikoisidea, tottakai kaikillekansoille tulee julistaa sitä evankeliumia, ei lasten kastamista vaikk aolis sadas sukupolvi !

        Ei hyvänen aika mitä sokevan vanhuksen sopotusta.

        Kaikki kansat pitää Jeesuksen ohjeen mukaan tehdä opetuslapseksi. Ymmärrätkö mitä se tarkoittaa? Evankeliumia taas käskettiin julitaa kaikille luoduille, pääsikö se unohtumaan?

        mitä luulet selittäväsi, kaikkien kansojen ihmisille oli tarkoitus julistaa evanekliumia, ei hevosille eikä kissoille !

        evankeliumin vastaanottaneet kastettiin.

        näin tehtiin Raamatussa, se on sama mitä te siellä sleyssä teette ei koske Raamattua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hyvänen aika mitä sopotusta..hooh siis tarkoitatko ettei apostolien esimerkkiä tarvitse katsoa eikä noudattaa vai miten se seuraava sukupolvi asiaa muutti, alettiinko sitten tulla uskoon isien perinteillä vai mitä yrität kertoa !!?

        ja mikä on tuo loppulauseen erikoisidea, tottakai kaikillekansoille tulee julistaa sitä evankeliumia, ei lasten kastamista vaikk aolis sadas sukupolvi !

        "Apostilien esimerkkiä"

        "apostolit kastrovat KAIKKI, jotka kasteen tahtoivat, ja vieläpä, perhekiuntineen.

        lahkot. ku ei ymmärrä edes sitäm että "Alkuseurakunnalla, oli "Vanha litto "voimassa", elikkä , -"ympärileikkauksen (lain liitto) liitto, ja Jeesus antoi Uuden käskun,

        "KASTAKAA, kaikki KANSAT"
        Matt: 28: 19 , Jeeus ei sanonut. kastakaa "yksitellen.. .

        lahkot, kun ei tunne,ei lue kristinuskon histotaa, että Apostlit olivat ,ENSIMMÄINEN sukupolvi, - nyt sitten 2000 vuotta jälkeenpäiin, meistä kukaan ei ole edes ns, Vanhassa liitossa "

        jos noi lahkt sitä eroa esdes ymmärtää , tuskinpa !!

        Toi pelle taitaa olla jo kännissä:
        ""apostolit kastrovat KAIKKI"????

        Onneksi kastratio on kielletty nykyisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi pelle taitaa olla jo kännissä:
        ""apostolit kastrovat KAIKKI"????

        Onneksi kastratio on kielletty nykyisin.

        Jos se etiopialaien hoviherra oli joutunut helluntailaisten käsiin, kun Raamatussa lukee, että mies oli "eunukki".

        Hellareille kun yksi ympärileikkaus/kaste ei riitä alkuunkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi pelle taitaa olla jo kännissä:
        ""apostolit kastrovat KAIKKI"????

        Onneksi kastratio on kielletty nykyisin.

        Olet siis juovuksissa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Apostilien esimerkkiä"

        "apostolit kastrovat KAIKKI, jotka kasteen tahtoivat, ja vieläpä, perhekiuntineen.

        lahkot. ku ei ymmärrä edes sitäm että "Alkuseurakunnalla, oli "Vanha litto "voimassa", elikkä , -"ympärileikkauksen (lain liitto) liitto, ja Jeesus antoi Uuden käskun,

        "KASTAKAA, kaikki KANSAT"
        Matt: 28: 19 , Jeeus ei sanonut. kastakaa "yksitellen.. .

        lahkot, kun ei tunne,ei lue kristinuskon histotaa, että Apostlit olivat ,ENSIMMÄINEN sukupolvi, - nyt sitten 2000 vuotta jälkeenpäiin, meistä kukaan ei ole edes ns, Vanhassa liitossa "

        jos noi lahkt sitä eroa esdes ymmärtää , tuskinpa !!

        huvittavia nuo sakastilaiset kun takertuvat yhteen sanaan toisessa kommentissa mutta eivät puhu mitään esm tästä lainatusta viestistä jokaon kirjotusvireitä täynnä !

        että sellaista se vauvakasteessa saatu rehellisyys näyttää olevan.

        no jospa se tulevan kesän ripitys auttaa asiaa odotellaan.

    • Anonyymi

      Rakas Kristitty, älä ole tyhmä.

      Älä mene jenkkilahkoihin hurmoskokemusten perässä kaadattamaan itseäsi maahan selälleen. Sellaiset sirkustemput on noitien touhuja, joista sana varoittaa ankarasti.

      Hes. 13:17

      "Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan."

    • Anonyymi

      Niilo Ylivainio ja lavataikuri Olavi Hakasalo olivat molemmat Pohjanmaan poikia ja tunsivat toisensa hyvin.
      Vaihtoivat kokemuksia ja tekniikoita toisiltaan.
      Molemmat kävivät Australiassa aboriginaalien luona saamassa lisäoppia.

      Niilo sai kaatovoimansa tuon Australian matkan tuliaisina ja alkoi kaatamaan ihmisä maahan selälleen ja tuli siitä kuuluisaksi.

      • Anonyymi

        Oli kuulemma siellä Australiassa monta viikkoa, ehti hyvin hakea ne kaatovoimansa sieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli kuulemma siellä Australiassa monta viikkoa, ehti hyvin hakea ne kaatovoimansa sieltä.

        Meni liittoon kaatajahengen kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meni liittoon kaatajahengen kanssa.

        henkimaailman kanssa ei pitäisi tehdä mitään liittoja eikä ottaa vastaan minkäänlaisia kaatovoimia kuten moni hurmossaarnaaja on tehnyt saadakseen lisää mainetta ja menestystä, lisää kuulijoita lisää rahaa kassaan, monet ovat hakeneet haudoilta voimia kääntymällä tietäjä ja vainajahenkien puoleen esim.Carlos Anakondan haudalla käy paljon henkin nostattajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli kuulemma siellä Australiassa monta viikkoa, ehti hyvin hakea ne kaatovoimansa sieltä.

        mistähän teille saataisiin voimaa sen verran että uskaltaisitte alkaa kastaa muitakin kuin pikkuvauvoja, auttaisko lutterin haudalla käyminen taikk abaskerin pitäminen yötä päivää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mistähän teille saataisiin voimaa sen verran että uskaltaisitte alkaa kastaa muitakin kuin pikkuvauvoja, auttaisko lutterin haudalla käyminen taikk abaskerin pitäminen yötä päivää.

        Vauvat ja lutteri taas himottaan kääkkää

    • Anonyymi

      nämä onyhtä pönttäjä kuin ilmastovouhkaajat, pitäskö teitinkin alkaa istua keskellä tietä vauvakasteen puolesta !

      taikka jotain repäsevämpää malleista ei lien pulaa.

      • Anonyymi

        In työ kääkkä pölvästi, vauvoista jankkaa ja märisee koko ajan

    • Anonyymi

      Helluntailaisuuden henkivalta on Antikristuksen eli Valejeesuksen hallitsema valheen henkivalta, joka ilmestyi Amerikkaan noin 100 vuotta sitten. Kannattaa varoa ja kiertää kaukaa.

    • Anonyymi

      Noin 500 000 luterilaista on menettänyt lapsen uskonsa jonka saivat kasteessa.
      Noin yksi promille luterilaisen kirkon jäsenistä käy Jumalan palveluksissa sunnuntaisin.
      Luterilaisen kirkon teologian mukaan ainoastaan lapsikastetut ja lut. kirkkoon kuuluvat ovat pelastettuja. Kaikki muut ovat lahkolaisia ja pelastuksesta osattomia.
      Luterilaisen uskonnon suuntaan kuuluu tänään noin 60 milj. Jäsentä
      Karismaattiseen herätykseen kuuluu noin 700 miljoonaa.
      Itseasiassa luterilaisuus on lahko kristillisessä valtaväylässä. Luterilainen teologia pitää itseään ainoana pelastavana kirkkona ja poissulkee pelastuksen koko karismaattiselta maailmanlaajuiselta liikkeeltä. Sekä katoliselta kirkolta. Jos lasketaan katolinen kirkko mukaan niin kristillisiä on maailmassa noin 1.1 miljardia. Se on maailman suurin uskontokunta. Luterilaiset poissulkevat pelastuksen portitkaikilta muilta. Eli yli 1000 miljoonalta.
      Jos tämä ei ole lahkolaisuutta niin mikä sitten on?

      • Anonyymi

        uudelleen-kaste ei raamatunmukainen.

        tiedoksi.

        "yksi Herra, yksi usko, yksi kaste"
        Ef: 4: 5

      • Anonyymi

        Miksi suollat tuollaista valhetta tänne? Luterilainen teologia ei sulje muiden kirkkojen kristittyjä pois pelastuksesta eikä se opeta että vain lapsikastetut ovat pelastettuja.

        Itse asiassa helluntailaiset täällä väittävät että heidän porukkansa on ainoa oikea ja jos et kuulu heihin, et ole uudestisyntynyt. Jos tuo ei ole lahkolaisuutta niin mikä sitten on?

        uudelleenkaste:

        "ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja"
        2 Tim: 3: 6

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uudelleenkaste:

        "ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja"
        2 Tim: 3: 6

        Täh? Eikö lut kirkko kasta muita kuin naisia?
        Kastaako edes tyttövauvoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh? Eikö lut kirkko kasta muita kuin naisia?
        Kastaako edes tyttövauvoja?

        Etkö edes tuota tiedä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täh? Eikö lut kirkko kasta muita kuin naisia?
        Kastaako edes tyttövauvoja?

        luterilainen kirkko ei uudelleen-kasta ketään.

    • Anonyymi

      Miksi tyttövauvoja kastetaan, jos ympärileikkaus on esikuva kasteesta? Jos kaste pelastaa, niin tehoaako se myös raiskaajille, murhaajille, varkaille... ?
      Jos noin on, niin sittenhän saan elää miten haluan. Sehän on helppoa kristillisyyttä ilman syyllisyyttä.

      • Anonyymi

        Huomaan ettei uudestikastajille selitetä asioita eikä heille opeteta sanaa ollenkaan.

        Kaste pelastaa KAIKKI jotka uskovat Kristukseen.

        Ympärileikkaus on säädetty pojille/miehille. Kaste koskee molempia sukupuolia. Kristuksen käsky ei sulje naisia tai tyttöjä pois.

        Hienoa että kyselet täällä kristitytiltä asioita jotka ovat sinulle noinkin epäselviä

      • Anonyymi

        Varmaan sinulle, joka et usko Jeesukseen, on helppoa kun voi elää miten haluaa eikä ole syntiä

        Itse uskovana rakastan Jumalaa ja Hänen Sanaansa niin paljon etten ikinä voisi elää miten haluan ilman syyllisyyttä.

      • Anonyymi

        kymmenen käskyä on "kaikkina aikoina kaikille kansoille"

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2773
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2130
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1747
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1746
    7. 121
      1712
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe