Erotatko lain alla olemisen

Anonyymi

vapaudesta.
Lukemattomat ns. opettajaksi itsensä korottaneet ovat opettaneet miten käskyjä pitämään pyrkivät ovat lain alla. Tuolla opetuksella ihmiset on harhautettu onnettomaan uskomiseen ja onnettomaan elämään. Nuo ihmiset eivät ole koskaan päässeet seuraamaan Jeesusta ja näin ollen eivät ole vapaita lain painosta. Jeesus tuli vapauttamaan laista ja sen raskaasta painosta.

Nuo ns. opettajat väittävät ihmisen olevan lain alla, jos tuo kertoo pykivänsä pitämään käskyt ja väittävät vieläpä, että kukaan ei kykene pitämään käskyjä ja se on synnin seurausta.
Jeesus totisesti tuli vapauttamaan synnistä ja siksi Jeesuksen kansa kykenee elämään vapaana laista, pitämällä lain. Ei ihminen siihen kykene ilman Jeesusta. Jeesuksessa ihminen on vapaa laista, sillä hänellä on VOIMA pitää laki voimassa.

On aivan ihana elää vapaata elämää, jossa ei ole tarvetta, eikä halua rikko ikuisia käskyjä. Käskyt ovat rakkaudenlain perusta. Ei yksikään rakkaudenlaissa elävät riko yhtäkään käskyä. Nuo käskyt eivät katoa, vaan pienin piirtokin niistä pysyy voimassa.

42

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus ei kumonnut lakia, vaan täytti sen ja teki siitä niin vahvan, että omin voimin sitä ei kykene pitämään, vaan rikkoo sitä ajatuksin ja töin. Mutta mikä riemu onkaan se, että Jeesus täytti puolestamme lain ja Hänessä me olemme lain alta päässeet vapauteen, sillä laki on meille rakas ja se pysyy meissä täytettynä. Vain usko Jeesukseen pitää täytetyn lain voimassa ja vapauttaa lain raskaan painon alta.
      Matteus 5
      17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
      19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
      20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.
      21 Te olette kuulleet sanotuksi vanhoille: 'Älä tapa', ja: 'Joka tappaa, se on ansainnut oikeuden tuomion'.
      22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
      23 Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan,
      24 niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi.
      25 Suostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet hänen kanssaan tiellä, ettei riitapuolesi vetäisi sinua tuomarin eteen ja tuomari antaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua pantaisi vankeuteen.

      Ketjun aloittaja

      • Anonyymi

        Adventistit hakevat sapatti ja lakikiistoja.


      • Anonyymi

        Onko esim. älä varasta -käsky voimassa vai ei?


    • Anonyymi

      Näin Paavali opettaa:
      20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.

      Siis, synnin palvelija rikkoo lain ja näin ollen on vapaa vanhurskausesta, eli on lain alla.

      Roomalaiskirje 6
      14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
      15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
      16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
      17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
      18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
      19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
      20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
      21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
      22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
      23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

      Ketjun aloittaja

    • Anonyymi

      1. Lainoppineet kiusasivat Jeesusta

      2. Adventistit ja muut lainoppineet kiusaavat kristittyjä

      Luuk. 10:25
      Ja katso, eräs LAINOPPINUT nousi ja kysyi KIUSATEN häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"

      • Anonyymi

        Laki ei pelasta, mutta laki osoittaa Jumalan tahdon. Lain rikkominen on kirjoitusten mukaan synti ja synnin palkka on kuolema. Kyllä tuo määritelmä on edelleen tätäpäivää.
        Laki ja evankeliumi on ollut kautta aikain, jo Edenissä sijaisuhrin merkitys opetettiin, kun sijaisuhri peitti nahalla - Adamin ja Evan synnin tuoman, eli tottelettomattuuden alastomuus.
        Tuo sijaisuhri oppi oli Abelin tietoisuudessa ja sen kirkkaus tuli heille tulevaisuudesta, eli Golgataan viittaava.
        Se "eläinuhrien" merkitys on seremoniallinen ja seremonialaki on kumottu, kertakaikkisen uhrin kautta. Synti - eli laittomuudessa eläminen on edelleen synti ja synnin osoittaa Jumalan laki. Lailla on tehtävä - ja jos rikotaan Jumalan rakkaudenlakia, ollaan lain alla ja laki tietona osoittaa meille, synnin palkka on kuolema. Tarvitaan anteeksianto ja siksi tämä sijaisuhrin sovitus on se paikka, missä päästään pois "lain alta".

        Mitä sitten meidän on viisasta oppia raamatusta - ettei meille puhuta puutaheinää, väärän opin alle, niin missä Jeesusta kiusattiin.
        Kyllä raamattu tuo esiin, että tehtiin Jumalan lain rinnalle perinnäissäännöt.
        Ja siitä Jeesusta syytetiin, - kiusattiin, ettei Jeesus perinnesääntöjen mukaan elänyt ja se perinneopin - opissa puuttui Jumalan Henki -

        Mekin rakennamme pakanakristittyinä perinneopit, eli kikkokäsikirjat, neuvot sieltä ja ohjeet.
        Me syytetään Jeesusta, että Hän ei taivu vaikka opettamaan pelastumista, vaikka siitä, että kun vain kastetaan vauvasta kaikki, niin he pelastuvat.
        Kun siitä pidetään kiinni, kiusataan sillä opetuksella Jeesusta, sijaistamme - ja sitten tavallaan uskovien kasteen äärellä haastetaan Jeesukselle, että mitä minun pitäisi tehdä jne.

        Se lainoppineisuus on sydämissä tänäänkin, ja se , että teemme tyhjäksi Jumalan sanan omissa kirkkojemme lainoppineisuuksien ääressä.

        On hyvä asiaa katsoa tältäkin puolen. Se pelastusmisemme katsantojen ääressä on paljon hapatetta.

        Mutta Jumalan laki on vanhurskas ja PYHÄ. Sillä on Jumalallinen tehtävä, eli tuoda tietoisuuteen se, mikä on Jumalan luonne, ja senhän Jeesus osoitti jo elämässään.
        Hän ei rikkonut Jumalan tahtoa.
        Siksi Hän Uutena Adamina sopii Sanan siemeneksi sydämeen ja sijaisuhriksi, kirkastamaan synnin, meidän farisealaiset ristinrakentamisinnot. Se johtaa Hänet aina kärsimyksen ristille.
        Mitä teemme lähimmäiselle, siinä risiinnaulistemme Hänet.

        Mutta, jos seuraamme Kristuksen askeleissa, olemme Hänessä armon alla, ja emme ole farisealaisien tekojemme, eikä kirkkokäsikirjoen pyhittäjiä.
        Ja Jumalan tahdossa, Pyhän Hengen voimasta - Jeesuksen askeleissa eletään Jeesuksen tahdon mukaan, ettei tahalteen rikota Jumalan lakia, siinähän me olemme se vapauden ääressä. Mutta jos tahalteen tehdään syntiä olemme lain alla.
        Eli lailla on tehtävä.
        Eikä myöskään esim. kirkkokäskirjan lainoppinut farisealaisesti inttää, että kastevesi ja perhekunta ikäänkuin sen pönkän kautta ihminen pelastuisi, vaikka tekisi mitä.
        Siinä sunnuntaina käydään syömässä synnit anteeksi ja vanhassa aadamissa sitten päivä jatkuu. Eiköhän tässä jälkimmäisessä jäädä lain alle.


    • Anonyymi

      Kysymys kuuluu, mitä lakia kiusaavat adventistit noudattavat?

      • Anonyymi

        Adventistit esiintyvät
        - lainopettajina
        - syyttäjinä
        - tuomareina
        - pedonmerkillä uhkailijoina

        Mitä lakia nämä adventismin uhrit oikein noudattavat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventistit esiintyvät
        - lainopettajina
        - syyttäjinä
        - tuomareina
        - pedonmerkillä uhkailijoina

        Mitä lakia nämä adventismin uhrit oikein noudattavat?

        Adventisti kirjanoppineet ja papit ovat tulleet käännyttämään harhaoppiinsa tällekin palstalle.
        Adventismissa on paljon hapatusta ja monessa uskomuksessa.

        Lisämaustetta.....
        "Lukemattomat ns. opettajaksi itsensä lainopettajiksi korottaneet adventistit"


      • Anonyymi

        Ketjun aloittajana kysyn, miksi sinä haluat arvostella jotakin puoluetta. Paljon parempi on, kun olet itse esimerkkinä heille, joiden näet tekevän syntiä. Esimerkkinä voit olla elämällä rakkaudenlaissa ja olemalla syyttämättä ketään. Älä elä kuin elivät nuo lain oppineet, jotka kaiken aikaa etsivät Jeesuksesta vikaa syyttääkseen Häntä.
        Jeesus kaikkosi syyttäjien luota, eikä näin ollen jäänyt itse syyttämään ketään. Ota siitä esimerkkiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Adventistit esiintyvät
        - lainopettajina
        - syyttäjinä
        - tuomareina
        - pedonmerkillä uhkailijoina

        Mitä lakia nämä adventismin uhrit oikein noudattavat?

        Sulla on vanha levy pyörimässä


    • Anonyymi

      Olen elänyt pitkän ja vapaan elämän, mutta siitä ei kunnia kuulu minulle. Vain Jeesus sai minut vapauteen, rauhaan ja iloon. Sain voiman seurata Häntä ja sain nähdä mikä on elämä lain alta vapautettuna.

      Ja saa nähdä sitä joka päivä. Käskyt ovat minulle rakkaat, sillä ne ovat oleet tienviittana ja suojelijana joka ikinen päivä, vaikka en niitä ole joutunut ajattelemaankaan muulloin, kun silloin kun elämässä on tullut eteen kysymys mitä minun tulee tehdä tuon asian kanssa.
      Ajatukseni ovat kääntyneet silloin Jeesuksen vahvistamiin käskyihin ja näin en ole joutunut lain alle, esim. vastaamalla pahaan pahalla. Olen saanut vatata pahaan hyvällä, eli olen saanut elää rakkaudenlaissa.

      Ketjun aloittaja

      • Anonyymi

        Veikkaan että häpeilet olevasi adventisti.
        Esiinnyt lainopettajana kenties adventistipastori.

        Mihin kirkkoon kuulut?

        Mitä lakia noudatat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaan että häpeilet olevasi adventisti.
        Esiinnyt lainopettajana kenties adventistipastori.

        Mihin kirkkoon kuulut?

        Mitä lakia noudatat?

        Aloittaja voisi kertoa lihasta ja laista.
        Uskotko että adventismi on harhaoppia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaan että häpeilet olevasi adventisti.
        Esiinnyt lainopettajana kenties adventistipastori.

        Mihin kirkkoon kuulut?

        Mitä lakia noudatat?

        En ole adventisti, enkä mikään puoluelainen. Olen Jeesuksen seuraaja ja olen kauan kirjoittanut tälläkin sivulla johdattaakseni ihmisiä lain alta vapauteen.

        En tiedä millaista oppia adventisti kertoo ja opettaa, mutta jos hän opettaa siitä, että emme ole lain alla vaan armossa, hän kertoo samaa oppia mitä minäkin. Armo pitää lain voimassa.


        Ketjun aloittaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja voisi kertoa lihasta ja laista.
        Uskotko että adventismi on harhaoppia?

        Nämä adventistit esiintyvät mukamas kristittyinä mutta ovat valheveljiä ja eksyttäjiä.
        Yrittävät käännyttää kristittyjä omaan seitsemännen päivän adventismiinsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä adventistit esiintyvät mukamas kristittyinä mutta ovat valheveljiä ja eksyttäjiä.
        Yrittävät käännyttää kristittyjä omaan seitsemännen päivän adventismiinsa.

        Olisiko sinulla nyt lihallinen tulkintamalli.
        Ei Jumalan tahdon kertojat ole "kaikki" aventisteja.
        Jo Apostolinen helluntalaiskirkko - puhuu Jumalan lain merkityksistä Sanan mukaan, ei vanhan kirkkohistorian äänellä.
        Ja heitä on muitakin - aivan vanhaa kirkkokuntia - Suomen maaperällä, eri paikkakunnilla.

        Sitä voit itsekin Kristuksessa seurata Häntä, nähdä Jumalantahto - täyttyä Pyhästä Hengestä, että saat voiman elää Jumalan mielen mukkaan Kristuksessa.

        valheveljeys on luettavissa antisemitismin historian kirjoista, jossa rienaaja tuli seurakuntaan sisälle ja perusti eri kirkkokuntien kirjon, sekä esitti arvomaailmansa kirkkojäsenkirjojen nimityksellä, että se olisi se "elämänkirja"

        Herralla on vain Yksi seurakunta ja Apostolisena aikana seurakunta oli yhtä.
        Vasta kirkkohistoria kertoo, mitä tapahtui ja miksi olemme pirstaleutuneet.
        Sieltä löydät sen valheveljeyden kalaverkon pyytämässä kaloja.
        Siinä verkossa väitetään perinneopissa sen, että Jumalan tahto - ei ole elämälle tärkeä.
        Tavallaan vihataan Herran kansaa - eli esim. uskovia juutalaisia, joka Euroopan kautta tuo vielä juutalaisiin hirvittävät vainot. Siemen on meidän yleisuskonnon kylvöviemenessä.
        Siitä näkyy jo hirvittävän kasvun oraat.
        Sekä vihataan heitä, jotka kertovat Jumalan Pyhyydestä, sekä tahdosta, joka tekee tyhjäksi perinneoppien tätäpäivää, harhaista kristillisyyttä.
        Harmi, kun Keijo Lindemanin kirja joduttiin poistamaan netistä - tämän tekijälain tulleen pykälien mukaan. Uskon siinä olleen syyn.

        Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys . siitä lähteestä puhun

        Ei tästä adventismia tarvita, vaan raamattu. Siksi mantraat tyhjää. Voit mennä takaisin sinne adventisteihin takaisin. Siellähän on näkyvillä mielipiteesi.

        Me osaamme lukea raamattua ihan itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko sinulla nyt lihallinen tulkintamalli.
        Ei Jumalan tahdon kertojat ole "kaikki" aventisteja.
        Jo Apostolinen helluntalaiskirkko - puhuu Jumalan lain merkityksistä Sanan mukaan, ei vanhan kirkkohistorian äänellä.
        Ja heitä on muitakin - aivan vanhaa kirkkokuntia - Suomen maaperällä, eri paikkakunnilla.

        Sitä voit itsekin Kristuksessa seurata Häntä, nähdä Jumalantahto - täyttyä Pyhästä Hengestä, että saat voiman elää Jumalan mielen mukkaan Kristuksessa.

        valheveljeys on luettavissa antisemitismin historian kirjoista, jossa rienaaja tuli seurakuntaan sisälle ja perusti eri kirkkokuntien kirjon, sekä esitti arvomaailmansa kirkkojäsenkirjojen nimityksellä, että se olisi se "elämänkirja"

        Herralla on vain Yksi seurakunta ja Apostolisena aikana seurakunta oli yhtä.
        Vasta kirkkohistoria kertoo, mitä tapahtui ja miksi olemme pirstaleutuneet.
        Sieltä löydät sen valheveljeyden kalaverkon pyytämässä kaloja.
        Siinä verkossa väitetään perinneopissa sen, että Jumalan tahto - ei ole elämälle tärkeä.
        Tavallaan vihataan Herran kansaa - eli esim. uskovia juutalaisia, joka Euroopan kautta tuo vielä juutalaisiin hirvittävät vainot. Siemen on meidän yleisuskonnon kylvöviemenessä.
        Siitä näkyy jo hirvittävän kasvun oraat.
        Sekä vihataan heitä, jotka kertovat Jumalan Pyhyydestä, sekä tahdosta, joka tekee tyhjäksi perinneoppien tätäpäivää, harhaista kristillisyyttä.
        Harmi, kun Keijo Lindemanin kirja joduttiin poistamaan netistä - tämän tekijälain tulleen pykälien mukaan. Uskon siinä olleen syyn.

        Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys . siitä lähteestä puhun

        Ei tästä adventismia tarvita, vaan raamattu. Siksi mantraat tyhjää. Voit mennä takaisin sinne adventisteihin takaisin. Siellähän on näkyvillä mielipiteesi.

        Me osaamme lukea raamattua ihan itse.

        kirjastosta löytyy.
        https://oula.finna.fi/oamk/Record/oy.999101733906252#versions

        Myös tämä avaa tietä ajattelemaan sitä, että elämme harhautettuina ja side silmillämme.
        Laittomuuden henki elää kristillisyydessä ja jotkut sitten kun sanoo, alkaa hirvittävä Ellenöinti. Ellen sitä ja Ellen tätä llll jääden itse he eksyttävät pakanuuteen.
        Laittomuuden farisealaisuuteen.

        Tehdään parannus pakanallisen Rooman, kirkkoisien harhasta.

        https://shalom.fi/tikunolam/kaiken-kohdalleen-asettaminen/

        Apostolinen kansainvälinen helluntalaisuus on asian hokannut. Mutta Suomessa ollaan hapatuksessa - vielä. Moni on asian jo hokannut, ja osa papeistakin sen tietää, asia odottaa vapautuksen päivää -


    • Anonyymi

      Kyllä meidän pitää myös kilvotella. Pyrkiä tekemään parhaamme.

    • Anonyymi

      Adventisteilla on mennyt ellit ja vellit sekaisin kun uskovat Ellen Whiteen.

      • Anonyymi

        Edelleenkin kysyn miksi sinua kiinnostaa toisten tuomitseminen ja näin ollen toisista vian hakeminen?
        Ethän vain ole eksynyt eksytystenetsijöiden seuraan. Lähde pois ja seuraa Jeesusta. Koko elämä kuluu hukkaan noilla, jotka etsivät eksytyksiä. Eksytykset eivät lopu, joten siinä on elämän mittainen haaste ja työ, joka tuottaa huonon lopputuloksen.

        Ketjunaloittaja


    • Anonyymi

      On se säälittävää, kun aloittaja itse ei ymmärrä tästä asiakokonaisuudesta yhtään mitään, mutta silti kuvittelee ymmärtävänsä.

      Eli aloittaja on ITSE lain alla, mutta ei sitäkään raukka käsitä.

      • Anonyymi

        Anonyymi 30.08.2021 08:46

        On se säälittävää, kun aloittaja itse ei ymmärrä tästä asiakokonaisuudesta yhtään mitään, mutta silti kuvittelee ymmärtävänsä.

        Eli aloittaja on ITSE lain alla, mutta ei sitäkään raukka käsitä.
        pistän tuon kirjoittajan tekstin tuohon.
        Kysyn. Kun Kristus tuli maanpäälle, niin miksi Hän Jumalan Poikana täytti lain?
        ts. eli tahtoilmaisunsa mukaan! Siitähän on kyse!
        Jos sinä Kristuksessa, et huoraa, et varasta, et tee sitä ja tätä, mitä Jumalan tahdossa ilmaistaan, niin oletko silloin laina alla? Ilmeisti olet.
        Et varasta, koska olet lain alla, mutta varastat, jos olet vapaa.
        et tee haureutta, jos olet lain alla, mutta, kun olet laista vapaa - niin haureus on sydämen tila.
        Lapsi on vanhemmilleen tottelevainen, että kauan eläisi - niin on lain alla.
        Mutta, laista vapaa lapsi kulkee puukko vyöllä Helsingin katuja, varastaa ja tekee mitä sattuu.

        No, siinä tapauksessa maailma on oikeassa ja taivaskelpoinen, kun vapaana laista tekevät mitä sattuu ja uskova - joka Hengen voimasta elää Jumalan mielen mukaan on lain alainen, eli kahleessa Jumalaansa-


    • Anonyymi

      Eikös aloittaja jo sanonut ettei ole mikään advari ! Mitäs teillä uskovilla on antaa ateisteille ?

    • Anonyymi

      Lailla oleminen tarkoittaa pelastuksen ansaitsemista lain täyttämisellä Siihen ei pysty kukaan. Jumala lähetti Poikansa täyttämään lain meidän puolestamme. Jumala lahjoittaa meille Kristuksen sovitustyön kautta vanhurskauden. Lahjavanhurskauden turvin olemme vapaat noudattamaan Jumalan käskyjä, mutta pelastuksemme ei riipu täydellisestä suorituksesta.

    • Anonyymi

      "On aivan ihana elää vapaata elämää, jossa ei ole tarvetta, eikä halua rikko ikuisia käskyjä. Käskyt ovat rakkaudenlain perusta. Ei yksikään rakkaudenlaissa elävät riko yhtäkään käskyä."

      Sinäkö muka pystyt tähän? Jos ihmiset pystyisivät täyttämään lain, niin Kristuksen sovitustyö olisi ollut turha.

      • Anonyymi

        Kristus on täyttänyt lain puolestamme ja me saamme elää täytetyssä laissa uskon kautta Jeesukseen.


      • Anonyymi

        Tämä aloittaja on se sama hörhö, joka ITSE siis kuvittelee elävänsä synnitöntä elämää, vaikka Totuus on ihan toinen.

        En muista enää nikkiä, mutta nyt kirjoittaa anonyymisti, jotta voisi levittää näitä synnittömyys harhaoppejaan !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä aloittaja on se sama hörhö, joka ITSE siis kuvittelee elävänsä synnitöntä elämää, vaikka Totuus on ihan toinen.

        En muista enää nikkiä, mutta nyt kirjoittaa anonyymisti, jotta voisi levittää näitä synnittömyys harhaoppejaan !

        Kiva, että muistat opetukseni, mutta harmi, että et koskaan käsittänyt mitä keroin.

        Kerroin silloin ja kerron nytkin, että ihminen joka on Jeesuksessa on osallinen Hänen synnittömyyteensä. Ei Jeesuksessa elä synti.

        Esimerkkinä voin kertoa vaikka sellaisen, että jos Jeesus opettaa minua rakastamaan lähmmäistä, vihollistakin, mutta minä en sitä tee, niin en ole sillon Jeesuksessa, eli Jumalan Sanassa.

        Mutta jos teen Jeesuksen opetuksen mukaan, niin silloin elän synnittömässä Jeesuksessa.

        Jos en elä rakkaudenlaissa, en ole osallinen Jeesuksen synnittömyyteen, mutta jos elän rakkaudenlaissa olen osallinen Jeesukseen ja Hänen synnittömyyteensä.

        Nyt moni sanoo, että kukaan ei kykene elämään Jeesuksessa, eli synnittömässä. Se on valhe, kaikki Jumalan kutsumat kasvatetaan elämään Jumalan Sanassa, joka on Jeesus ja kaikki kasvatetut valjastetaan siihen Jumalan antamalla Voimalla.


      • Anonyymi

        En minä täytä lakia, vaan elän täytetyssä laissa, jonka Jeesus puolestani minulle ansaitsi. Hän eli ihmisenä ollessaan Jumalan lain alla. Jeesus syntyi lainalaiseksi, kuten meistä kaikki, mutta Hän pääsi lain alta vapauteen pitämällä lain. Hän lain pitämisensä pelastaa kaikki, jotka uskovat Häneen ja pitävät Hänessä lain.

        Laki on niitä vastaan, jotka eivät pidä lakia. Niin on Suomen lakikin. Jos sinä ajat ylinopeutta ja rikot näin sitä lakia vastaan, joka velvoittaa sinut ajamaan määrättyä nopeutta, niin olet lain alla, etkä elä lain mukaan ja olet saamassa rangaistuksen. Et silloin elä vapaudessa, vaan elät lain rikkomisesi takia lain raskaan painon alla.

        Näin on Jeesuksen opetusten kanssakin. Lain alla ovat lain rikkojat, eivät he, jotka ovat saaneet voiman pitää lain, eli elävät Jeesuksen täyttämässä laissa.

        Ei ihminen koskaan kykene itse täyttämään lakia ja siksipä on valtava armo, että Jeesus täytti sen puolestamme.

        Ketjun aloittaja


      • Anonyymi

        Eihän siitä ole kyse, ja lainaa ajatuksestasi . "On aivan ihana elää vapaata elämää, jossa ei ole tarvetta, eikä halua rikko ikuisia käskyjä. Käskyt ovat rakkaudenlain perusta. Ei yksikään rakkaudenlaissa elävät riko yhtäkään käskyä."

        sitten lisäät.
        Sinäkö muka pystyt tähän? Jos ihmiset pystyisivät täyttämään lain, niin Kristuksen sovitustyö olisi ollut turha. .......
        taidatkin puhua vain tuntematta asiaa. Oletko kuullu Pyhästä Hengestä - puolustajasta?
        Kysehän ei ole meidän pystyvyydestä, mutta kun se Pyhä Henki on Kristuksen Henki, ja Kristus itse osoitti tekemällä oikein, että homma pelaa näin. Hänen rakkauden lakinsa on toteutuskelpoinen, enemmän kuin meidän lihamme.
        Kyse ei ole meidän hauiksesta, vaan siitä, että antautumisemme Kristuksen seuraamiseen, ja se Pyhä Henki meissä on tämä voima - moottori, joka toteuttaa Jumalan tahdon, kun sydän on ympärileikattuna Kristuksessa.
        Tätä et ehkä ole hokannut, tuota Pyhän Hengen voimaa, vaan katsot omaa hauistasi.

        Sitten mittaat uskovaisuutta oman podarivartalon mukaan, toteamalla, ei paino nouse.
        Mutta, jos uskoa on sinapinsiemenkään vertaa - vuoretkin liikkuu, eli sinun kohdallasi toteutuu, ettet tee syntiä - synti on Jumalan lain rikkomista.
        Vai oletko vaikka kauppavarkaana vapaa - sanomalla, että olen uskovainen ja laista vapaa.
        Otin ominlupini, kun minulla ei ole voimaa välttää varastamisen mielihalua.
        Varastan työantjalta omin lupini työaikaa omiin tarkoituksiin tms.
        Koska liha sanoo niin, ja en ole lainalla. Lihalla täytän lihan halua.

        Mutta meilläpäin Hengellä täytetää Jumalan tahtoa ja siinä Kristusta seuraten kysytään, Ylimmäiseltä papilta, että voiko tehtäväkuva olla tämä tai tuo.


    • Anonyymi

      Ihmeellinen on Jeesuksen Kristuksen ristin voima – ainoa toivo täysin toivottomalle.

      Ja kaikille muillekin, mutta toivon olemassaolon tiedostin vasta uudestisyntymäni jälkeen, ihan uudestisyntymäpäivänäni tunsin nahoissani ja sydämessäni, mielessäni ymmärsin : MINULLA ON TOIVOA SITTENKIN. Jeesus on olemassa ja elää, ikuiseen elämään sisäänpääsyn toivo oli suuren ilon lähteenä minussa ja on edelleen.

      Nyt näyttää siltä että minä todella pelastun kunhan en luopioidu. Tai luovu itseni koettelusta parannuksenteko mielellä. Olen niin liha kuin vaan liha voi olla mutta kuoletustakin on nähtävissä. Eikä mun tarvitse enkä voikaan olla täydellinen vielä ei ole sen vuoro. Mutta oottakaapa kun minut puetaan valkeisiin vaatteisiin niin a vot.

      Commandohauis

      • Anonyymi

        Ketjun aloittajana kerron sinulle millainen tie minulla oli uudestisyntymiseen. Minäkin olin alussa kahden tien kulkija. Uskoin toiset asiat mitä Jeesus opetti ja sekin vain sen verran kuin tunsin Häntä. En tuntenut Hänen tahtoaan kovinkaan paljon ja siksi kuljin kahta tietä.

        Jeesuksen Herraksi tunnustamiseni jälkeen kului vuosia kahdentien kulkijana, mutta kiitos Jeesukselle Hän antoi innon lukea Evankeliumeja ja näin tutustua Häneen. Muutaman vuoden jälkeen sain syntyä uudeksi ja se tapahtui Pyhäin miesten päivänä, joten päiväkin jäi mieleen.

        Sitä ennen lukemalla Jeesuksen opetuksia, jouiduin kärsimykseen, eli jouduin kulkemaan Jumalan valtakuntaa kohden parannusta tehden. Näin, että Jeesus opetti käskyjä ja mielestäni ne olivat helppoja pitää. Ei minulla ollut halu rikkoa käskyjä, niin ajattelin. Kasvun myötä aloin käsittää, että vaikka luulin pitäväni käskyt, en pitänyt niitä. En kunnioittanut ja rakastanut esim. äitiäni muuta kuin hyvinä päivinä, silloin kun äiti oli mielestäni kiva ja hyvä. Huonoina päivinä kunnioitus lähti ja rakkaus puuttui.

        Aloin käsittää, että ei tuossa vanhempien kunnioittamis-käskyssä ollut minkäänlaista porsaanreikää, vaan käsky vaati kunnioittamaan ja rakastamaan niin hyvinä kuin huonoina päivinäkin. En kyennyt siihen. Siitä alkoi tie, että aloin huutaa Herraa avauksi.

        Hän kuuli ja tuli avukseni ja sain nähdä, että minuun laskettiin kyky pitää käsky voimassa huonoina ja hyvinä päivinä.

        Näin oli muidenkin käskyjen kanssa, vaikka olin luullut pitäväni ne kaikki, niin en ollut sisimmän ihmiseni puolesta yhtynyt niihin täysin. Ahtaan portin kautta kulkeminen ei todella ole leikin asia, vaan se vaatii Herraa avuksi. Ilman Jeesusta ei kukaan pääse ahtaasta portista sisään Jumalan valtakunnan rauhaan ja iloon.

        Kun oli kulkenut Jumalan kasvatuksessa monen ahdistuksen alla ja huutanut Herraa avuksi ja saanut voiman muuttua, niin tapahtui ihme, sain syntyä uudeksi ja sain todellisen rauhan ja vapauden joka on kestänyt vuosikymmenestä toiseen. Sydämmeni kiittää alati Herraa.

        Ketjun aloittaja


    • Anonyymi

      Yksi suurimmista eksytyksistä on opetus, jossa ihmisen sanotaan uudestisyntyneen esim. kasteen yhteydessä, tai jonkin muun tapahtuman yhteydessä. Ihminen ei synnyt uudeksi muuta kuin Jumalan Sanan kasvatuksessa.

      1. Pietarin kirje 2
      1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,

      2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,

      3 jos "olette maistaneet, että Herra on hyvä".
      4 Ja tulkaa hänen tykönsä, elävän kiven tykö, jonka ihmiset tosin ovat hyljänneet, mutta joka Jumalan edessä on valittu, kallis,
      5 ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia.
      6 Sillä Raamatussa sanotaan: "Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva".
      7 Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, "on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi"
      8 ja "kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi". Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.
      9 Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa;
      10 te, jotka ennen "ette olleet kansa", mutta nyt olette "Jumalan kansa", jotka ennen "ette olleet armahdetut", mutta nyt "olette armahdetut".
      11 Rakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä pidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan,
      12 ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.

      Ketjun aloittaja

    • Anonyymi

      Laki kertoo mikä on pielessä. Ja armo on sitä, että saa noudattaa sitä lakia varmana siitä, että langennut saa armon jatkaa.
      Armo ei kuitenkaan ole mikään vapautus vastuusta. Kuten sitä niin usein väärin käytetään. Se on vain katuvalle mahdollisuus jatkaa. Ja tehdä parannusta. Tai alkaa alusta.

      • Anonyymi

        Laki todellakin näyttää meille synnin ja kuoleman. Lain rikkojat ovat lain alla, mutta lain pitäjät elävät täytetyssä laissa.
        Jumalan armo on valtava, kun pelasti meidät lain alta. Me kaikki synnyimme lain alle ja niin syntyi Jeesuskin. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka piti, eli täytti lain ja me saamme elää Hänen täyttämässään laissa uskon kautta Jumalan Sanaan.

        Jeesus on Jumalan Sana.

        Ketjun aloittaja


    • Anonyymi

      Perillinen ei eroa orjasta, jos ei ota kasvatusta vastaan tullakseen perilliseksi.

      Mekin kaikki synnyimme lain alaisiksi, mutta meistä kaikki, jotka olemme Jumalan Sanan kasvatuksessa, eli seuraamme Jeesusta, olemme saaneet kasvaa maailman alkeisvoimista vapaiksi ja olemme saaneet tulla perillisiksi.
      Galatalaiskirje 4
      1 Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
      2 vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.
      3 Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
      4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
      5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.

      Ketjun aloittaja

      • Anonyymi

        Höpötät olemattomia. Suomessa ei ole koskaan ollut voimassa Mooksesen laki. Etkö sen vertaa tiedä??? Yksikään Suomessa syntyvä ei ole Mooseksen määräysten alainen. Suomessa on voimassa Suomen lait.
        Olet täysin pihalla. Paavali puhui sen ajan juutalaisista.


    • >>On aivan ihana elää vapaata elämää, jossa ei ole tarvetta, eikä halua rikko ikuisia käskyjä. Käskyt ovat rakkaudenlain perusta. Ei yksikään rakkaudenlaissa elävät riko yhtäkään käskyä. Nuo käskyt eivät katoa, vaan pienin piirtokin niistä pysyy voimassa.>>

      On aivan ihana elää vapaata elämää, ja juoda viiniä.

    • Anonyymi

      Lain alta vapauttaa Herra. Lain alla on jokainen, joka rikkoo laksia, mutta laista vapaita ovat kaikki, jotka pitävät lain.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2012
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      145
      1448
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1318
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      124
      991
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      967
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      802
    Aihe