Lienee tulevaisuuden yleisin kuolinsyy tuo keuhkokuume erilaisten aivoinfarktien, keuhkoveritulppien ja verisuonitukosten ohella tällä menolla. Jos ei talouden takia valloilleen päästettävään koronaan tähän deltavarianttiin tai johonkin muuhun varianttiin kuole suorraan, niin sitten rokotteiden ja jatkuvien tehosterokotteiden aiheuttamiin verisuonitukoksiin.
Lienee tulevaisuuden yleisimmät kuolinsyyt tuo keuhkokuume sekä erilaiset verenkiertotukokset
6
<50
Vastaukset
Yksi vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Antaa taudin levitä kuten on levitäkseen. Pidettäköön vanhusten hoitolaitokset ja muut erityisen haavoittuvassa asemassa olevat suojien takana ja muuten annettakoon ihmisten elää tavallaan.
Vuosittain influenssat, flunssat, keuhkokuume ja muut hengityselinsairaudet ovat syynä kymmeniin ja satoihin kuolemiin Suomessakin. Ei niiden leviämiseksi ehdoteta rokotuspassia taikka yritetä sulkea koko yhteiskuntaa, vaikka jokseenkin yhtä haitallisia sairauksia ovat.
Eihän sitä kukaan ehdoin tahdoin halua sairastua, mutta jokaisen tulee itse punnita riskit toimintansa suhteen. Eri asia ovat sairaalat ja hoitolaitokset, joiden henkilökunnan ja vierailijoiden on AINA syytä pitää huolta siitä, etteivät vahingossakaan levitä mitäään tarttuvaa sairautta potilaiden ja hoidokkien keskuuteen, jotka ovat yhteiskunnan heikoimpia siinä mielessä.
Kansalaisten natsittaminen modernin Daavidin tähden kantamiseen vaatteissaan rokotuspassin muodossa ei pitäisi olla liberaalin eikä minkään muunkaan yhteiskunnan toimintatapa flunssien taikka muidenkaan tarttuvien hengityselinsairauksien ehkäisemisessä. Ei ole missään tapauksessa lääkevalmistajien intressissä kehittää minkäänlaista rokotetta, mikä poistaisi kaikki koronaviruksen aiheuttamat ongelmat yhdellä taikka edes kahdella rokotuksella. Kaikkien kansalaisten rokottaminen pakolla vuosittain olisi kaikki kuvitelmat ylittävä rahasampo, jollaista veronmaksajien ei ole mitään syytä alkaa kustantamaan.
Yskä lakkaa yskimällä 14 päivässä, mutta yskänlääkkeellä siitä pääsee eroon jo kahdessa viikossa.- Anonyymi
Täyttä asiaa!
- Anonyymi
Vain kaksi sadastatuhannesta rokotetusta on saanut taudin. Nyt on oikea aika poistaa rajoitukset.
Anonyymi kirjoitti:
Vain kaksi sadastatuhannesta rokotetusta on saanut taudin. Nyt on oikea aika poistaa rajoitukset.
Olen samaa mieltä, enkä ole mitään erikoisempia rajoituksia ikinä kannattanutkaan. Sen sijaan tarttuville flunssille yms. hengenvaarallisesti alttiit on suojeltava paremmin kuin tähän asti on suojeltu.
Rokotus on henkilökohtainen suoja tautia vastaan, ei mitään muuta. Se ei edes estä taudin levittämistä. Jos joku ei halua suojaa ottaa, on se hänen henkilökohtainen valintansa, yksilövapauteen kuuluva oikeus.
Kenties hallitus on kirjoittamassa perustuslain ja oikeusperiaatteet uusiksi?
- Anonyymi
😎😁😆🤗🤗😇
Nyt tutkivat viranomaisetkin. Sometähtiä palkkattiin levittämään väärää tietoa koronarokuolemista🤗😇😎😁
Tuntematon rahoittaja halusi palkata somevaikuttajia levittämään väärää tietoa koronarokotteisiin liittyvistä kuolemista.😇😎😁😆😄😇🤗
https://www.is.fi/digitoday/art-2000008149820.html
😊🤗😇😎😎😁😆 - Anonyymi
😇😀😆😎🤗Epäisänmaallinen rokotevastainen salaliittoteorikko jäi kiinni valehtelemisesta😎😆😇🤗🤗😆😎
https://www.is.fi/digitoday/art-2000008149820.html
😀😄😊😁
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1411745
- 1131365
- 1691222
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881167- 193961
- 84951
- 97903
- 39839
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76798Naantalissa kohahtaa
Yli 4 vuotta puhelimeen, tietokoneelle murtautumista sekä Whatsapp urkintaa Naantalissa hakkeritiimin jäseniä138722