Babylonin uskonto elää vielä tänä aikana miljoonien ihmisten elämässä. Babylon oli aikanaan valtakuntien kuningatar. Sen vaikutus oli suunnaton. Se oli kaiken epäjumalanpalveluksen alku ja äiti. Babylonin maljasta ovat kaikki kansat juoneet.
Mijoonat ihmiset noudattavat kristinuskoon kuuluvia tapoja ja oppeja, joista Raamatussa ei puhuta sanaakaan. On viisi tärkeää oppia, joita Raamattu ei tunne, mutta joihin kristikunnassa uskotaan yleisesti:(tässä vain kaksi ensimmäistä)
Ensimmäinen on sielunkuolemattomuus-oppi. Onko Raamatussa kertaakoaan sanottu, että sielu on kuolematon?. Hämmästyttävä tosiasia on, ettei tällaista käsitystä ole sen lehdillä. Kuolemattomuus voidaan saada ainoastaan Kristukselta, iankaikkisen elämän antajalta, uskon kautta. Mistä sielunkuolemattomuusoppi on päässyt kristikuntaan? Luterilainen teologi Stange sanoo: "pakanallinen oppi sielun kuolemattomuudesta ei sodi ainoastaan kaikkea kokemusperäistä tietoa vastaan ihmisen luontoon nähden, vaan vieläpä kristillisen uskon etuihin kuuluu, ettei tälle ajatukselle anneta sijaa." Sielunkuolemattomuus-oppi on pakanuudesta, joka syrjäyttää Kristuksen elämän antajana. Se on spritismin, teosofian ja lukuisten harhaoppien perustuksena. Siitä huolimatta siitä pidetään sitkeäasti kiinni, vaikka osa aikamme jumaluusoppineista on sen hylännyt.
Toinen tälläinen käytännössä oleva oppi on sunnuntainvietto. Onko Raamatussa käsketty viettää sunnuntaita lepopäivänä? Siinä ei ole missään tällaista kehoitusta anneetu. Jälleen saamme todeta merkillisen seikan: Raamatun tukea vailla olevaa lepopäivää puolustetaan mitä innokkaimmin, ja kaikki ne, jotka evankelisina kristittyinä haluavat pitää Raamatun käskemää, Jeesuksen pitämää, seitsemättä viikonpäivää, sapattina, lepopäivänään, joutuvat ankarien hyökkäysten ja vääristelyjen kohteeksi. Tämä siitä huolimatta, että sunnuntai ammoisista ajoista lähtien on ollut auringolle pyhitetty päivä. Jo toisella vuosisadalla viettivät Rooman valtakunnassa persialaista auringonjumalaa Mitraa palvovat pakanat sunnuntaita pyhäpäivänä. Konstantinus Suuri, joka tunsi mitraismin hyvin, määräsi koko valtakunnan lepopäiväksi sunnuntain eli auringonpäivän. Raamattu ei kehota viettämään sunnuntaita Kristuksen ylösnousemuspäivänä, koska kristillinen kaste ja jokapäiväinen omanminän kuolettaminen ja uuteen elämään nouseminen oli asetettu sen muistoksi.
kirjasta: Maailman Kohtalontie; Arvo W. Arasola (1955)

Vastaukset 2
Vanhimmat
kuin "Elon",tekstistä pätellen,ja kun poiston jälkeen tulee heti samalainen roskaposti palstalle.
Ole sheriffi ystävällinen ja lähetä tämä moska samaan paikkaan kuin edellinenkin!
Että viitsitään työllistää sheriffiä ehdoin tahdoin ???
Jos viesti ei ole massapostitettu, siinä ei ole mitään vikaa. Suoraan sanoen täällä näkee paljon tyhjäpäisempiä ja tyhjänpäiväisempiäkin avauksia. Rn nyt luettele niitä, mutta joka kerta, kun aiheena on vaikkapa kastekäsitys, saamme vain lukea hymistelyä siitä, kuinka te helluntailaiset olette oikeassa...