Nikean uskontunnustus syntiä

Anonyymi

Miksi Nikean uskontunnustus on syntiä?

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koska sinä sanot niin.

    • Anonyymi

      MIETIPPÄS SITÄ

      Me uskomme yhteen Jumalaan,
      Kaikkivaltiaaseen Isään,
      taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
      Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
      Jumalan ainoaan Poikaan,
      joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
      Jumala Jumalasta,
      valo valosta,
      tosi Jumala tosi Jumalasta,
      syntynyt, ei luotu,
      joka on samaa olemusta kuin Isä
      ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
      joka meidän ihmisten
      ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
      tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
      ja syntyi ihmiseksi,
      ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,
      kärsi kuoleman ja haudattiin,
      nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
      astui ylös taivaisiin,
      istuu Isän oikealla puolella
      ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
      Me uskomme Pyhään Henkeen,
      Herraan ja eläväksi tekijään,
      joka lähtee Isästä [ja Pojasta,]
      jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan
      ja joka on puhunut profeettojen kautta.
      Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.
      Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
      odotamme kuolleiden ylösnousemusta
      ja tulevan maailman elämää.

      • Anonyymi

        Miksi et mieti seurakunnan uskontunnustuksi, joita on talletettuna monia Paavalin kirjeissä ja ainakin yksi Pietarin?


    • Anonyymi

      2Sam.7:12 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi tykönä, korotan minä sinun seuraajakseksi jälkeläisesi, joka lähtee sinun ruumistasi; ja minä vahvistan hänen kuninkuutensa. 1Aikak.17:11-12 Kun sinun päiväsi ovat päättyneet ja lähden isiesi tykö, korotan minä sinun seuraajaksesi jälkeläisesi, joka on yksi sinun pojistasi; ja vahvistan hänen kuninkuutensa. Hä on rakentava minulle huoneen, ja minä vahvistan hänen valtaistuimensa ikuisiksi ajoiksi. Ps.89:4-5 Minä olen tehnyt liiton valittuni kanssa, olen palvelijalleni Daavidille vannonut: Minä vahvistan sinun jälkeläisesi ikiajoiksi ja ranennan sinulle valtaistuimen polvesta polveen. Sela. Ps.132:11-12 Herra on vannonut Daavidille totisen valan, jota ei peruuta: Sinun ruumiisi hedelmän minä asetan sinun valtaistuimellesi. Jos sinun poikasi pitävät minun liittoni ja minun todistukseni, jonka minä heille opetan, niin saavat heidänkin poikansa istua valtaistuimellasi iankaikkisesti. Jes.55:3-4 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot. Katso, hänen minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi. Luuk.1:32-33 Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesi, ja hänen valtaunnallansa ei pidä loppua oleman.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      5096
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3626
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      33
      3006
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2985
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      10
      2906
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      56
      2353
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      41
      1838
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1780
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1721
    10. Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?

      Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai
      Sinkut
      135
      1669
    Aihe