"Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan hän on saavuttanut lapsuuden unelmansa päästessään palvelemaan Venäjää".
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/putin-venajan-palveleminen-oli-lapsuuden-unelmani-voi-jatkaa-presidenttina-84-vuotiaaksi/8224888
Kaikki oli suunnattu – ja nyt minun on oltava koppava – siihen, että omistan itseni isänmaalle. Ja nykyisin teen juuri sitä, joten siinä mielessä uskon saavuttaneeni sen, mistä unelmoin, Putin sanoi puhuessaan koululaisille uuden lukukauden alkaessa Vladivostokissa Venäjän Kaukoidässä.
Putin, 68, on toiminut Venäjän presidenttinä vuodesta 2000, lukuun ottamatta vuosia 2008–2012, jolloin hän oli pääministeri. Viime vuonna tehdyt perustuslain muutokset mahdollistavat sen, että hän voi jatkaa presidenttinä vuoteen 2036, jolloin hän olisi 84-vuotias.
Putin voin jatkaa presidenttinä 84-vuotiaaksi
Anonyymi
2
<50
Vastaukset
Kannattaa lukea kirja; Rajaton valta. Leif sundström.
- Anonyymi
sodasta armenian ja georgian öljykentille teoistaan päätellen putte on aina haaveillut ja teot osoittavat etta ukrainan ja ita euroopan hallinnointi
ja myrkky terrooristien lähettäminen on ainoa saavutettu haave jonka putte on tehnyt.
suu puhuu toista kietä kuin teot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,884525Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263314- 203065
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412936Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492777Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172767Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142115- 71841