Koskelan tappajaiset saaneet huomiota

Mikä hirveä vouhotus siitä että kakarat tappaneet toisiaan. Yle ykkösen aamu aloitti ja käsitteli melkein koko ohjelma-ajan kyseistä asiaa aivan kuin ydinpommi olisi pamahtanut Pasilassa. Joka uutislähetyksessä toisteltiin sen jälkeen tunnin välein asiaa ja iltapäivällä vielä joku livelähetys jostain tuomion julistuksesta. Sama vouhkaus lienee ensi viikon vakioaihe kaikissa A-talk/studio -lähetyksissä. Mikä siinä on olevinaan niin kovin erikoista ja uutisia vaativaa julkistusta? Paljon pahempiakin tapauksia on sattunut milloin missäkin eikä ne ole saaneet yhtä paljon julkisuutta kuin tämä tapaus.
Itse en ollut edes kuullut koko tapauksesta aikaisemmin, enkä usko pudonneeni mistään kärryiltä sen takia. Eikä vois edes vähempää kiinnostaakaan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

”En ollut edes kuullut koko tapauksesta…” tuo on ristiriidassa aloituksen muun oksennuksen kanssa.

Äänestä

Kovin hyvin tunnut kuitenkin olevan aiheesta jyvällä kun noin keittää uutisointi yli.
Hyvä se on, että asia on julkisuudessa. Naurettavat tuomiot, murhaajat kahden vuoden päästä ehdonalaiseen vapauteen, osoittavat oikeuslaitoksen ja kansan moraalista rappeumaa, joten on korkea aika puhua asioista oikeilla nimikkeillä eikä hyssytellä ja silitellä rikollisten päätä.

Äänestä

Jos tänään on viitsinyt katsella uutisia ei ole voinut välttyä kuulemasta tapauksesta.
Ei minullakaan ole aikaisempaa kokemusta koko uutisoinnista eikä tapauksesta.

Äänestä

Ruotsissa ammutaan ihmisiä mutta eihän sitä kritisoida ja ihmetellä miksi Ruotsista on tullut EU:n rikollisin jäsenvaltio.

Äänestä
  • Tiedätkö miten suuri osa esim Ruotsalaisista alaikäisistä syyllistyy tänä päivänä mm murhiin ja tappoihin
    Lakia täytyy muuttaa nyt alaikäiset pääsevät teoistaan akaikäisyystaksalla

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mikä hirveä vouhotus siitä että kakarat tappaneet toisiaan. Yle ykkösen aamu aloitti ja käsitteli melkein koko ohjelma-ajan kyseistä asiaa aivan kuin ydinpommi olisi pamahtanut Pasilassa. Joka uutislähetyksessä toisteltiin sen jälkeen tunnin välein asiaa ja iltapäivällä vielä joku livelähetys jostain tuomion julistuksesta. Sama vouhkaus lienee ensi viikon vakioaihe kaikissa A-talk/studio -lähetyksissä. Mikä siinä on olevinaan niin kovin erikoista ja uutisia vaativaa julkistusta? Paljon pahempiakin tapauksia on sattunut milloin missäkin eikä ne ole saaneet yhtä paljon julkisuutta kuin tämä tapaus.
Itse en ollut edes kuullut koko tapauksesta aikaisemmin, enkä usko pudonneeni mistään kärryiltä sen takia. Eikä vois edes vähempää kiinnostaakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu