Kepu Esko Ahon hallituksen verouudistus vuodelta 1993 peruttava HETI

jotta valtio saa lisää verotuloja vakavan koronakriisin ja sen aiheuttamien ongelmien hoitamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Kepu Ahon porvarihallituksen verouudistuksessa vuonna 1993 palkkatulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin ja pääomatuloja alettiin verottaa lievemmin kuin palkkatuloja mikä johti valtion verotulojen laskuun ja valtion velanoton jyrkkään nousuun. Pelkkiä pääomatuloja nostavat vapautettiin kokonaan kunnallisverosta eli pelkkiä pääomatuloja nostavat nauttivat perheineen kuntapalveluista ilmaiseksi.
1091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pääomatulot myös progressiiviselle tuloverolle kuten palkkatulotkin ovat.

Äänestä
  • Kyllä.

    Äänestä

Kyllä.

Äänestä

Ensi tilassa. Mutta ei taida innostusta tähän löytyä.
Tämä on selvää palkansaajien syrjimistä kun heitä ei ole vapautettu kunnallisverosta.
Se on perustuslain vastaista toimintaa josta pitää rangaista sen toteuttajia. Vai mitä vältakunnan syyttäjä?

Äänestä

Missä Kepu, siellä ongelma ja kusetus.

Äänestä
  • Kepu on kova porvaripuolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kepu on kova porvaripuolue.

    Totta.

    Äänestä

  • Olen aivan samaa mieltä kepu on kusetus.

    Äänestä

Vakava koronakriisi, ihan itse luotu ongelma oli tämä. Pätö nuhatauti, tai ei edes nuhaa, vaati pari päivää saikkua kun oli lievää kuumeilua ja mitään piikkejä en ole ottanut.

Hengissä tässä edelleen olla pösötetään, k-piikkejä 0, k-passia 0, k-villkua 0, maskia 0 ja teho-osastoa rasitettu 0 =D käkäkäkä!

Äänestä

Kyllä rikkaatkin voi maksaa veronsa eikä koko ajan siipiveikkona leipäjonossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

jotta valtio saa lisää verotuloja vakavan koronakriisin ja sen aiheuttamien ongelmien hoitamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Kepu Ahon porvarihallituksen verouudistuksessa vuonna 1993 palkkatulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin ja pääomatuloja alettiin verottaa lievemmin kuin palkkatuloja mikä johti valtion verotulojen laskuun ja valtion velanoton jyrkkään nousuun. Pelkkiä pääomatuloja nostavat vapautettiin kokonaan kunnallisverosta eli pelkkiä pääomatuloja nostavat nauttivat perheineen kuntapalveluista ilmaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu