Ainakin somaleilla on jo rinnakkaisyhteiskunta Suomessa

Suurin osa somaleista elää hyvin eristettyä elämää täällä, ja noudattavat tiukasti omaa kulttuuriaan ja sharialakia. Suomalaisten kanssa ollaan tekemisissä niin vähän kuin mahdollista, lapset käy toki koulua ja tapaa suomalaisia, mutta koulupäivän jälkeen ei enää. Lapset aivopestään islamiin.

Rukouspaikoissa imaamit aivan varmasti paasaavat, että ette saa länsimaistua liikaa, ja jos tulee ongelmia niin hoidetaan oman porukan kesken - älkää menkö poliisin puheille, tai muiden viranomaisten.

Tämä on mahdollista kun asioihin ei ole puututtu ajoissa.
871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sharia lakiin kuuluu ranteiden ja käsien sekä jalkojen katkominen. Mistä aloittaja tietää että kyseistä lakia ja toimintaa harjoitettaisi Suomessa poliisin ja oikeuslaitoksen ulkopuolella?

Äänestä

Somalienkin asioita on katsottu koko ajan sormien läpi, kun olisi pitänyt puuttua tiukasti.

Äänestä
  • aloittaja on vaarallinen persurasisti.

    Äänestä

Kannatan rinnakkaisyhteiskuntaa. En halua jatkossakaan olla tekemisissä rasistien kanssa.

Äänestä
  • Minu raha kela raha ei osata somi.

    Äänestä

  • Eli muslimien kanssa.

    Äänestä

  • Kenen kanssa olet tekemisissä, kun ne muslimit eivät hyväksy sinua joukkoonsa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenen kanssa olet tekemisissä, kun ne muslimit eivät hyväksy sinua joukkoonsa?

    Mitä muslimit ajattelevat ihmisestä jolla on koira tai ihmisestä joka syö sianlihaa?Miten muslimi suhtautuu homoseksualiin ihmiseen?
    Miten muslimille selitetään empaattinen älykkyys ja sen jatkuva kehittyminen,joka estää toistamasta virheitä tunnistamalla tehdyt virheet?
    Onko muslimeilla oikeus vaatia kristittyä kääntymään muslimiksi avoiliiton takia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suurin osa somaleista elää hyvin eristettyä elämää täällä, ja noudattavat tiukasti omaa kulttuuriaan ja sharialakia. Suomalaisten kanssa ollaan tekemisissä niin vähän kuin mahdollista, lapset käy toki koulua ja tapaa suomalaisia, mutta koulupäivän jälkeen ei enää. Lapset aivopestään islamiin.

Rukouspaikoissa imaamit aivan varmasti paasaavat, että ette saa länsimaistua liikaa, ja jos tulee ongelmia niin hoidetaan oman porukan kesken - älkää menkö poliisin puheille, tai muiden viranomaisten.

Tämä on mahdollista kun asioihin ei ole puututtu ajoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu