Tarvitseeko työntekijän ottaa covid-rokote ja kertoa se työnantajalle kysyttäessä?No ei tietysti.Suomessahan saa olla idiootti aivan vapaasti.Mutta tiettyjä haittoja siitä saattaa tietysti olla.Ajatellan vaikka näin että minulla on 34 työntekijää joista puolet määräaikaisia.Kysäisen rokotustilannetta työntekijältä mutta en saa vastausta tai rokote on ottamatta.On sitten satavarma ettei määräaikaisuutta jatketa,vaikka töitä olisi.Sama koskee vakinaisia,vielä koeajalla olevia.Heille lähtö tulee vielä liukkaammin.Joten hopi,hopi, rokottamattomat.Ei muuta kuin aikaa tilaamaan Sveitsinrinteelle.
Rokotuspakko.
30
903
Vastaukset
- Anonyymi
Näinhän siinä voi käydä. Mutta on sitten turha tapahtuneesta muita syyttää. Jos ei ole ollut pätevää syytä rokotteesta kieltäytyä,niin sanktio on täysin omaa tyhmyyttä.
- Anonyymi
Muistanpa ajan kanto ja kuusi... Työpaikallani oli tyyppi joka venkoili kaikessa työnantajaansa vastaan. Hän oli siis stalkkarikommari joka oli sitä mieltä, että periaatteellinen työnantajavastaisuus on hyvä asia duunarille. Hän sai kenkää ensimmäisessä tialanteessa jossa väkeä vähennettiin.
Myös nyt on työnantajalla mahdollisuus yrittää takoa älyä idioottien päihin. Kyllä Suomen lakien säätäjillä on pullo hukassa. Kansallisen tai globaalin terveysturvallisuuden esteenä on tyhmät lait. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistanpa ajan kanto ja kuusi... Työpaikallani oli tyyppi joka venkoili kaikessa työnantajaansa vastaan. Hän oli siis stalkkarikommari joka oli sitä mieltä, että periaatteellinen työnantajavastaisuus on hyvä asia duunarille. Hän sai kenkää ensimmäisessä tialanteessa jossa väkeä vähennettiin.
Myös nyt on työnantajalla mahdollisuus yrittää takoa älyä idioottien päihin. Kyllä Suomen lakien säätäjillä on pullo hukassa. Kansallisen tai globaalin terveysturvallisuuden esteenä on tyhmät lait.Oletteko seuranneet mitä Israelissa tapahtuu jo moneen kertaankin rokotetuille?Israel ollut koronarokotuksen etulinjassa ja siis tavallaan mallimaa.
Koronarokote on vaarallinen. Olemattoman vähän testattu ja tutkittu verrattuna aiempiin rokotteisiin. Aiheuttanut paljon veritulppia mm. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko seuranneet mitä Israelissa tapahtuu jo moneen kertaankin rokotetuille?Israel ollut koronarokotuksen etulinjassa ja siis tavallaan mallimaa.
Koronarokote on vaarallinen. Olemattoman vähän testattu ja tutkittu verrattuna aiempiin rokotteisiin. Aiheuttanut paljon veritulppia mm.Tässä sitä on miettimistä kerrakseen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/3ec621c8-7506-4e47-bbbd-57774de63300 - Anonyymi
Molemmat korona piikit otettu,ja kolmanteen aika varattu.Samoin influenssapiikki saatu.Olo on mitä parhain eikä mitään foliohattu tuntemuksia ole ilmennyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletteko seuranneet mitä Israelissa tapahtuu jo moneen kertaankin rokotetuille?Israel ollut koronarokotuksen etulinjassa ja siis tavallaan mallimaa.
Koronarokote on vaarallinen. Olemattoman vähän testattu ja tutkittu verrattuna aiempiin rokotteisiin. Aiheuttanut paljon veritulppia mm.Nyt on todettu Israelissa ettei 4. rokotetta kannata ottaa.
- Anonyymi
Tuollaiselle urpolle en kyllä haluaisikaan hommiin. Hemmetin hyvä, että tällaiset piikkikiimaiset työnantajat ilmisevat tyhmyytensä heti kättelyssä niin hyvä, rokottamaton työntekijä voi etsiä sellaista arvostavan työnantajan.
- Anonyymi
Ei työnantajat enää palkkaa rokottamattomia.Kas nehän ovat alta puolenvuoden helvetin pitkällä saikulla koronan takia tai kalmoina.Ennemmin tai myöhemmin koronan jäätävä käsi puristuu jokaisen rokottamattoman kurkun ympärille.Miksi joku työnantaja palkkaisi rokottamattoman duunarin,koska tietää jo valmiiksi tämän olevan suhteellisen tyhmä tai peräti idiootti.

Toisaalta, idiootit vain näyttävät usein selviytyvän. Johtunee siitä että paska kelluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei työnantajat enää palkkaa rokottamattomia.Kas nehän ovat alta puolenvuoden helvetin pitkällä saikulla koronan takia tai kalmoina.Ennemmin tai myöhemmin koronan jäätävä käsi puristuu jokaisen rokottamattoman kurkun ympärille.Miksi joku työnantaja palkkaisi rokottamattoman duunarin,koska tietää jo valmiiksi tämän olevan suhteellisen tyhmä tai peräti idiootti.
no, näyttää kyllä viimeaikaisten tietojen mukaan että rokotetut lojuvat sängynpohjalla, kuten esim. meillä duunissa. Päivät kun kuuntelee missä huoneessa köhitään, niin viimeistään muutaman päivän kuluttua jäävät kotiin. Etätyö tietty on hyvä syy, mutta kyllä aina sellainen löytyy joka on ollut yhteydessä tähän sairastuneeseen ja kertoo hyshys-systeemillä mikä on homman nimi. Itse en palkkaa yhtäkään rokotettua juuri sen vuoksi, että joka helvetin variantti vaikuttaa heihin. Varmaan tulevat influessatkin. Minulla on muutama rokottamaton, edelleen täysin työkykyisinä ja koko pandemian ajan. Kukin tehköön kuten haluaa, tämä on minun päätökseni, ja se pitää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei työnantajat enää palkkaa rokottamattomia.Kas nehän ovat alta puolenvuoden helvetin pitkällä saikulla koronan takia tai kalmoina.Ennemmin tai myöhemmin koronan jäätävä käsi puristuu jokaisen rokottamattoman kurkun ympärille.Miksi joku työnantaja palkkaisi rokottamattoman duunarin,koska tietää jo valmiiksi tämän olevan suhteellisen tyhmä tai peräti idiootti.
Meillä dunissa järkyttävän paljon nimenomaan rokotettuja sairaslomilla. Niin ja olen itse ottanut piikit myös, mutta kerroin vaan. Ei voi kaikesta syytellä rokottamattomia. Ne, jotka tunnen ja eivät ole rokottautuneet, ovat olleet duunissa koko ajan normaalisti. Yhtiössä 200 työntekijää, itse palkanlaskijana toimiessa ei voi välttyä näkemästä. PK-seudulla.

Meillä 14 työntekijästä 1 rokottamaton, joka ainoana on saikuttanut viimeisen kahden vuoden aikana ( kaksi kertaa kaksi viikkoa) palasi saikuiltaan ääni käheänä, mikä lie ollut, sitähän ei muut työntekijät saa kysellä.
Maskit, turvaetäisyydet, hyvä käsihygienia on pitänyt muut terveinä, tämä kyseinen rokottamaton on ainoa joka ei suosituksia noudata, kun eihän sitä koronaa ole olemassakaan.
- Anonyymi
Rakennusalalle pitäisi ehdottomasti saada koronapassi pakko ja työnantajalle mahdollisuus tarkastaa asia. Työmailla on kohta 100 %:a työläisistä, virolaisia, latvialaisia, liettualaisia, venäläisiä, puolalaisia ja me tiedetään millainen korona tilanne on noissa maissa ja rokotekattavuus todella huono!
- Anonyymi
Järjestämällä pikkujoulut ja kysymällä koronapassin saa tietoon ne, joilla ei passia ole.
- Anonyymi
Korona passin vaatimus pitäisi olla esimerkiksi ravintoloissa ympäri vuorokauden. Samoin ravintola jonka pokelle kelpaa parikymppinen koronapassiksi pitäisi sulkea aina kuukaudeksi kun käry käy.
- Anonyymi
Jokainen järkevä työnantaja peruu nyt pikkujoulupirskeet.Yksikin sairastunut tai altistunut joukossa ja koko lafka parin viikon karanteenissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen järkevä työnantaja peruu nyt pikkujoulupirskeet.Yksikin sairastunut tai altistunut joukossa ja koko lafka parin viikon karanteenissa.
Terveydenhuolto joutuu priorisoimaan asioita. Vakavasti sairaat, leikkauksia adottavat potilaat saavat odottaa edelleen, koska tehohoitopaikat on täytetty idiooteilla, jotka ovat kieltäytyneet rokotuksista. Olisi reilumpaa jättää omatoimiseti riskin ottaneet hoitamatta, ja antaa vain puhelinnumero jonne voivattaudin iskiessä jättää soittopyynnön. Jos sieltä joskus vastattaisiin, niin puhelimitse saisi kotihoito-ohjeita.
Mikähän ihmisiä vaivaa? Onko syynä some, joka tutkimuksien mukaan tyhmentää jo ennestään tyhmää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen järkevä työnantaja peruu nyt pikkujoulupirskeet.Yksikin sairastunut tai altistunut joukossa ja koko lafka parin viikon karanteenissa.
Tuskin nykyaikana niihin pikkujouluihin koko henkilöstö osallistuu. Fiksut karttaa tuollaisia tilaisuuksia. Miksi jotkut vouhkaa asialla kun tiedetään että 2 kertaa rokotettujakin on sairastunut. Ravintoloiden agitaatiomainen metelinpito näkyy tehonneen viisaampiihinkin.

Hyvin sanottu nykyisen kiihkoilun aikana.
- Anonyymi
En koskaan osallistu noihin kännijuhliin. Miten voi siis tietää onko minulla passi vai ei? En ole meillä ainoa duunissa edes. Eihän noissa juhlissa ole yhtään mitään kivaa. Viinaa ja jouluruokaako pitäisi mennä nauttimaan kun parempaakin tekemistä on?
- Anonyymi
Tässä toimiva ratkaisu ilman mitään muuta pakkoa ja muita rajoitteita, senkus hönkii vaan, joko työpaikan ovet aukeavat tai sitten ei...
Mihin tarvitaan koronapassia? Tämä vaihtoehto olisi kaikille osapuolille paras ratkaisu ja juuri sen hetkinen todellinen henkilön tilanne samantien saatavilla. https://www.mediuutiset.fi/uutiset/kahdessa-minuutissa-tartunnan-paljastava-suomalainen-koronatesti-sai-jakelijan-suomesta-terveysteknologiayritys-medics24-teki-puhallustestista-sopimuksen-dsan-kanssa/561a6ef7-7dd4-490f-b955-cf34f55d2d4b Vaan kun se ei käy, muuten ei onnistu orjuuttaminen totaliarismiin. Miettikää oikeesti hetki, mikä tuon koronapassin perimmäinen syy on ja mihin se tulee johtamaan. Toivottavasti sopulit edes siihen pystyy, vaikken ihan hirveesti toivoa siihen laitakaan.- Anonyymi
No olipas paatoksellinen saarna henkilöltä, jolla on ilmeisesti asennevika. Tuo valmistajalleen ja markkinoijalleen rahaa tuovaksi tarkoitettu hönkäisymittari ei tietenkään ole vielä riittävän tarkka, koska sitä ei ole hyväksytty globaalisti. Mistähän tuo rokote- ja valvontavastaisuus johtuu? Latviassa työnantajat, jotka kantavat vastuuta yhteiskunnan toiminnasta, saavat antaa potkut änkyrätyypeille, joilla omaa järkeä ei ole riittävästi. Totalitarismin pelko on vain määrttyjen yksilöiden ongelma. Ikään kuin et jo eläisi jonkinasteisessa totalitarismissä. Etkö omista passia? Onko sinulla ajokortti? Entä sairasvakuutus/kelakortti? Terveystietosi eivät ole ilmeisesti Kannassa? Et kuulu kirkkoon, eikä tietojasi löydy maistraatin tietokannasta? Osoitteesi on kai tuntematon? Jos noin on, niin sinua ei ole onnistuttu orjuuttamaan.

Vaikka olisi kaikki passit, henkkarit, ajokortit ym. ym. voit silti olla tartuttaja median antamien tietojen mukaan. Se on oikeassa elämässä arpapeliä jos tartunnan saa. Tietysti jos ei joka paikkaan änkeä niin mahdollisuudet pienenee. Salaliittopalsta on oikea osoite näille teoreetikoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No olipas paatoksellinen saarna henkilöltä, jolla on ilmeisesti asennevika. Tuo valmistajalleen ja markkinoijalleen rahaa tuovaksi tarkoitettu hönkäisymittari ei tietenkään ole vielä riittävän tarkka, koska sitä ei ole hyväksytty globaalisti. Mistähän tuo rokote- ja valvontavastaisuus johtuu? Latviassa työnantajat, jotka kantavat vastuuta yhteiskunnan toiminnasta, saavat antaa potkut änkyrätyypeille, joilla omaa järkeä ei ole riittävästi. Totalitarismin pelko on vain määrttyjen yksilöiden ongelma. Ikään kuin et jo eläisi jonkinasteisessa totalitarismissä. Etkö omista passia? Onko sinulla ajokortti? Entä sairasvakuutus/kelakortti? Terveystietosi eivät ole ilmeisesti Kannassa? Et kuulu kirkkoon, eikä tietojasi löydy maistraatin tietokannasta? Osoitteesi on kai tuntematon? Jos noin on, niin sinua ei ole onnistuttu orjuuttamaan.
Mene sinä paatosmies äidin kainaloon. Siellä hyvä, lämmin, hellä. Kun olen kirjoituksiasi lukenut, vaikutat todella katkeralta ja samalla yksinkertaiselta ihmiseltä. Ehkä olet ammatissasi saanut kehuja mutta kanssakäyminen ja asioiden monimuotoisuuden ymmärtäminen on ihan v***un hakusessa. Tuolla tavoin et tule saamaan mitään respektiä joten tee asialle jotain, ok? Huhhuh, mikä tyyppi!
- Anonyymi
Aika paljon haetaan hoitajia tällä hetkellä. Älä ota jos et halua! Älä elä työtä varten vaan tee työtä elämää varten! Aivan liikaa haittavaikutuksia ja kun kukaan ei tiedä mitä itselle tapahtuu. Nyt on rokotettujen tautibailut ja tulee vielä kiihtymään niin ettei enää ole hoitajia. Työnantajalle ei kuulu sinun rokotestatuksesi jos sitä et halua kertoa. Kun tai jos laittavat sinut palkattomalle, et tule saamaan mistään mitään korvauksia. Jos sanot itse itsesi irti, karenssi on 3 kk. Parempi kuin mitään. Varmista tämä vielä TE-toimistosta ja Kelasta, KIRJALLISESTI.
- Anonyymi
Hoitajia ja lekureita lähtee sairikselle koko ajan pelkän ylirasituksen takia kun vapaapäiviä ei ole. Ei asiaan tarvita enään mitään satutiedettä. Koronapassit ym.muu skeida nyt kieltoon ja rehellinen toiminta voi vain pelastaa tässä tilanteessa.

Sekasortoisesti singahtelevat kommentit tukevat käsitystä tämän hetkisestä tilanteesta koronapendemian "hoidossa". Tilanne ei ole hallinnassa. Rokotevastaiset saavat voimaa anarkian vahvistamiseen.

Hoitoalalle ei ole edes tarpeeksi hakijoita uutisten mukaan. Parin sadan euronkin korotus kuukausipalkkaan on joillekin päättäjille liikaa, koska se tietää veron korotusta kansalaisille. Voiko **mankauta joku tai jotkut olla noin ahneita ettei tuota jaksaisi maksaa, vaikka itsekin tarvittaessa saisi hoitoa.

"Viisaat" ovat laskeneet, että kun suuret ikäluokat ovat kuolleet, on narisevia, kotihoidossa ja laitoksissa purnaavia ukkoja ja mummeleita vähemmän, jolloin hoitajia tarvitaan vähemmän. Ei siihen mene kauan, korkeintaan 15 vuotta, kun helpottaa.
- Anonyymi
YLE Radiouutiset 13.1. klo 16.00 "Tehohoitoa kuormittavat valtaosin nyt rokottamattomat henkilöt! Tämä tosi asia ei muuksi muutu!
Menkää rokotuksille, muuten helvetti perii.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127