Yle huolissaan mielenterveysongelmaisten ihmisoikeuksien liiallisesta edistämisestä

Anonyymi

Toistuvasti itsemurhaa yrittänyt Veera on Ylen sentimentaalisen, tunteisiin vetoavan artikkelin poissaolollaan loistava päähenkilö, joka on kärsinyt kymmenen vuotta sekamuotoisesta syömishäiriöstä ja päihdeongelmasta. Jutussa haastatellaan Veeran läheisiä, jotka ovat toistuvasti yrittäneet saada Veeran pakkohoitoon ja ihmettelevät, miksi vaikeista mielenterveysongelmista kärsivillä on itsemääräämisoikeus ja oikeus kieltäytyä tarjotusta avusta etenkin, kun se on erittäin heikkolaatuista.

Veera on itse kuulemma sanonut haluavansa parantua erikoisista pakkomielteistään, mutta ei ole saanut muuta apua kuin lääkkeiden tyrkytystä ja jostain syystä ei ole ehkä siksi innostunut avun vastaanottamisesta. Koska Veera ei sairautensa (tai ehkä hoidon heikon laadun ja vaikuttavuuden) vuoksi halua ottaa vastaan apua, haluavat Veeran läheiset esittää huolensa nykyisestä mielenterveystrategiasta, jossa painotetaan enemmän ennaltaehkäisevää psykososiaalista ja vähemmän diagnoosikeskeistä hoitoa.

Ylen jutussa täysin kriitikkömästi tuodaan esille läheisten kuvitelma, että vaikeista addiktioista ja syömishäiriöistä kärsivä potilas hyötyy yleisellä tasolla pakkohoidosta eikä tuoda esille, että pakkohoito on tutkitusti paitsi vahingollista, myös tehotonta ihan kaikkien mielenterveysongelmien hoidossa. Esimerkiksi Cochrane-katsauksessa tarkasteltiin erinäisiä pakkohoitokäytäntöjä Euroopassa ja sen tulosten mukaan näyttö pakkohoidon tehosta on rajallinen. Tulosten mukaan hoidon heikko yleinen vaikuttavuus eli suuri NNT-luku ei riitä perusteeksi sille, että satunnaiset yksittäiset potilaat saattavat hyötyä siitä.

Ylen tunteikkaassa jutussa päin vastoin annetaan olettaa, että Suomen mielenterveystrategia tehokkaita ja vaikuttavia hoitomuotoja painottaessaan menee väärään suuntaan, koska se kunnioittaa liikaa sairaiden ihmisten itsemääräämisoikeutta. Näin pakkohoidon kokeneena entisenä potilaana pidin hoitoani traumatisoivana ja tuntuu, että kokemani koulukiusaamisen ja seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi olen selvinnyt psykiatrian "tarjoamasta" tapon yrityksestä, sen verran massiivisesti minuun tungettiin lääkkeitä puoliväkisin. Tällainen mielisairaan tarjoama näkemys oman fyysisen ja psyykkisen koskemattomuutensa loukkaamisesta on toki lähtökohtaisesti epäuskottava ja sairaudentunnoton, mutta voisi noissa jutuissa tuoda edes välillä esille muitakin näkökulmia kuin yksittäisen sentimentaalisen henkilötarinan kautta esille tuotu huoli ihmisoikeuksien liiallisesta toteutumisesta mielenterveystyössä, mistä en olisi kovin huolissani Suomessa edelleenkään. Esimerkiksi tieteellinen näyttö siitä, onko psykiatrinen pakkohoito ollenkaan vaikuttavaa ja esimerkiksi vammaisten henkilöiden oikeuksien yleissopimuksen tuoma näkökulma pakkohoidon eettisyyteen, jota mm. psykiatri ja etinen YKn erityislähettiläs Danius Puras on painotanut kannanotoissaan.

https://www.psychiatrictimes.com/view/global-psychiatry-crisis-values

https://yle.fi/uutiset/3-12044872
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22569313/

40

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Wau, olipa hieno ja asiapitoinen kirjoitus. Kiitos.

      • Anonyymi

        Niin, yleensähän ympäristö hoitaa ennen kaikkea itseään silloin kun hoidetaan jotakuta yhtä.

        Kun yksi ryhmän jäsen saadaan pakotettua tai painostettua ruotuun, tulee muille parempi olo. Viis siitä, mitä mieltä hän itse on. Ja kun tähän tilanteeseen hoidettavan asemassa joutuu, huomaa pian, että vähimmillä vaurioilla selviää jos myöntää "kaiken."


    • Anonyymi

      Wau, olipa taas paljon laitettu sanoja veeran suuhun. Kiitos.

    • Anonyymi

      Aloituksen alkua lukiessani tuli tunne kuin lukisin itsestäni kertovaa tekstiä.
      Minulla ei tosin syömishäiriötä ole koskaan ollut, mutta päihteiden kanssa säheltämistä senkin edestä.

      Kun jatkuvasti olin sekaisin, alkoi tuntua etten ole enää mitään, kukaan ei välitä mistään mitään, kuten en itsekään, ei ollut enää millään tavoin järkevää elämää.
      Satutin itseäni toistuvasti viillellen, tupakalla poltellen, yleensäkin itsetuhoisesti käyttäytyen.

      Itsemurhaa yritin todella monia kertoja. Jälkeenpäin miettien ei ollut loppujen lopuksi tarkoitus aina itseään hengiltä saada, suurempi tekijä oli avun tarve, yliannostukset olivat minun hätähuutoni, etten enää pärjää.

      Hain itse kyllä apua ongelmiini, usein olin suljetulla, joskus pakosta ja joskus vapaaehtoisesti.
      Ihan alkuun alettiin määrätä erilaisia lääkkeitä suuriakin määriä, erilaisia cocktaileja.
      Reseptin kanssa kotiin, lääkelastit apteekista ja viinaa kyytipojaksi, ajoittain cannabistakin, sekä myös reseptittä hankittuja/saatuja pillereitä.

      Sekasotku oli valmis, osastoilla edestakaisin juoksemista, lääkkeiden vaihtoa joka kerralla, ja sama meno jatkui.
      Sillä konstilla mielenterveysongelmat pysyivät " hyvin " yllä liian monia vuosia.

      Tiedän, etten ole ainoa, joka on tuon tien kulkenut, ja valitettavan moni on sille tielle jäänyt, joko huonoon tilanteeseen tai kuollut jo pois.

      Mielenterveysongelmia olisi todella tärkeää hoitaa, ainakin yrittää hoitaa, muilla vaihtoehdoilla kuin pelkillä lääkkeillä.
      Lääkityksiä käytettäessä olisi tosi tärkeää olla selvillä ihmisen päihteiden käytöstä kokonaisuudessaan.
      Kaikenlaiset päihteet ja mielenterveyspillerit ovat vaarallinen yhdistelmä.

      Vuosien jälkeen opin virheistäni sen, että silloin kun apua tarjotaan, se kannattaa ottaa vastaan.
      Kohdallani se minulle oikea apu tuli vastaan loppusuoralla, mutta koitui pelastuksekseni.

    • Anonyymi

      Aloittaja on tuonut esille useita hyviä pointteja, vakavasta ja arasta aiheesta. Pakkohoitoon määräämisperusteista ja siitä, miten niitä sovelletaan kunkin ihmisen kohdalla. 20 vuotta sitten pakkohoitoon määrättiin jopa liiankin kevein, eli heppoisin perustein. Tuona aikana esim. P.- Savon sairaanhoitopiirin alueella lyötiin melkoisen ennätykset pakkohoitoon joutuneiden ihmisten kohdalla. Tuntuu siltä, että pakkohoitoon määrääminen oli terveydenhuollon yksiköissä enemmän sääntö, kuin poikkeus. Syitä tuolloin olleeseen yleistyneeseen ilmiöön en tiedä.

      Mutta itse aiheeseen. Itsekin hieman kummastelin YLE: n uutisointia tämän asian osalta. Tuli sellainen tunne, että kyseisen artikkelin kirjoittaja ei ole perehtynyt tarpeeksi aiheeseen, ei ole esim. haastatellut ollenkaan jutussa esiintyvää päähenkilöä. Puhumattakaan, että olisi tehnyt aiheesta laajempaa tutkimusta, kyselyä ja gallupia pakkohoitoon määrättyjen kohdalla. No, eihän sitä kyllä ole taidettu tehdä lääketieteen piirissä toimivienkaan tutkijoiden, lääkäreiden, tai hoitajien taholta. Koska eihän se ketään kiinnosta.

      Lääke, tai pakkohoitomyönteisyyden esilletuomisessa ei ole mitään vikaa, niin kauan, kuin sillä ei viedä keskustelua väärään suuntaan, tai kajota ihmisten perusoikeuksiin. Tai heikennetä ihmisten ihmisoikeuksia. Mutta enemmän kaipaisin tieteellistä ja spesifistä tutkimusta ja gallupeja psyyke, ja neuroleptilääkkeitä käyttävien kohdalla ja samoin psykiatrista hoitoa tarvinneiden kohdalta ihmisten itsensä kokemuksia ja ideoita nykypsykiatrian laadun edistämiseksi. Kokonaistilanteen hahmottamiseksi ja tarkemmaksi analyysiksi.

      • Anonyymi

        Jotenkin tuntuu siltä, että yleinen näkemys on siinä, että potilaita ei saisi päästää julkisuudessa ääneen.
        Eihän mitkään epäkohdat ole tarkoitettu kaikelle kansalle tiedoksi.

        Monissa paikoissa on tähänkin asti ollut käytäntönä, jos työntekijä kertoo julki jotain epäkohtia, niin potkut tulee.
        Potilaita ei toki voi sanoa irti mistään työsuhteesta, koska ovat potilaina.

        Takavuosina on tullut törmättyä sellaiseen, että laitoksessa oleva potilas on valittanut jonnekkin, usein ehkä ihan aiheestakin. Asia on kuitenkin käännetty niinpäin, että " potilaan sairaus on vaan mennyt pahemmaksi ", eikä häntä ole uskominen.
        Eli oletuksella " kuka nyt hullua uskoisi " tai " hullua ei tarvitse uskoa ".

        Onhan nykyään olemassa jokin Mad in Finland-sivusto, jossa on omakohtaisia kokemuksia laitos-ym. hoidoista.

        Kaiken pitäisi tulla laajasti julkisuuteen, sekä hyvien että huonojen puolien.
        Aina halutaan näyttää vain se hyvä, muusta on parempi vaieta.


    • Anonyymi

      YLE: n uutisoinnissa on pakko ihmetellä useampaakin asiaa. Ensinnäkään toimittaja ei liene ollut haastatellut lainkaan Veeraa, itse asianomistajaa. Jolloin olisi tullut myös hänen näkökulma ja mielipiteet esille. Muuten uutisjutusta tulee aivan liian yksipuolinen ja vain toisen puolen näkökulma.

      Toiseksi: toimittaja ei ole pohtinut yhtään sitä, miten radikaali toimenpide pakkohoito ja siihen määrääminen ovat potilaan itsensä, hänen itsemääräämis ja perusoikeuksien kannalta.

      Kolmanneksi: toimittaja ei ole myöskään perehtynyt lainkaan nykyisin psykiatriassa käytössä oleviin hoitomenetelmiin, ja niiden toimivuuteen. Koska faktahan on se, että psykiatriassa edelleen pohjataan ihmisten hoitaminen pääsääntöisesti lääkkeisiin. Syvempiin analyyttisiin (ongelmiin johtaviin perussyihin ja tekijöihin) ja esim. keskusteluihin pohjaaviin hoitomuotoihin psykiatriassa ei keskitytä. Eikä niihin asioihin valitettavasti ollenkaan keskitytä. Joko resurssien, tai siihen paneutumisen tahdonpuutteen takia. Pelkkä usko, autoritäärinen asenne, ja valta-asemaan nojaaminen eivät psykiatriassa riitä, vaan pitäisi alkaa eli katsoa itseään peiliin ja nähdä kyseisessä tieteessä käytössä olevien hoitometodien myös ilmeiset puutteet ja viat. Ja alkaa kehittää psykiatriaa ihmisiä oikeasti auttavaksi ja tukevaksi hoidoksi. Ja siihen kehitystyöhön tarvitaan mukaan juuri niitä ihmisiä, jotka hoitoa eniten tarvitsevat.- Tarvitaan siis myös heidän itsensä näkymyksiä ja kokemuksiaan.

    • Anonyymi

      Yhdistyneet Kansakunnat on varsin radikaalisti koettanut saada psykiatrista ja muutakin pakkohoitoa loppumaan. Asiasta vain tietää hyvin harva Suomessa, koska valtamedia ei ole ollut aiheesta kiinnostunut.

      Moni pakkohoidettu voisi saada tukea ja toivoa siitä tiedosta, että YK on kieltänyt psykiatrisen pakkohoidon - yksiselitteisesti ja kertakaikkiaan -, ja että Suomi on sitoutunut noudattamaan kieltoa. Mutta että Suomi rikkoo härskisti sitoumustaan ja viranomaiset koettavat olla hiljaa asiasta... se ei tietenkään ketään rohkaise...

      Kannanotto psykiatristen potilaiden ihmisoikeuksien puolesta
      https://madinfinland.org/kannanotto-psykiatristen-potilaiden-ihmisoikeuksien-puolesta/

      Ihmisoikeudet mielenterveyden hoitoon: YK:n lähettilään Dainius Pūraksen haastattelu
      https://madinfinland.org/ihmisoikeudet-mielenterveyden-hoitoon-ykn-lahettilaan-dainius-puraksen-haastattelu/

      “En ole samaa mieltä siitä, että tämän pandemian aikana ”mielisairauksia” tulisi olemaan enemmän. On vain enemmän ihmisiä, jotka ovat ahdistuneita, surullisia ja kärsivät epävarmuudesta ja arvaamattomuudesta. Miksi nämä asiat katsotaan mielenterveyden ongelmiksi?

      Mielenterveyden ongelmissa oletetaan, että jotain on vialla aivoissa ja se taas tarkoittaisi, että tarvitaan lääkäreitä korjaamaan nämä ongelmat. Sitten vahvistamme taas tätä ikävää ylilääkitsemisen ja valtapelien (jne.) noidankehää.

      On korkea aika ja hyvä tilaisuus ajatella uudelleen
      mielenterveyden hoito. Kenttää ei tarvitse demonisoida tai syyttää, mutta psykiatria pitäisi vapauttaa vanhentuneista lähestymistavoista. Se on vanhentuneiden pakkotoimien ja ylilääkitsemisen panttivankina.”

    • Anonyymi

      On se kyllä Ylen toimittajalta todella törkeetä toimintaa, mennä nyt kirjottamaan artikkelia omaisten näkökulmasta.

      Kyllä omaisten pitäs ymmärtää, miksi ongelman kaataminen heidän niskaansa on paljon parempi vaihtoehto, kuin ihmisen lähettäminen pakkohoitoon.

      Kyllä näin ajattelematon toiminta vaatii vähintään toimittajan maalittamista, suomi 24 foorumilla.

      Vai pitäsköhän sittenkin lukea artikkeli ajatuksen kanssa läpi?

      • Anonyymi

        Mietin tätä vaan siltä kantilta, että miksi syömishäiriötä ei yleensä tunnuta mieltävän riippuvuussairaudeksi? Ihan samalla tavalla se syömishäiriöinen on riippuvainen niistä syömis-sairaalloisista- tavoistaan: säännöistään, itsensä näännyttämisestä, vatsalihasliikkeiden tekemisestä sairaalasängyssä, tai ahmimisesta ym. ym. Peliriippuvaisia ja seksiriippuvaisiakin, eli toiminnallisista riippuvuuksista kärsiviä, jo hoidetaan samoin kuin päihderiippuvaisia: Minnesota-hoitopaikoissa ja vertaistuella (a-a, n-a, g-a, s-a-a). Syömishäiriö on selkeästi toiminnallinen riippuvuus, mutta joissain tapauksissa myös rinnastuu vahvasti päohderiippuvuuteen. Syömishäiriö ei ole mielisairaus sen enempää kuin alkoholismikaan. Joskus tosin mietin, onko alkoholismi mielisairaus sittenkin? Kaikki juopot pakkohoitoon, vai jatketaanko samaan malliin, että jokkainen saa vappaasti juua ittesä hengiltä?

        Nää kuvatut omaiset, jotka joutuu käymään terapiassa... Hehän käy siellä myös riippuvuuen takia; he on läheisriippuvaisia. Minnesotahoidossa hoidetaan myös läheisriippuvaisia ja siellä heitä opetetaan ns. "hoitamaan oma tonttinsa". Ei ole heidän asia kokoajan valvoa alkoholistin jokaista ryyppyä/ syömishäiriöisen suupalaa. Monesti läheisriippuvainen oppii nää käytösmallit lapsiudenkodistaan ja jatkaa niitä sotten aikuisuudessaan. Ei siis ihme, että tää "Pelastakaa Veera Pelastusrinki"-koostuu hänen sukulaisistaan...

        Monet sairaat ihmiset hylätään, kun se sairaus on vaan toisille liikaa... Miksi nää ei hylkää "Veeraa", jos kerran "Ei häntä kukaan kestä"? Oispa kiva olla 10 ihmisen "suojelemana" (vahdittavana ja syyllistettävänä, uhattavana, juoruiltavana), joiden mielestä mua ei kukaan kestä...

        "Terveille" on monesti niin vaikeaa... niin antas meijän sairaiden huolehtia rauhassa toisistamme.

        Nim. Jäsen suunnilleen 2 skitsofreenikon, yhen aspergerinsyndroomaisen, yhen pakko-oireisen, yhen epävakaan ja yhen alkoholistin yhteisössä


    • Anonyymi

      Olisi silti ollut huomattavasti reilumpaa kuunnella ja kysyä myös toisen osapuolen ajatukset ja näkemykset asiasta. Jotta syntyisi puolueettomampi kuva aiheesta.

      Ja kyllä, luin kyseisen artikkelin hyvinkin tarkkaan. Tarkoitus ei ole ollut syyllistää toimittajaa, eikä kyseisen henkilön omaisia. Kaikilla ei ole tietämystä esim. siitä, mitä pakkohoito tarkoittaa käytännössä, eikä ole myöskään perustavanlaatuista tietoa psykiatrian lääketieteessä käytössä olevista hoitomenetelmistä. Eniten tietoa siitä on itse hoitoon ja sairaalaan joutuneilla ihmisillä, mitä se on ja tarkoittaa ihmisen elämässä konkreettisesti.

      Pakkohoitotoimenpiteet kyllä pelastavat ja turvaavat ihmisen hengen, kun ihminen astetaan tahdonvastaiseen hoitoon, suljettujen seinien sisälle. Samalla häneltä kuitenkin viedään itsemääräämisoikeus, liikkumisvapaus, ja kaikki mahdollisuudet vaikuttaa omaan hoitoonsa liittyviin asioihin. Nykypsykiatriassa käytössä olevan hoidon laatu ja ne keinot, joilla ihmisiä hoidetaan, eivät ole muuttuneet ainakaan noin 50 vuoteen. Ne ovat edelleen suurelta osin edelleen samat. Eli pääasiallisesti vain ja ainoastaan lääkitystä ja niiden määräämistä potilaille. Mutta ei juuri minkään muunlaista terapiaa, kuten ongelmien ja sairastumisen taustalla olevien tekijöiden ja elämässä olevien asioiden selvittämistä, esim. keskustelun avulla. Kunnollinen ja kunkin henkilön kohdalla hänen ongelmiensa juurisyiden ja elämäntilanteen selvittäminen on psykiatriassa aivan liian vähäistä. Joko resurssien, tai motivaation puutteen takia. Ihmiset arvioidaan ja nähdään vain heille annettujen diagnoosien kautta. Ei kokonaisuutena.

      YLE: ssa ollut uutisartikkeli on minun mielestäni aivan liian yksipuolinen. Ja vain yhdeltä kantilta asiaa katsova. Tämä on ikävä kyllä totuus.

      Minusta paitsi tästä ihmisoikeuskysymyksestä, myös muihin mt-potilaiden asemaan ja hoitoon liittyvistä asioista pitäisi keskustella nykyistä huomattavasti enemmän. En vain näe siltä toiselta puolelta, eli psykiatrian alalla toimivien kohdalta siihen minkäänlaista halukkuutta. Ja kun dialogia ei synny, ja keskustelua ei käydä, niin psykiatriakaan ja ihmisten hoitaminen ei kehity tästä pisteestä ja nykytilanteesta eteenpäin. Vaan jää paikoilleen. Valitettavasti. Mutta surullisempaa on se, että kuinka moni jää vaille ilman todella auttavaa ja tehoavaa hoitoa.

      • Anonyymi

        Periaatteessa olisi mahdollista erottaa toisistaan ihmisen hengen turvaaminen (esim. itsemurhayrityksessä) varsinaisesta hoidosta. On eettisesti eri asia estää pakkokeinoin ihmistä vahingoittamasta itseään kuin alistaa hänet hoitotoimenpiteisiin. Hengen turvaaminen tahdonvastaisesti olisi periaatteessa ja käytännössäkin melko yksinkertaista - en toki sano että se on helppoa, enkä ota kantaa onko se eettisesti oikein. Jossain kohtaa menee kuitenkin raja siihen, missä hengen tai fyysisen vahingoittumattomuuden turvaaminen muuttuu hoitotoimenpiteiksi, ja jälkimmäisistä ihmisen pitäisi mielestäni aina voida kieltäytyä.

        Hoitotoimet on aina jostain näkökulmasta perusteltu, ja se näkökulma on sidoksissa historialliseen ajankohtaan ja tieteen kehitysvaiheeseen. Näkökulma on myös aina vain sen, joka hoitotoimia toteuttaa. Näkökulma on subjektiivinen, ei objektiivinen, vaikka lääketiede halutaankin esittää muka objektiivisena. Hoitotoimet ovat siis hyvin kyseenalaisia aina. Historia osoittaa, että lääketieteellä on vahingoitettu ihmisiä valtavasti, ja aina ovat lääkärit luulleet toteuttavansa tieteen viimeistä sanaa. Aina he ovat väittäneet vain "auttavansa."

        Myös nykyisessä historiallisessa tilanteessa on jo osoitettu käytössä olevien psykiatrian hoitokeinojen kuten esim. lääkityksen ja stigmatisoivan diagnosoinnin aiheuttavan potilaana oleville ihmisille paljon haittaa. Hyötyjen osoittaminen on jäänyt vähiin, itse asiassa kun psykiatrian tutkimuksia tarkastelee on vaikea hahmottaa, missä se hyöty oikeastaan onkaan, kun todetut haittavaikutukset ovat niin suuret. Suuret sekä potilaana olevan fyysiselle terveydelle (katastrofi) että psyykkiselle tasapainolle ja hyvinvoinnille (yhtä lailla katastrofi -usein, tästä olisi paljon sanottavaa...)

        Koska hoitotoimet ovat aina mahdollisesti vahingoittavia, pitäisi ihmisen AINA voida kieltäytyä niistä. Kieltoa pitäisi AINA kunnioittaa.

        Pakkohoidosta olisi täysin mahdollista irrottaa hoito ja käyttää vain pakkoa - hyvin rajatusti, hengen pelastamiseen ja mahdollisesti vakavan itsen vahingoittamisen estämiseen. Käytännössä en itse voi olla kannattamatta tätä pakkotoimimahdollisuutta - siis että ei anneta kenenkään tappaa itseään vaikka hän haluaisi, jos vain voimme sen estää. Mutta jos estämmekin sen jollakin, mahdollisesti väkivaltaisellakin keinolla (mikä se keino olisi, on toinen asia) niin emme voi pakottaa häntä ottamaan kehoonsa esimerkiksi mitään hänen psyykeään muuttavaa kemiallista ainetta, emmekä voi diagnosoida häntä jos hän ei sitä halua, emmekä voi pakottaa häntä muutenkaan ottamaan vastaan mitään mitä me itse kutsumme avuksi jos hän on sitä mieltä että hänelle se ei ole apua vaan jotain vahingollista.

        En usko että päästään koskaan sellaiseen eettiseen yhteisymmärrykseen, että ihmisten voisi antaa vain tappaa itsensä tosta vaan... Oikeus tappaa itsensä on vaikea eettinen kysymys, ja tärkeää olisi että siitä käytäisiin jatkuvaa pohdintaa. Koska kuitenkin, niin kauan kuin yhteiskunnan enemmistö ajattelee että itsaria tekevä pitää pysäyttää, täytyisi siihen kehittää sellainen pysäytystapa jolla kajotaan hänen mieleensä ja ruumiiseensa niin vähän kuin mahdollista. Psykiatriaa ei siis saa soveltaa ihmiseen hänen tahtonsa vastaisesti, koskaan. Itsensä tappamisen estämistä voisi sanoa vaikka eräänlaiseksi poliisitoiminnan laajennukseksi, jos niin halutaan...

        Enkä oikeastaan ajattele että itsemurhan estäminen jos ihminen itse sitä vakaasti haluaa olisi loputtomasti oikein. Sama kysymys kuin eutanasiassa pitkälti... Huolestuneet ympärillä olevat ehkä haluavat pikemminkin varmistua henkilön tahdon vakaudesta, jotta hän ei tekisi hätiköityä päätöstä. Loppupeleissä on minunkin mielestäni ihmisillä oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan. Haluaisin kuitenkin, jos näen jonkun tekevän tai aikovan tehdä itsarin, keskustella hänen kanssaan ja tarvittaessa olen valmis käyttämään mahdollisimman lempeää pakkokeinoa estääkseni häntä toteuttamasta aiettaan - toteuttamasta sitä ainakaan ihan heti, ainakaan ennen kuin olen varmistunut että hän sitä todella haluaa, ja että hän on tietoinen kaikista vaihtoehdoista ja erilaisista saatavilla olevista apukeinoista. - Apukeinojahan on paljon muitakin kuin psykiatria!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa olisi mahdollista erottaa toisistaan ihmisen hengen turvaaminen (esim. itsemurhayrityksessä) varsinaisesta hoidosta. On eettisesti eri asia estää pakkokeinoin ihmistä vahingoittamasta itseään kuin alistaa hänet hoitotoimenpiteisiin. Hengen turvaaminen tahdonvastaisesti olisi periaatteessa ja käytännössäkin melko yksinkertaista - en toki sano että se on helppoa, enkä ota kantaa onko se eettisesti oikein. Jossain kohtaa menee kuitenkin raja siihen, missä hengen tai fyysisen vahingoittumattomuuden turvaaminen muuttuu hoitotoimenpiteiksi, ja jälkimmäisistä ihmisen pitäisi mielestäni aina voida kieltäytyä.

        Hoitotoimet on aina jostain näkökulmasta perusteltu, ja se näkökulma on sidoksissa historialliseen ajankohtaan ja tieteen kehitysvaiheeseen. Näkökulma on myös aina vain sen, joka hoitotoimia toteuttaa. Näkökulma on subjektiivinen, ei objektiivinen, vaikka lääketiede halutaankin esittää muka objektiivisena. Hoitotoimet ovat siis hyvin kyseenalaisia aina. Historia osoittaa, että lääketieteellä on vahingoitettu ihmisiä valtavasti, ja aina ovat lääkärit luulleet toteuttavansa tieteen viimeistä sanaa. Aina he ovat väittäneet vain "auttavansa."

        Myös nykyisessä historiallisessa tilanteessa on jo osoitettu käytössä olevien psykiatrian hoitokeinojen kuten esim. lääkityksen ja stigmatisoivan diagnosoinnin aiheuttavan potilaana oleville ihmisille paljon haittaa. Hyötyjen osoittaminen on jäänyt vähiin, itse asiassa kun psykiatrian tutkimuksia tarkastelee on vaikea hahmottaa, missä se hyöty oikeastaan onkaan, kun todetut haittavaikutukset ovat niin suuret. Suuret sekä potilaana olevan fyysiselle terveydelle (katastrofi) että psyykkiselle tasapainolle ja hyvinvoinnille (yhtä lailla katastrofi -usein, tästä olisi paljon sanottavaa...)

        Koska hoitotoimet ovat aina mahdollisesti vahingoittavia, pitäisi ihmisen AINA voida kieltäytyä niistä. Kieltoa pitäisi AINA kunnioittaa.

        Pakkohoidosta olisi täysin mahdollista irrottaa hoito ja käyttää vain pakkoa - hyvin rajatusti, hengen pelastamiseen ja mahdollisesti vakavan itsen vahingoittamisen estämiseen. Käytännössä en itse voi olla kannattamatta tätä pakkotoimimahdollisuutta - siis että ei anneta kenenkään tappaa itseään vaikka hän haluaisi, jos vain voimme sen estää. Mutta jos estämmekin sen jollakin, mahdollisesti väkivaltaisellakin keinolla (mikä se keino olisi, on toinen asia) niin emme voi pakottaa häntä ottamaan kehoonsa esimerkiksi mitään hänen psyykeään muuttavaa kemiallista ainetta, emmekä voi diagnosoida häntä jos hän ei sitä halua, emmekä voi pakottaa häntä muutenkaan ottamaan vastaan mitään mitä me itse kutsumme avuksi jos hän on sitä mieltä että hänelle se ei ole apua vaan jotain vahingollista.

        En usko että päästään koskaan sellaiseen eettiseen yhteisymmärrykseen, että ihmisten voisi antaa vain tappaa itsensä tosta vaan... Oikeus tappaa itsensä on vaikea eettinen kysymys, ja tärkeää olisi että siitä käytäisiin jatkuvaa pohdintaa. Koska kuitenkin, niin kauan kuin yhteiskunnan enemmistö ajattelee että itsaria tekevä pitää pysäyttää, täytyisi siihen kehittää sellainen pysäytystapa jolla kajotaan hänen mieleensä ja ruumiiseensa niin vähän kuin mahdollista. Psykiatriaa ei siis saa soveltaa ihmiseen hänen tahtonsa vastaisesti, koskaan. Itsensä tappamisen estämistä voisi sanoa vaikka eräänlaiseksi poliisitoiminnan laajennukseksi, jos niin halutaan...

        Enkä oikeastaan ajattele että itsemurhan estäminen jos ihminen itse sitä vakaasti haluaa olisi loputtomasti oikein. Sama kysymys kuin eutanasiassa pitkälti... Huolestuneet ympärillä olevat ehkä haluavat pikemminkin varmistua henkilön tahdon vakaudesta, jotta hän ei tekisi hätiköityä päätöstä. Loppupeleissä on minunkin mielestäni ihmisillä oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan. Haluaisin kuitenkin, jos näen jonkun tekevän tai aikovan tehdä itsarin, keskustella hänen kanssaan ja tarvittaessa olen valmis käyttämään mahdollisimman lempeää pakkokeinoa estääkseni häntä toteuttamasta aiettaan - toteuttamasta sitä ainakaan ihan heti, ainakaan ennen kuin olen varmistunut että hän sitä todella haluaa, ja että hän on tietoinen kaikista vaihtoehdoista ja erilaisista saatavilla olevista apukeinoista. - Apukeinojahan on paljon muitakin kuin psykiatria!

        Lisään edelliseen, että tarkoitin tilanteita, joissa on henki kyseessä (esim. itsemurhayritys). Aloituksessa viitatussa Ylen jutussa käsiteltiin addiktiota ja pakkotoimintoja. Niissä ei ainakaan minun mielestäni tulisi kyseeseen minkäänlainen pakkotoimenpide.

        Kun pakkohoitoa vaati Veeran perhe, herää kysymys, mikä osuus heillä on Veeran ongelmissa. Usein addiktoitunut ja syömisongelmista kärsivä ihminen koettaa saavuttaa käytöksellään itsemääräämistä tilanteessa, jossa perhevuorovaikutus estää sen. Jos ympäröivä maailma alkaa rajoittaa "ukkosenjohdattimena" toimivan perheenjäsenen itsemääräämistä, hänen tilanteensa siitä vain pahenee. Näin mielenterveysjärjestelmässä kuitenkin usein toimitaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään edelliseen, että tarkoitin tilanteita, joissa on henki kyseessä (esim. itsemurhayritys). Aloituksessa viitatussa Ylen jutussa käsiteltiin addiktiota ja pakkotoimintoja. Niissä ei ainakaan minun mielestäni tulisi kyseeseen minkäänlainen pakkotoimenpide.

        Kun pakkohoitoa vaati Veeran perhe, herää kysymys, mikä osuus heillä on Veeran ongelmissa. Usein addiktoitunut ja syömisongelmista kärsivä ihminen koettaa saavuttaa käytöksellään itsemääräämistä tilanteessa, jossa perhevuorovaikutus estää sen. Jos ympäröivä maailma alkaa rajoittaa "ukkosenjohdattimena" toimivan perheenjäsenen itsemääräämistä, hänen tilanteensa siitä vain pahenee. Näin mielenterveysjärjestelmässä kuitenkin usein toimitaan.

        Perhe on todennäköisesti traumatisoinut Veeran, ja nyt he yrittävät jatkaa samaa "auttamisyrityksillään."


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perhe on todennäköisesti traumatisoinut Veeran, ja nyt he yrittävät jatkaa samaa "auttamisyrityksillään."

        Niin ja tämähän mitä Ylen jutussa sanottiin, ei pidä paikkaansa:
        "Niin sanottuun pakkohoitoon on Suomessa erittäin tiukat kriteerit, ja potilaan itsemääräämisoikeus on vahva."

        Tarkkailulähetteen voi saada hyvin heppoisin perustein keneltä tahansa yleislääkäriltä, jos vain hänen subjektiivisesti havainnoimansa mutu-edellytykset täyttyvät. Psykoosidiagnoosiahan ei tarvita, ainoastaan epäily psykoosista.

        "Kun hän herää sairaalassa itsemurhayrityksen jälkeen, päivystävä psykiatri arvioi hänet. Kun Veera tietää, mikä päivä tänään on, hänet päästetään pois. Joskus hänet on kuitenkin lähetetty psykiatriseen sairaalaan tahdonvastaiseen tarkkailuun. Siellä hän viettää neljä päivää, skarppaa ja kertoo psykiatreille, että osastohoitoa ei tarvita. Tarina on ostettu aina."
        Veeran onni, että tarina on aina "ostettu"! Hän on hyvä esittämään:)
        Jos ei olisi, ja hän olisi joutunut jäämään pakkohoitoon, hänen olisi todennäköisesti käynyt vielä huonommin kuin nyt.

        "Hoitotahot hokevat, että hän on hoidon vastainen. Eikö motivaatio hoitoon pitäisi löytää juuri hoidollisin keinoin?"
        Huh huh, mitenkähän se hoitomotivaatio hoidettaisiin ihmiseen? Aivopesemällä?
        Sitäpaitsi kuvata ihmistä adjektiivilla "hoidonvastainen" on merkki, että häneen ei suhtauduta ihmisenä ja subjektina vaan objektina, jossa jonkin asian "vastaisuus" on ikään kuin hänestä itsestään riippumaton piirre tai ominaisuus. Todellisuudessa Veeralla on mielipide hoidosta, ja siihen pitäisi myös suhtautua kuten kenen tahansa perusteltuun mielipiteeseen.

        "Veera olisi kaivannut keskustelua – hän ei tiennyt, miksi syöminen ahdisti häntä niin paljon. "
        Veera olisi halunnut keskustella. Hän ei siis ole mitenkään "hoidonvastainen", vaan haluaa apua voidakseen muuttaa tilannettaan. Sitä mahdollisuutta hänelle ei ilmeisesti missään vaiheessa ollut tarjolla, ainakaan riittävästi, eikä oikeanlaista.

        "Veera on menettänyt luottonsa hoitolaitoksiin, joissa keskustelun määrä ja mielenterveyden hoito on heikkoa, joten hän välttelee niitä."
        Edelleen jätetään jutussa huomiotta Veeran itse selkeästi ilmaisema hoidontarve ja nähdään ongelmana, ettei hän huoli mielenterveysjärjestelmän tarjoamia hoitomuotoja, joiden ei koe hyödyttävän itseään.

        "Haimme käräjäoikeudesta hänelle edunvalvontaa, jotta voisimme vaikuttaa hoitoon. Mukana oli psykiatrin lausunto, minkä mukaan Veera vain toisinaan pystyy rationaalisiin päätöksiin. Veera ei pitänyt asiasta. Tuomiossa luki, että henkilön oman vastustuksen vuoksi muuta ei määrätä."
        Kaameeta! Onneksi tällä kertaa tuomioistuin kuunteli Veeraa. Onneksi hänellä on kaikesta päätellen hyvä supliikki, ja kuten jutussa lukee, "Hän on siisti, hyvin pukeutuva, fiksu, korkeakoulutettu ihminen. " Tällaiset pärjäävät parhaiten. Teroita kyntesi, Veera!
        Aremmat ja ujommat olisivat luultavasti jo tulleet jyrätyksi tuomioistuimessakin, ja kun kerran joutuu edunvalvontaan, voi sanoa hyvästit ihmisoikeuksilleen ja osallistumismahdollisuuksilleen kansalaisena.

        "Hän sinnitteli arvostetussa työpaikassaan pitkään, kunnes siitäkään ei tullut enää mitään."
        Onnittelut Veeralle lahjakkuudesta, määrätietoisuudesta ja työpanoksesta, jonka hän ehti antaa. Toivotaan, että hän pääsee jossain vaiheessa jatkamaan siitä mihin jäi.

        "Veera kutsuu hotellihuoneita turvapaikakseen ja käyttää rahansa niihin."
        Jokainen ihminen tarvitsee turvapaikan. Veera etsii omia, rauhallisia tiloja, joissa voi hetken aikaa latautua ja katsoa eteenpäin. On hänen asiansa, miten hän rahansa käyttää.

        "Tukiryhmästämme kolme käy terapiassa vain tämän takia. Muutkin kärsivät ahdistuksesta. Samukin hakee jo ammattiapua ja kärsii paniikkikohtauksista.
        Veeran sairaus sairastuttaa kaikki."
        Hoitakaa omat asianne, ja menkää vaikka jollekin läheisriippuvuuskurssille.

        "Olen tämän takia itse mielenterveyshoidon asiakas. Psykiatrin tapaamisissakin päädyn yleensä puhumaan vain Veeran asioista. En voi enää lopettaa. Jos minä en enää jaksa, miten hänkään jaksaisi? Nyt työni on yrittää pitää hänet hengissä."
        Samu on pahasti läheisriippuvainen. Hän on sotkenut omat ongelmansa Veeraan niin tiiviisti, ettei pysty enää rimpuilemaan irti. Kuten useimmat muutkin läheisriippuvaiset, hän ei näe omia ongelmiaan ja menneisyytensä traumoja, vaan syyttää kaikesta Veeraa - tai Samun tapauksessa ei ilmeisesti syytä, näkee kuitenkin ainoastaan Veeran haavoittuvana ja apua tarvitsevana. Kietoutuneisuudellaan ja hyysäämisellään Samu saattaa tässä vaiheessa pahentaa Veeran tilaa.

        Veeralle ei ilmeisesti ole koskaan tarjottu mahdollisuutta kunnolliseen psykoterapiaan. Turha sitten itkeä, ettei hän kuntoudu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Periaatteessa olisi mahdollista erottaa toisistaan ihmisen hengen turvaaminen (esim. itsemurhayrityksessä) varsinaisesta hoidosta. On eettisesti eri asia estää pakkokeinoin ihmistä vahingoittamasta itseään kuin alistaa hänet hoitotoimenpiteisiin. Hengen turvaaminen tahdonvastaisesti olisi periaatteessa ja käytännössäkin melko yksinkertaista - en toki sano että se on helppoa, enkä ota kantaa onko se eettisesti oikein. Jossain kohtaa menee kuitenkin raja siihen, missä hengen tai fyysisen vahingoittumattomuuden turvaaminen muuttuu hoitotoimenpiteiksi, ja jälkimmäisistä ihmisen pitäisi mielestäni aina voida kieltäytyä.

        Hoitotoimet on aina jostain näkökulmasta perusteltu, ja se näkökulma on sidoksissa historialliseen ajankohtaan ja tieteen kehitysvaiheeseen. Näkökulma on myös aina vain sen, joka hoitotoimia toteuttaa. Näkökulma on subjektiivinen, ei objektiivinen, vaikka lääketiede halutaankin esittää muka objektiivisena. Hoitotoimet ovat siis hyvin kyseenalaisia aina. Historia osoittaa, että lääketieteellä on vahingoitettu ihmisiä valtavasti, ja aina ovat lääkärit luulleet toteuttavansa tieteen viimeistä sanaa. Aina he ovat väittäneet vain "auttavansa."

        Myös nykyisessä historiallisessa tilanteessa on jo osoitettu käytössä olevien psykiatrian hoitokeinojen kuten esim. lääkityksen ja stigmatisoivan diagnosoinnin aiheuttavan potilaana oleville ihmisille paljon haittaa. Hyötyjen osoittaminen on jäänyt vähiin, itse asiassa kun psykiatrian tutkimuksia tarkastelee on vaikea hahmottaa, missä se hyöty oikeastaan onkaan, kun todetut haittavaikutukset ovat niin suuret. Suuret sekä potilaana olevan fyysiselle terveydelle (katastrofi) että psyykkiselle tasapainolle ja hyvinvoinnille (yhtä lailla katastrofi -usein, tästä olisi paljon sanottavaa...)

        Koska hoitotoimet ovat aina mahdollisesti vahingoittavia, pitäisi ihmisen AINA voida kieltäytyä niistä. Kieltoa pitäisi AINA kunnioittaa.

        Pakkohoidosta olisi täysin mahdollista irrottaa hoito ja käyttää vain pakkoa - hyvin rajatusti, hengen pelastamiseen ja mahdollisesti vakavan itsen vahingoittamisen estämiseen. Käytännössä en itse voi olla kannattamatta tätä pakkotoimimahdollisuutta - siis että ei anneta kenenkään tappaa itseään vaikka hän haluaisi, jos vain voimme sen estää. Mutta jos estämmekin sen jollakin, mahdollisesti väkivaltaisellakin keinolla (mikä se keino olisi, on toinen asia) niin emme voi pakottaa häntä ottamaan kehoonsa esimerkiksi mitään hänen psyykeään muuttavaa kemiallista ainetta, emmekä voi diagnosoida häntä jos hän ei sitä halua, emmekä voi pakottaa häntä muutenkaan ottamaan vastaan mitään mitä me itse kutsumme avuksi jos hän on sitä mieltä että hänelle se ei ole apua vaan jotain vahingollista.

        En usko että päästään koskaan sellaiseen eettiseen yhteisymmärrykseen, että ihmisten voisi antaa vain tappaa itsensä tosta vaan... Oikeus tappaa itsensä on vaikea eettinen kysymys, ja tärkeää olisi että siitä käytäisiin jatkuvaa pohdintaa. Koska kuitenkin, niin kauan kuin yhteiskunnan enemmistö ajattelee että itsaria tekevä pitää pysäyttää, täytyisi siihen kehittää sellainen pysäytystapa jolla kajotaan hänen mieleensä ja ruumiiseensa niin vähän kuin mahdollista. Psykiatriaa ei siis saa soveltaa ihmiseen hänen tahtonsa vastaisesti, koskaan. Itsensä tappamisen estämistä voisi sanoa vaikka eräänlaiseksi poliisitoiminnan laajennukseksi, jos niin halutaan...

        Enkä oikeastaan ajattele että itsemurhan estäminen jos ihminen itse sitä vakaasti haluaa olisi loputtomasti oikein. Sama kysymys kuin eutanasiassa pitkälti... Huolestuneet ympärillä olevat ehkä haluavat pikemminkin varmistua henkilön tahdon vakaudesta, jotta hän ei tekisi hätiköityä päätöstä. Loppupeleissä on minunkin mielestäni ihmisillä oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan. Haluaisin kuitenkin, jos näen jonkun tekevän tai aikovan tehdä itsarin, keskustella hänen kanssaan ja tarvittaessa olen valmis käyttämään mahdollisimman lempeää pakkokeinoa estääkseni häntä toteuttamasta aiettaan - toteuttamasta sitä ainakaan ihan heti, ainakaan ennen kuin olen varmistunut että hän sitä todella haluaa, ja että hän on tietoinen kaikista vaihtoehdoista ja erilaisista saatavilla olevista apukeinoista. - Apukeinojahan on paljon muitakin kuin psykiatria!

        Niin tässähän sitä ollaan sen aidon kysymyksen ääressä. Miten “pyhää” elämä itseisarvona on? Miten paljon toisen puolesta voi häntä pitää hengissä?

        Siihen liittyy juuri mainitsemasi asiat, itsemurhat, eutanasiat, ja myös pakkohoidot. Teoriassa on mahdollista että ihminen sidotaan, ja syötetään nenämahaletkulla. Toimenpide jota käsittääkseni kehitysvamma puolella käytetään, ilman että kukaan tulee kiljumaan traumoista. Vaikka silläkin puolella on tarvetta jatkuvaan arvokeskusteluun.

        Väkisin syöttämisestä, tai elossa pitämisestä tullaan siihen “aivopesu” kysymykseen. Voiko elossapidolla aivopestä ihmisen elämänhaluiseksi? Valistunut arvaukseni on, että ei pysty. Ihminen voi tehdä itsarin vaikka laitoksessa, eikä sitä aidosti kukaan pysty estämään, jos halu on riittävän kova.

        Väitänkin, että tarinan Veeran tapauksessa kyse ei ole siitä, että täyttyykö hänen kohdallaan jotkut hoidon kriteerit, vaan siitä yksinkertaisesta asiasta että hänen elämänhaluaan ei pystytä siellä pakkohoidossa häneen asentamaan. Karusti sanottuna hän siis vain tuhlaa yhteiskunnan rahoja makaamalla sairaalassa.

        Eli tarinan aidot traumatisoitujat ovat ne Veeran läheiset, joiden täytyy tajuta, etteivät he voi elää Veeran puolesta, vaan se elämä täytyy löytyä jotenkin hänestä itsestään, ja tarinasta päätellen Veera tulee kuolemaan siinä prosessissa. Tietysti toivon toisenlaista loppua, jotain taijan omaista nälkäkuiskaajaa joka pystyisi jutustelemaan ihmisen terveeksi, mutta tie siihen kuntoon että hyötyisi jostain terapiasta, on pelottavan pitkä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin tässähän sitä ollaan sen aidon kysymyksen ääressä. Miten “pyhää” elämä itseisarvona on? Miten paljon toisen puolesta voi häntä pitää hengissä?

        Siihen liittyy juuri mainitsemasi asiat, itsemurhat, eutanasiat, ja myös pakkohoidot. Teoriassa on mahdollista että ihminen sidotaan, ja syötetään nenämahaletkulla. Toimenpide jota käsittääkseni kehitysvamma puolella käytetään, ilman että kukaan tulee kiljumaan traumoista. Vaikka silläkin puolella on tarvetta jatkuvaan arvokeskusteluun.

        Väkisin syöttämisestä, tai elossa pitämisestä tullaan siihen “aivopesu” kysymykseen. Voiko elossapidolla aivopestä ihmisen elämänhaluiseksi? Valistunut arvaukseni on, että ei pysty. Ihminen voi tehdä itsarin vaikka laitoksessa, eikä sitä aidosti kukaan pysty estämään, jos halu on riittävän kova.

        Väitänkin, että tarinan Veeran tapauksessa kyse ei ole siitä, että täyttyykö hänen kohdallaan jotkut hoidon kriteerit, vaan siitä yksinkertaisesta asiasta että hänen elämänhaluaan ei pystytä siellä pakkohoidossa häneen asentamaan. Karusti sanottuna hän siis vain tuhlaa yhteiskunnan rahoja makaamalla sairaalassa.

        Eli tarinan aidot traumatisoitujat ovat ne Veeran läheiset, joiden täytyy tajuta, etteivät he voi elää Veeran puolesta, vaan se elämä täytyy löytyä jotenkin hänestä itsestään, ja tarinasta päätellen Veera tulee kuolemaan siinä prosessissa. Tietysti toivon toisenlaista loppua, jotain taijan omaista nälkäkuiskaajaa joka pystyisi jutustelemaan ihmisen terveeksi, mutta tie siihen kuntoon että hyötyisi jostain terapiasta, on pelottavan pitkä.

        "Karusti sanottuna hän siis vain tuhlaa yhteiskunnan rahoja makaamalla sairaalassa."

        Ei hän yhteiskunnan varoja tuhlaa vaan he jotka hänet ovat sinne laittaneet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perhe on todennäköisesti traumatisoinut Veeran, ja nyt he yrittävät jatkaa samaa "auttamisyrityksillään."

        Näissä väitteissä on se vaara, että jos ne eivät olekkaan totta, niin saa sen "hullun" leiman itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Karusti sanottuna hän siis vain tuhlaa yhteiskunnan rahoja makaamalla sairaalassa."

        Ei hän yhteiskunnan varoja tuhlaa vaan he jotka hänet ovat sinne laittaneet.

        Niin, joskus mennään omaehtoisesti, joskus puoliväkisin, ja joskus pakolla.

        On outoa, kun jotkut ihmiset haluaisivat päästä osastohoitoon, mutta kuitenkin nykyään on aika mahdotonta päästä sinne.
        On sitten myös ihmisiä, jotka eivät välttämättä tarvitsisi hoitoa osastolla, pärjäisivät avohoidossakin, mutta laitetaan jostain syystä pakkohoitoon.

        Se, että hakeutuu omaehtoisesti hoidon tarpeessa lääkärille, ja haluaisi osastolle, pitäisi ottaa huomioon, koska onhan sillä ihmisellä oikeasti hätä kun tajuaa, että tarvitsee apua, yksin ei pärjää.

        Tunsin yhden ihmisen, joka oli kerran päivystyksessä kanssani samaan aikaan. Hän
        odotteli psykiatria, koska voi huonosti.
        Hänellä oli kassissa tavaroita mukana, kun luuli pääsevänsä hoitoon, oli ollut aiemminkin.
        Istuin vielä aulassa, kun hän käveli lääkärin kanssa ulko-ovelle päin, lähteäkseen kotiin.

        Kuinka ollakkaan, sain tutun kautta tietää, että kyseinen henkilö oli tehnyt itsemurhan reilun viikon kuluttua siitä, kun yritti hakea apua.

        Mistäköhän se loppujen lopuksi " mitataan ", se hoidon tarve ?
        Onko se aina niin, että lääkäri päättää, riippumatta potilaan omista toiveista ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Karusti sanottuna hän siis vain tuhlaa yhteiskunnan rahoja makaamalla sairaalassa."

        Ei hän yhteiskunnan varoja tuhlaa vaan he jotka hänet ovat sinne laittaneet.

        Tai siis tässä tapauksessa eivät laittaneet, ja säästivät sen omasiten nahasta.


    • Anonyymi

      Joo, oli kyllä vähän outo juttu. Osittain on voinut tunteeseeni/mielikuvaan vaikuttaa, että luin mielipiteesi kirjoituksesta ennen kuin itse kirjoituksen. Mutta oli kyllä paljon outoja juttuja. Lyhyitä yhden virkkeen kappaleita. Tapa, jolla tästä nimeltämainitsomasta "Veerasta" kokoajan puhutaan. Kirjottaako tää toimittaja aina näin? En tiedä onko kyse keksitystä tarinasta, jolla koitetaan nyt hyökätä kaikkia meitä riippuvuus- ja mielenterveyssairaita vastaan... Avo sylin varmasti . Voi olla myös, jotenkin tulee mielikuva, että (jos edes tosi henkilö) ns. paremman perheen tyttö. Semmosissa paremmissa perheissä on monenlaista porukkaa... Ei silti takaa viulutunnit eikä baletti mielenterveyttä. Jos edunvalvontaa ei kerran myönnetty, niin miten voi olla edunvalvonnassa? Jos on ulosoton asiakas ja rahaton, miten voi käyttää rahansa hotellihuoneisiin? Sukulaiset syytää rahaa? Onko nyt joku narsistisuku suuttunu tyhmään tyttöönsä ja teettäny vaikutusvallassaan Ylellä lehtiartikkelin ;D. Tytölle sitte isäpappa sanoo: "Huomaathan sinä, että tämä kertoo sinusta, mutta vaihdoimme nimen, niin ei tunnisteta... Tosin pakkohan minun oli kertoa monille perhetutuille, kun ne kuitenkin tunnistais sinut jutusta, että semmonen on lehteen tulossa...Meijän Maj-Britistä!"

    • Anonyymi

      Onko tässä ketjussa vastanneista kukaan koskaan auttanut läheistään tai edes yrittänyt hankalassa tilanteessa? Suosittelen kokeilemaan.

      • Anonyymi

        Kokemusta on auttamisen yrittämisestä.
        Kokemusta on myös omalta kohdalta, kun olin huonona ja omaiset yrittivät auttaa.

        Auttaja joutuu kokemaan suurehkoja voimattomuuden tunteita, kun tekisi vaikka mitä toisen hyväksi, muttei pysty.
        Esim. psykiatrian puolella auttajan asemassa oleva läheinenkin on aika heikossa asemassa, vaikka joskus omaisen tai läheisen mielipiteitäkin kysytään.

        Aika paljon psykiatrian puolella kai pyritäänkin tekemään yhteistyötä omaisten kanssa, mutta joskus se menee siihen, että omaisiltakin salataan joitain tietoja ja asioita.
        Jos puhutaan vaikka hoidettavan lääkityksistä, hoitavalta taholta ei saa kovin tarkkaa tietoa lääkityksistä, esim. mahdolisista haitoista ym.

        Jos omaisella ei ole mitään tietoa eikä kokemusta mt-asioista, niin on hankalaa päästä systeemiin mukaan ja tuntea itseään osalliseksi esim. hoitopalavereissa.
        Jonkin verran ulkopuolinen tunne tulee niissä tilanteissa.

        Läheisen auttaminen on toki hyvä asia, mutta silloin on hyvä tietää, miten tulee toimia ja minkälaisia asioita eteen tulee. Joskus auttaminen voi tulla auttajalle itselleen liian raskaaksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokemusta on auttamisen yrittämisestä.
        Kokemusta on myös omalta kohdalta, kun olin huonona ja omaiset yrittivät auttaa.

        Auttaja joutuu kokemaan suurehkoja voimattomuuden tunteita, kun tekisi vaikka mitä toisen hyväksi, muttei pysty.
        Esim. psykiatrian puolella auttajan asemassa oleva läheinenkin on aika heikossa asemassa, vaikka joskus omaisen tai läheisen mielipiteitäkin kysytään.

        Aika paljon psykiatrian puolella kai pyritäänkin tekemään yhteistyötä omaisten kanssa, mutta joskus se menee siihen, että omaisiltakin salataan joitain tietoja ja asioita.
        Jos puhutaan vaikka hoidettavan lääkityksistä, hoitavalta taholta ei saa kovin tarkkaa tietoa lääkityksistä, esim. mahdolisista haitoista ym.

        Jos omaisella ei ole mitään tietoa eikä kokemusta mt-asioista, niin on hankalaa päästä systeemiin mukaan ja tuntea itseään osalliseksi esim. hoitopalavereissa.
        Jonkin verran ulkopuolinen tunne tulee niissä tilanteissa.

        Läheisen auttaminen on toki hyvä asia, mutta silloin on hyvä tietää, miten tulee toimia ja minkälaisia asioita eteen tulee. Joskus auttaminen voi tulla auttajalle itselleen liian raskaaksi.

        Veeran tapauksessa auttajina toimivat läheiset. Tarkemmin ei tainnut jutussa lukea ketkä, mutta käsitin että lapsuudenperheen jäsenet ja miesystävä. He kaikki ovat kiinteässä, pitkäaikaisessa tunnesiteessä Veeraan, ja heillä on siten ns. oma lehmä ojassa. Läheinen ihmissuhde muuttuu helposti kietoutuneeksi, tukahduttavaksi läheisriippuvuussuhteeksi kun asetelma on, että eräät yrittävät auttaa yhtä.

        Veeralle tarvittaisiin ulkopuolinen, puolueeton auttaja - tai sanoisin mieluummin, että tukija. "Auttaminen" korostaa jo sanana autettavan passiivisuutta ja avuttomuutta. Olisi tärkeää, että Veeraa tuettaisiin voimaantumaan.
        Läheisriippuvuussuhteesta on vaikea kummankaan osapuolen pyristellä irti, itsenäistymään. Sellaiset suhteet ovat kierteitä, joissa kukaan ei voi hyvin. Veeralle tilanne on hankalin, koska hän on saanut suhteissa kohteen, objektin, autettavan aseman.

        Veeran tilannetta lähiyhteisössään ja hoitojärjestelmässä määrittää vahvasti mielenterveysjärjestelmän hänelle antama potilaanrooli. Hänen psyykkinen kärsimyksensä, toimintavaikeutensa työssä ja sosiaalisesti, ja hänen ongelmallinen suhteensa ruokaan on määritelty psyykkiseksi sairaudeksi. Kyse on siis ihmismielen toiminnan medikalisoinnista. Mielenterveysjärjestelmä kaikkinensa rakentuu medikalisaation periaatteelle. "Ken tästä portista käy, saa kaiken toivon heittää..." tekisi mieleni sanoa. Nimittäin toivon voimaantumisesta ja elämisestä kokonaisvaltaisesti ihmisenä.


    • Anonyymi

      Yllättävän monesti kun omaiset tai läheiset lähtevät " auttamaan " omaansa, niin potilas itse jää niinsanotusti sivuun, vähemmälle suorasti henkilökohtaiselle vuorovaikutukselle.

      Ammatti-ihmisten kanssa palaveeratessa he puhuvat lähinnä näille omaisille, ohittaen potilaan itsensä, ihan kuin hän olisi olematon tai täysin sivuutettavissa, eikä muka itse ymmärtäisi mistään mitään.
      Toki joitain asioita kysellään myös häneltä, jonka asioista keskustellaan.

      Sama juttu on somaattisella puolella, jos lähtee jonkun saattajaksi vaikka lääkärikäynnille, niin lääkäri puhuu ja katsoo tätä saattajaa, potilas jää sivuun.

      Potilasta itseään pitäisi keskittyä kuuntelemaan, ja kuulemaan, kaikenlaisissa tilanteissa.
      Jos ei ihmiselle anna mahdollisuuksia olla itse mukana, niin ei sitä ikinä onnistu oppimaankaan.
      Eikä se tunnu edes mukavalta istua tönöttää, kun toiset puhuvat tämän ihmisen asioista aivan kuin ei itse olisi paikalla lainkaan.

      Mitä useampi kokki, sitä sekavampi soppa.
      Omaiset ja läheiset eivät aina ole ne parhaat tukijat.

      • Anonyymi

        Kun nyt olet monesti näissä tilanteissa mukana, niin miksi et hoitotahon roolissasi kysy tältä potilaalta mielipidettä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun nyt olet monesti näissä tilanteissa mukana, niin miksi et hoitotahon roolissasi kysy tältä potilaalta mielipidettä?

        Enpä ole kyseisen alan ammattilaisia.
        Itse asiassa olen eläkkeellä juuri mt-ongelmien takia.

        Mistä mieleesi tuli, että olisin hoitavassa roolissa ?
        Ei aina tarvi olla ammattilainen pystyäkseen tekemään havaintoja siitä, miten ihmisiä kohdellaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enpä ole kyseisen alan ammattilaisia.
        Itse asiassa olen eläkkeellä juuri mt-ongelmien takia.

        Mistä mieleesi tuli, että olisin hoitavassa roolissa ?
        Ei aina tarvi olla ammattilainen pystyäkseen tekemään havaintoja siitä, miten ihmisiä kohdellaan.

        Sorry mun moka. Sain tekstin alusta sen käsityksen että sinulla olisi laajaa ensikäden tietoa.


    • Anonyymi

      Psykiatria on vähän yhtä tehokasta kuin hopeavesi syöpään, ongelma jää mutta auttajalla on hyvä mieli.

      Yhteiskunnan syöpään ei auta kuin ylevät aatteet ja moraalin pakkosyöttö.

    • Anonyymi

      Kävin lukemassa jutun.

      Sen kirjoittanut ihminen ei ole toimittaja vaan näyttelijä. Juttu on kirjoitettu roolihahmon nimellä.

      Kirjoittaja on ollut nuorena mt-hoitaja.
      Kirjoittajan täti on joskus polttanut talon.

      Kirjoittaja itse hoivaa itseään lempeästi maalla mökillä. Häiriköimällä muita jaliksella

      Kirjoittajan jälkelöiset, pershedelmät, ovat jäkistä lätkiviä miehiä, oliko peräti ammatikseen.

      • Anonyymi

        Siis löysin jutun googlettamalla yle, veera, ja tiedot otso karhusta joka jutun oli kirjoittanut roolihahmonsa nimellä, myös googlella.


    • Anonyymi

      No oikeastaan ei ole hirveän olennaista onko jutun Veera oikea henkilö vai ei, hänen kaltaisiaan ja kaltaisessaan tilanteessa olevia on kyllä olemassa. Tunnen useita ihmisiä, joihin hänen tarinansa sopii ainakin osittain. Ketjun kommentit ovat aiheellisia ja osuvat mielestäni todelliseen elämään. Itsekin tuonne yläpuolelle sepustin pari.

      Vakava asia. Kommentit ovat kiinnostavia. Toivottavasti tästä ketjusta on apua joillekin vastaavissa tilanteissa painiskeleville.

      Aloitus pakkohoidon oikeutuksesta ja pakkohoitotoimien vaikutuksesta ihmiseen on painavaa tekstiä.

      • Anonyymi

        "Toivottavasti tästä ketjusta on apua joillekin vastaavissa tilanteissa painiskeleville. "

        Niin toivottavasti on apua, sitähän täällä varmaan jokainen aidosti toivoo, mutta tässä ketjussa on nyt lähinnä haukuttu toimittajat, hoitotaho ja omaiset.

        Että jäin nyt kyllä ihan miettimään että ketä tämä ketju voisi auttaa? Ei ainakaan tapauksen Veeraa, tai ketään muutakaan omaista, hoitajaa tai Veeraa joka on vastaavassa tilanteessa.

        Valitettavasti tämä ketju on ihan puhdasta loanheittoa.


      • Anonyymi

        Nuo kaksi juttua saattavat hyvinkin olla tehty todellisista ihmisistä. Toimittaja vain on käyttänyt samaa Veera-pseudonyymiä heidän todellisen henkilöllisyytensä suojaamiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Toivottavasti tästä ketjusta on apua joillekin vastaavissa tilanteissa painiskeleville. "

        Niin toivottavasti on apua, sitähän täällä varmaan jokainen aidosti toivoo, mutta tässä ketjussa on nyt lähinnä haukuttu toimittajat, hoitotaho ja omaiset.

        Että jäin nyt kyllä ihan miettimään että ketä tämä ketju voisi auttaa? Ei ainakaan tapauksen Veeraa, tai ketään muutakaan omaista, hoitajaa tai Veeraa joka on vastaavassa tilanteessa.

        Valitettavasti tämä ketju on ihan puhdasta loanheittoa.

        Osittain varmastikin on loanheittoa, mutta osittain myös paikkaansa pitävää tekstiä.

        Kritiikkiäkin on lupa antaa, joten sitä olisi myös hyvä ottaa vastaan.
        Onhan kyseessä tavallaan aivan kaksi eri maailmaa, kuten joku tuota sanontaa käytti.
        Kahden eri maailmankin olisi hyvä kohdata, ja kuunnella toinen toistaan.

        Palstoiltakin tosin näkee, että useimmiten syyttelyksi menee.
        Aina kun jossain asiassa on kaksi puolta, tulee eripuraa.

        Jos ajatellaan mt-ongelmaisten suunnalta, he/me puramme vain tuntemuksiamme ja kokemuksiamme, joita kaikilla meillä on jonkin verran olemassa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän.
        Me katsomme etupäässä omasta näkökulmasta, joka on joskus ehkä kenties turhan kapea, ja saattaa olla joskus myös katkeroitunut.

        Omasta kokemuksesta voin sanoa, että vastaan on tullut sekä hyviä että huonoja kokemuksia, valitettavasti myös erittäin huonoja.

        Jotenkin kyllä on tullut vaikutelma, että jotakin muutosta on tapahtunut.
        Ehkä psykiatrien koulutuksessa on tapahtunut vuosien varrella jonkinlaista muutosta, sekä myös aika, että ihmiset luonnostaan muuttuvat. Tulee ns. nuorempi sukupolvi toimimaan samassa, josta jo ikääntyneemmät jäävät sivuun.

        Kerran olen ollut sairaalassa suljetulla, jossa yhdellä osastolla kohdeltiin potilaita todella huonosti.
        Ja mikä oli kaikkein oudointa, myöhemmässä vaiheessa kyseisen osaston hoitaja oli tuuraamassa toisenlaisella osastolla, eikä häntä olisi uskonut samaksi ihmiseksi, käytös oli aivan erilaista.
        Mietin, että voiko olla mahdollista, että niin tyly ihminen muuttuu tilanteen ja ympäristön mukaan suorastaan mukavaksi ja iloiseksi. Mutta kyllä se oli sama hoitaja.

        On tullut mieleen, että onko työilmapiirissä/-paikassa esimerkiksi jotain, jokin tekijä, joka saa henkilökunnan juuri tietyn tyyliseksi,
        Eri osastoissa ja laitoksissa on aika suuriakin eroja, henkilökunnan toimintaa verratessa.

        Potilaiden kannalta on myös monia näkökulmia, paljolti riippuen esim. siitä, onko ihminen motivoitunut saamaansa hoitoon.
        On olemassa monia, joilla on oikeasti aihetta/tarvetta saada hoitoa. Jotkut eivät hoitoa halua, kun taas jotkut ovat ihan tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja apuun.
        Siinä tulee jossain kohtaan vastaan nämä sairaudentunto ja -tunnottomuus, jne.

        Aihe on kovin laaja, sitä on hankala alkaa avata ja analysoida lyhyeen tekstiin.
        Sekä myös, että itse en ole ollut hoitoalalla, eli tämäkin on vain näkemys yhdeltä suunnalta.

        Ei näistä kirjoituksista varmastikaan ole apua sinänsä, mutta ihmiset näkevät, että on muitakin, jotka ovat kokeneet samantyylisiä juttuja, ettei ole asian äärellä yksin.
        Sekin on jo pienoinen apua monille.


    • Anonyymi

      Joku veti herneen nenään, kun Veeraa ympäröivät ja hänen elämäänsä vaikuttavat tahot saivat kritiikkiä toiminnastaan.

    • Anonyymi

      Kritiikillekin on kuitenkin varmasti paikkansa. Se on vain asennekysymys, että miten sen kritiikin ottaa.

      Mutta luulen, että aloittajan perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin ollut vain nostaa esille tärkeä ja monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia herättävä aihe.

      Ongelma on ehkä siinä, että vaikka halukkuutta keskusteluun olisikin ja keskustelijoita löytyisi, niin eri maailmoissa elävät ( eli hoitotaho, potilaat ja omaiset) eivät silti siihen samaan pöytään mahdu, tai ollenkaan tule.

      Joten pelkään pahoin, että niin tämän, kuin monen muunkin mt-aiheeseen liittyvistä asioista ei koskaan synny avointa, kiihkotonta, positiivista, vastavuoroista ja toista osapuolta kuuntelevaa keskustelua.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täältä ainakin jotain:

        https://madinfinland.org/

        ...ainakin omasta mielestäni tuo saitti on "must" jokaiselle mt-järjestelmän kanssa tekemisissä olevalle, niin itse siellä asioineille kuin läheisille ja työntekijöillekin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...ainakin omasta mielestäni tuo saitti on "must" jokaiselle mt-järjestelmän kanssa tekemisissä olevalle, niin itse siellä asioineille kuin läheisille ja työntekijöillekin.

        On kyllä lähde kirjauksiltaan sellainen mielenterveyden MV lehti että huh huh.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuumaa huumaa! Sofia Belorf keimailee pienen pienessä kesämekossaan: "Nyt jo ikävä..."

      No nyt ei ole kulunut paljoakaan kangasta tähän Sofian mekkoon. Mekko on nimittäin varustettu reilulla kaula-aukolla ja lyhyellä pituudella... https:/
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      7994
    2. IS: Tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja nopeasti

      Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Minna Helle ”tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa ja nopeasti ja heitä tarvitaan kaikkiaan 130 000 ”. Vo
      Maailman menoa
      423
      3820
    3. Tokmanin johtaja avauti työntekijäpulasta

      Huuskosen mukaan Tokmannilla on ollut vaikeuksia löytää työvoimaa myymälöihin ja varastoihin, jonka seurauksena tavaratoimituksia on jouduttu jättämää
      Maailman menoa
      100
      2317
    4. Häpeäisin, jos olisin Martina Aitolehti

      Miehet pettää ja jättää. Stefu petti ja jätti, Hannes Hyvösen kanssa oli varmaan kosto Stefulle, samoin Ristolaisen kaveri, palomies juoksi karkuun, B
      Kotimaiset julkkisjuorut
      146
      1797
    5. Taas Ruotsi pakolliseksi kirjoitukssiin?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000008280341.html Missään nimessä ei Ruotsia saa tehdä pakolliseksi kirjoituksiin. Se pönkittää vain Ruotsin
      Maailman menoa
      114
      1461
    6. Kehotyytymättömyydestä kärsivä Niko Saarinen yllättää: "Oma kauneusihanne on jotain muuta kuin..."

      Niko Saarinen on Olet mitä syöt uuden kauden 1. jaksossa. Saarinen on kertonut kärsivänsä kehotyytymättömyydestä. Aiotko katsoa Nikon elämäntaparemont
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1180
    7. Ihanat Stefu, Sofia ja Bambi tänään liikenteessä

      Sofia kävi ottammassa toisen rokotteen. Mä sit tykkään tosta pariskunnasta, ovat niin söpöjä yhdessä❤️
      Kotimaiset julkkisjuorut
      87
      1165
    8. Muru puhu mulle

      Tapailetko muitakin?
      Ikävä
      93
      1122
    9. Kuhmon osuuspankki lahjoittaa lahjakortin korona rokotteen ottajalle

      No niin 20€ lahjakortin saa kuhmossa osuuspankilta kun ottaa korona piikin.. Että tälläinen kampanja siellä sitten alkaa.. https://www.kainuunsanomat
      Kuhmo
      48
      1065
    10. Toive saada olla rauhassa estää kontaktitoiveen toteutumista.

      On tavallaan luonnollista, että sisaret toivoisivat ystävällistäkin kehua vain sellaisilta miehiltä, joita he pitävät varteenotettavina miesehdokkaina
      Sinkut
      175
      1058
    Aihe