Katynia todella tyhjennettiin puolalaisvangeista suomalaisten vankien teloituspaikaksi

Anonyymi

Katynin oli ilmeisesti määrä olla suomalaisten upseerien ja ”suojeluskuntalaisten” joukkoteloituspaikka.

Professori Kimmo Rentola on kirjoittanut asiasta näin:

”Talvisota meni toisin kuin Moskovassa odotettiin eikä suomalaisia sotavankeja kertynytkään suuria määriä. Mutta puolalaisten upseerivankien kohtalon pyörä oli jo lähtenyt pyörimään eikä se enää seisahtunut, vaan lopullinen teloituspäätös tehtiin Moskovassa maaliskuun alussa 1940, viikkoa ennen talvisodan päättymistä. Suomea ei silloin enää mainittu, mutta ajankohdan huomioon ottaen on aihetta päätellä, että raa’an ratkaisun taustalla olivat myös talvisodan päättymisen tunnelmat. Vähän toista kuukautta aikaisemmin Stalin oli vielä lupaillut surmaa Suomen armeijan valiojoukoille niin että vain naiset, lapset ja vanhukset jäisivät jäljelle.

https://www.verkkouutiset.fi/oletimme-etta-he-ovat-suomalaisia-jarisyttava-juonne-22000-ihmisen-massamurhassa/#114bff36

62

578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomesta olisi tullut valtava määrä tapettavia jos Suomi olisi onnistuttu valtaamaan. Suojeluskuntalaisia parisataatuhatta upseereja tuhansia, ehkä lotatkin.

      Jopa puoli miljoonaa ihmistä olisi pitänyt kerralla saada sopimaan johonkin ja teloittaa nopeasti.

      Eihän Katynista ketään voinut päästää elävänä pois kertomaan totuutta maailmalle.

      • Anonyymi

        Kyllähän niitä kertyy, kun mielikuvitusta riittää, ja kilju ei kesken lopu:-D

    • Anonyymi

      No, tosiasiahan on se,mitä stallarit ovat kovasti todistelleet.
      Eli Stalin oli armollinen isähahmo ja Zdanov hänen lempeä profeettansa.

      Heidän hyvät tarkoituksensa vain kaatuivat uppiniskaisten suomalaisten tarrautuessa demokratiansa ja itsenäisyytensä rippeisiin.

      Niinpä Katynissa oli tyydyttävä puolalaisten teloituksiin. Nekin yritettiin väittää Saksan tekemiksi.

      • Anonyymi

        Stalinia on turha syyttää Molotovin virheistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stalinia on turha syyttää Molotovin virheistä.

        Ei molo itse päättänyt yhtään mitään eikä neukku pitänyt Katynin ’murhia’ virheinä vaan ainoastaan niiden ilmituloa!

    • Anonyymi

      https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007379046.html

      ”Itä-Puolasta saadut tai jälkeenpäin pidätetyt 25 700 puolalaista upseerisotavankia ja vastaavan tason henkilöä päätettiin teloittaa; tapahtumapaikoista tunnetuimmaksi on jäänyt Katynin metsä. Perustelun esitti Berija: ´Jokainen heistä vain odottaa vapautumistaan saadakseen mahdollisuuden osallistua aktiiviseen taisteluun neuvostovaltaa vastaan´, kirjassa kerrotaan Katynin joukkomurhasta.

      ”Suomen sotaa ei puolalaisten surmapäätöksessä suoraan mainittu, mutta vankileirien kapasiteetin hankkiminen suomalaisia varten oli ollut useaan otteeseen esillä, viimeksi 21. helmikuuta. Se oli prosessin yksi taustatekijä. Ja juuri teloituspäätöksen tekoaikaan Stalinin täytyi luopua hahmottelemastaan hankkeesta surmata samanlainen ryhmä suomalaisia.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Myös kesällä 1944 Moskovassa laaditussa Suomea varten tehdyssä 56 kohtaisessa antautumisasiakirjassa puhutaan suojeluskuntalaisten internoinnista.

      Eli parisataatuhatta suomalaista olisi viety Venäjän keskitysleireille.

      https://www.histdoc.net/historia/1941-1948/ehdoton_antautuminen.html

      "32. Kaikki suojeluskuntayksiköt ja muut senkaltaiset järjestöt Suomessa, jotka ovat rintamalla tai selustassa, on välittömästi riisuttava aseista.

      Aseistariisumisen ja aseidenluovutuksen järjestyksen määrittelee Neuvostosotilasjohto.

      Kaikki suojeluskuntien jäsenet internoidaan."

      • Anonyymi

        Allekirjoittanuttakaan ei olisi olemassa jos kaikki suojeluskuntalaiset olisi tapettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoittanuttakaan ei olisi olemassa jos kaikki suojeluskuntalaiset olisi tapettu.

        Isäni kuului suojeluskuntaan ja äiti oli pikkulottana sodan aikaan. Heidät olisi tapettu .

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ainakin palstan piinkova stallari Takkispoika on usaan otteeseen väittänyt, että kaikki suojeluskuntalaiset olisi teloitettu!

      Yksin heitä oli Suomessa 300.000 ja tuskin teloitukset olisi vain siihen jäänyt!

      • Anonyymi

        "Yksin heitä oli Suomessa 300.000 ja tuskin teloitukset olisi vain siihen jäänyt!"

        Suojeluskuntien historian aikana niihin ehti kuulua 150 000 jäsentä. Tuona aikana se oli selvästi Suomen suurin kansalaisjärjestö. Vuositasolla jäseniä oli keskimäärin 90 000. Suurimmillaan Suojeluskuntajärjestö oli vuonna 1941, jolloin sillä oli vajaat 127 000 jäsentä.

        Siitähän tulee sitten kuolleisuudeksi komeat 300%, mikä nyt ei "takkispoikaa" tunnetusti haittaa;)

    • Anonyymi

      Jos on niin, että kaikki suomalaiset, varsinkin upseerit, oli tarkoitus tappaa niin miksi neukku palautti Suomeen sotavankeja. Miksei heitä tapettu saman tien kun kerran tarkoitus oli tehdä se joka tapauksessa ?

      • Anonyymi

        "Jos on niin, että kaikki suomalaiset, varsinkin upseerit, oli tarkoitus tappaa niin miksi neukku palautti Suomeen sotavankeja. Miksei heitä tapettu saman tien kun kerran tarkoitus oli tehdä se joka tapauksessa ?"

        Sitä sinun pitää kysäistä Stalinin haamulta, jos satut milloin näkemään.

        Suomi säilytti itsenäisyytensä. Maaliskuun 1940 Moskovan rauhansopimuksessa määritettiin yleisesti myös sotavankien palauttamisesta.

        > "8. Sotavankien vaihto toimitetaan mahdollisimman lyhyessä ajassa sotatoimien päätyttyä eri sopimuksen perusteella."

      • Anonyymi

        ” Jos on niin, että kaikki suomalaiset, varsinkin upseerit, oli tarkoitus tappaa niin miksi neukku palautti Suomeen sotavankeja. Miksei heitä tapettu saman tien kun kerran tarkoitus oli tehdä se joka tapauksessa ?”

        Sekoitat nyt kaksi eri asiaa!

        1. JOS SUOMI OLISI VALLATTU, MIEHITETTY JA SOVJETISOITU
        - olisi Stalin voinut teloittaa Suomesta ketä hyvännsä halunsa mukaan, koska olisimme olleet neukun osa

        MUTTA KUN..

        2. KUN SOTA PÄÄTTYI RAUHANSOPIMUKSEEN niin osana piti sotavangitsäällisesti palauttaa puolin ja toisin!

      • Anonyymi

        ” Jos on niin, että kaikki suomalaiset, varsinkin upseerit, oli tarkoitus tappaa niin miksi neukku palautti Suomeen sotavankeja. Miksei heitä tapettu saman tien kun kerran tarkoitus oli tehdä se joka tapauksessa ?”

        Siksi, että Talvisota ei päättynyt Suomen valloituksen vaan Välirauhaan, jolloin vankeja vaihdettiin puolin ja toisin!

    • Anonyymi

      Mitään tarvetta millekään tilan tekemiselle suomalaisille sotavangeille ei enää huhtikuussa 1940 ollut, eikä tästä ole mitään todisteita olemassa.

      Kaikenlaisia teorioita on olemassa Katynin teloituksista, mm. Natalia Lebedeva kirjassa Katyn: A Crime Without Punishment. Annals of Communism by Anna M. Cienciala, Natalia S. Lebedeva, Wojciech Materski, esittää, että Stalin määräsi puolalaiset vangit teloitettavaksi, koska vankien uudelleenkoulutus epäonnistui, eikä vankeja onnistuttu kouluttamaan asenteiltaan myönteisiksi Neuvostoliitolle,
      Samassa kirjassa Wojciech Materski esittää myös Stalinin mahdollisesti määränneen puolaiset vangit teloitettaviksi, koska Suomen kanssa tehtiin Talvisodan rauha, mikä taas liittyi Ranskan ja Iso-Britannian suunnittelemaan avustusretkikuntaan, johon oli tarkoitus liittää mukaan puolalainen prikaati.
      Puolalaisia vankeja oli kirjan mukaan tarkoitus käyttää kiristyskeinona mahdollisissa neuvotteluissa Ranskan ja Iso-Britannian kanssa.

      • Anonyymi

        Päätös Katynin puolalaisvankien teloituksesta oli kuitenkin tehty jo maaliskuun alussa, ja tuossa vaiheessa ei Moskovassakaan oltu vielä päätetty suostutaanko rauhaan vai jyrätäänkö Suomi, ja Stalin oli jo määrännyt useita uusia divisioonia hyökkäyksen tueksi.

        "Talvisota meni toisin kuin Moskovassa odotettiin eikä suomalaisia sotavankeja kertynytkään suuria määriä. Mutta puolalaisten upseerivankien kohtalon pyörä oli jo lähtenyt pyörimään eikä se enää seisahtunut, vaan lopullinen teloituspäätös tehtiin Moskovassa maaliskuun alussa 1940, viikkoa ennen talvisodan päättymistä."

        https://agricolaverkko.fi/vintti/julkaisut/julkaisusarja/katyn/rentola.php

        Suomessa oli tuolloin kestetty jo yli kolme kuukautta, kun puna-armeijalle annettu alkuperäinen marssikäsky antoi sille kolme viikkoa aikaa Helsinkiin pääsyyn.

        "Päätös Katynin puolalaisvankien teloituksesta oli kuitenkin tehty jo maaliskuun alussa, ja tuossa vaiheessa ei Moskovassakaan oltu vielä päätetty suostutaanko rauhaan vai jyrätäänkö Suomi, ja Stalin oli jo määrännyt useita uusia divisioonia hyökkäyksen tueksi."

        Puna-armeijan panssarivaunujen ja tykistön rumputulen vyöryttäessä suomalaisten puolustusasemia Karjalassa neuvostojohto antoi 23. helmikuuta Suomelle minimiehdot rauhanneuvottelujen aloittamiseksi. Niissä vaadittiin Suomea luovuttamaan Neuvostoliitolle ainakin Karjalankannas ja Viipuri sekä Laatokan koillispuoli Sortavala mukaan lukien. Rintamatilanteen jatkuvasti huonontuessa ja muun muassa Ruotsin yhä evätessä siihen kohdistuneet Suomen avunpyynnöt, maan hallitus päätti aloittaa neuvottelut rauhasta 29. helmikuuta[89] ja myöntyi Neuvostoliiton ehtoihin 5. maaliskuuta.[90]

        Kirjassa Katyn: A Crime Without Punishment. Annals of Communism by Anna M. Cienciala, Natalia S. Lebedeva, Wojciech Materski kerrotaan, että ,Väinö Tanner oli 28.2.1940 kertonut Ranskan ministerille Suomen suostuvan rauhanehtoihin, ja Neuvostoliiton tiedustelu oli saanut asian tietoonsa heti tai viimeistään 1-4-3.1940.

        Käsky Katynin teloituksista allekirjoitettiin 5.3.1940

        On virheellistä olettaa, että Neuvostoliitolla olisi ollut joitain estoja ohittaa Suomen tuolloinen neuvotteluhalukkuus mikäli Ranskan ja Iso-Britannian arvioitua sekaantumisuhkaa Suomen ja Neuvostoliiton väliseen sotaan ei neuvostotiedustelun mukaan olisi ollut, virheellisesti kylläkin, kuten sittemmin kävi selväksi myös Stalinille.

        Kuten Kimmo Rentolan Stalin ja Suomen kohtalo -teoksessa mainitaan.

        ”Suomen sotaa ei puolalaisten surmapäätöksessä suoraan mainittu, mutta vankileirien kapasiteetin hankkiminen suomalaisia varten oli ollut useaan otteeseen esillä, viimeksi 21. helmikuuta. Se oli prosessin yksi taustatekijä. Ja juuri teloituspäätöksen tekoaikaan Stalinin täytyi luopua hahmottelemastaan hankkeesta surmata samanlainen ryhmä suomalaisia. Hänen käsiinsä joutuneista puolalaisista ei koskaan saisi tulla samanlaista kiusaa”, kirjassa pohditaan."

        https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007379046.htmlhttps://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007379046.html

        Se, että talvisodan päättänyt Moskovan rauhansopimuskin oli vain välietappi edelleen suunnitelmissa olleelle koko Suomen valtaukselle käy ilmi Vjatsheslav Molotovin ilmoituksesta Liettuan ulkoministeri Vincas Krėvė-Mickevičiukselle Kremlissä 30.6.1940:

        ”Teidän on ymmärrettävä, että pienet kansat tulevat häviämään tulevaisuudessa. Teidän Liettuanne ja muiden Baltian kansojen, Suomi mukaan luettuna on liityttävä kunniakkaaseen neuvostokansojen perheeseen. Sen vuoksi teidän tulisi nyt alkaa perehdyttää kansaanne neuvostojärjestelmään, joka tulevaisuudessa tulee hallitsemaan kaikkialla Euroopassa ja jota tullaan toteuttamaan nopeammin joissakin paikoissa, kuten Baltian maissa ja myöhemmin muualla.”

        Viro, Latvia ja Liettua miehitettiin puna-armeijan toimesta pian sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli esittänyt noille maille uhkavaatimukset kesäkuun puolivälissä 1940, ja se tiesi noiden Baltian pikkuvaltioiden loppua itsenäisinä valtioina.

    • Anonyymi

      Avaaja on täysi idiootti kun keksii noin huonon trollin aiheekseen. Miksi Suomesta asti olisi porukkaa raahattu Katyniin asti ammuttaviksi kun sopivia teloituskankaita ja -soita löytyy lähempääkin. Niin ammuttiin puolalaisetkin lähellä rajaa, eikä raahattu satojen kilometrien päähän. Olisi suomalaiset voitu ampua vaikka Sandarmohissa.

      • Anonyymi

        ,,,,Katynia todella tyhjennettiin puolalaisvangeista suomalaisten vankien teloituspaikaksi,,,

        Todella, miksi neukku olisi ryhtynyt suuriin järjestelyihin vain jotta suomalaisvangit olisi saatu ampua nimenomaan Katynissa ?

        Mitenkään erityisesti Katyn-suomalaiset -teemaa korostamatta, niin kuinka järkevinä tekoina sinä itse pidät Josif Stalinin käskystä vuosina 1937-1938 toteutettuja upseerien joukkoteloituksia, ideologisen jääräpäisyyden seurauksena aiheutuneita massiivisia nälkäkriisejä tai kesällä 1941 piittamattomuutta niistä hänen Kremlin työpöydälle eri suunnista tulvivista tiedusteluraporteista, joissa varoitettiin Saksan hyökäyksen olevan tulossa, ja vielä senkin jälkeen kun Wehrmacht oli jo hyökännyt ja Luftwaffe pommitti Neuvostoliiton alueita, kieltäytyä hyväksymästä tuota tosiasiaa?

        Josif Stalin teettätti tai jätti teetättämättä asioita aivan oman tarpeensa mukaan, ja vasta kun uhka koko hänen järjestelmänsä olemassaololle alkoi näyttää realistiselta, hän j-o-u-t-u-i kuuntelemaan muittenkin ohjeita ja reagoimaan.

        On muistettava se tosiasia, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat keväällä 1940 vielä tiiviitä liittolaisia ja Suomi taas kahden Euroopan suurvallan pelinappula, ja Saksan pelko Ranskan ja Iso-Britannian tulosta Ruotsiin muka Suomea auttamaan johti Berliinin pyytämään Moskovaa suostumaan rauhaan Suomen kanssa.
        Saksa tarvitsi sekä Ruotsin rautamalmia ja teollisuutuotteita että Neuvostoliiton öljyä, raaka-aineita ja viljaa, koska sen oma hyökkäys länteen oli alkamassa ja kauppasulun vuoksi sen reitit maailmalle olivat sulkeutuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ,,,,Katynia todella tyhjennettiin puolalaisvangeista suomalaisten vankien teloituspaikaksi,,,

        Todella, miksi neukku olisi ryhtynyt suuriin järjestelyihin vain jotta suomalaisvangit olisi saatu ampua nimenomaan Katynissa ?

        Riippuu siitä, että pitääkö neukun mittakaavassa 25.000:nen puolalaisvangn nisjkalaukausta ’suurena järjestelynä’! Kun maassa Stalinin vainoissa kuoli 20 miljoonaa ’omaa’ niin puolalaiset saattoivat olla Joosepille pikku juttu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu siitä, että pitääkö neukun mittakaavassa 25.000:nen puolalaisvangn nisjkalaukausta ’suurena järjestelynä’! Kun maassa Stalinin vainoissa kuoli 20 miljoonaa ’omaa’ niin puolalaiset saattoivat olla Joosepille pikku juttu!

        No ei muuten kuollut 20 miljoonaa Stalinin vainoissa.

        Historioitsijoiden arvion mukaan stalinististen sortotoimien aiheuttamien kuolemien kokonaismäärä vuosina 1937–38 oli 950 000–1,2 miljoonaa. [1

        https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Purge

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei muuten kuollut 20 miljoonaa Stalinin vainoissa.

        Historioitsijoiden arvion mukaan stalinististen sortotoimien aiheuttamien kuolemien kokonaismäärä vuosina 1937–38 oli 950 000–1,2 miljoonaa. [1

        https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Purge

        Niinkö? Arvioita on kovin monta!

        Kommunismin musta kirja

        Sisältö
        * Neuvostoliitto: 20 miljoonaa kuollutta.
        * Kiina: 65 miljoonaa kuollutta.
        * Vietnam: miljoona kuollutta.
        * Pohjois-Korea: 2 miljoonaa kuollutta.
        * Kambodža: 2 miljoonaa kuollutta.
        * Itä-Eurooppa: miljoona kuollutta.
        * Latinalainen Amerikka: 150 000 kuollutta.
        * Afrikka: 1,7 miljoonaa kuollutta.

        Kommunismin musta kirja on takkinsa kääntäneiden kommunistien kirjoittamaa puppua.

        Kuten Vihavainen on sen sanonut, takkinsa kääntäneenäkään kommunisti ei ole sen luotettavampi.

        Kun väität: "Kommunismin musta kirja on takkinsa kääntäneiden kommunistien kirjoittamaa puppua".

        Seuraavassa luettelossa ei ole takkinsa kääntäneiden kommunistien kirjoittamaa puppua.

        NEUVOSTOLIITON SISÄISTEN TOIMIEN UHRIT 1917-1958

        milj. lähde

        1. Vallankumous, Punainen terrori kansalaissota 15,1 NS; 1988 nro 10
        2. Volgan alueen nälänhätä (vuosina 1921-1923) 5,9 TRH; 1989 21.3.
        3. Kasakoiden tuhoaminen 1.0 NS 1988 nro 12
        4. Kollektivisointi ja kulakkien murhat 9,5 TRH; 1989 21.3.
        5. Nälänhätä vuosina 1932-1933 6,0-7,0 TRH; 1989 21.3.
        6. Luokkavihollisten tuhoaminen 1,0 A&F; nrot 4-10, 1988
        7. Vuosien 1934-1936 vainot 2,0 A&F; nrot 11-17, 1989
        8. Vuosien 1937-1938 vainot 7,0 A&F; nrot 4-10, 1989
        9. Länsi-Ukrainan, Valkovenäjän, Baltian ja
        Bessarabian kyyditykset ja vainot 1,0 A&F; nrot 4-10, 1989
        10. Krimin ja Kaukasian tyhjennys, kalmukkien ja
        Volgan alueen saksalaisten siirrot 1,0 A&F; nrot 4-10, 1989
        11. Ukaznikit (karkureina ammutut) 2,0-3,0 A&F; nrot 4-10, 1989
        12. Vuosien 1940-1945 vainot 2,5 A&F; nrot 11-17, 1989
        13. Vuosien 1946-1958 vainot 1,5 A&F; nrot 4-10, 1988

        Yhteensä 55,7-57,5 miljoonaa

        Lähdelyhenteet:
        NS=Nash Sovremennik (Aikalaisemme)
        TRH=Tov. russkih hudozhnikov (Venäläisten ajattelijoitten ystävä)
        A&F=Argumenty i fakty (Argumenttejä ja faktoja)

        Heti Puna-armeijan - silloin vielä Työläisten ja talonpoikien armeijan - perustamisen jälkeen vuonna 1918 kirjoitti sen äänenkannattaja PUNAINEN LEHTI seuraavasti:

        "Ilman armoa, henkiä säästämättä meidän täytyy tappaa vihollisiamme satamäärin. Mieluummin tuhansittain, heidän täytyy hukkua omaan vereensä - - Porvariston veren täytyy virrata virtoina, täytyy olla enemmän verta, niin paljon kuin mahdollista".

        Kannattaa tässä yhteydessä mainita erittäin kuuluisan venäläisen tiedemiehen Dimitri Mendelejevin (Mendelejevin taulukon kehittäjä) laskelmat aivan 1800-luvun lopusta - ja silloisen terveydenhoidollisen tilanteen pohjalta - joissa hän arvioi ja laskee, että vuonna 1985 Venäjän väkiluku tulisi olemaan 560 miljoonaa. Venäjän 1982 väestönlaskenta antoi tulokseksi 269 miljoonaa. Siis vähemmän kuin puolet Mendelejevin arviosta!
        Missä ovat loput?

        Toivottovasti tämä auttaa lukijoita asennoitumaan oikein muiden aikamme kansanmurhien mittakaavoihin ja ymmärtämään, että emme enää kauan voi mukavuudenhalussamme tai pelokkuuttamme pelata peliä jossa teeskentelemme ettemme tiedä!

        Peter Maksimov

        Kanava-lehti 7/2011

        Nyt ei voi nämä epäuskoiset, jotka väittävät aina vastaan, että ei siellä Neuvostoliitossa niin paljon ihmisiä tapettu kuin Kommunismin mustassa kirjassa esitetään, esittää omat väitteensä siitä kuinka paljon niitä ihmisiä sitten tapettiin.

        Heidän vakioväittämänsä on tämä:
        "Neuvostoliitossa tapettujen ihmisten lukumäärää on pahantahtoinen kapitalistinen länsi aina vääristellyt".
        Nyt suomenvenäläisen Maksimovin kirjoitus riistää heiltä sen vakioväittämän.
        Nämä lehdet ovat siltä ajalta kun Neuvostoliitto oli vielä olemassa, joihin Maksimov viittaa. Ei kukaan voi väittää, että niitä on kirjoitelleet "takkinsa kääntäneet kommunistit".

      • Anonyymi

        Ei Katyn ole liioin lähellä Puolan rajaa!

        Mitä kauempana massateloitus tapahtuu niin sitä helpompi se on salata!

        EI EDES NEUKKU halunnut pröystäillä massateloituksillaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommunismin musta kirja on takkinsa kääntäneiden kommunistien kirjoittamaa puppua.

        Kuten Vihavainen on sen sanonut, takkinsa kääntäneenäkään kommunisti ei ole sen luotettavampi.

        Takkia kääntämätön kommunisti on vielä sitäkin epäluotettavampi!

    • Anonyymi

      Kysymys Suomen talvisodasta ja odotettavissa olevien sotavankien suuresta määrästä liittyy kuitenkin jollain tavalla vankileirien tyhjentämiseen ja puolalaisupseerien teloittamiseen ja on luonnollisesti läheisessä yhteydessä myös keskusteluun siitä, milloin murhapäätös tehtin”, kirjassa todetaan.

      Peter Johnssonin mukaan ”mitään hypoteeseja vahvistavaa asiakirjaa ei kuitenkaan tunneta” ja yhteyttä ei voi pitää muuna kuin spekulointina.

      https://www.verkkouutiset.fi/stalinin-joukkomurhat-katynissa-suomen-talvisodan-vaikutus-yha-arvoitus-29773/#c54a7cec

      Talvisodassa sotavangiksi jäi 858–1 100 suomalaista. Vankeusaika jäi lyhyeksi ja jo huhtikuussa 1940 Suomeen palautettiin 838 sotavankia.[1] Suomalaisia sotavankeja pidettiin entisessä luostarissa Grjazovetsissa. NKVD oli suunnittelut yhteensä yhdeksän sotavankileiriä 25 000 suomalaiselle, mutta sodan aikana ei päästy näihin lukemiin. Viimeiset suomalaiset lähtivät palaamaan Neuvostoliitosta 20. huhtikuuta 1940.[2] Näihin lukuihin eivät sisälly siviilisotavangit, noin 1 700 henkilöä, joista viimeiset palautettiin Suomeen vasta toukokuussa 1940. Näitä vankeja pidettiin ainakin kahdella leirillä Karjalan alueella: Interposolka ja Kaimaoja.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset_sotavangit_Neuvostoliitossa

      • Anonyymi

        Hyrsylän mutka talvisodassa

        Talvisodan sytyttyä jäi Hyrsylästä ja muista Suojärven pitäjän kylistä siviiliväestöä hyökkäävien neuvostojoukkojen vangiksi. Nämä kylien siviiliasukkaat vietiin keskitysleirille Interposolkan kylään Petroskoin eteläpuolelle ja Kaimaojan leirille Kontupohjan länsipuolelle. Yhteensä Suojärven rajakylistä jäi runsaat 1700 siviilivankia, joista vajaa puolet Hyrsylän mutkan kylistä. Tarkat luvut löytyvät kirjasta "Tasavallan panttivangit". Usein puhutaan virheellisesti vain Hyrsylän mutkan alueelta jääneistä siviilisotavangeista, vaikka muista Suojärven kylistä jäi siviilisotavankeja enemmän.

        Moskovan rauhan ehtojen mukaisen vankienpalautuksen jälkeen 25. toukokuuta 1940 voitiin todeta, että siviilisotavangeista oli kuollut leiriaikana 102 henkeä. Nämä siviiliuhrit on luetteloitu Nurmeksen Bomban talon yhteydessä olevan tsasounan edustalla olevaan kivipaateen. Nuorimmat uhrit olivat ainoastaan muutaman viikon ikäisiä, vanhimmat yli 80-vuotiaita.

        .....Nämä kylien siviiliasukkaat vietiin keskitysleirille Interposolkan kylään Petroskoin eteläpuolelle ja Kaimaojan leirille Kontupohjan länsipuolelle........

        Heitä ei viety millekään keskitysleirille. Alue oli metsätyökeskus ilman piikkilankoja, vartiotorneja, koiria, yms. Näitä herkkuja Suomi tarjosi epäkansallisille Petroskoissa.

        ” Heitä ei viety millekään keskitysleirille. Alue oli metsätyökeskus ilman piikkilankoja, vartiotorneja, koiria, yms. Näitä herkkuja Suomi tarjosi epäkansallisille Petroskoissa.”

        Vangille on HUOMATTAVASTI TÄRKEÄMPÄÄ vankileirin olosuhteet, kuten ruoka, hygienia, saniteetti ja työ kuin piikkilangat, tornit tai koirat! Kun leiri on neukkualueella niin pois et pääse mitenkään!

    • Anonyymi

      Jälkiviisautta on myös kertoa , mitä sitten ?

    • Anonyymi

      ------Riippuu siitä, että pitääkö neukun mittakaavassa 25.000:nen puolalaisvangn nisjkalaukausta ’suurena järjestelynä’! ------

      Et yritä vähääkään vastata kysymykseen miksi suomalaiset olisi haluttu ampua nimenomaan Katynissa, raahata sinne tuhannen km matkan taa kun sopivia paikkoja olisi ollut pilvin pimein vaikka heti itärajamma takana. Pelkkä lapualaissonta, että Katynia jotenkin järjesteltiin, että suomalaiset saataisiin sinne.

      • Anonyymi

        ” Et yritä vähääkään vastata kysymykseen miksi suomalaiset olisi haluttu ampua nimenomaan Katynissa, raahata sinne tuhannen km matkan taa kun sopivia paikkoja olisi ollut pilvin pimein vaikka heti itärajamma takana.”

        En todellakaan tiedä enkä ymmärrä monia muitakaan neukkujen puuhasteluja! Heillä on niin erikoinen logiikka!

        ” Pelkkä lapualaissonta, että Katynia jotenkin järjesteltiin, että suomalaiset saataisiin sinne.”

        Oliko neukuissakin lapualaisia? Koko väittämä kun on sieltä lähtöisin?

        ----- Koko väittämä kun on sieltä lähtöisin?-----

        Sieltä nyt löytyy ihan mitä vaan, vaikkapa niitä jotka syöttävät Suomen tyhmille lapualaisille sontaa suut ja silmät täyteen ilman, että nämä paikalliset pässit huomaisivat mitään.

        -----------En todellakaan tiedä enkä ymmärrä monia muitakaan neukkujen puuhasteluja!-----

        Silti kykenet esittämään varmoja väitteitä milloin mistäkin neukkua koskevasta asiasta ? Eikös olekin kovin outoa sellainen "tietäminen" ?

      • Anonyymi

        Jos kerran neukulla oli valmis vankileiri Katynissa niin MIKSEI SINNE? Ei se junamatka mitään merkinnyt! Kauempana on aina helpompi salata massamurha!

    • Anonyymi

      Katyn oli saksalaisten tekosia ja toteutettiin vuonna 1941.

      T: Desantti Pac-Man

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      NKVD toteutti Stalinin käskystä 25.000:nen puolalaisen murhan niskalaukauksilla huhtikuussa 1940 Katynissa Neuvostoliiton alueella!

      • Anonyymi

        Miksi teikäläisillä tarinat muuttuu koko ajan ? Vuosikymmenet hoettiin 25000 puolalaisen UPSEERIN murhasta. Nyt ne eivät enää olleetkaan upseereita vaan puolalaisia yleensä. Miten tieto voi näin muuttua jos se on ollut koko ajan oikein ? Mitähän tarinoidaan Katynista 10 vuoden kuluttua, saas nähdä.

        Oikeiston tarinat elää ja muuttuu sitä mukaa kun valeitanne paljastetaan.

        Katynissa amuttiin upseereita, opettajia, lääkäreitä, professoreita, tutkijoita, poliiseja ja valtion virkamiehiä.
        Uhreja arvioidaan olleen 21 857. Arvio perustuu Jeltsinin Puolan presidentti Walesalle 1990-luvun alussa luovuttamiin asiakirjoihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi teikäläisillä tarinat muuttuu koko ajan ? Vuosikymmenet hoettiin 25000 puolalaisen UPSEERIN murhasta. Nyt ne eivät enää olleetkaan upseereita vaan puolalaisia yleensä. Miten tieto voi näin muuttua jos se on ollut koko ajan oikein ? Mitähän tarinoidaan Katynista 10 vuoden kuluttua, saas nähdä.

        Oikeiston tarinat elää ja muuttuu sitä mukaa kun valeitanne paljastetaan.

        Valtaosa oli puolalaisia upseereita, mutta joukossa oli myös poliisja ja virkamiehiä!

        Kun stallaria ei itse asia (jonka jo Neuvostoliitto ITSE tunnusti) miellytä hän takertuu hätäpäissään lillukanvarsiin!

        Harvasta asiasta on niin paljon TIETOA kuin tästä!

    • Anonyymi

      Suomen kohdalta on joskus puhuttu 50000 teloitettavan joukosta pelkästään johdosta ja päällystöstä ja varmaankin olisi nopeaan ollut sitten joukkopako Ruotsiin?

      • Anonyymi

        Niin kuka on puhunut, kerro se ?

      • Anonyymi

        SINÄ ITSE olet puhunut kaikista suojeluskntalaisista ja YKSN HEITÄ oli 300.000! Tuskin se siihen olisi jäänyt, kun kyse oli neukun tekemästä sovjetisoinnista!

      • Anonyymi

        Kuka olisi sitten kerinnyt? Yleensä uskotaan loppuun saakka, että ei sentään tällaista….

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SINÄ ITSE olet puhunut kaikista suojeluskntalaisista ja YKSN HEITÄ oli 300.000! Tuskin se siihen olisi jäänyt, kun kyse oli neukun tekemästä sovjetisoinnista!

        Tuossa luvussa on perinteinen pöhveIikerroin, kaikki pitää kertoa vähintään kolmella;)

        Suojeluskuntien historian aikana niihin ehti kuulua 150 000 jäsentä. Tuona aikana se oli selvästi Suomen suurin kansalaisjärjestö. Vuositasolla jäseniä oli keskimäärin 90 000. Suurimmillaan Suojeluskuntajärjestö oli vuonna 1941, jolloin sillä oli vajaat 127 000 jäsentä

    • Anonyymi

      Minkähän vuoksi suomalaiset olisi pitänyt Katyniin rahdata?
      Stalinin kannalta sopivia paikkoja olisi ollut paljon lähempänäkin ja aivan omasta takaa.

      • Anonyymi

        Kysäises vaikka Stalinin haamulta, jos satut näkemään.

        Kysäises vaikka Stalinin haamulta, jos satut näkemään

        Koska sinä olet tämänkin Katyn-ketjun aloittanut niin ehkä sinun itsesi pitäisi kysäistä ja varmistaa asia ennenkuin alat soopaa suoltamaan ja porvarisharhoja totuuksina esittämään.

        Kun puhut miten Suomesta olisi teloitettu ainakin 300 000 niin mihin ne siellä Katynissa olisivat mahtuneetkaan, se on nimittäin 12 kertaa enemmän kuin 25 000. Mutta eihän kunnon valehtelija anna pikku juttujen hyviä valeitansa häiritä, eihän.

        Maan alle tunnetusti mahtuu! Maa, joka kykenee tuhoamaan 20 miljoonaa ’omaa’ ei hätkähdä luvusta 300.000!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maan alle tunnetusti mahtuu! Maa, joka kykenee tuhoamaan 20 miljoonaa ’omaa’ ei hätkähdä luvusta 300.000!

        No ketä sitten hätkähdyttää hatusta vedetyt luvut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maan alle tunnetusti mahtuu! Maa, joka kykenee tuhoamaan 20 miljoonaa ’omaa’ ei hätkähdä luvusta 300.000!

        joka kykenee tuhoamaan 20 miljoonaa ’omaa’ ei hätkähdä luvusta 300.000

        Oikea luku on luokkaa 4-5 milj. mutta mitäs pienistä virheistä, vai mitä. Tosin niitä 4-5- milj. ei kylläkään Katyniin haudattu, ainakaan minun tietääkseni.

    • Anonyymi

      MIKSI suomalaisen pitäisi muka arvailla neukun päätöksiä? Enhän minä olisi ammuttanut mitään niskalaukauksia! Joosepilla oli toiset tuumat! Sinunhan tuo pitäisi tietää kun olet kovin murhanhimoinen jo perusluonteeltasi!

      • Anonyymi

        MIKSI suomalaisen pitäisi muka arvailla neukun päätöksiä?

        Kun toisia käsket kysymään Stalinin haamulta niin itsehän voisit sen ekana tehdä, ihan vaan mallisuorituksena.

    • Anonyymi

      Murhattiinko Arno Saxén hänen ollessaan matkalla USA:aan todistamaan Katynin joukkomurhista?

      "Sydänkohtaus" on ollut perinteinen kuolinsyy naapurin toimesta...

      Arno Saxén

      Kirja kertoo myös Helsingin yliopiston patologian professori Arno Saxénista (1900-1952). Hän osallistui 1943 määrättynä oikeuslääketieteellisenä asiantuntijana valtuuskuntaan, joka kävi tutkimassa hautoja ja antoi lausunnon, jonka muka murhat todennäköisesti tehtiin keväällä 1940 Katynin ollessa Neuvostoliiton miehittämä.

      Kirjan mukaan professori ”joutui sodan jälkeen Suomeen tulleen neuvostoliittolaisen valvontakomission ankaran painostuksen kohteeksi”. Venäläiset vaativat häntä suoraan tai peitellysti uhkaillen peruuttamaan näkemyksensä.

      J.K. Paasikivi kertoo päiväkirjassaan 6.3.1943, miten valvontakomission neuvonantaja tuli kysymään ”ketkä kävivät Katynin haudoilla ja kuka oli kutsunut heidät”. Mauno Pekkala ja Urho Kekkonen kannattivat Johnssonin kirjan mukaan Saxénin ”puhdistamista” pois yliopistosta.

      Saxén ilmoitti 1952 USA:n senaatille olevansa valmis tulemaan komitean kuultavaksi asiasta. Sitä ennen hän matkusti Sveitsiin, jossa kuoli sydänkohtaukseen.

      Puolan hallitus antoi Arno Saxénille 2007 postuumisti komentajakunnan ansioristin panoksestaan totuuden paljastamiseksi ja dokumentoimiseksi Katynin murhista.

      https://www.verkkouutiset.fi/stalinin-joukkomurhat-katynissa-suomen-talvisodan-vaikutus-yha-arvoitus-29773/#cb1b9803

      Ruotsalaisen Peter Johnssonin teos Stalinin murhat Katynissa ja niiden historialliset jälkipelit 1940-2014 (Mansarda) kertoo lähes 22 000 vangitun puolalaisupseerin murhien kattavan tarinan.

    • Anonyymi

      2.Timoteuksen kirje: 3
      Katumus, parannuksenteko & kääntyminen tieltänsä
      What else

    • Anonyymi

      Vain natsi-Saksalla ja Suomella oli ihmisille tuhoamisleirit, neukkulassa pakkotyöleirit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      91
      4286
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4202
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      612
      3966
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      2807
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2521
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      128
      2108
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2084
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      195
      2003
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1649
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1442
    Aihe