ja lasku veronmaksajille 30 miljardia kruunua vuodessa. Kotouttaminen takkuaa myös pahasti.
Vuonna 2006 Ruotsissa oli 80 000 pitkäaikaistyötöntä. Tänään yli vuoden työttömänä olleita on 190 000 henkilöä. Se on korkein luku koskaan.
Työvoimahallinto selvitti Expressenin pyynnöstä, mitä kansallisuuksia työttömyys kohtelee ankarimmin. Viranomaiset eivät ole aiemmin julkaisseet tämän tyyppisiä tilastoja. Huonoiten ovat työllistyneet syyrialaiset, joista on työttöminä 48 prosenttia. Ruotsissa on kirjoilla 144 062 iältään 16–64-vuotiasta syyrialaista ja tästä joukosta vaille työtä on 68 715 henkilöä. Heistä 28 918 on pitkäaikaistyöttömiä.
Tilastojen mukaan myös somaleilla ja eritrealaisilla on vaikeuksia työllistyä. Heistä puolet on kirjoilla työvoimatoimistoissa ja joka kuudes pitkäaikaistyötön. Kielitaidon puutteet ja huono koulupohja ylipäänsä.
Riippumattoman selvityksen mukaan (Entreprenörskapsforum) ulkomailla syntyneiltä kuluu 12–13 vuotta, ennen kuin puolet heistä tulee toimeen omillaan. Omavaraisuudella tarkoitetaan tässä 12 800 kruunun (1 260 euroa) kuukausituloa verojen jälkeen.
Ja ampumistilastoissakin ovat kärjessä.
Suomessa eittämättä sama tilanne.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Niinpä.+
Kaikkein+hälyttävin+numerotieto+julkaistiin+viime+vuonna,+kun+Ruotsissa+arvioitiin+oleilevan+peräti+875+000+”+paperitonta”+eli+laitonta+matua!
No+eihän+se+ole+kuin+lähes+10%+väestöstä…😉
Muslimit eivät työllisty.
Mutta rikoksia tekee paljon.
Ruotsissa on EU n neljänneksi korkein työttömyys aste
ahmed osaa elää ilman rahaa?
huumetuloja vai mitä kummaa?
Suomalainen yhteiskunta on toisenlainen. Tarvitsemme välittömästi 60 000 mamua pelastamaan suomen.
Itse en tosin mene suomea puhumattoman ihmisen, jolla näkyy vain silmät vastaanotolle, mikäli lääkäriä tarvitsen.