Olen aina luullut, että huorat olisivat laittomia. Olin kuitenkin jokunen vuosi sitten ystäväni luona kylässä lähellä Turkua. Ajoimme Turun keskustan läpi ja vastaan tuli huorabaari joka ei edes yrittänytkään peitellä toimintaansa. Mietin, että miten poliisi ei ole vielä puuttunut toimintaan. Sama asia Tampereella. Kerran meille taisi tulla kotiin jokin lehti jossa kerrottiin jostain suomalaisesta huorasta. Mietin, että miten se lehtikin niin avoimesti kirjoittaa kyseisestä toimijasta, eikö poliisit puutu hänen toimintaan. Sen lisäksi meille tulee erään kaupan lehti jossa on huorailmoituksia. Olen monesti lähettänyt lehteen viestin, että ne laittomat ilmoitukset saisi pois. Tänään kuitenkin luin netistä, että huoraaminen olisikin laillista. Miten ihmeessä tälläinen naisten halventaminen ja esineellistäminen on mahdollista vielä tämän päivän Suomessa?
Vastaukset 10
- Anonyymi
Puhelinviihde tms EI ole huoraamista ihan kuten tuossa tarkoittamassasi "kaupan lehdessä" (ei oo kakkoset vaan ne ekat eli..) ihan selvästi todetaankin jopa ko ilmoitusten yhteydessäkin. Tosin jokaisella on toki Aina itsemääräämisoikeus myös siihen mitä milloinkin jopa omalla ruumiillaankin tekee ja millaisella 'palkalla' milloinkin mitäkin työtä tekee.
- Anonyymi
Ja sitäpaitsi huoraaminenhan on maailman vanhin ammattikin jopa. Revihän siitä huumoria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitäpaitsi huoraaminenhan on maailman vanhin ammattikin jopa. Revihän siitä huumoria.
Huoraamista vanhempi ammatti on kätilö.
- Anonyymi
Ei kannattais aina luulla niin kauheasti. Fiksummat tietää.
- Anonyymi
Katsoit ilmeisesti peiliisi tuotakin kirjoittaessasi
- Anonyymi
Seksin myynti ja ostaminen on laillista, paritus ei.
Palveluammattihan se on, kun kerran kysyntää löytyy.
Ihan oikein, että kaikki tulo menee tekijälle eikä välistä vetäjille- Anonyymi
Noinhan se on.
- Anonyymi
Miten huoraaminen halventaa tai esineellistää naista. Kuten varmaan noissa lehden artikkeleissa, ja esim yle areenasta löytyy juttu Tamperelaisesta maksullisesta, joka kertoo mitä tuo maksullinen seksityö on. Pahimmillaan avioliiton kaltaista velvoiteseksiä, mutta parhaimmillaan mielen ja ruumiin nautintoa.
- Anonyymi
Miten vois puuttua. Ei huoraaminen ole laitonta. Paritus on.
- Anonyymi
Ja ostaminen tietyissä tilanteissa.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092300Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???26974- 71902
- 103896
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha568835- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik30627- 66625