Kuinka kauan kaipaus on kestänyt

Alkoi kiinnostamaan. Toisessa ketjussa yksi kommentoija sanoi, ettei tunteet voi millään jatkua vuosia, jos ei näe toista ihmistä siinä välissä. Toinen kommentoija oli taas eri mieltä. Itse en ole nähnyt erästä henkilöä noin kolmeen ja puoleen vuoteen, mutta silti olen niin ihastunut, että en voi edes ajatella parisuhdetta kenekään toisen kanssa. Mites muut? Kuinka kauan kaipaus kestää?
341207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

En ole nähnyt reiluun viiteen vuoteen. Kaipaan ja rakastan.

Äänestä

Vajaa kaksi vuotta. Vieläkin ottaa vatsan pohjasta kun tulee oikealla hetkellä oikealla tavalla mieleen. Kuin eilen olisin ihastunut. Uskon, että siihen kestoon vaikuttaa sekin miten toinen käyttäytyi sua kohtaan.

Äänestä

Oon kaivannut erästä naista kohta 5 vuotta.

Äänestä
  • Minäkin erästä miestä yhtä kauan, eikä loppua näy.

    Äänestä

Öööh, no ei tossa mielessä kyllä kestä kauaa, vuoden sisällä jatkan matkaa.

Äänestä

Yli kaksi vuotta.

Äänestä
  • Sama täällä. Ihmeellinen tämä mieli.

    Äänestä

Kun kunnolla kolahtaa, niin ei ne tunteet mihinkään häviä. Eikä sitä voi mihinkään puolittaiseen tyytyä.

Äänestä

3-4 vuotta mennyt ja ei vielä ole tunteet kuolleet.

Äänestä
  • Sama. Ensimmäinen ajatus aamulla, viimeinen illalla ja paljon on mielessä siinä välissäkin..

    Äänestä

Kauan!! Eikä tunnu loppuvan millään, vaikkei olla edes tekemisissä. Mielessä ollut vuosikymmeniä. Raskasta tämä on, mutta minkäs teet..

Äänestä
  • Nuoruuden rakkaus?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuoruuden rakkaus?

    Kyllä!

    Äänestä

En ole kaivannut ketään moneen vuoteen. Haluan tehdä työtä vielä kauan, koska on tärkeää että pärjää omillaan. Aika näyttää ihastunko enää koskaan. Sitten kun pääsee tiettyyn tanssipaikkaan niin menen heti. Sieltä voi löytää vaikka kumppanin itselleen. Ehkä sinne pääsee jo ensi keväänä.

Äänestä

Jaaaa 'A. En usko, että yksipuolinen ihastus kestää kauan, tai mistä mä tiiän. Ei mulla.. Kun ei kestä muutkaan paria päivää kauvemmin😂.. Tunteet saattaa muuttua samanpäivän aikana, jos niitä ei ole paljon.. No joku ihme tunne kestää ja kestää ja kestää, no.. En mä edes ihastu juuri koskaan aidosti. Se mitä tunnen on pelottavaa ja outoa mulle.!!

Äänestä
  • Mikä siitä tekee pelottavan? Itse koen että olisi vapauttavaa päästä osoittamaan tunteitaan toista ihmistä kohtaan. Kun en niitä pysty tukahduttamaankaan. Tai olisi ainakin ollut vapauttavaa. Mutta niinhän ei sitten ollutkaan. Mitä tästä opimme? Opimme sen, että kun ei ole yhtään mitään odotuksia toisen suhteen, ei joudu pettymäänkään.

    Äänestä

Todella vähän aikaa niin eihän tää voi käydä näin tunteisiin eihän

Äänestä

On tässä useampi vuosi jo kulunut. Ja jossain kohtaa ollut lähes vuosi näkemättömyyttäkin. Kyllä hän on minulle ihan oikea, suuri rakkaus. Se vaan ei takaa mitään.Kerta toisensa jälkeen on särkenyt sydämeni ihan kunnolla. Josko ei menisi siihen samaan, vanhaan enää, vie vielä hengen.

Äänestä
  • Toivon sulle oikeaa rakkautta. Se kestää ja ei tarvitse kaivata ja ikävöidä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivon sulle oikeaa rakkautta. Se kestää ja ei tarvitse kaivata ja ikävöidä.

    Ei kaikki saa rakkautta elämäänsä romanttisessa mielessä. Vaikka haluaisikin. Ei se ole omista toiveista kiinni.Saamme sitä, mitä tarvitsemme. Ilmeisesti minä tarvitsin hermoromahduksen tänään. Haluan elää kuitenkin rakkaudellisuudessa ja uskon että se voi onnistua vallan mainiosti vähän yksinäisenäkin.

    Äänestä

Ilmeisesti olen siinä mielessä erilainen yksilö että mikään tunne ei muutu jos jotain konkreettista ei tapahdu joka sen tunteen muuttaa. Yleisesti kaipaus säilyy ja muuttaa muotoaan välillä unohtuu ja häviää. Mutta ei se tunne katoa itsestään.

Äänestä
  • Olet höpöttäjä.
    -mikään tunne ei muutu
    -kaipaus säilyy ja muuttaa muotoaan
    -ei se tunne katoa

    Et itsekään tiedä mitä yrität sanoa. Ensin ei muutu ja kohta jo muuttuukin. Punainen lankasi on hukassa. Esität jotain vaikka olet vain höpöttäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet höpöttäjä.
    -mikään tunne ei muutu
    -kaipaus säilyy ja muuttaa muotoaan
    -ei se tunne katoa

    Et itsekään tiedä mitä yrität sanoa. Ensin ei muutu ja kohta jo muuttuukin. Punainen lankasi on hukassa. Esität jotain vaikka olet vain höpöttäjä.

    Anteeksi että ajatus ei avaudu sinulle. Ei sitä tarvitse lukea tai kommentoida.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet höpöttäjä.
    -mikään tunne ei muutu
    -kaipaus säilyy ja muuttaa muotoaan
    -ei se tunne katoa

    Et itsekään tiedä mitä yrität sanoa. Ensin ei muutu ja kohta jo muuttuukin. Punainen lankasi on hukassa. Esität jotain vaikka olet vain höpöttäjä.

    Minulle riittää että tiedän itse mitä tunnen. Ei minun tarvitse sitä kellekään selitellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet höpöttäjä.
    -mikään tunne ei muutu
    -kaipaus säilyy ja muuttaa muotoaan
    -ei se tunne katoa

    Et itsekään tiedä mitä yrität sanoa. Ensin ei muutu ja kohta jo muuttuukin. Punainen lankasi on hukassa. Esität jotain vaikka olet vain höpöttäjä.

    Kirjotan tämän verran että jos vuosia kaivannut niin välillä on olut elämässä aikoja jolloin ei ole kaivannut kunnes se tunne nousee jostain. Mutta en mielelläni kirjoita tänne aiheesta .

    Äänestä

20 vuotta

Äänestä

Yli 20v. ja vielä jatkuu

Äänestä

Itselläni kaipaus on kestänyt yli kolme ja puoli vuotta näkemättä kertaakaan, mutta ikävä ei vaan lopu.
Olen pari kertaa häneen ottanut yhteyttäkin, mutta saanut vastaukseksi kohteliaan kieltäytymisen.
On niin ikävää tuntea, että hän oli juuri minulle tarkoitettu elämäni nainen, mutta hänen tunteet kesti vain muutaman kuukauden.

Ehkä ikäväni vielä joskus loppuu ja pystyn aloittamaan uuden elämän.....

Äänestä
  • Ei hän ollut sulle tarkoitettu, jos hän itse kieltäytyi. Sun pitää vaan unohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei hän ollut sulle tarkoitettu, jos hän itse kieltäytyi. Sun pitää vaan unohtaa.

    Voit uskoa, että olen yrittänyt unohtaa.
    Olen yrittänyt seurustella toisten naisten kanssa, siis yhden kerrallaan, mutta yhteenkään suhteeseen en pysty lähtemään kokonaan mukaan, kun koko ajan tunnen ettei tämä ole "se oikea".

    Äänestä

Ja oikeasti, mulle joku kirjoitti tänne että kukaan mies ei voi kaivata naista muutaman vuoden jälkeen ihastumisesta. Tekstini vaikuttaa varmaan tosi tyhmiltä, kun ne kaikista yksinkertaisimmat on aina mua neuvomassa täällä. No, kukapa täällä fiksuuttaan paljastaisikaan.. :) Sehän vasta tyhmää olisi.

Äänestä

Minulla kaipaus hetkellä on kestänyt 5 v. ja 5 kk.

Ja olen kyllä nähnyt hänet välillä, esim. minä pyörällä ja hän autolla tulee vastaan, tilanne on ohitse nopeasti, vuodessa ehkä 2 - 3 kerta ..
Mutta näkeminen ei tee hyvä, minut tekee se surulliseksi ..

Haluan koko sydämestä, että hän olisi onnellinen .. mutta pelkään sitä, osaanko tehdä hänet onnelliseksi ..
Nyt hänellä on tyttöystävä, kuka osaa varmasti tehdä hänet onnelliseksi ja se en ole minä :(

Äänestä

Jos ei näe oikeasti elämässä edes vilaukselta niin ei ole kyllä kiinnostustakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Alkoi kiinnostamaan. Toisessa ketjussa yksi kommentoija sanoi, ettei tunteet voi millään jatkua vuosia, jos ei näe toista ihmistä siinä välissä. Toinen kommentoija oli taas eri mieltä. Itse en ole nähnyt erästä henkilöä noin kolmeen ja puoleen vuoteen, mutta silti olen niin ihastunut, että en voi edes ajatella parisuhdetta kenekään toisen kanssa. Mites muut? Kuinka kauan kaipaus kestää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu