Darwinin teorian edellyttämä rajaton evoluutio jää fiktioksi

Anonyymi

”Suurin osa mutaatioissa syntyvistä alleeleista on haitallisia tai merkityksettömiä. Joskus jälkeläinen kuitenkin selviytyy yhtä hyvin (neutraalimutaatio) tai jopa paremmin (edullinen mutaatio) kuin vanhan alleelin perimässään omaavat yksilöt.” [Juha Valste, Evoluutio – miten lajit kehittyvät s.38]

”Suurin osa” tarkoittaa noin miljoonaa yhtä vastaan … [Gerrish P.J., & Lenski, R., The fate of competing beneficial mutations in an asexual population. Gentetica 102(103):127–144, 1998.] Eräiden tutkijoiden mukaan ”edullisia” mutaatioita on niin vähän, ettei niitä voi edes tilastoida.

Vaikea uskoa, että yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin olisi saanut aikaan nykyisen biodiversiteetin miljoonine lajeineen. Evolutionismi on todellakin uskonto, joka vaatii kannattajiltaan lujaa luottamusta yliluonnolliseen.

Uskon lujuudesta riippumatta mutaatiot eivät todista Charles Darwinin teorian rajatonta evoluutiota ts. eliöiden kokonaan uudenlaisten rakenteiden, metabolioiden tai ominaisuuksien syntyä. Geeneistä ja mutaatioista ei löydy paikan tietoa (positional information), ei ruumiinkaavaa eikä anatomiaa. Niitä ei löydy alkiokehitystä ohjaavista isäntägeeneistäkään, jotka eivät ole informatiivisia vaan pelkästään estäviä tai sallivia kytkimiä.

Geenikeskeinen evoluutioteoria on itse asiassa kuollut, koska nykyään tiedetään että tärkein informaatio (ruumiinkaava ja anatomia) on ohjelmoitu suoraan munasoluun, geenien ulkopuolelle. Uuden eliösuvun synty (evoluutio) tulee siis torjutuksi jo siinä vaiheessa.

Myöhemmin, alkion gastrulaatiossa, ei yleensä tapahdu mutaatioita muuten kuin laboratoriokokeissa, joissa evolutionistit mutatoivat isäntägeenejä evoluution toivossa. Isäntägeenien mutaatiot ovat käytännössä aina johtaneet alkion vaurioitumiseen tai kuolemaan. (Pieni värimuunnoskin tosin on epätoivoiselle evolutionistille "evoluutiota" ...).

Evoluutioteorian uskottavuuden kannalta on huolestuttavaa, että ainoa paikka missä evoluutiota voisi tapahtua on juuri gastrulaatio. Gastrulaatiossa alkio nimittäin saa perusrakenteensa, esim. keuhkot tai kidukset, kädet tai siivet, nenän tai nokan, liskon tai nisäkkään tukirangan jne. jne. Gastrulaation jälkeen eliöllä on jo vanhempiensa rakenne, eikä sitä voi enää mikään muuttaa. Kaikista evolutionistien ponnisteluista huolimatta eliöt ovat synnyttäneet aina vain omaa lajiaan.

Niinpä sitten mutaatiot keskittyvätkin gastrulaation jälkeiseen aikaan, mutta siellä muuntelun mahdollisuudet tietysti rajoittuvat lajin sisäisiksi. Toisaalta lajinsisäinen sopeutumismuuntelu ei kaipaa mutaatioita, koska jokaisen lajin genomissa on oma rajattu pelivara muuntelun tuottamiseen. Mutaatioiden ainoaksi tehtäväksi jää siis vaurioiden aiheuttaminen geeneihin.

Nyt astuu mukaan ukko Darwinin gradualismi -teoria (pienten muutosten kasautuminen ja periytyminen), jonka pitäisi pelastaa tilanne evolutionistien eduksi. Mutta kun kaikki uuden eliösuvun edellyttämät uudenlaiset rakenteet olisi pitänyt saada aikaan jo gastrulaatiossa, gradualismi kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Pienet muutokset eivät voi johtaa uusien eliösukujen vaatimiin uusiin perusrakenteisiin. Näin siis Charles Darwinin teorian mukainen rajaton evoluutio jää fiktioksi.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Vaikea uskoa, että yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin "
      Evoluutiotako kiinnostaa jos gastrulaatiosaarnaajakreationistin on "vaikea uskoa" siihen? Hilpeetä :)

      • Anonyymi

        --"Vaikea uskoa, että yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin "
        Evoluutiotako kiinnostaa jos gastrulaatiosaarnaajakreationistin on "vaikea uskoa" siihen? --

        Jokaiselle täysijärkiselle on selvää, että kun otetaan enemmän askelia taaksepäin kuin eteenpäin, niin ei mennä ainakaan eteenpäin. Evolutionisteille se ei tunnu jotain syystä aukeavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaiselle täysijärkiselle on selvää, että vertaus ”yksi askel eteenpäin ja 999 999 askelta taaksepäin” ei perustu mihinkään faktaan.

        Jostain syystä tuokin kelpaa kretuliinoille faktaksi!?! 🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Juha Valste uskoo evoluution olevan oikea selitys luonnon biodiversiteetille. Yksittäisen lauseen irroitus laajemmasta asiayhteydestä ei anna oikeaa kuvaa.

      Naiivi väite, että laji synnyttää vain omaa lajiaan on sen luokan olkiukko, että luulisi väitteen esittäjää itseäänkin hävettävän. Muutos tapahtuu satojen ja tuhansien sukupolvien myötä. Jos jokin laji synnyttäisi toiseen lajiin kuuluvan eliön, evoluutioteotia kaatuisi kerralla.

      Väitteesi negatiivisten ja positiivisten mutaatioiden määrästä perustuu mihin tutkimukseen? Ja kun ne 999 999 askelta eivät vie taaksepäin, koska epäedulliset mutaatiot karsiutuvat populaatiosta.

      Viitsisitkö jo viimein kertoa, mistä kambrin lajista norsu varioitui?

      • Anonyymi

        --Juha Valste uskoo evoluution olevan oikea selitys luonnon biodiversiteetille.--

        Kuten genetiikka osoittaa, mutaatioihin perustuva evoluutio ei ole oikea selitys biodiversiteetille. Fossiileista päätellen biodiversiteetti oli aiemmin nykyistä suurempi. Eliökunta ei toteuta käytännössä Darwinin teorian ennustetta koko ajan lisääntyvästä biodiversiteetistä.

        --Muutos tapahtuu satojen ja tuhansien sukupolvien myötä. --

        Tyhjä väite. Et osaa selittää miksi niin tapahtuisi. Ei kukaan osaa, koska kukaan ei tiedä miten se olisi mahdollista. Eliöiden ruumiinkaava ja anatomia on ohjelmoitu suoraan munasoluun, geenien ulkopuolelle. Evoluutio tulee estetyksi jo siinä vaiheessa. Mutaatiot eivät pääse vaikuttamaan asiaan, koska eliöiden ruumiinkaava ja anatomia ei ole geeneissä vaan ne on ohjelmoitu suoraan munasoluun.

        Jos muutos tapahtuisi satojen ja tuhansien sukupolvien myötä kuten väität, niin miksi laboratorioissa satojen ja tuhansien sukupolvien banaanikärpäsiin kohdistetut mutaatiot eivät ole tuottaneet merkkiäkään evoluutiosta?

        --Jos jokin laji synnyttäisi toiseen lajiin kuuluvan eliön, evoluutioteotia kaatuisi kerralla.--

        Siksi ei evoluutiota voikaan tapahtua.

        --Väitteesi negatiivisten ja positiivisten mutaatioiden määrästä perustuu mihin tutkimukseen? --

        Esimerkiksi näihin:

        ”Koska suurin osa mutaatioista - jos niillä jotain vaikutusta on - ovat haitallisia, niiden kokonaisvaikutusten täytyy olla vahingollisia.”
        [Crow, J., The high spontaneous mutation rate: Is it a health risk? Proc Natl Acad Sci 94:8380–8386, 1997.]

        Samaa mieltä ovat mm. Keightley ja Lynch: ”Valtaosa mutaatioista on vahingollisia.” [Keightley, P. & Lynch, M., Toward a realistic model of mutations affecting fitness. Evolution 57:683–685, 2003.]

        "90% mutaatioista on haitallisia ja loput ovat lähes neutraaleja.”
        [Lande, R., Mutation and conservation. Conserv Biol 9:782–791, 1995.]

        Gerrish ja Lenski arvioivat, että hyödyllisten mutaatioiden suhde haitallisiin on 1:1000 000.
        [Gerrish P.J., & Lenski, R., The fate of competing beneficial mutations in an asexual population. Gentetica 102(103):127–144, 1998.]

        Mm. Ohta, Kimura ja Elena ovat arvioineet, että hyödyllisten mutaatioiden osuus on niin alhainen, että sitä ei voida tilastollisesti mitata!
        [Ohta, T., Molecular evolution and polymorphism. Natl Inst Genet Mishima Japan 76:148–167, 1977.]
        [Kimura, M., Model of effective neutral mutaitons in which selective constraint is incorporated. PNAS 76:3440–3444, 1979.]
        [Elena, S.F. et al, Distribution of fitness effects caused by random insertion mutations in E. Coli. Gentetica 102/103:349–358, 1998.]

        Kuten toivottavasti tiedät, mutaatiot eivät katoa vaan kumuloituvat eliön perimään. Koska haitallisia mutaatioita on jopa miljoona kertaa enemmän kuin hyödyllisiä, niin paljon ei vaadita sen tajuamiseen, että evoluutio mutaatioiden kautta on käytännössä mahdoton. Geeniperimän köyhtyminen (rappeutuminen) on samasta syystä väistämätöntä.

        --Ja kun ne 999 999 askelta eivät vie taaksepäin, koska epäedulliset mutaatiot karsiutuvat populaatiosta.--

        Kerropa millä mekanismilla epäedulliset mutaatiot karsiutuisivat populaatiosta mutta edulliset eivät. Solujen DNA:n korjausmekanismi pyrkii poistamaan KAIKKI mutaatiot koska KAIKKI mutaatiot ovat geenivaurioita - näin ollen ne muutamat harvat "edulliset" mutaatiot joutuvat samaan kohteluun. Niillä on tilastolaskennallisesti häviävän pieni mahdollisuus säilyä. Objektiivisesti edullisia mutaatioitahan ei tiede ole edes löytänyt. Luonnonvalinta ei asiassa auta, koska luonnonvalinta ei tuo uusia geenejä populaatioon.

        --Viitsisitkö jo viimein kertoa, mistä kambrin lajista norsu varioitui?--

        Viitsisitkö jo viimein kertoa mistä ole saanut pakkomielteen norsun varioitumisesta? Minä en voi auttaa pakkomielteissä, ammattiauttajat ovat sitä varten.

        Kuten paskanjauhamisesi ja linkkien puute todistaa, sinulla ei ole mitään todisteita väitteidesi tueksi.

        Viitsisitkö jo viimein kertoa mistä olet saanut pakkomielteen siitä, että mutaatiot ovat vaurioita? Raamatustasi? Minä en voi auttaa pakkomielteissä, ammattiauttajat ovat sitä varten.

        " Luonnonvalinta ei asiassa auta, koska luonnonvalinta ei tuo uusia geenejä populaatioon."
        Ota nyt ihan oikeasti jo selvää miten luonnonvalinta toimii. Tai, ihan sama :) Kreationistia harmittaa kun luonnonvalinta toimii joka hetki hänen postatessaan tätäkin krääsää - jo kuudettatoista kertaa.

    • Anonyymi

      Hassua että toit esille alkion. Ihmisen alkiolla on kiduksien raot. Nämä raot ovat kaikilla selkärankaisilla yhteisen kantamuodon DNA takia.

      • Anonyymi

        Ihmisalkiolla on yhdessä vaiheessa myös häntä. Hännällisiä ihmisiä on joskus jopa syntynyt.

        https://www.duodecimlehti.fi/xmedia/duo/duo15309d.PNG

        Tuon rinnalle voi laittaa lähes minkä tahansa nisäkkään sikiökehityksen, niin alussa maallikko ei erota lajeja toisistaan.

      • Anonyymi

        -- Ihmisen alkiolla on kiduksien raot.--

        Ei ole, vaikka Ernst Haeckelin väärennöksissä onkin. Niitä kai esitellään vieläkin koulujen biologian kirjoissa.

        Ernst Heinrich Philipp August Haeckel (16. helmikuuta 1834 Potsdam – 8. elokuuta 1919 Jena) oli saksalainen biologi ja filosofi, joka kansantajuisti Charles Darwinin evoluutioteoriaa. Haeckel on tullut kuuluisaksi sikiökuvista, joista osa on väärennöksiä. Tämä tuli ilmi jo Haeckelin eläessä. Siitä huolimatta nämä sikiökuvat ovat esiintyneet monissa evoluutiobiologian kirjoissa kauan. (Wikipedia)

        Haeckel on saanut myös kyseenalaista mainetta rotubiologisilla näkemyksillään, joihin viitattiin usein natsi-Saksan propagandassa.

        --Tuon rinnalle voi laittaa lähes minkä tahansa nisäkkään sikiökehityksen, niin alussa maallikko ei erota lajeja toisistaan. --

        Evolutionistit kyselevät miksi ihmisalkiolla on “häntä” ja “kidukset”, jotka katoavat aikuistumisen myötä ... Ne eivät ole jalkoja, häntiä eivätkä kiduksia vaan alkion kehitykselle välttämättömiä väliaikaisia rakenteita, kuten telineet rakennustyömaalla, joita aletaan purkaa sitten kun talo alkaa valmistua.

        Alkion kehitykseen kuuluu monia välttämättömiä, väliaikaisia rakenteita. Esimerkiksi ihmisalkion “kidukset” ovat kudospaksuuntumia, joista kehittyy tärkeitä kasvojen, korvan ja kaulan rakenteita. Ja “häntä” tuottaa alkion pituuskasvulle välttämätöntä solukkoa. Ilman häntäluuta istuminen olisi hankalaa. Jos ihmiselle kasvaa häntä, kyse on mutaatiosta. Mutaatiothan vaurioittavat kasvua ohjaavia geenejä.

        Vaikuttaa siltä, että evoluutioon uskova haluaa nähdä “tavattomasti todisteita” evoluutiosta mitä mielikuvituksellisimmissa paikoissa.

        Ja tuo kaikki on faktaa, koska sinä väität niin?

        Noin sitä ”kretutiedettä” tehdään… eli höpötetään itse keksittyjä ”faktoja”… ja sitten ihmetellään miksi vain kretsut uskovat niihin. 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -- Ihmisen alkiolla on kiduksien raot.--

        Ei ole, vaikka Ernst Haeckelin väärennöksissä onkin. Niitä kai esitellään vieläkin koulujen biologian kirjoissa.

        Ernst Heinrich Philipp August Haeckel (16. helmikuuta 1834 Potsdam – 8. elokuuta 1919 Jena) oli saksalainen biologi ja filosofi, joka kansantajuisti Charles Darwinin evoluutioteoriaa. Haeckel on tullut kuuluisaksi sikiökuvista, joista osa on väärennöksiä. Tämä tuli ilmi jo Haeckelin eläessä. Siitä huolimatta nämä sikiökuvat ovat esiintyneet monissa evoluutiobiologian kirjoissa kauan. (Wikipedia)

        Haeckel on saanut myös kyseenalaista mainetta rotubiologisilla näkemyksillään, joihin viitattiin usein natsi-Saksan propagandassa.

        "Ei ole, vaikka Ernst Haeckelin väärennöksissä onkin. Niitä kai esitellään vieläkin koulujen biologian kirjoissa."

        Ei tuo muuta sitä faktaa, että alkion kehitystä on kuvattu jo ja siellähän ne näkyvät. Se, että sinä väität muuta ei muuta havaittua todellisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2022
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      146
      1475
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      126
      997
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      111
      976
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      812
    Aihe