Oranssinen kajo eteni taivaanrannasta työntäen edellään pakenevia pimeyden viimeisiä rippeitä. Nousevalla auringolla ei kuitenkaan ollut voimia siunata valkoiseksi hunnutetua kaupungin luurankoa kruununsa lämmöllä. Talven kylmä koura oli laskeutunut asustelemaan tähän rauniokaupunkiin: huurre pinnoiitti hupenevia rakennuksia ja pakkanen viilsi ihmislihaa, kuollutta ja elävää, oli välissä sitten kangasta tai ei. Lumisen peitteen valkoisen harmonian rikkoivat lukuisat mustuneet kraaterit, kuin valkoiseen kankaaseen poltetut reiät, sillä räjähdyset olivat saaneet maan oksentamaan routaisen sappensa. Tuhansien kiväärien rytmitön kuoro lauloi kun kukin sinkosi metallipäällysteiset lapsensa matkaan jotka tervehtivät lihaa repimällä ja luuta murskaamalla. Tämän kuoron epämääräistä laulantaa rikkoi rumpumainen kumu jota sadat tykit soittivat lingotessaan ammuksiaan jotka sylkivät metallista ihoansa pyyhkien kuin viikatteet sadonkorjuussa.
Tämän kaiken keskellä korpraali Fritz ajatteli olevansa Helvetissä. "Ei sentään..." Fritz virnuili elottomasti pakkasen puoliksi halvaannuttaneella kasvoillaan "...täällä on liian kylmää ollakseni Helvetissä. Täältä Volgan rannalta on liian pitkä matka Helvettiin, mutta vielä pitempi kotiin, Baijeriin."
Eli näin kautta rantain voisitteko kertoa hyviä sotaleffoja jotka välttävät karamellisoidun kuvan sodasta ja kertovat sen harmaan sävyissä joskus mustienkin varjojen häilyessä. Eli kertoisitteko enemmän/vähemmän tunnettuja karuja sotaelokuvia sotaelokuvia eli ei siis mitään Rambo action loruja eikä Isku Mogadishuun tyylisiä jenkkipatrioottiglorifioituja pahuudentappo satuja vaan joka olisi karua, kaunistelematonta kerrontaa kuten Full metal jacketissa tai historiallisesti realistista menoa Taistelutoverit TV-sarjan tyyliin.
Tämän kaiken keskellä korpraali Fritz ajatteli olevansa Helvetissä. "Ei sentään..." Fritz virnuili elottomasti pakkasen puoliksi halvaannuttaneella kasvoillaan "...täällä on liian kylmää ollakseni Helvetissä. Täältä Volgan rannalta on liian pitkä matka Helvettiin, mutta vielä pitempi kotiin, Baijeriin."
Eli näin kautta rantain voisitteko kertoa hyviä sotaleffoja jotka välttävät karamellisoidun kuvan sodasta ja kertovat sen harmaan sävyissä joskus mustienkin varjojen häilyessä. Eli kertoisitteko enemmän/vähemmän tunnettuja karuja sotaelokuvia sotaelokuvia eli ei siis mitään Rambo action loruja eikä Isku Mogadishuun tyylisiä jenkkipatrioottiglorifioituja pahuudentappo satuja vaan joka olisi karua, kaunistelematonta kerrontaa kuten Full metal jacketissa tai historiallisesti realistista menoa Taistelutoverit TV-sarjan tyyliin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En ole elämäni aikana nähnyt kovinkaan monta sotaelokuvaa. Silti olen nähnyt "sotaelokuvia" paljon, mutta sodasta ne eivät ole kertoneet mitään.
Useimmissa sota on jonkunlainen lavastus, jossa sankarit ja sankarillinen valtio, yleensä USA, joko voittaa tai uhrautuu "yhteisen hyvän" eduksi.
Hävettäviä tekeleitä.
Hyvä esimerkki lauantaina tullut Apocalypse Redux. Ottaako kukaan näitä pirisurffareita tosissaan?
Tuntematon sotilas on kuin jokin Forssan työväentalon kupletti-iltama.
Pelastakaa sotamies Ryan kääntyy alun jälkeen kömpelöksi saduksi ja eikö se Ameriikan lippu taas liehu hautuumaan yllä.
Entäs tämä vastanähty Hitler-elokuva? Hitler und co. bunkkerissa on minusta enemmän komedia kuin draama.
Nyt kun on haukuttu muutama sotaleffa, niin mitä kestäisi katsoa ärsyyntymättä?
Marx-veljesten sotaparodia Duck Soup eli "Neljä naurettavaa naapuria" (mikä suomennos!) on absurdi ja mieletön kuten sodatkin.
Carol Reedin "Kolmas mies" näyttää maailman sodan jälkeen. Ja lavasteita ei ole suunniteltu studioilla vaan liittoutuneiden sodanjohdon strategisissa pommituspalavereissa.
Eikä se "Das Boot" huono ole.
Ei tästä nyt varmaan hyötyä ollut, mutta olipahan mielipide kumminkin.
Sotaelokuvien ongelma on paradoksi. Realismin ja elokuvakerronnan yhtälö. Realismi ei viihdytä ja Liika viihdyttävyys aiheuttaa katsojassa realismin vaateen. Olen katsonut mahdottoman määrän sotaelokuvia. Useassa sotaelokuvassa on loistavia kohtauksia - osa puhuttelee realistia, osa elokuvayleisöä. Realistisia kohtauksia löytyy e. Tears Of The Sunista (Rules Of Engaigement), Behind The Enemy Linesistä, Three Kingistä, Ryanista, We Were Soldiersista, Sniperista, Främsta Linjenistä, Dog Soldierista, Hamburger Hillistä, Apocalypsesta, Windtalkerista, Pearl Harborista, Platoonista, Born 4 Julysta, Vihollinen porteilla, Thin red Linestä, Shindleristä, Full metalista, Dear hunterissa, Band Of Brothersissa, Talvisodassa, Der Undergangissa, Black Hawk Downissa, Paths Of Gloryssa, Rukajärvessä, Koirankynnessä, Iwo Jimassa, Torassa!, Stalingradissa, Länsirintamalta ei mitään..., River Kwaissa, Niskasen Sissit, Names in Marblessa - siis ihan vain muutaman mainitakseni. Kommentteja?
Sotilas, olet kaikinpuolin oikeassa, realismi ei viihdytä. Sotaelokuvassa draama viihdyttää. Hienot kohtaukset sotaelokuvassa jaksavat kannustaa katsojaa katsomaan elokuvan loppuun.
Veteen piirretty viiva on ollut eräille nuorille katsojille liian pitkäveteinen, Apocalypse Now taasen saa katsojan aattelemaan ensimmäisellä katselukerralla että mitähän elokuvalla tarkoitettiin. Sotaelokuviahan on tehty komedian varjollakin, Kellyn sankarit ja Likainen tusina. Jälkimmäisessä komediapätkässä kerronta muuttuu mission edetessä toiminnaksi ja siitä draamaksi. Onko se viihdyttävää on. Onko ko. elokuva realistinen, ei.
Jatkan loputonta listaasi Rautaristillä ja The Big Red One elokuvalla.
Minusta sotaelokuvien paradoksi on ettemme voi tietää mikä sotakuvauksessa on realistista. Olettaisin että tälläkin palstalla vierailevien sotakokemukset ovat aika vähissä.
Sotamies Ryan on mielenkiintoinen tapaus. Niin kuin ohjaaja Terry Gilliam toi esiin, elokuva on kertakaikkiaan hämmentävä. Miten tämä tarina yhtäkkiä muuttuu "realistisesta" (tai siihen pyrkivästä) taistelukuvauksesta oudoksi saduksi, jossa voisi sotilaiden sijasta yhtä hyvin seikkailla morkkeja ja karvaleluja toisesta ulottuvuudesta?
Oliko Yhdysvaltain armeijan kalustovuokraamolla taas näppinsä mukana käsikirjoituksen "suunnittelussa"?
Minusta sotaelokuvan ongelma on että se kuvaa, se ei koskaan ole sisällä. Kirjallisuus on tällä alueella selvästi vankempaa.
Stalingrad
Paths of Glory
Yksi silta liikaa
Siviilien elämää sodan keskellä, melkoisen raaka
Idi I smotri, suomeksi Tule ja katso tai jotain sinne päin. Kiinnostavuutta lisää se että filmi on ukrainalainen (tai neuvostoliittolainen, mutta Ukrainan alueella)