Käviköhän tässä niin, että sinä et enää tarvitse minua ? Olet imenyt minusta sen mitä olet tarvinnut ja jatkat matkaasi.. Niinhän se elämässä usein käy, tajuamattamme. Se ei ole kenenkään vika, se vaan tapahtuu, ehkäpä niin on tarkoitettu. Ja vaikka minusta tällä hetkellä tuntuu, että minut on lyöty lyttyyn, koska en ole tavallaan saanut edes tilaisuutta tietää ja nähdä,
nyt näyttää siltä etten todella saakaan, silti voi olla niin, että tämä on hyväksi opiksi. Toisaalta ehkäpä minäkin nyt tiedän, mitä tarkoittaa se, kun ei enää edes uskalla luottaa ja yrittää. Kun tulee tunne, että mieluummin käpertyy omaan maailmaansa, kuin päästää jotakuta sinne sisään. Niin, oppia ikä kaikki. Ehkäpä on turha etsiä mitään sielunystävää, ehkäpä niitä ei olekaan. Jospa tyytyisi vaan noihin ihan kivoihin :)
nyt näyttää siltä etten todella saakaan, silti voi olla niin, että tämä on hyväksi opiksi. Toisaalta ehkäpä minäkin nyt tiedän, mitä tarkoittaa se, kun ei enää edes uskalla luottaa ja yrittää. Kun tulee tunne, että mieluummin käpertyy omaan maailmaansa, kuin päästää jotakuta sinne sisään. Niin, oppia ikä kaikki. Ehkäpä on turha etsiä mitään sielunystävää, ehkäpä niitä ei olekaan. Jospa tyytyisi vaan noihin ihan kivoihin :)
Vastaukset 12
Vanhimmat
...sielunystäviin. On olemassa kahdenlaisia hyviä ystäviä. Ystävä, jonka kanssa liikut paljo ja jaat elämästäsi aika paljon ja sit se todellinen sielunystävä, sen kans pystyy mitä vaan, kemiat toimii todella, katseilla pystyy puhumaan. Jos tuntuu, että löytää tällasen, ei kannata päästää irti...
kannattaisi vain yrittää luottaa, olla varpaillaan ehkä hieman aina, sopivasti varuillaan, mutta luottoa ei saa kokonaan menettää... eikä ketään ole pakko päästää kurkistamaan sisälle, se tulee luonnostaa pikkuhiljaa jos on tullakseen.
Mutta ei kannataisi elää koko elämää omassa maailmassa vaikka niin voisi olla helpompaa, mutta varmasti mielenkiintoisenmaa on kulkea pää pystyssä ja silmät avoinna, elämää se vain on ja aivan liian lyhyt tuhlattavaksi, joten kaikki irti siitä vaan :)
...oli nyt pakko jotain sanoo ku pisti kirjotukses miettimään :)
Uskon minäkin, vieläkin :) Ei se tämän takia ole kadonnut, vaikka aamulla sitä mietinkin.
Niin, ei kannata päästää irti, mutta mitä, jos
vaan pääsee, menee, ei kai sille mitään voi.
Toisaalta sellaisia ihmisiä, joiden kanssa hyvin synkkaa, tapaa elämänsä aikana vähän, hyvin vähän.
Joskus tulee tunne, että ei niitä voi montaa ollakaan ja sydänystäviä, rakkaita ihmisiä tulee elämään todella harvoin. Kaipa niistä pitäisi kiinni pitää ..
Noh hyvä niin, toivossa on hyvä elää :)
niih noh niitä pääsee livahtamaan ulos omasta elämästä liiankin usein, vaikka kuinka kynsin ja hampain koittaa pitää kiinni niin tahtovat mennä, ei voi mitään :/
Mutta jospa se onkin niin ettei pääse irti..? Silloin on vaikeampaa, synkkaa tai ei mutta toinen ei vain osaa laskea irti silloin kun olisi aika?
Älköön kukaan sellaista "sydänystävää" hankkiko, siinä menee omaa energiaa ihan hukkaan.
Ja sydänystäviä ON todella harvassa, valitettavasti.. ihminen on kuin eläin jos pääsee tiettyyn seuraan.
Minun elämäni on tällaisilla "eläimillä" kyllästetty, olisi jo aika päästä uusiin kuvioihin.
Olisikohan parasta sanoa ihan suoraan vaan, että nyt ei enää kiinnosta. Varsinkin, jos olet vielä oikein "kyllästetty" sellaisilla ihmisillä, jotka eivät päästä irti. Sehän käy turhan rankaksi, jos perässä roikkuu koko ajan "lauma".
Toisaalta tuo vertauksesi eläimestä kuulosti aika pahalta.. ehkäpä "eläimesi" haluaisivat todellakin tietää, mitä ajattelet.
Itselläni on tapana sanoa suoraan ja myös aina välillä kysyä suoraan. Niin olen tehnyt nytkin. Tietysti oletan, että saan myös rehellisen vastauksen.
Tuumasta toimeen :)
Sattumien kautta löysimme toisemme ja lopulta lapsemme yhdistivät meidät. Rakastimme toisiamme mutta hukkasimme kommunikointikykymme. Tuli ongelma, se haudattiin. Tuli toinen ongelma, kolmas ja neljäs.. lopulta oli iso ongelmamöykky, jota emme osanneet avata.
Lopulta ylpeys oli se, joka meidät erotti. Molemmista tuntuu kuin asiat olisivat jääneet kesken, molemmat ovat sirpaleina ja minä kaipaan häntä. Ja ylpeys estää palaamasta.
Mutta silti on pakko jatkaa eteenpäin vaikka kuinka sattuukin, on pakko unelmoida. Ilman unelmiamme emme ole mitään eikä meillä ole mitään.
Ylpeys, kuinkahan montaa ihmissuhdetta se on rikkonut jo ennenkuin ne ovat päässeet alkuunkaan.
Ihminen, joka on varovainen, on hidas rohkenemaan ja syttymään, hitauden myötä juuri tuollaiset väärinkäsitykset ja luulot saavat tilaa, ylpeys astuu kuvioon.
Tuo kirjoitukseni oli kärjistetty ja epäreilukin jotakuta henkilöä kohtaan. Hän ei missään nimessä ole laskelmoiva eikä toisia "hyödykseen käyttävä" ihminen. Mutta, kun näitä asioita on jo niin pitkään miettinyt, mustimmilla hetkillä tulee vaikka mitä mieleen. Siinäpä se ongelma onkin, asioista pitäisi pystyä keskustelemaan reilusti, ettei se möykky kasvaisi liian isoksi, niinkuin kerroit.
Kyllä edelleenkin uskon ihmisiin ja unelmiin.. ilman niitä menisi elämänhalu. Mutta totta on se, että tällainen varovainen ihminen helposti menee ylivarovaiseksi tai sitten rupeaa pinnalliseksi, niin, ettei mikään kosketa. No itse en ehkä pysty siihenkään.
Kiitos kommenteistanne :)
Taidetaan olla sielunystäviä, minkä minäkin olen oikeastaan tajunnut vasta näin jälkikäteen. En uskonut koskaan löytäväni sellaista tästä maailmasta. Uskon siihen kaikesta huolimatta. Ja sekös pistää harmittamaan vielä enemmän...
En tarvitse sinua ollakseni mitä olen. En tarvinnut silloin enkä tarvitse nyt. Mutta... En tiedä mitä kaikkea olet, mutta haluaisin tutustua sinuun, koska uskon että (vain?) tutustumalla sinuun voin oppia itsenikin. Niin samanlaisia tunnumme olevan.
Lyttyyn lyötykin voi aina nousta - minä jos kuka sen tiedän. Tämä on opettanut minulle paljon. Minä en ainakaan aio tyytyä "ihan kivoihin", paremmin selviän ilman. Mutta sinut minä yhä tahtoisin. =)
minun rakkaani??
Kirjoitatkin niin kuin minä kirjoittaisin.
Elämässä on muutama koskettava, "minulle kuuluva" asia tullut vastaan, mutta mikään ei koskaan ole ollut niin MINUN kuin sinä.
Olen yllättynyt ja ymmällä...
Lienee minun aika hiljalleen hiipiä pois.
Minä vain ole tälläinen... Näkemiin.
Nopeat syövät hitaat, ja mihinkään kykenemättömät eivät kelpaa kenellekään. Sori.