Ei ainakaan sellaisia mitä Ruotsissa on, sillä täällä ei vielä ole lähiötä joissa mamujen määrä olisi jotain 60-90%. Esim. Rinkebyssä mamuja on yli 90% ja pääosin muslimeita. Kävin siellä ensimmäisen kerran vuonna 1986 kesällä, ja jo silloin se tori siellä näytti joltain arabialaiselta torilta.
Mutta tällä menolla Suomeenkin on tulossa mamughettoja, vaikka ainakin Helsinki kai pyrkii siihen, että varsinkin muslimeita pyritään sijoittaan tasaisesti eri alueille, mutta jos musset sitten itse haluaa jossain vaiheessa muuttaa johonkin tiettyyn lähiöön, niin ei sitä estää voi.
Suomalaiset taas toimii samalla tavalla kuin ruotsalaisetkin, eli kun naapuriin alkaa tulla kaapusakkia, niin suomalaisia alkaa häipyä - lapsiperheitä varsinkin. Niin se ghetto sitten alkaa muodostua.
Ei Suomessa ole mitään ghettoja, kuten tuo rotta taisi väittää
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Niin on tulossa Pk-seudulle ja isoihin kaupunkeihin. Hyvä alku on jo muutamassa paikassa. Viherpunikkien tekeleitä. Tiivistysrakennetaan mamugettoja.
- Anonyymi
"Tanska otti käyttöön pakkosiirrot lähiöissä, koska haluaa päästä eroon "ghetoistaan". Tanskalla jo 28 aluetta, jotka puretaan.
Näin Tanskan hallitus määrittelee gheton:
Asukkaista yli puolet on ei-länsimaisia maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään.
Lisäksi vähintään kaksi alla olevaa kriteeriä täyttyy alueen väestön kohdalla:
– Yli 40 prosenttia on työttöminä.
– Yli 60 prosentilla on vain peruskoulutus.
– Keskimääräinen bruttotulo on alle 55 prosenttia koko kaupunkiin verrattuna.
– Rikoksesta tuomittujen asukkaiden määrä on vähintään kolminkertainen Tanskan keskiarvosta."
https://yle.fi/uutiset/3-11508762- Anonyymi
Hyvä Tanska.
- Anonyymi
Eli Tanskassa levitetään mamuongelmat joka puolelle? Sekö muka on parempi, kuin ne keskitettäisiin mamughettoihin!? Mietipä vielä logiikkaasi…
- Anonyymi
Turun varisuo hyvä esimerkki ghettoutumisesta, maahanmuuttajia on noin 75% ja muitakin löytyy pääkaupunkiseudulta.
- Anonyymi
Voi kertoa että Tukholmassa siis jo aikoja sitten koitettiin tuota hajasijoittamista, mutta ei auttanut.
- Anonyymi
Ruotsissa on 53 no go aluetta.t
Ranskassa 1000 - Anonyymi
Ei ole mitään gettoja tai no go alueita!
Natsima vaan huvikseen etsii niihin opettajia!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223027- 392627
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381493- 841350
- 631251
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.125903- 32816
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi29663Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621