syvä katumus

Olen tehnyt virheitä ja satuttanut ihmisiä. Tunnen suurta häpeää siitä että olen loukannut ihmisiä kritisoimalla heitä vaikka vikaa on ollut enemmän itsessäni. Tunnen häpäisseen itseni. Nyt minulle aiotaan antaa kova rangaistus joka on julkinen ilmeisesti. Jos näin tapahtuisi, niin haluan siksi kertoa, että tahtoni on hyvä ja en ole paha ihminen. Minulla on omat traumani ja vaikeuteni mutta en ole silti pahantahtoinen. Me kaikki olemme epätäydellisiä mutta voimme silti oppia. Olen oppinut läksyni. Haluaisin pyhittää lopun elämääni hyville asioille ja katumukseen.

Jos minusta on jonakin päivänä tehty julkinen häpäisy missä on levitetty tietoa elämästäni niin haluan sanoa, että ihmisellä on fantasioita mitä hän ei halua toteuttaa käytännössä. Se on mielikuvitusrikkaan ihmisen pään sisäistä toimintaa eikä sama kuin halu tehdä asioita todellisuudessa.

Tarkoituksella en halua satuttaa ketään mutta olen ollut todella tyhmä ja katumukseni on kovaa. Haluan vain että minua ei pidetä pahana ihmisenä tai ihmisenä joka halusi pahaa. Minulla on empatiaa ja rakkautta paljonkin.

Rukoilkaa että Jumala antaisi minulle anteeksi ja saisin armon. Rukoilkaa että anteeksiannolle on halukkaita myös ne ihmiset joita olen satuttanut. En satuta koskaan yhtäkään ihmistä jos vain saan mahdollisuuden.
3147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

> Rukoilkaa että Jumala antaisi minulle anteeksi ja saisin armon.

Uskon, että olet jo saanut anteeksi.

"En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".

John 8:11

Äänestä

1. Tim. 5:
22 Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin. Pidä itsesi puhtaana.

On hyvä ja otollista katua Jumalan edessä, pahoja tekoja ja syntejä.
Koska ei ole enempää tietoa, ei voi muuta rukoilla kuin, yleisesti.

Lue ajatuksella, Paavalin opetus Timoteukselle.

Äänestä
  • Turvaudu Jeesukseen!

    Hän ymmärtää sinua ja auttaa sinua ahdistuksessasi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen tehnyt virheitä ja satuttanut ihmisiä. Tunnen suurta häpeää siitä että olen loukannut ihmisiä kritisoimalla heitä vaikka vikaa on ollut enemmän itsessäni. Tunnen häpäisseen itseni. Nyt minulle aiotaan antaa kova rangaistus joka on julkinen ilmeisesti. Jos näin tapahtuisi, niin haluan siksi kertoa, että tahtoni on hyvä ja en ole paha ihminen. Minulla on omat traumani ja vaikeuteni mutta en ole silti pahantahtoinen. Me kaikki olemme epätäydellisiä mutta voimme silti oppia. Olen oppinut läksyni. Haluaisin pyhittää lopun elämääni hyville asioille ja katumukseen.

Jos minusta on jonakin päivänä tehty julkinen häpäisy missä on levitetty tietoa elämästäni niin haluan sanoa, että ihmisellä on fantasioita mitä hän ei halua toteuttaa käytännössä. Se on mielikuvitusrikkaan ihmisen pään sisäistä toimintaa eikä sama kuin halu tehdä asioita todellisuudessa.

Tarkoituksella en halua satuttaa ketään mutta olen ollut todella tyhmä ja katumukseni on kovaa. Haluan vain että minua ei pidetä pahana ihmisenä tai ihmisenä joka halusi pahaa. Minulla on empatiaa ja rakkautta paljonkin.

Rukoilkaa että Jumala antaisi minulle anteeksi ja saisin armon. Rukoilkaa että anteeksiannolle on halukkaita myös ne ihmiset joita olen satuttanut. En satuta koskaan yhtäkään ihmistä jos vain saan mahdollisuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu