Usko 2000 -luvulla

Obaman piti olla antikristus.
Donaldin maailman pelastaja.
Venäjän vallata Suomi.
Pedon merkkejä oli musiikkilevyjen kansissa.
Rokotteissa siru salaisina implantteina.
Esineissä vieraat vallat.

Raamattua tuli lukea ja miehiä seurata.
Nöyrä ja alistuva nainen, joka ei epäile ja sano vastaan, on ainoa oikea Jeesuksen seuraaja.
Muunlainen on portto, pedolla ratsastava.

Odotimme Jeesuksen paluuta.
Ja muu maailma oli mielestämme eksyksissä?

LS
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nainen kuka pyrkii tasa-arvoiseen asemaan miehen kanssa toimii kuten Lucifer, kuka pyrki tasa-arvoon Jumalan kanssa ja vielä Jumalan yläpuolelle kuten feministit nykyisin. Tyytykää asemaanne, myös miehet.
Eksyminen tapahtuu kun ei tunneta kirjoituksia. Se miksi lähes kaikki ovat eksyksissä ja pielessä johtuu ihan siitä että nyt on viimeinen aika. Harvat pelastuvat. Kristinusko ei ole mikään kasvuun pyrkivä usko. Kristinusko kehittyy Jumalan tahdon mukaan, ei inhimillisen menestyksen mukaan. Kukaan ei voi auttaa Jumalaa. Vain epäjumalat tarvitsevat ihmisten apua.

Äänestä

Monet saarnaajat ovat mitä luultavimmin narsisteja.
Pitävät siitä, kun saavat olla esillä ja heillä on kuulijoita. Eksytysten paljastaminen tai lampaiden hukkaan joutuminen, on vain silmänlume.
Onpa jotkut kuvitelmissaan menneet suuruuden mahdissaan, jopa herättämään kuolleita, mätäneviä ruumiita. Ja ne showt missä hypitään tasajalkaan, Well....onhan Amerikoissa shownsa.

Uskonnonvapaus.

LS

Äänestä

Olet tuuliviiri kun seuraat ihmisten mielipiteitä. Usko Jeesukseen ei vaan muutu vuosisatojen aikana.

Äänestä

Mikään noista ei ole kristinuskoa. Ne ovat lähinnä heijastuksia ihmisen oman mielen ongelmista.

Äänestä
  • Se on sitä mikä näkyy kristinuskossa. Henkilökohtaisesti en ole koskaan pitänyt obamaa antikristuksena tai trumpia pelastajana, mutta olen saanut seurata sitä, että jopa yleisesti kristinuskosta jopa poliitikkoja myöten ovat trumpia pitäneet jonain pyhimyksenä jne...aikoinaan kun Obama tuli presidentiksi monet tahot näkivät hänet jonain pahana kristinuskon kannalta. Tuo mitä kirjoitin kertoo siitä mitä olen saanut nähdä ja seurata.

    LS

    Äänestä

  • Vielä...en moneen muuhunkaan aloituksen väitteeseen uskonut itse sellaisena...jos se nyt on selvä.

    LS

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Obaman piti olla antikristus.
Donaldin maailman pelastaja.
Venäjän vallata Suomi.
Pedon merkkejä oli musiikkilevyjen kansissa.
Rokotteissa siru salaisina implantteina.
Esineissä vieraat vallat.

Raamattua tuli lukea ja miehiä seurata.
Nöyrä ja alistuva nainen, joka ei epäile ja sano vastaan, on ainoa oikea Jeesuksen seuraaja.
Muunlainen on portto, pedolla ratsastava.

Odotimme Jeesuksen paluuta.
Ja muu maailma oli mielestämme eksyksissä?

LS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu