YLE NUKKUU!!

10149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Pariisi räjähtää eikä yle tiiä mitääN!

Äänestä

Pakko kysyä minkälaiseen yleisöön Ylen uutisointi ja ohjelmat on kohdistettu, yleensä suojatyöpaikan toimittajien ei tarvitse taitojaan rasittaa kun palkka kilahtaa automaattisesti tilille. Ja kyllä se näkyy ja kuuluu, Ihmettelenkin kun koskaan ei näytetä selviä katsojalukuja ja ylen taloustietoja julkisuudessa vaan nekin on piilotettu ihan niin kuin veronmaksajien maksamat rahatkin koko Ylen ylläpitämiseen. Sanoisin että mahalasku on tapahtunut toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttilan aikana ohjelmien tasossa niin tarjonnan kuin laadun kohdalla. Uusintoja ja vanhoja dokumentteja tulee pilvin pimein kymmeniä kertoja samat ohjelmat pyörii vaikka nykyisin nekin on Areenasta nähtävissä jälkeenpäinkin. Sillä määrällä mitä talossa on toimittajia niin suurin osa on tyhjäntoimittajia. Mutta ylen antama seksuaallisuus kasvatus ohjelmat on kyllä lisääntynyt huomattavasti eri muodoissa.

Äänestä

mitä se tarkoittaa? ja miten youtube linkki siihe liittyy?

Äänestä
  • Ranskan uutisten tietoa maassa 11.9.2021 vaihteeksi tapahtuvista mielenosoituksista, tällä kertaa koronapassia vastaan.

    Olisi uutisen arvoista se, että Ranskassa jonakin yksittäisenä päivänä ei osoitettaisi misään mieltään mitään vastaan. Sellaista ei vaan ole vielä tapahtunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ranskan uutisten tietoa maassa 11.9.2021 vaihteeksi tapahtuvista mielenosoituksista, tällä kertaa koronapassia vastaan.

    Olisi uutisen arvoista se, että Ranskassa jonakin yksittäisenä päivänä ei osoitettaisi misään mieltään mitään vastaan. Sellaista ei vaan ole vielä tapahtunut.

    Eihän YLE saa näyttää mielenosoituksia mistään. Se ei ole antanut huomiota millekään vastarinnalle, jota on nähty ympäri Eurooppaa. EU kieltää tällaisten näyttämisen niiden leviämisen pelossa. Suomalaiset halutaan pitää laupeina lampaita. Ei heille voi kertoa, että muualla Euroopassa ei tähän kaikkeen vapauden riistoon suostuta kuten ei pidäkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän YLE saa näyttää mielenosoituksia mistään. Se ei ole antanut huomiota millekään vastarinnalle, jota on nähty ympäri Eurooppaa. EU kieltää tällaisten näyttämisen niiden leviämisen pelossa. Suomalaiset halutaan pitää laupeina lampaita. Ei heille voi kertoa, että muualla Euroopassa ei tähän kaikkeen vapauden riistoon suostuta kuten ei pidäkään.

    Miksi antaisi tilaa hörhöille?

    Äänestä

Mistä kysymys?

Äänestä

kun politiikot sanelee rahoituksella ylen sisällön,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

YLE NUKKUU!!
https://www.youtube.com/watch?v=9TwEvogFLrU

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu