Joko joku femakko

On hoksannut vaatinut pääsyä siviilipalveluun asepalvelun siasta ?
9173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No päästävä on jos hoksaa haluta , siis tietenkin jos haluaa ja saa välillä käydä asepalvelussa siis jos haluaa vertailla .

Äänestä

Feminismin käsitys tasa-arvosta kiteytyy hyvin juuri mm. naisen oikeuteen käydä intti.

Miehille lähtökohtaisesti armeija on pakollinen, mutta naisille se on vapaaehtoinen. Mielestäni ne ovat juurikin toistensa äärimmäiset vastakohdat. Tilanne on siis entistä epätasa-arvoisempi.

Sama epätasa-arvo jatkuu edelleen armeijan aikana mm. mikäli naista ei valita esimieskoulutukseen, siitä ilmoitetaan hänelle hyvissä ajoin, jolloin nainen voi niin halutessaan keskeyttää asepalveluksen. Vain ani harvoin nainen suorittaa miehistökoulutuksen.

Käytännössä normaali armeijan rinnalle on tullut naisille tarkoitettu johtajakoulutus. Miehet tekevät sitä mihin tehtäviin heidät määrätään. Uskon, että myös johtajakoulutusvalinnoissa naiset ajavat sukupuolensa johdosta miesten edelle.

Äänestä

Niin että jos ei sitten pääsekkään siihen johtajakoulutukseen johon haluaisi niin sitten tietenkin nainen saa jättää kesken koko homman .
Miksi armeija ei vaan ole pakollinen myös naisille niinkuin miehille on .
Taitaisi olla liian tasaa-arvoista , siis kohtelu sama kuin miehille .
Asiasta toiseen . Miten tasa-arvinen on tämä upouusi hieno sukupuolielinten silpomislaki .

Äänestä
  • Nyt+naisilla+on+45+pv+harkinta-aika,+jona+aikana+nainen+saa+kuulla,+pääseekö+johtajakoulutukseen.+Vasta+tämän+45+pv+jälkeen+naisellekin+astuu+voimaan+samat+"velvoitteet"+kuin+miehellä+on+hänen+koko+varusmiespalveluvelvollisuusiän+ajan.+Olis+se+nyt+pieni+siivu+tasa-arvon+suuntaan,+jos+tuo+45+pv+harkinta-aika+poistettaisiin.+Näin+nähtäisiin+myös+se,+kuinka+sitoutuneita+naiset+ovat+inttiin+hakeutumisessa.+Nythän+naisten+osuus+taitaa+liikkua+jossain+1-2+%+tuntumassa.+Ehkä+pelkona+on+se,+että+määrä+laskee+kyseenalaisen+alhaiseksi+(mitä+se+mielestäni+on+jo+nyt).+Olisihan+se+noloa.Tuossa+Googlea+pikasesti+selasin+ja+tuli+tällainen+eduskunta-aloite+vastaan:https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/EduskuntaAloite/Sivut/TPA_49+2018.aspxMarisanna+Jarva+on+tehnyt+aloitteen+ja+kaikki+sen+allekirjoittaneet+ovat+saman+puolueen+miehiä.

    Äänestä

tai totaali kieltäytyminen, oisko se ok mahis?

Äänestä

"Joko joku femakko
On hoksannut vaatinut pääsyä siviilipalveluun asepalvelun siasta ?..."

Ei ole. Kyllä sinä olit ensimmäinen, jolla tuollainenkin pöljyys juolahti mieleen.

Äänestä
  • No minä ajattelin että koska miehet voi päästä sivilipslvelukseen niin tottaka naistenkin on päästävä , vähintää puolet tulisi olla naisia .

    Äänestä

Joo siviilipalveluun naiskiintiöt , muuten tämäkään epäkohta ei oikea .

Äänestä

Kuka olisi ensimmäinen kiintiösikafemakko .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On hoksannut vaatinut pääsyä siviilipalveluun asepalvelun siasta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu