He eivät voi uida yhdessä miesten kanssa. Täällä Helsingin uimahalleissa yhdessäuinti kyllä onnistuu.
No, Lieksan kohdallakin kyse oli siitä, että somalinaiset halusivat oman uintivuoron naisille, ja somalien perhekotiyhdistys asiaa ajoi. Mutta todistaa vaan sitä, että somalit eivät ole vieläkään sopeutuneet, eivätkä sopeudu, sillä jos noudattaa tiukasti islamia kuten useimmat somalit, niin silloin ei yksinkertaisesti voi sopeutua. Erivapauksien antaminen muslimeille on tosin idioottimaista.
Somalien eri yhdistykset saavat kyllä reippaasti rahaa "hommiinsa". Sillä Sosiaali- ja terveysministeriön avustuskeskus (STEA) on tälle vuodelle myöntänyt 609 201 euroa Suomessa toimiville somaliyhdistyksille.
Lieksan Somaliperheyhdistyskin ry sai tänä vuonna saman verran STEA-rahaa kuin viime vuonnakin eli 138 987 euroa. Eli ison summan saivat, mutta mihin rahat sitten todella menevät, tiedä häntä, mutta ainakaan kotoutumiseen ne eivät auta yhtään.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Lieksassa mitään feministinaisia ihmeemmin ole. Peräkammarinpoikia on joiden mielestä naiset ovat pahoja. Pojat keskenään pelehtii.
Vihreistä en tiedä, mutta kannatatko sitä, että rikollisjengit käyvät kauppaa kannabiksella. Pikkupennut lieksassa saavat kannabista helpommin kuin tupakkaa.
Kannattaa lukea kannabiksen vaaroista.
Rikollisjengit käyvät myös kauppaa aseilla. Sinun logiikkasi mukaan siis aseiden myynti pitää myös vapauttaa.
Lieksalaisia miehiä nyt ei voi muuta kuin vihata.
Onneksi täällä on ja lisää tulee komeita maahanmuuttaja miehiä. Nam! ;D
Pituutta häthätää 150 senttiä,kyömynenä ja kierot silmät,jotkut pitää tälläisia komeina...
Kun ajatellaan että lieksalainen mies on pönäkkä, turvotusta joka puolella, pikkasen tyhmän sutjakka, lapsenmielinen juntti, on puntit aika tasan
Kerroit sitten mitä peilistä näet... Noh, ehkäpä nyt ymmärrät... ;D
Matukeräyksiin 0 euroa ja afgaanien totahommiin 0 euroa, tapakoot toisensa sukupuuttoon. Ennen ryyppään nekin rahat ennekuin lahjoitan. T. Pönäkkä
Silmänruokaa ja muutakin, namia 🥰
Sulla on kohta masai heimon lisäksi vastassa afgaanisotureita sekä kolmas mamu aalto baltian maiden kautta.
Eihän Lieksan persjalkaset ja pahasti ylipainoiset naiset kelpaa edes mamuille.
Kateellisten turjakeukkojen puhetta. 😂
Joskus matu haksahtaa vanhaankin naiseen ja jopa mummoluokkaan ikähaarukka 65 - 95v.
Kyllä naiselle kyyti kelpovvaa!
Onko sellaista ihmettä tapahtunut, että yksikään matuparasiitti olisi pannut pankkoa???.
Matulle kelpaa vaikka satavuotias mummo, kunhan on pätäkkää elättämiseen ja ilmainen asunto. Parempaa odotellessa ei ulkonäöllä ole väliä, vain ylläpidon laatu ratkaisee. Matu säästää sossurahansa tulevaa käyttöä varten.
"Lieksan feministinaiset miesvihaajia?"
Siltä varmasti tuntuu kun ette pötkylät kelpaa muille kuin näädille. Kunnolliset, tervepäiset naiset kelpaavat naisen tasokkuutta arvostaville mmaahanmuuttajille.
Mamuille tasokkaita naisia ei löydy Lieksasta, on vain vanhoja lusaantuneita ja eronneita kiertopalkintoja ja vähemmän tervepäisiä.
Tasokkaat naiset matut joutuvat etsimään Joensuusta ja etelämpää.
Intersektionaalinen feminismi
Intersektionaalinen feminismi! 👍
On Lieksassa vaikeata. Perikset haukkuu paikallisia naisia ja harrastavat homoseksuaalisia suhteita. Mamuja tulee kylälle usealla rintamalla. Ylipaino ja alkoholismi vaivaa.
Oletko sinä joku homoustutkija?? Matuja tulee, siinä olet oikeassa, sille ei näköjään mahda mitään, elätystaakka vain lisääntyy.
Ylipaino ja alkoholismi eivät ole täällä sen isommassa määrässä kuin muuallakaan Suomessa.
Ylipaino on koko kansan keskuudessa merkittävä, kuitenkaan ei täällä ole mitään erikoista lihavuuskertymää. Alkoholismikin on samalla tasolla kuin yleensä Suomessa on.
Alkoa käytetään kaikkialla liikaa, se kertoo vain siitä, että ylimääräistä rahaa on. Hyvää on sentään se, että käytetään enemmän miedompia juomia.
Olisit vielä kertoillut, että täällä on paljon kehitysvammaisia, sydänsairaita, ei synny lapsia, iso työttömyys, väestö vanhaa, ollaan huonosti koulutettuja, suurin osa on aika rumia ja huonosti pukeutuneita, jne. jne.
Jos Lieksa on kotikyläsi, miksi mollaat ja haukut? Samallahan haukut itseäsi. Jos kotikyläsi on Pörsänmäki, mitä Lieksa sinuun liikuttaa?
Lusaantuneita ja ei tervepäisiä naisia Lieksassa?? Ei ihme ettei perikset saa naisilta ja pitää harrastaa miesten välisiä.
Ja miksi sinua niin kiinnostaa heidän vartalot?