Mikä nyt on (Ilm 2-3)

Ilmestyskirjan
Ensimmäisessä osiossa
(Ilm 1)
"Mitä olet nähnyt"
me katselimme
Johanneksen silmin Jeesusta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16399707/mita-olet-nahnyt-(ilm-1)

Ilmestyskirjan
Toisessa osiossa
(Ilm 2-3)
"Mikä nyt on"
Jeesus katselee meitä.

Hän liikkuu meidän keskellämme
ja kertoo,
mitä Hän aistii meissä.

Aina ensimmäiseksi
Hän kuitenkin kiinnittää
meidän huomiomme Itseensä.

Hän käskee Johanneksen
esitellä Jeesuksen
kullekin seurakunnalle
jollain otoksella siitä,
mitä Johannes oli nähnyt,
kun Hän näki Jeesuksen (Ilm 1).

Avain kaikkeen
Ilmestyskirjassa olevaan
on siis ensimmäinen osio
"Mitä olet nähnyt"

Ensimmäisessä osiossa
me saimme nähdä Jeesuksen.
JEESUS = PELASTUS

Toisessa osiossa
Jeesus katselee meitä.
Ja mitä Hän näkeekään meissä.
Sen paljastaa
kunkin seurakunnan nimi.

Efeso (kaunis/täydellinen/haluttava)
Smyrna (mirha)
Pergamon (toiselle avioitunut)
Tyatira (uhri)
Sardee (perkaus)
Filadelfia (veljesrakkaus)
Laodikea (kansanvalta/suosio)

Jeesus ilmaisee siis aina
aivan ensimmäiseksi
nimen muodossa sen,
mitä Hän on nähnyt meissä,
ja samalla sen,
mitä meidän tuon perusteella
on syytä erityisesti huomioida
Hänessä eli Pelastuksessamme.

Esimerkiksi Efeson kohdalla
Jeesus haluaa korostaa sitä,
että me Hänen silmissään
kauniita/täydellisiä/haluttavia.

Toiseksi Jeesus ilmaisee
että me olemme
Hänen kädesssään
ja
Hän on
meidän keskellämme.

"Näin sanoo Hän,
joka pitää
niitä seitsemää tähteä
oikeassa kädessään,
Hän,
joka käyskelee
niiden seitsemän
kultaisen lampunjalan
keskellä"

Kolmanneksi kukin seurakunta
saa kuulla rohkaisun sanan siitä,
mikä heitä kohtaa
tämän seurakuntakauden jälkeen.
Kaikki seurakuntakirjeet
siis päättyvät kehotukseen:

"Jolla on korva,
se kuulkoon,
mitä Henki seurakunnille sanoo"

Ensimmäinen asia,
mikä paljastetaan
seurakunnille siitä,
mitä tämän jälkeen on tapahtuva,
on se,
että tämän jälkeen
me olemme Jumalan Paratiisissa.

"Sen, joka voittaa,
minä annan syödä elämän puusta,
joka on Jumalan paratiisissa."

14

616

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesuksen kädessä? Kummassako?

    • Anonyymi

      Matt.19:28 Niin Jeesus sanoi heille: Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimelle, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukununtaa. Luuk.22:28-30 Mutta te olette pysyneet minun kanssani minun kiusauksissani; ja minä säädin teille, niinkuin minun Isäni on säätänyt, kuninkaallisen vallan, niin että te saatte syödä ja juoda minun pöydässäni minun valtakunnassani ja istua valtaistuimilla ja tuomita Iaraelin kahtatoista sukukuntaa. 1Kor.6:2. Ilm.3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellansa.

    • Anonyymi

      1Kor.6:1:6 Kuinka rohkenee kukaan teistä, jolla on riita-asia toisen kanssa, käydä oikeutta väärän edessä? Miksi ei pyhien edessä? Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita? Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita? Jos teillä siis on maallisisa asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomariksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa? Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin? Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomien edessä!

    • Anonyymi

      Onkohan siellä paratiisissa taas se käärme? Kaikki alkaa alusta?
      Älä ainakaan ota sitä mandariinia mikä tarjotaan.

    • Anonyymi

      Ilm.13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumarsivat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta. Ilm.17:8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva. Ilm.21:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistuksen tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

    • Anonyymi

      Lampaan kantakirjaan on lisättyy jotain...
      Johanneksen ilmestykset ovat täyttä sontaa.

    • Ilmestyskirjan
      Ensimmäisessä osiossa
      'Mitä olet nähnyt'
      me saimme
      Johanneksen silmin nähdä Jeesuksen.

      Toisessa osiossa
      'Mikä nyt on'
      Jeesus katselee meitä.

      Ja mitä Hän näkeekään meissä.
      Sen paljastaa
      kunkin seurakunnan nimi.

      Efeso (kaunis/täydellinen/haluttava)
      Smyrna (mirha)
      Pergamon (toiselle avioitunut)
      Tyatira (uhri)
      Sardee (perkaus)
      Filadelfia (veljesrakkaus)
      Laodikea (kansanvalta/suosio)

      Jeesus ilmaisee siis aina
      aivan ensimmäiseksi
      nimen muodossa sen,
      mitä Hän on nähnyt meissä,
      ja samalla sen,
      mitä meidän tuon perusteella
      on syytä erityisesti huomioida
      Hänessä eli Pelastuksessamme.

      Meneillään olevan
      seurakuntakauden kuvaus
      alkaa Jeesuksen kirjeellä
      Efeson seurakunnan lähettiläälle.

      Efeso = kaunista/täydellinen/haluttava

      Jeesus osoittaa siis
      ensimmäisen seurakuntaviestinsä sanat
      jollekin,
      joka Hänen silmissään on
      sitä, mitä tuo nimi osoittaa.

      Jeesus ilmaisee siis aivan ensimmäiseksi
      sen, mitä Hän on nähnyt meissä.
      Jo Vanhan Testamentin sivuilla Hän sanoo:
      "Ja ihastukseni olivat ihmislapset"

      Jokainen ihmislapsi
      on Jeesukselle niin arvokas,
      että Hän antoi itsensä uhriksi
      pelastaakseen hänet,
      saadakseen itselleen
      Hänessä pyhitetyn
      ihanan ja täydellisen Morsiamen.

      Eli jo tuo avaus
      Efeson seurakunnan lähettiläälle
      - siis jo viestin ensimmäinen sana Efeso-
      iskee suoraan viestin ytimeen.

      Sillä vaikka Jeesus näkee
      Efeson kauniina ja haluttavana,
      niin Efeso
      on kadottanut ensirakkautensa.

      Ja nyt on vielä niin,
      että tuo Efeson seurakunnan
      lähettiläs, sananpalvelija, seurakunnan johtaja
      oli juuri Johannes,
      se opetuslapsi,
      joka oli Jeesukselle erityisen rakas.

      Eli kun Jeesus sanoo:
      "Efeson seurakunnan enkelille kirjoita",
      niin itse asiassa
      Johannes kirjoittaa kyynelsilmin
      kuin muistioksi itselleen,
      jotta voisi kertoa omalle
      Jeesuksen lampaiden laumalle,
      "mitä Henki seurakunnille sanoo"

      Jeesus näkee meidät
      Efesona eli kauniina/haluttavana.

      Mutta heti seuraavaksi
      Jeesus tahtoo,
      että me käännämme katseemme Häneen:

      "Näin sanoo
      hän,
      joka pitää niitä seitsemää tähteä
      oikeassa kädessään,
      hän,
      joka käyskelee
      niiden seitsemän kultaisen lampunjalan keskellä"

      Eli avain
      Efeson viestin avaamiseen
      on tuossa virkkeessä,
      joka on toisto osiosta "mitä olet nähnyt".

      Efeso on Jeesuksen silmissä ja Jeesuksen tähden
      nimensä mukaisesti
      "kaunis, täydellinen, haluttava".

      Mutta Jeesuksen
      ihastus ja rakkaus on nyt yksipuolista.
      Efeso on hyljännyt
      ensimmäisen rakkautensa.

      Mitä meidän tällaisessa tilanteessa
      tulee tehdä.

      Nostaa katseemme Jeesukseen.
      Aivan niinkuin Johannes teki,
      kun vankileirien synkässä saaristossa
      yhtäkkiä kuuli äänen takaansa.
      "Johannes kääntyi katsomaan ...."

      Jos me olemme
      samassa tilanteessa kuin Efeso,
      on meidän käännyttävä
      siihen suuntaan,
      mistä kuulemme tuon äänen.

      Äänen,
      joka on niin voimakas,
      kuin vain on Jumalan ääni,
      joka jo Eedenissä huusi ihmistä.

      Jos ensirakkaus on sammunut,
      ei asiaa ollenkaan korjaa se,
      että me vihaamme kaikkea sitä,
      mitä Efesokin vihasi.
      Efeso vihasi oikeita asioita.
      Mutta ilman Rakkautta sillä ei ole merkitystä.

      Tällaisessa tilanteessa
      meidän on nähtävä,
      se mitä Johannes oli nähnyt.

      Meidän on nähtävä Hänet,
      joka käyskentelee illan viileydessäkin
      etsien meitä kylmenneitä.

      Ja samalla meidän on nähtävä se
      - ja vieläpä ensimmäiseksi,
      että Hän pitää meidät
      oikeassa kädessään.

      Ei mikään koskaan
      voi meitä irroittaa tuosta kädestä,
      jossa nuo seitsemän tähteä ovat.

      Johannes seurakunnan edustajana
      oli tuo ensimmäinen tähti.
      Nyt hän, se opetuslapsi,
      jota Jeesus erityisesti rakasti,
      saa olla ensimmäisenä meistä
      näkemässä Hänet,
      joka käyskentelee
      meidän keskellämme
      ja tietää meistä kaiken,
      joka pitää meidät tiukasti oikeassa kädessään
      eikä meitä hylkää eikä jätä.

      Mutta jos ensirakkaus
      on päässyt sammumaan,
      meidän on sytyttävä uudelleen.

      Tarvitaan uusi kosketus
      Hengen liekkiin,
      Häneen,
      joka käyskentelee lampunjalkain keskellä.
      Hän saa tuon
      sammumaisillaan olevan liekin
      uudelleen hulmahtamaan.
      Me voimme taas olla valaisemassa ...
      ehkä vain yhtä pimeää huonetta,
      ehkä vain lähipiiriämme,
      tai ehkä kokonaista kaupunkia,
      jos meidät on asetettu vuorelle.

      Mutta jos öljy ei virtaa astiaamme,
      meidän lamppumme sammuvat.
      Mutta Hän käyskentelee
      lampunjalkain keskellä,
      jotta voisimme
      laittaa lamppumme kuntoon.

      Jos emme laita,
      Jeesus tulee ja työntää
      lampunjalkamme pois paikaltaan.

      Seurakunta toisensa jälkeen
      on tämän kokenut.
      Mutta meidän ei tarvitse tätä kokea.
      Ei yksilönä eikä seurakuntana.

      • Paavalin lähetystyön seurauksena
        Efesossa oli seurakunta
        eli lampunjalka, joka loisti Valoa.
        Tuo liekki oli Efesosta
        levinnyt edelleen Smyrnaan.

        Efeso oli nyt kuitenkin
        hyljännyt ensimmäisen rakkautensa.
        Jos se ei tee parannuta,
        se ei enää koskaan voi olla levittämässä Valoa.
        Se työnnetään pois paikaltaan.

        Smyrna,
        johon liekki Efesosta oli levinnyt,
        oli toisenlaisessa tilanteessa.
        Jeesuksella ei ole moitteen sanaa
        Smyrnan lähettiläälle (Polykarpos).

        Se, mitä Jeesus haluaa viestittää
        Smyrnalle,
        käy ilmi nimestsä Smyrna.

        Smyrna = Mirha

        Smyrna oli toki
        Efeson lailla kaunis,
        mutta Jeesus haluaa
        viestittää Smyrnalle
        jotain vielä syvällisempää.
        Jeesus ei korosta nyt
        morsiamensa kauneutta
        vaan tuoksua.

        Smyrna oli ja eli
        sellaisessa voitelussa,
        että se ei ollut pelkästään
        Valoa levittävä lampunjalka.
        Se oli itse Kristuksen kirje,
        joka oli läpikotaisin hajustettu
        Kristuksen tuoksulla.

        Tuo voitelu oli jo aikanaan
        Stefanoksella.
        Hänessä oli sellainen Viisaus,
        ettei kukaan voinut vastustaa Sanaa.
        Tuon tähden hänestä tuli ensimmäinen marttyyri.

        Smyrna tulisi myös kokemaan tätä.
        Siksi Jeesus halusi Smyrnalle
        alleviivata siitä,
        mitä Johannes oli nähnyt,
        sen osion, jossa Jeesus sanoi:

        "Älä pelkää!
        Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
        ja minä elän;
        ja minä olin kuollut"

        Jeesus sanoo Smyrnalle näin:

        "Älä pelkää sitä,
        mitä tulet kärsimään.
        Katso,
        paholainen on heittävä
        muutamia teistä
        vankeuteen,
        että teidät pantaisiin koetukselle,
        ja teidän on oltava ahdistuksessa
        kymmenen päivää.
        Ole uskollinen kuolemaan asti,
        niin minä annan sinulle
        elämän kruunun."

        Tuo ei koskenut
        koko Smyrnan seurakuntaa,
        vaan joitakin heistä.
        Ja ne,
        joiden osana oli tuo
        marttyyrikuolema,
        tulisivat saamaan
        kruunun tai seppeleen,
        joka alkutekstissä ilmaistaan sanalla
        stefanos.

        Mutta meille kaikille,
        jotka muodostamme Kristuksen ruumiin,
        eli seurakunnille Henki sanoo,
        että meitä
        "ei toinen kuolema vahingoita".


      • Efeson seurakunta
        oli vihannut
        nikolaiittain tekoja.
        Mutta luopunut
        ensimmäisestä rakkaudestaan.

        Smyrna oli ollut
        väkevässä voitelussa,
        jonka tähden,
        se oli kokenut vainoa
        ja joutunut kärsimään,
        ja muutamat jopa marttyyreina.

        Kolmas seurakunta syntyi Pergamoon.
        Sanan Valo oli siis levinnyt
        Smyrnasta edelleen pohjoiseen.

        Myös tämä seurakunta tiesi,
        mitä vainot merkitsevät.
        Nimeltä mainitaan ...
        "Antipas,
        joka tapettiin luonanne,
        siellä missä s..tana asuu".

        Perimätiedon mukaan
        Antipas poltettiin elävältä.
        Mutta Pergamon
        uloskutsuttujen joukko eli seurakunta
        ei tuolloinkaan kieltänyt
        uskoansa Jeesukseen.

        Pergamo oli siis paikkana
        oikein pakanauskontojen keskus.

        Se oli kuin paholaisen valtakuntaa.
        Jopa tuolla käytetyssä rahassa
        oli käärmeen kuva.
        Tuossa rahassa luki
        erään epäjumalan nimi:
        "Kleipos vapahtaa".

        Ja nyt myös Pergamon seurakunnassa
        oli niitä, jotka eivät
        pitäytyneet tiukasti erossa
        pakanallisesta epäjumalanpalvonnasta.

        Nikolaus opetti,
        että kyllä sitä voi osallistua
        esimerkiksi
        pakanallisiin uhriaterioihin
        ja jopa haureuteen.

        Jeesus puuttuu tähän asiaan.
        Jeesus mainitsee Bileamin,
        siis miehen,
        joka oli mieltynyt vääryyden palkkaan.

        Jeesus sanoo
        Pergamon seurakunnan keskellä
        olevan ihmisiä,
        jotka pitävät kiinni
        Bileamin opista,
        hänen,
        joka opetti Baalakia
        virittämään Israelin lapsille
        sen viettelyksen,
        että söisivät epäjumalille uhrattua
        ja haureutta harjoittaisivat.

        Samoin on
        Pergamon seurakunnan keskellä
        niitä, jotka pitävät kiinni
        nikolaiittain opista.

        Tällaista ei tietenkään
        saa suvaita
        seurakunnan keskuudessa.

        Ja nyt Jeesus kehottaa
        Pergamon seurakunnan lähettilästä
        parannukseen tässä asiassa.

        Mutta jos hän ei tee mitään,
        niin sitten Jeesus tulee itse
        ja sotii suunsa miekalla
        näitä nikolauksen seuraajia vastaan.

        Oli siis tapahtunut ratkaiseva käänne.
        Efeso vihasi nikolaiittain tekoja.
        Pergamo ei niin tarkkaa rajaa pitänyt.

        Pergamo ei kyllä
        tiukassakaan paikassa
        kieltänyt uskoaan Jeesukseen,
        mutta ei myöskään
        pitänyt tarkoin vaari siitä,
        ettei synnin hapate
        pääse Elämän leivän sisään.
        Ja silloinhan pian käy niin,
        että kaikki happanee.

        Efeso oli luopunut
        ensimmäisestä rakkaudestaan.
        Pergamo puhtaudestaan.
        Aivan vastakkaiset asetelmat.
        Kumpikin sammuttaa liekin lampunjalasta.
        Siis se,
        että armo ja rakkaus katoaa,
        sekä se,
        että pyhyys ja puhtaus katoaa.

        Pergamon seurakunnan ongelma
        oli siis siinä,
        että sen joukoissa oli ihmisiä,
        jotka itse asiassa
        eivät olleetkaan Kristukselle kihlattuja,
        eivät olleet Kristuksen morsian.
        He olivat antautuneet toiselle.
        Per gamon = avioitua toiselle puolelle.

        Siis pysy erossa hapatteesta.
        Syö maitoa ja hunajaa.
        Toisin sanoen
        Sanan
        puhdasta ja väärentömätöntä
        maitoa,
        ja taivaasta alas tulevaa mannaa
        eli elämän leipää.

        Ja silloin olet myös
        tämän vaelluksesi jälkeen
        oleva osallinen
        taivaallisesta hyvästä
        ja taivaallisesta perinnöstä.

        Saat ikuisesti syödä salattua mannaa.
        Saat ikuisesti asua
        taivaallisessa asuinsijassasi,
        jonka portinpylvään
        valkoiseen kiveen
        Jeesus on kaivertanut Sinun nimesi.


      • Olemme Ilmestyskirjan osion
        'Minä nyt on'
        puolivälissä.

        Seemiläisessä kirjoitustyylissä
        se tarkoitta usein huippukohtaa.
        Olemme keskellä asian ydintä.
        Ratkaisevalla jakolinjalla.

        Ensin Johannes kirjoitti osion
        'Mitä olet nähnyt'

        Johannes oli nähnyt
        Ihmisen Pojan muotoisen,
        pitkäliepeiseen viittaan puetun
        ja rinnan kohdalta
        "kultaisella vyöllä vyötetyn.
        Ja hänen päänsä ja hiuksensa
        olivat valkoiset
        niinkuin valkoinen villa,
        niinkuin lumi".

        Mutta sitten nyt huippukohdassa
        tuota kuvausta räjähtää:

        "ja hänen silmänsä
        niinkuin tulen liekki;
        hänen jalkansa olivat
        ahjossa hehkuvan,
        kiiltävän vasken kaltaiset"

        Ja juuri näillä sanoilla,
        Jeesus, Jumalan Poika,
        haluaa esittäytyä
        Tyatiran seurakunnan lähettiläälle.

        Noiden silmien tulen liekki
        osuu siihen kauheuteen,
        että tuo
        Tyatiran seurakunnan johtaja
        suvaitsee naista, Iisebeliä.
        Alkutekstin ilmaisu
        ei tarkoita pelkästään naista.
        Se tarkoittaa aviovaimoa.
        Kysymys saattaa todella olla
        Tyatiran seurakunnan lähettilään vaimosta.

        Joka tapauksessa tuo nainen
        pääsi vapaasti seurakuntaan
        opettamaan kuin profeetta.
        Ja hän opetti seurakuntaa tuntemaan
        ei suinkaan
        Jumalan Poikaa ja Jumalan voimaa,
        vaan saatanan syvyyksiä.


    • Anonyymi

      Antikristus on kirjoittanut nuo tekstit!
      Niin väärää opetusta kun olla ja osaa!

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe