On selviö, että ateistisuuteen kuuluu usein irrationaalinen aggressio. Silloinkin kuulee sen olevan uskisten syytä.
Tunnevammat, uskontotraumat ym. johtavat usein ateismiin, mutta eihän uskonnolla olekaan mitään tekemistä elävän uskon kanssa.
Mitäs, jos laitettaisiin kertaheitolla pää kuntoon? Usko eheyttää. Rukous: "Anna minulle höhlälle (ateistille)armoa, elämääni suunta ja tarkoitus."
Tunnevammat, uskontotraumat ym. johtavat usein ateismiin, mutta eihän uskonnolla olekaan mitään tekemistä elävän uskon kanssa.
Mitäs, jos laitettaisiin kertaheitolla pää kuntoon? Usko eheyttää. Rukous: "Anna minulle höhlälle (ateistille)armoa, elämääni suunta ja tarkoitus."
Vastaukset 14
Vanhimmat
On myös selviä että teistisyyteen kuuluu usein irrationaalinen aggressio.
On itse asiassa selvää että irrationaalinen käytös on ihmisille luontaista ja agressiiviset ihmiset ovat usein iraationaalisesti sellaisia. Tämä ei liity mitenkään siihen uskooko jumaliin vai ei.
Ja tietysti nuo vihanpurkaukset ovat jonkun toisen syytä. Uskovaisten keskuudessa tämä perinteinen "Satan made me do it" -argumentti kai alkaa olla jo hylätty (paitsi joissain pienissä piireissä), mutta... Kai se nykyäänkin on sallittua vihata muslimeja kun ne palvovat epäjumalia, tai juutalaisia kun ne tappoivat Jeesuksen, tai ateisteja kun ne kieltävät jumalan olemassaolon (ja ovat itse asiassa pahempi uhka uskolle kuin "väärin" uskovat), jne.
Minun elämälläni on muuten jo suunta ja tarkoitus. Entä sinun? Vai elätkö elämääsi uskosi kautta?
"On selviö"... No sepä kuulostaa vakuuttavalta.
Kyllä, usein täällä itse kukin turhautuu vastapuolen jääräpäisiin kommentteihin ja päästää vähän höyryjä pihalle. Ateistit ihan omasta puolestaan ja uskovat jonkin jumalan antaman totuuden oikeutuksella.
"Tunnevammat, uskontotraumat ym. johtavat usein ateismiin, mutta eihän uskonnolla olekaan mitään tekemistä elävän uskon kanssa."
Argh. Jokaisella on omat tunnevammansa. Toiset ne johtavat kiihkouskovaisiksi, toiset väkivaltaisiksi, toiset käyttämään sekaisin kaikkia päihteitä...
Onneksi monet myös oppivat käsittelemään vajavaista olemustaan mm. rennon elämänfilosofian avulla (johon voi kuulua usko jumaliin, menninkäisiin - tai ateismi).
Niin, uskonnolla ei ole mitään tekemistä elävän uskon kanssa. Siitä olen samaa mieltä. Minulla on vahva usko siihen että asioilla on väliä juuri nyt, siihen että minä elän ja elämä jatkuu myös minun kuolemani jälkeen (vaikka yksilön hetkellinen minuus katoaakin ja muokkautuu eteenpäin seuraavien sukupolvien ajatuksissa). Tähän uskoon en tarvitse sitoutumista uskonnollisiin liikkeisiin.
Jostain syystä lähes kaikki uskovat kuitenkin korostavat että pelastus on kiinni tiettyjen uskonnollisten symbolien ja nimien käytöstä. Jos kutsut jumaliasi väärillä nimillä, et pääse paratiisiin.
Vai että usko eheyttää? Niin, mutta usko mihin? Hmm. Jos se mitä olen nähnyt kunnon uskovaisten silmissä ja kuullut puheissa on eheytymistä, haluan olla niin rikki kuin mahdollista. :)
"Vai että usko eheyttää? Niin, mutta usko mihin? Hmm. Jos se mitä olen nähnyt kunnon uskovaisten silmissä ja kuullut puheissa on eheytymistä, haluan olla niin rikki kuin mahdollista. :)"
Oikein. Vain rikkinäinen voi eheytyä. Tupajäärät porskuttajat - joilla vielä "kaikki hyvin" - eivät ole vastaanottavaisia. Eheytyminen ei tarkoita ongelmattomuutta.
"Mutta usko mihin?" Lause sisältää ajatuksen uskontojen kirjavasta galleriasta -tervettä skeptisismiä! Armon idea on, että usko ei tule ihmisestä. Sitä ei siis tarvitse puristaa väkisin. Ajatus on pikemminkin, että Jumala lähestyy ihmistä ja tällöin ihminen on vapaa tekemään valinnan.
Toisin sanoen, vaikka usko tulee Jumalalta, sen vastaanottaminen on vapaaehtoista. Armo, sikäli kuin se tarkoittaa anteeksiantamusta ja ääretöntä rakkautta, kuuluu vain Jumalalta tulleeseen ilmoitukseen, ilosanomaan.
"Ajatus on pikemminkin, että Jumala lähestyy ihmistä ja tällöin ihminen on vapaa tekemään valinnan."
miten näet ihmiset jotka joskus ovat olleet uskossa ja myöhemmin luopuneet siitä? Eikö näille ihmisille Jumalan ääretön rakkaus ollutkaan tarpeeksi?
"Vain rikkinäinen voi eheytyä. Tupajäärät porskuttajat - joilla vielä "kaikki hyvin"
Pitäisikö minun, jolla on kaikki hyvin, jollakin tavalla rikkoa itseäni jotta voisin tulla uskoon? Pitäisikö minun tehdä syntiä jotta Jumala huomaisi minut?
"Miten näet ihmiset jotka joskus ovat olleet uskossa ja myöhemmin luopuneet siitä? Eikö näille ihmisille Jumalan ääretön rakkaus ollutkaan tarpeeksi?"
Olivatko uskossa, vai luulivatko uskoneensa? Vai luulivatko luopuneensa? Siis, ravisiko sittenkin vain uskonnollisuus? Systeemiusko, uskonmenetelmä, temppu-usko, doktriiniusko, uskon tunne, uskottelu-usko...
Lisäksi vielä särkyneen sydämen usko: "Jumala-prkl, tee nyt mitä haluan, jos oot hyvä!"
Jumala ei pakota mihinkään, ei myöskään luonaan pysymiseen.
Moni ex-kristitty kokee, ettei voi enää uudelleen luovuttuaan palata takaisin ja löytää vielä raamatulliset perusteet tälle. Samoihin raamatullisiin perusteisiin nojaten, on varmaan kristittyjä, jotka eivät "uskalla luopua" ts. uskovat vaikka väkisin. Se tosin johtaa vain älylliseen ja uskonnolliseen epärehellisyyteen, lahkolaisuuteen.
Armollista on, että ihminen saa kelvata sellaisena kuin on, epäilyksineen päivineen. Jos epäileminen tarkoittaa keskenään ristiriitaisten ajatuskulkujen tarkastelua, niin tietenkin sitä pyrkii pohtimaan kaikkia puolia. Mielipiteet muuttuu ja eri päivinä, viikkoina ja vuosina teismi/ateismi ovat vuoroin pinnalla. Tämä mielestäni kuuluu ihmisenä oloon.
Myös Tuomas oli opetuslapsi ja Pietarikin epäili. Juudakselle tarjottiin monta mahdollisuutta, myös kavaltamisen jälkeen; huijasi siis vain itseään.
hän ei ollut oikeasti uskossa:
"Olivatko uskossa, vai luulivatko uskoneensa? Vai luulivatko luopuneensa? Siis, ravisiko sittenkin vain uskonnollisuus? Systeemiusko, uskonmenetelmä, temppu-usko, doktriiniusko, uskon tunne, uskottelu-usko... "
"Olivatko uskossa, vai luulivatko uskoneensa? Vai luulivatko luopuneensa? Siis, ravisiko sittenkin vain uskonnollisuus? Systeemiusko, uskonmenetelmä, temppu-usko, doktriiniusko, uskon tunne, uskottelu-usko..."
Tästä herääkin aivan uudenlainen kysymys, että mistä sitten tietää mikä on oikeata uskoa? Oletetaan että helvetti on olemassa, eikö olisi aika tylyä huomata kuollessaan, että onkin uskonut koko elämänsä väärin?
"Mielipiteet muuttuu ja eri päivinä, viikkoina ja vuosina teismi/ateismi ovat vuoroin pinnalla. Tämä mielestäni kuuluu ihmisenä oloon."
Tottakai. Itsekin uskoin joskus. Oletetaan taas että helvetti on olemassa: entä jos sattuukin niin paska mäihä, että sattuu kuolemaan ateistina ja joutuukin helvettiin, kun vuotta aikaisemmin uskovana hän olisi vielä päässyt taivaaseen?
"Tästä herääkin aivan uudenlainen kysymys, että mistä sitten tietää mikä on oikeata uskoa? Oletetaan että helvetti on olemassa, eikö olisi aika tylyä huomata kuollessaan, että onkin uskonut koko elämänsä väärin?"
Tiivistetymmin esittämäsi ensimmäinen ongelma: "Miten tietää uskovansa oikein?"
Tästä asettelusta näkee jo paradoksin. Ei voikaan tietää, jos kerran uskoo.
Otetaan käsittelyyn mainitsemasi toinen ongelma, tyly helvetissä herääminen. Jos kerran usko tulee Jumalalta, niin ihmisen tehtävänä on valita ottaako vastaan vai ei. En voi hurskastella ja sanoa tämän olevan itselleni ongelmatonta. Tutuksi on tullut rukous "Anna minulle uskoa."
"Oletetaan taas että helvetti on olemassa: entä jos sattuukin niin paska mäihä, että sattuu kuolemaan ateistina ja joutuukin helvettiin, kun vuotta aikaisemmin uskovana hän olisi vielä päässyt taivaaseen?"
Siis: "Jos kuolenkin aika/teismi-käyrän kohdassa ajan hetkellä a. Hiihoo!
Elävän uskon idea on aivan toinen kuin fiilisfunktio tai mäihäarpajaiset. Määrittele ensin mahdollisimman hyvin mitä on elämä, niin voit ymmärtää paremmin mitä on elävä usko.
"Armo, sikäli kuin se tarkoittaa anteeksiantamusta ja ääretöntä rakkautta, kuuluu vain Jumalalta tulleeseen ilmoitukseen, ilosanomaan."
Itse löydän ilosanomia joka päivä - ja samoin vähän surullisempiakin sanomia. Ja kaikissa uskonnoissa pyritään siihen "armon" tai "valaistumisen" tilaan jossa voi luottaa 100% että kaikki on juuri niin kuin pitää, minulla ei ole mitään hätää.
Ihan hienoa jos joku löytää sen Jeesus-myytin tai muiden uskonnollisten terinoiden avulla. Toisaalta, kaikki eivät tarvitse pelastusta tai universaalia rakkautta. Arkipäivän pienet onnen asiat ovat heille suuria iloja, joiden selittämiseen ei jumalia kaivata.
Oman elämäni jumaluus lähestyy minua täysin toista kautta kuin hurmokseen pyrkivän ylistyksen kautta. En usko jumalolentoon, joka yhtä aikaa kiduttaisi ja rakastaisi ihmiskuntaa. En koe omaavani valtuutta väittää kenellekään: "Jumala rakastaa sinua". Ennemmin muotoilen asian näin: "Sinulla on oikeus rakastaa itseäsi - ja muita. Joka päivä ja juuri nyt."
Typeräähän se on iskeää provoon kiinni, mutta menkööt.
Ihmisiä on monenlaista ja niin on ateisteja ja uskovia. Ateismi itse on vain maailmankatsomus, johon liittyy vain kannanotto jumalan olemassaoloon. Se, millaisia itse ateistit ovat ja mitä ateistit tekevät, on yhdentekevää, sillä se ei muuta ateismin perimmäistä ajatusta.
Ateistit rakastavat ja vihaavat, tuntevat ja ajattelevat. Samalla tavalla uskovaiset rakastavat ja vihaavat, tuntevat ja ajattelevat. Kumpaakin koriin mahtuu monta mätää munaa. Jos tekstisi olisi totta, yli puolet suomalaisista tarvisi psykiatrista hoitoa.
Ole kiltti ja tee taustatutkimusta ennen kuin julistat perättömiä väitteitä.
jos se sua lohduttaa! Toisaalta, miksi sä voit sanoa noin....sinullahan on todistusvelvollisuus...moisesta=))
Viha, emmä uskovaisia vihaa...vain sitä aivopessyttä tahoa...!!
Aggressio..todellakin..en ennen noin ajetellut...nyt tuon esiin nettiosoitteen: www.eroakirkosta.fi...niin merellä, kuin ilmassa....joten , jos nähdään..teretulemas juskaan asiasta!=))
se usko on nykyään diagnosoitu mielenterveyspuolella ihan omalla koodillaan, likellä psykooseja. Johtuu aivokemiasta, lapsuuden traumaattisista kokemuksista ja ties mistä. Kohtuullisen yleinen häiriö, ei aivan yhtä runsaana esiintyvä kuin esim. depressiot mutta vaivaa suurta osaa suomalaisistakin. Potilaalla ei ole sairaudentunnetta vaan hän kiertää kuvitelmissaan ikuista elämää ja eräänlaista jälkijättöistä palkinto/rangaistus -mallia. Paranemisennuste on huono, yksittäisiä toipumisia tavataan silloin tällöin. Sairaus ei vaivaa potilasta itseään mainittavammin mutta läheisille ja ympäristölle se voi joskus olla kiusallinen.
uskovaisuuteen liittyy itsensä korostaminen ja itsensä paremmaksi tekeminen kuin muut. Tunnevammat, alkoholismi, huumeet ... ja muut vastaavat johtavat ihmisen aina joskus uskonnollisiin ryhmittymiin. Tuo käyttämäsi usein sana on liian voimakas ja yleistävä sana monissa tapauksissa joten jätin käyttämättä sitä tässä tapauksessa.