HULLU tappaja saadaan pian kiinni. Kamalaa jos kerkee tappamaan lisää ihmisiä.
Toivottavasti toi Niuvanniemn
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin tuokin on vielä karkuteillä tuo vankikarkuri, jos se on mennyt johonkin korpeen asumaan ja syömään marjoja ja sieniä ja kalojakin raakana kuin joku Taru Sormusten Herrasta klonkku.
Sitten syö vahingossa valkoisen kärpässienen nälissään ja kuupahtaa.
Tappoi väkivaltaisen tunisialais ukkonsa.
tuohan kuuluisi vapauttaa
Ei, mikäli on itse ottanut vapaaehtoisesti tunisialaisukon.
Mikäli miehet ovat yhtään naisten kaltaisia niin karkuritappaja on nyt jonkun herrasmiehen hellässä huomassa.
Ihmetyttää, että tuollaisessa laitoksessa ei ole minkäänlaisia aitoja ympärillä, täysin vapaasti pääsee lähtemään jos haluaa.
Niuvanniemessä on osastojen ympärillä aidat.
Nainen karkasi kun oli käymässä valvotulla kävelyllä kanttiinissa.
Kanttiinirakennuksen ympärillä ei ole aitoja.
Kirjoituksista päätellen oli useamman potilaan ryhmä käymässä kanttiinissa useamman hoitajan valvonna alaisena.
Jos on hyvin suunniteltu pako voi ehtiä olla jokusen päivän pois mielisairaalasta
Ohisalo on 1000 kertaa vaarallisempi.
Kuvassa muistuttaa erästä ministeriä...
Toisinaan ne päästää näitä karkuun ihan tahallaan. Jos vaikka tappaisivat vähän prolea pois kuljeksimasta.
Toisinaan mukavahingossa karkuun. Toisinaan ihan virallisestikin kansliapäätöksenä. Hoitavan lääkärin näkemyksen vastaisesti.
Sitten niitä tulee uusia henkirikoksia. Tottakai. Niistä ei huolta kanneta.
Mutta joskus käy niinkin, että irtipäästetyn hullun koiran raatelemaksi sattuukin joku maahanmuuttajataustainen. Silloin pärähtää soimaan ulinahullunmylly.
Silloin saadaan marsseja ja ylimääräisiä uutislähetyksiä siitä, kuinka suomi-kuva on nyt niin särkynyt. Paha, rasistinen maa.
Koira syntyessään on pentu, joka katselee ja ihailee kaikkea mitä maailmassa on ympärillä. Ottaa keppejä ja käpyjä suuhun, haistelee ja maistelee, ja nauttii elämästään täysin siemauksin.
Jos koira tulee tuon petuajan jälkeen kuten kerrot "hulluksi", on silloin syy ihmisessä. Ei koskaan koirassa.
Toki yllä ilmeisesti nimesit apinan sijaan naisen joka on itseään puolustaessa väkivaltaista tunisian hullua vastaan syyllistynyt suomalaisrikoslain tulkinnan mukaan "hätävarjelun liioitteluun", koiraksi, koska apinoitahan ei ole kuin Afrikassa.
Koiranpennut ovat täynnä iloa ja elämänmyönteisyyttä. Koiran elämänmyönteisyys voi tuoda ihmisellekin lisää elinaikaa, ja kävelylenkit pitävät diabeteksen ihmisestäkin loitolla. Koirat ovat kirjaimellisesti ihmisten parhaita ystäviä.