Kiitos että saan kirjoittaa tänne vapaana kansalaisena

Olen syntynyt Suomessa ja pidän Suomea maailman parhaana maana mutta osittain.
Olen IT-työntekijä ja tehnyt koko ikäni työtä joka liittyy tietojen keräämiseen ja analysoimiseen.Mietitään vaikka ruokaostoksia,pankkimaksuja,junalipun ostoa tai vaikkapa kukan tai oluen ostamista omalle rakkaalle.Kaikki ostot ja pankkipalvelut taltioituvat tietokantaan.Eli sinun arkirutiineja voi tarkkailla jopa laiskasti päivästä toiseen.Jos olet tavallinen,kiltti suomalainen joka avaa ovet vanhuksille,tervehtii myyjiä ja jopa kertoo hyvän vitsin nuorille metrossa ja lopulta toivottaa kaikkea hyvää lähellä oleville matkustajille ja menee kotiinsa oman perheensä,rakkaansa tai omaan yksinäiseen kotiin mutta uskoa tulevaisuuteen. Tämä on kaunista ja oikein.Ihanteellinen välittävä ja empaattinen kansalainen.Todellisuudessa olemme kaukana tästä.Tämän tietää käräjäoikeuden syyttäjät,poliisi,meidän omat sukulaiset ja naapurit.Meitä tarkkaillaan aina vaikka emme tiedä sitä.Koska erityisesti olemme Venäjän naapuri niin jokainen kansalainen on korvamerkitty siitä miten käyttäytyy,puhuu,ylireagoi tai muuten aiheuttaa ongelmia tasapainoon.
Minä olen ammattilainen ja pyrin olemaan tietynlainen terapeutti lähimmäisille.
Ensinäkin valtion rooli on meillä Suomessa kuten Baltiassa tai Puolassa on suuressa roolissa koska meillä on naapurina valtio ja valtio on Suomen käsitteessä tärkeässä roolissa.Ymmärrän 60-luvun rock piirejä,vapautumista vanhempien kontrollista ja halua olla "vapaa".Se on oikeus ja lupa olla se mitä haluat olla kunhan käyttäydyt siten että et loukkaa tai luo haavoja ystävillesi ja silti se tapahtuu olit kuinka hyvä tai kiltti.
Meille on opetettu hyvät tavat ja käyttäytyminen kaikissa sosiaalisissa tilanteissa jotta viranomaisten ei tarvitse puuttua tai ojentaa meitä koko ajan.Mutta tässä on se ongelma.Suomessa on paljon "tarkkailijoita" ja ne katsovat miten elät ja toimit.
Tämä ei ole satua vaan Suomi on yksi tarkoin vartioiduista yhteiskunnista ja me olemme tämän komennon alla.Suomi on yksi teknillisistä yhteiskunnista jotka tietää sinun asiat paremmin kuin sinä itse.Mutta sinä olet vastuussa itsestäsi.
Suomi on mahdollisuuksia täynnä miten yksilöt rakentavat elämää,perheitä ja lopulta hylkäävät vanhat asiat ja siirtyvät uusien tulevaisuuden suunnitelmien pariin.
Tässä tulee ongelma.Yhteiskunta on aina jähmeä instituutio ja ei aina ymmärrä yksilön tarpeita.Puhutaan eroa kirkosta,eroa armeijasta,eroa huonosta aviopuolisosta,eroa huonosta ympäristöstä jne.Mutta emme voi erota maailmasta ja meitä ympäröivästä todellisuudesta.Emme koskaan.Meidän lähimmäiset, pomot,viranomaiset,palomiehet,sotilaat ja poliisit ovat vain ihmisiä jotka elävät hetken tässä elämässä mutta nuoret tulevat ja muuttavat kaiken.
Olen tottunut kuulemaan tietynlaista musaa,tykkäämään tietynlaisista ihmisistä ja syömään tiettyä ruokaa ja kuuntelemaan tietynlaisia uutisia.Sitten huomaan että ehkä vähän rohkaistun ja rikon vähän rajoja ja kun rikon rajoja huomaankin että kukaan ei ole loukkaantunut.Suomi pysyy pystyssä vaikka kokeillaan rajoja ja ehkä meidän vanhemmat joko ymmärtävät sen tai meidän pitää irroittautua vanhemmista ja auktoriteeteistä ja luoda oma kulttuuri jossa asiat ehkä menevät eteenpäin.Elämä on lyhyt ja silti sisältää niin paljon asioita jotka on mahdollista toteuttaa omassa elämässä.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On syitä miksi kannabista ei laillisteta.

🙃🙃🙃🙃🙃🙃

1Äänestä

Tämä on yksi pointti mutta tärkein on se että emme elä eristyksissä vaan olemme läsnä koko ajan.Se laittaa haasteita meille itsellemme ja sitä kautta ehkä ympäristö muuttuu paremmaksi.

Äänestä

Hyvä esimerkki oli kun olin aikoinaan Saksassa ja siellä rautatieasemalla oli nuori poika joka oli täysin huumeorja ja ehkä joutunut aikoinaan vääriin porukoihin.Mutta hän aukaisi rautatieasemalla ison oven vanhalle naiselle joka kantoi ruokakasseja ja poika toivotti Hyvää Päivää naiselle.Tässä minä itse näin vaikka poika oli täysin maassa ja elämässä ongelmia niin hänen sydämensä oli täynnä Rakkautta ja Kultaa.

Äänestä

Joko poika oli saanut lapsena rakkautta vanhemmiltaan tai herännyt elämään ja lopulta ymmärtänyt elämän tarkoituksen tai tarkoituksettomuuden

Äänestä

Meillä on aikaa vähän.Ja se aika pitää käyttää Suomen nostamiseksi vahvaksi ja varteenotettavaksi maaksi muiden kansakuntien joukoissa.Se on työtä työtä ja työtä

Äänestä
  • Suomi olisi jo vahva maa ellei valtio suosisi veronkiertoa.

    Äänestä

Mutta Suomi on ME

Äänestä

YES ME OLEMME SUOMI
Ja me pystytään hyviin asioihin ja ne hyvät asiat kasvavat tuleville sukupolville

Äänestä
  • YEES!
    Se erottaa meidät venäläisistä ja kommunisteista. Teemme asioita paremmin jotta tulevilla sukupolvilla on parempi ponnistuslauta.

    1Äänestä

Komppaan 😀

Äänestä

Ihmiset ovat vain ihmisiä
Me tulemme näkemään kuinka yhteiskunnallisesti korkeat ja arvostetut ihmiset jäävät kiinni korruptioista ja rikoksista ja se järkyttää mutta se myös herättää.Siksi Suomea pitää suojella ja rakentaa ja olla läpinäkyvyyttä että Suomi on Terve ja Kehityskelpoinen maa ja erityisesti tuleville sukupolville

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen syntynyt Suomessa ja pidän Suomea maailman parhaana maana mutta osittain.
Olen IT-työntekijä ja tehnyt koko ikäni työtä joka liittyy tietojen keräämiseen ja analysoimiseen.Mietitään vaikka ruokaostoksia,pankkimaksuja,junalipun ostoa tai vaikkapa kukan tai oluen ostamista omalle rakkaalle.Kaikki ostot ja pankkipalvelut taltioituvat tietokantaan.Eli sinun arkirutiineja voi tarkkailla jopa laiskasti päivästä toiseen.Jos olet tavallinen,kiltti suomalainen joka avaa ovet vanhuksille,tervehtii myyjiä ja jopa kertoo hyvän vitsin nuorille metrossa ja lopulta toivottaa kaikkea hyvää lähellä oleville matkustajille ja menee kotiinsa oman perheensä,rakkaansa tai omaan yksinäiseen kotiin mutta uskoa tulevaisuuteen. Tämä on kaunista ja oikein.Ihanteellinen välittävä ja empaattinen kansalainen.Todellisuudessa olemme kaukana tästä.Tämän tietää käräjäoikeuden syyttäjät,poliisi,meidän omat sukulaiset ja naapurit.Meitä tarkkaillaan aina vaikka emme tiedä sitä.Koska erityisesti olemme Venäjän naapuri niin jokainen kansalainen on korvamerkitty siitä miten käyttäytyy,puhuu,ylireagoi tai muuten aiheuttaa ongelmia tasapainoon.
Minä olen ammattilainen ja pyrin olemaan tietynlainen terapeutti lähimmäisille.
Ensinäkin valtion rooli on meillä Suomessa kuten Baltiassa tai Puolassa on suuressa roolissa koska meillä on naapurina valtio ja valtio on Suomen käsitteessä tärkeässä roolissa.Ymmärrän 60-luvun rock piirejä,vapautumista vanhempien kontrollista ja halua olla "vapaa".Se on oikeus ja lupa olla se mitä haluat olla kunhan käyttäydyt siten että et loukkaa tai luo haavoja ystävillesi ja silti se tapahtuu olit kuinka hyvä tai kiltti.
Meille on opetettu hyvät tavat ja käyttäytyminen kaikissa sosiaalisissa tilanteissa jotta viranomaisten ei tarvitse puuttua tai ojentaa meitä koko ajan.Mutta tässä on se ongelma.Suomessa on paljon "tarkkailijoita" ja ne katsovat miten elät ja toimit.
Tämä ei ole satua vaan Suomi on yksi tarkoin vartioiduista yhteiskunnista ja me olemme tämän komennon alla.Suomi on yksi teknillisistä yhteiskunnista jotka tietää sinun asiat paremmin kuin sinä itse.Mutta sinä olet vastuussa itsestäsi.
Suomi on mahdollisuuksia täynnä miten yksilöt rakentavat elämää,perheitä ja lopulta hylkäävät vanhat asiat ja siirtyvät uusien tulevaisuuden suunnitelmien pariin.
Tässä tulee ongelma.Yhteiskunta on aina jähmeä instituutio ja ei aina ymmärrä yksilön tarpeita.Puhutaan eroa kirkosta,eroa armeijasta,eroa huonosta aviopuolisosta,eroa huonosta ympäristöstä jne.Mutta emme voi erota maailmasta ja meitä ympäröivästä todellisuudesta.Emme koskaan.Meidän lähimmäiset, pomot,viranomaiset,palomiehet,sotilaat ja poliisit ovat vain ihmisiä jotka elävät hetken tässä elämässä mutta nuoret tulevat ja muuttavat kaiken.
Olen tottunut kuulemaan tietynlaista musaa,tykkäämään tietynlaisista ihmisistä ja syömään tiettyä ruokaa ja kuuntelemaan tietynlaisia uutisia.Sitten huomaan että ehkä vähän rohkaistun ja rikon vähän rajoja ja kun rikon rajoja huomaankin että kukaan ei ole loukkaantunut.Suomi pysyy pystyssä vaikka kokeillaan rajoja ja ehkä meidän vanhemmat joko ymmärtävät sen tai meidän pitää irroittautua vanhemmista ja auktoriteeteistä ja luoda oma kulttuuri jossa asiat ehkä menevät eteenpäin.Elämä on lyhyt ja silti sisältää niin paljon asioita jotka on mahdollista toteuttaa omassa elämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu