Ylen mot-ohjelmassa 13.9.2021 väitettiin, jotta naapureitten välisessä kiistassa ei ole voittajia. Olen eri mieltä.
Mikäli naapurit kokoustavat keskenään ja päättävät saattaa jonkun itseään huonompana pitämänsä yksittäisen naapurin hankaluuksiin tai mieluiten savustaa tämän naapurin muuttamaan, voivat he alkaa yhdessä kerätä todistusaineistoa kyseistä naapuria kohtaan. Asiathan ovat sitä miltä niitten halutaan näyttävän ja niinpä kutakuinkin kaikki mitä hankala naapuri tekee on käytettävissä todisteena häntä vastaan:
- ruohonleikkuu: mikäli naapuri leikkaa ruohoa usein, hän tekee sen väärään aikaan tai melua aiheuttaen ja mikäli hän leikkaa ruohoa harvoin, se aiheuttaa rikkaruohojen leviämistä naapurustoon
- lehtien haravointi: mikäli naapuri haravoi lehtiä tontiltaan useissa erissä, häiritsee tämä jatkuva haravointi muita naapureita ja mikäli hän haravoi kaikki lehdet vasta sitten, kun ne ovat tippuneet puista, on hän antanut omalle tontilleen tippuneitten lehtien levitä naapureitten tonteille
- lumen kolaaminen: mikäli naapuri kolaa lunta aamuisin tai iltaisin, on ajankohta joko liian varhainen tai liian myöhäinen, mikäli naapuri kolaa lumensa korkeisiin kasoihin, voivat naapurit väittää hänen lumiensa sulavan ilmateitse naapurin tontille, vaikka kasojen ja naapuritonttien välissä olisi pari metriä maata, joka laskeutuu lumikasaan päin
- ryyppääminen: mikäli naapuri ottaa saunan jälkeen parit kaljat kuistillaan, voivat naapurit väittää hänen häiritsevän heitä humalaisella mölyämisellä, vaikka naaapuri vain rupattelisi kumppaninsa kanssa vaimealla äänellä omalla alueellaan
- vieraat: mikäli naapurin luona käy paljon vieraita, voidaan väittää jatkuvan trafiikin häiritsevän ja mikäli vieraita ei käy lainkaan, voidaan olettaa, ettei naapurilla ole todistajia sille, ettei hän ole häirinnyt muita naapureita
- riistakamera: mikäli naapuri hankkii riistakameran todistaakseen, ettei ole häiriöksi naapureilleen, voivat muut naapurit syyttää häntä salakuvauksesta
- televisio: mikäli naapuri katselee televisiotaan siten, että sen kuva näkyy yhdenkin naapurin päätyhuoneiston ikkunaan, elleivät tv:n katsojan kaihtimet ole suljettuina, voivat naapurit todistaa, että jatkuva kanavasurffailu on tarkoitettu häiritsemään muita naapureita, sillä eihän kukaan nyt halua valikoida mitä ohjelmaa haluaa katsella niin kuin eivät naapuritkaan halua valikoida keitä heidän naapurissaan saa asustaa.
Naapurit voittavat kiistan tosi isolla samanmielisellä porukalla
Anonyymi
0
1126
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444288Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202744Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412502Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?851529Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161476- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965