Nyt kun työväenpuolueet nousevat valtaan niin monessa EU-maassa, niiden tulisi yhteistyössä hakea EU:lle uusi suunta. Muuten verokilpailu ja rahanvaluttaminen jopa EU:n ulkopuolisiin veroparatiiseihin sekä tuloerojen revähdysmäinen kasvu tulee väistämättä hajottamaan unionin kansallismielisten puolueiden vahvistuessa ja radikalisoituessa.
Demarit ovat osanneet tämän ennenkin. Miksi siis kirjoitan tämän Vasemmiston palstalla? Teidän hommanne on valvoa, että demarit pysyvät demareina, eivätkä ala liikaa veljeilemään pääoman kanssa, kuten varsinkin veroasioissa voi helposti käydä.
Haasteet ovat suuria, ja kieltämättä jotkut niistä sellaisia, joista nationalistiset puolueet selviäisivät paremmin kuin vasemmistolla on ollut tapana: nykyinen tulonsiirtoautomatiikka unionin sisällä on järjetön. Ei voi olla, että luontaisesti kalliimmissa oloissa elävä pohjoinen, varsinkin väestöllistä murrosta elävä Suomi, elättävät yksilötasolla vaurasta Etelä-Eurooppaa, jonne myös eläkeläisemme kantavat rahaa asumalla aurinkorannoilla Välimeren ympärillä. Tätä on turha perustella sillä, miten rikkaita olemme. Pian emme ole, sillä ainakin Suomelle tämä asetelma on liian suuri taakka ja hävittää tuotannollisen toiminnan maastamme jättäen jälkeensä vain työttömyyden ja vararikkoon luisuvan sosiaalivaltion.
Olen edelleen sitä mieltä, että vasemmiston ja nationalistien koalitiot ovat niitä, joille tulevaisuus rakentuu ja ne ovat toimineet erinomaisesti mm Uudessa-Seelannissa ja Islannissa. Varsinkin Ranska kaipaisi sellaista kipeästi, mutta maan antiikkinen vaalijärjestelmä, joka on vanhanaikaisuudessaan USA:n ja Britannian kaltainen, ei pysty tuottamaan kuin voimakkaasti polarisoivaa kaksinapaista hallituspolitiikkaa. Marinin-Saarikon perinteinen punamulta-akseli toimii erinomaisesti kyllä, mutta tavallaan heidän silmiä hivelevä sopuisuutensa, joka tekee poliittisesta päätöksenteosta kyllä tehokasta juuri nyt, kertoo, että kepu ei enää edusta perinteistä nationalismia. Siksi tulevaisuutemme suuret kysymyset lepäävät kummankin puolen enemmän radikaalien voimien varassa: Purran ja Andersson vastakkainasettelun. Marin ja Saarikko kompromissihakuisina ovat tietenkin erinomainen kaksikko myös kuuntelemaan näitä "äärilaitoja".
Nationalisteja tarvitaan murtamaan uusliberalistien dogma, jonka he onnistuivat tekemään katoliseksi: että talous optimoituu automaattisesti unohtamalla alueelliset erot ja kaikki muut talouteen liityvät poliittiset tavoitteet. Se ei niin tee. Nationalistit ovat enää ainoat, jotka uskaltavat sanoa sen edelleen ääneen, sillä nuorekkuudella ja "dynaamisuudella" kilpailleet perinteiset oikeistopuolueet ovat menettäneet lähes kaiken oikeistolaisen konservatiivisuutensa, varsinkin talous- ja kansallisuuskysymysten suhteen. Ei ihme, että "radikaalimpi" oikeisto väitää kulttuurimarxismin voittaneen. Juuri niinhän se on tehnyt, eikä se ole mikään salaliitto vaan sen arvotaistelun tulos, jonka jokainen meistä on nähnyt riehuvan ja itsekin yksittäisissä kysymyksissä siihen osaa ottanut.
Vasemmistopuolueet perinteisesti ovat pitäneet huolta toisesta Euroopan kohtalonkysymyksestä eli sosiaalipolitiikasta. Vasemmistopuolueilla on myös erittäin voimakas kansainväliset rajat ylittävän yhteistyön perinne ja sitä tarvittaisiin nimenomaan työtekoa ja toimeentuloa koskevissa asioissa juuri nyt. Yhteiset markkinat ja yhteinen raha eivät ongelmia ratkaise, vaan kärjistävät ja jopa luovat.
Suomi on monilta osin aivan oma lukunsa tässä kaikessa. Meidän kehityksemme poikkeaa selvästi myös lähimmistä läntisistä naapureitamme eikä ratkaisu tule olemaan yrittää matkia niitä, vaan tunnustaa oma erilaisuutemme ja hakea toimintalinjamme siltä pohjalta. Se vaatii erittäin vahvaa itsetuntoa. Valitettavasti me emme (vielä) pysty herättämään Kekkosta takaisin henkiin, joten meidän on turvauduttavat köyhän (suomalais)miehen vaihtoehtoon: Halla-ahoon ja Purraan.
Mikä onnistui Marinin johdolla, PS:n painostettua oppositiosta, koronan hoidossa, on pakko tulevaisuutemme kannalta onnistua myös taloudenhoidossa ja kaikessa muussakin. On asioita, joissa Väyrystä kannattaa kuunnella, sillä hänen kansallinen itsetuntonsa on vielä kohdallaan
https://www.eduskunta.fi/verkkoteos/valtiopolitiikan-pitka-kaari/images/1970-urho-kekkonen-museovirasto.jpg
Demarit ovat osanneet tämän ennenkin. Miksi siis kirjoitan tämän Vasemmiston palstalla? Teidän hommanne on valvoa, että demarit pysyvät demareina, eivätkä ala liikaa veljeilemään pääoman kanssa, kuten varsinkin veroasioissa voi helposti käydä.
Haasteet ovat suuria, ja kieltämättä jotkut niistä sellaisia, joista nationalistiset puolueet selviäisivät paremmin kuin vasemmistolla on ollut tapana: nykyinen tulonsiirtoautomatiikka unionin sisällä on järjetön. Ei voi olla, että luontaisesti kalliimmissa oloissa elävä pohjoinen, varsinkin väestöllistä murrosta elävä Suomi, elättävät yksilötasolla vaurasta Etelä-Eurooppaa, jonne myös eläkeläisemme kantavat rahaa asumalla aurinkorannoilla Välimeren ympärillä. Tätä on turha perustella sillä, miten rikkaita olemme. Pian emme ole, sillä ainakin Suomelle tämä asetelma on liian suuri taakka ja hävittää tuotannollisen toiminnan maastamme jättäen jälkeensä vain työttömyyden ja vararikkoon luisuvan sosiaalivaltion.
Olen edelleen sitä mieltä, että vasemmiston ja nationalistien koalitiot ovat niitä, joille tulevaisuus rakentuu ja ne ovat toimineet erinomaisesti mm Uudessa-Seelannissa ja Islannissa. Varsinkin Ranska kaipaisi sellaista kipeästi, mutta maan antiikkinen vaalijärjestelmä, joka on vanhanaikaisuudessaan USA:n ja Britannian kaltainen, ei pysty tuottamaan kuin voimakkaasti polarisoivaa kaksinapaista hallituspolitiikkaa. Marinin-Saarikon perinteinen punamulta-akseli toimii erinomaisesti kyllä, mutta tavallaan heidän silmiä hivelevä sopuisuutensa, joka tekee poliittisesta päätöksenteosta kyllä tehokasta juuri nyt, kertoo, että kepu ei enää edusta perinteistä nationalismia. Siksi tulevaisuutemme suuret kysymyset lepäävät kummankin puolen enemmän radikaalien voimien varassa: Purran ja Andersson vastakkainasettelun. Marin ja Saarikko kompromissihakuisina ovat tietenkin erinomainen kaksikko myös kuuntelemaan näitä "äärilaitoja".
Nationalisteja tarvitaan murtamaan uusliberalistien dogma, jonka he onnistuivat tekemään katoliseksi: että talous optimoituu automaattisesti unohtamalla alueelliset erot ja kaikki muut talouteen liityvät poliittiset tavoitteet. Se ei niin tee. Nationalistit ovat enää ainoat, jotka uskaltavat sanoa sen edelleen ääneen, sillä nuorekkuudella ja "dynaamisuudella" kilpailleet perinteiset oikeistopuolueet ovat menettäneet lähes kaiken oikeistolaisen konservatiivisuutensa, varsinkin talous- ja kansallisuuskysymysten suhteen. Ei ihme, että "radikaalimpi" oikeisto väitää kulttuurimarxismin voittaneen. Juuri niinhän se on tehnyt, eikä se ole mikään salaliitto vaan sen arvotaistelun tulos, jonka jokainen meistä on nähnyt riehuvan ja itsekin yksittäisissä kysymyksissä siihen osaa ottanut.
Vasemmistopuolueet perinteisesti ovat pitäneet huolta toisesta Euroopan kohtalonkysymyksestä eli sosiaalipolitiikasta. Vasemmistopuolueilla on myös erittäin voimakas kansainväliset rajat ylittävän yhteistyön perinne ja sitä tarvittaisiin nimenomaan työtekoa ja toimeentuloa koskevissa asioissa juuri nyt. Yhteiset markkinat ja yhteinen raha eivät ongelmia ratkaise, vaan kärjistävät ja jopa luovat.
Suomi on monilta osin aivan oma lukunsa tässä kaikessa. Meidän kehityksemme poikkeaa selvästi myös lähimmistä läntisistä naapureitamme eikä ratkaisu tule olemaan yrittää matkia niitä, vaan tunnustaa oma erilaisuutemme ja hakea toimintalinjamme siltä pohjalta. Se vaatii erittäin vahvaa itsetuntoa. Valitettavasti me emme (vielä) pysty herättämään Kekkosta takaisin henkiin, joten meidän on turvauduttavat köyhän (suomalais)miehen vaihtoehtoon: Halla-ahoon ja Purraan.
Mikä onnistui Marinin johdolla, PS:n painostettua oppositiosta, koronan hoidossa, on pakko tulevaisuutemme kannalta onnistua myös taloudenhoidossa ja kaikessa muussakin. On asioita, joissa Väyrystä kannattaa kuunnella, sillä hänen kansallinen itsetuntonsa on vielä kohdallaan
https://www.eduskunta.fi/verkkoteos/valtiopolitiikan-pitka-kaari/images/1970-urho-kekkonen-museovirasto.jpg
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä Suomen oikeat työväenpuolueet (VL SDP) osaavat, haluavat ja pystyvät muuttamaan halutessaan EU:n suuntaa.
Siihen ei tarvita (ääri)oikeistoa, joka saa ohjauksensa suoraan EK-miljonäärien kerhosta ja joiden ainoa tavoite on eliitin rikastaminen työläisten yhä vaan pienemmillä ansioilla.
Toivon niin, koska äänestin Vasemmistoa.
On totta, että ainakin PS on talousajattelultaan täysin oikeistolainen. Mutta heidän kannattajakuntaansa on syytä kuunnella muidenkin. Pitää ymmärtää se, että vaikka nationalismi ilmenisi itsekkyytenä, mitä maltillinen natiolismi ei tee, vaikka eräät tahot hysteerisesti sitä siten maalaavat, taustalla on todelliset alueiden väliset erot. Vasemmisto on perinteisesti ymmärtänyt luokkaeroja, eli siis (alueiden rajat ylittäviä) ihmisryhmien eroja, mutta myös maantiede vaikuttaa, monellakin tavalla. Yksi ovat ne perinteet, ne ovat olosuhteiden muovaamia, eivät satunnaisia vanhojen tollojen mielikuvituksestaan keksimiä asioita, kuten radikaalivasemmisto joskus halusi ne nähdä.
Toimivan Euroopan, unionilla tai ilman, rakentaminen on monimutkainen palapeli, joka ei onnistu dogmaattisilla suurilla periaatteilla, vaikka suuret periaatteet siellä taustalla pitääkin olla selkeät, moraalisesti.
Hankalinta tässä tilanteessa on se, että yhteismarkkinat ja yhteisvaluutta tekevät paikalliset järkevät ratkaisut todella vaikeiksi. Kansalaispalkka olisi esim Anderssonin esittämällä tavalla rikkailta veroilla poisleikattuna pitänyt toteuttaa jo ajat päivät sitten, mutta menepä tekemään se tässä ympäristössä, jossa EU:n rahoituksellakin pitkälti elävät Itä-Euroopan halpamaat voivat tunkea kilpailun ja omat köyhänsä Schengenrajojen yli koko ajan. Markkinaliberaali tie on ollut täysin järjetön ja hidastanut hyvinvoinnin kasvua ja kehittymistä nimenomaan myös niillä köyhemmillä alueilla. Ilman yhteismarkkinoita ja valuuttaa hinta- ja palkkataso olisi niilläkin alueilla noussut nopeammin ja kaikkialla kasvu olisi rakentunut enemmän alueen omiin investointeihin eikä ylikansallisten sijoittajien spekulointeihin, kuten nyt. Ympäristö- ja sosiaaliset tullit olisi pitäneet olla muurina alusta saakka. Kiina on käyttänyt EU:n markkinaliberaalia hölmöyttä taitavasti hyväkseen ja he ovat rakentamassa monessa suhteessa paljon järkevämmällä pohjalla olevaa yhteiskuntaa, niin kummalliselle kuin meistä nyt tuntuukin. Siksi, että keskusjohto on ohjannut markkinavoimien kehitystä siellä ja tietty perusmoraali on edelleen voimissaan. Ihminen on vastuussa toisille, ja valtio pitää huolen, että esim kulkutauteja ei tartutea minkään "vapauksien" nimissä. Pelisäännöt ovat selvät, perusasiat kuten terveys tulevat ensin, sitten vasta bisnes ja muu sekava höttö ja jos valtio saneleekin säännöt, se myös pitää ihmisestä huolen tuollaisissa tilanteissa. Näinhän kaikki menestyneet yhteiskunnat ovat kautta aikojen toimineet, eivätkä moraalisäännöt ole tyhjästä tai vain ihmisten kiusaamiseksi syntyneet.
EU:n on muuttuttava, talousajattelun on muututtava. Kylmän sodan voittajien hybris on nyt nähty, sitä ei pidä jatkaa enää yhtään, vaan alkaa katsoa asioita realistisesti. Libertaariset ajatukset ovat syntyneet sosiaalisissa yhteiskunnissa, joissa epäonnistujista on huolehdittu. Niissä on helppo leikkiä taloudellista vapaussoturia. aivan kuten se on helppoa rikkaille, joista suku kuitenkin pitää huolta tai omaisuutta joka tapauksessa on niin paljon, että tyhjänpäälle tippuminen on mahdotonta. Sellaisilla lähtökohdilla on helppo ottaa "riskejä", koska ne eivät ole todellisia riskejä. Yhteiskuntien toimintamalleiksi ei tuollaisista ajatuksista ja pelkästään fyysisesti kasvaneiden kakaroiden leikeistä ole. Jos kokonaisista yhteiskunnista aletaan rakentaa rikkaiden tyhjäntoimittajien ajanvietekasinoita, ne hyvin pian alkavat tuhota itse itseään ja senhän me tietysti näemme oikein hyvin siinä, mitä euroalueen talouksille tapahtuu koko ajan.
Vasemmistoa siis tarvitaan, erittäin paljon, ja tarvitaan luokkanäkökulmaa. Mutta tarvitaan myös alueellinen näkökulma, jota vasemmisto perinteisesti on huomioinut perin vaihtelevasti: jotkut suuntaukset ovat, toiset taas suorastaan hyljeksineet vedotessaan internationalismiin- Kansainvälinen yhteistyö ja paikallisuus eivät ole sinänsä ristiriidassa toistensa kanssa, vaan toisilleen välttämättömiä. Sokea dogmaattisuus on aina tuhoisaa.