kastemies

Ensinnäkin hyvä kastemies, sitä pidän vain hienona että ihmiset ovat avanneet silmänsä ja tajunneet mitä nykykirkoissamme tapahtuu. Mikään kirkko ei voi ihmistä muutenkaan pelastaa. Kyse on ihmisen omasta tahdosta ja siitä ottaako Jeesuksen elämäänsä ja seuraako häntä vai ei. itse olen hyvin iloinen etten kuulu kirkkoon.
Luopumus meinaa luultavasti juuri nykykirkkoa.

Ensinnäkin raamatussa lukee varoittavaa tekstiä siitä mitä seuraa jos menee raamatun sanaa muuttelemaan. Se on täysin kielletty ja siitä seuraa rangaistus. Se on nykykirkkomme yksi kauheista erehdyksistä kun ovat menneet " uudistelemaan " raamattua ja sen sanaa.



Toinen asia mikä tuomitaan täysin raamatussa on homoseksuaalisuuden synti. En sano että se olisi mikään pahin synti maailmassa mutta synti on syntiä ja ne ovat pahasti eksyksissä jotka rupeavat syntiä puolustelemaan oli se sitten mikä synti tahansa. Kirkot rupeavat jopa siunaamaan tälläisten synnin harjoittajien avioliittoja, herätkää hyvät ihmiset! Tälläisestä asiasta ei pitäisi edes kirkoissa keskustella kun se niin selvin sanoin ja monessa kohtaa raamatussa tuomitaan vakavasti synniksi.


Nämä ovat pahimmat missä kirkko on eksynyt vakavasti. eräs asia mitä olen myös kirkoissa ihmetellyt, on sen kuivuus, ja muodollisuus.

Ja mitä virkaa on lapsikasteella? Kyllähän se voi siunaukseksi olla mutta mitä muuta virkaa sillä sitten on? Eihän ihminen lapsena tiedä haluaako ottaa Jeesuksen vastaan vai ei..



Hyvä että ihmiset heräävät tajuamaan mitä on tapahtumassa.
7407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sanoit. Meidän ihmisten ON nöyrryttävä Raamatun opetuksen edessä. Nöyrtyminen on ainoa tie,jonka JUmala siunaa.

Raamatun muuttaminen ja sen sanan vääntäminen on ylpeyttä ja kauhean turmeluksen alku. Ja siitä saavat piispat ja papit semmoisen opetuksen,että muistavat sen iankaikkisesti.

Äänestä

Lopettakaa ihan ensimmäiseksi toisten ihmisten tuomitseminen.

Ette te ole parempia kuin kukaan muu, vaikka tunnustattekin olevanne uskovaisia.

Omahyväisyytenne estää teitä kehittymästä ihmisinä.

Älkää etsikö Raamatusta kohtia, joissa "huomaatte" toisia ihmisiä tuomittavan jonkin "synnin" takia.

Etsikää mieluummin kohtia, jotka koskevat omia syntejänne ja niiden parannustapaa.

Äänestä
  • Periaate,se on raamatun mukainen,mutta tuomitsitko sinäkin sydämessäsi meidät muut?

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Periaate,se on raamatun mukainen,mutta tuomitsitko sinäkin sydämessäsi meidät muut?

    Silmiini pistää kovasti tuo uskovaisten lempiharrastus tuomita lähimmäisiään, vaikka itse ovat

    Äänestä

muistatko kuka sanoi ;ellette tule lapsen kaltaiseksi jne.
eihan siina sanottu ;ellette ymmarra sita tai tata
niin sitten......
tassa hengellisessa elamassa on niin monta asiaa
jotka jaa meilta ymmartamatta.
kylla ne sitten rajan takana selviaa..

Äänestä
  • Sanottiin, mutta ei edelleenkään käsketty kastamaan.

    Äänestä

taa viesti edella oli midwestille.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


midwest kirjoitti:

Ensinnäkin hyvä kastemies, sitä pidän vain hienona että ihmiset ovat avanneet silmänsä ja tajunneet mitä nykykirkoissamme tapahtuu. Mikään kirkko ei voi ihmistä muutenkaan pelastaa. Kyse on ihmisen omasta tahdosta ja siitä ottaako Jeesuksen elämäänsä ja seuraako häntä vai ei. itse olen hyvin iloinen etten kuulu kirkkoon.
Luopumus meinaa luultavasti juuri nykykirkkoa.

Ensinnäkin raamatussa lukee varoittavaa tekstiä siitä mitä seuraa jos menee raamatun sanaa muuttelemaan. Se on täysin kielletty ja siitä seuraa rangaistus. Se on nykykirkkomme yksi kauheista erehdyksistä kun ovat menneet " uudistelemaan " raamattua ja sen sanaa.



Toinen asia mikä tuomitaan täysin raamatussa on homoseksuaalisuuden synti. En sano että se olisi mikään pahin synti maailmassa mutta synti on syntiä ja ne ovat pahasti eksyksissä jotka rupeavat syntiä puolustelemaan oli se sitten mikä synti tahansa. Kirkot rupeavat jopa siunaamaan tälläisten synnin harjoittajien avioliittoja, herätkää hyvät ihmiset! Tälläisestä asiasta ei pitäisi edes kirkoissa keskustella kun se niin selvin sanoin ja monessa kohtaa raamatussa tuomitaan vakavasti synniksi.


Nämä ovat pahimmat missä kirkko on eksynyt vakavasti. eräs asia mitä olen myös kirkoissa ihmetellyt, on sen kuivuus, ja muodollisuus.

Ja mitä virkaa on lapsikasteella? Kyllähän se voi siunaukseksi olla mutta mitä muuta virkaa sillä sitten on? Eihän ihminen lapsena tiedä haluaako ottaa Jeesuksen vastaan vai ei..



Hyvä että ihmiset heräävät tajuamaan mitä on tapahtumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu