Auttaa pikkuhiljaa eteenpäin. Pyrin näkemään nyt sut sellaisena kuin oikeasti olet. Ei sussa ole niitä ominaisuuksia, mitä olen odottanut ja toivonut sussa olevan, jossain piilossa. Aivan sama mitä minä yritän, ei asiat miksikään muutu.
Joskus ajattelin, että olisimme hyvä tiimi. Että tukisimme toinen toistamme ja olisimme vahvoja ja meillä olisi hyvä olla yhdessä. Vetäisimme aina yhtä köyttä ja pitäisimme kaikista rakkaistamme huolta. Mutta sinä pelaat jotain omaa peliäsi, minä en ole edes siinä pelissä mukana. Jonain päivänä ymmärrät, että jäit aivan yksin.
Olet hetkellisesti vetänyt minut sinne paskaan mukaan, missä itse elät. Pääsen sieltä kyllä tänäpäivänä pois, uskon avulla. Se mitä olen löytänyt, turvan Jumalan kautta, kantaa kaikkien vaikeuksien läpi. Silloin kun sitä jumalsuhdetta ei ole, elää saatanan ehdoilla. Valitettavasti. Saatana saa kaikki kiinni, jotka eivät tässä ajassa tunnusta uskoaan Jumalaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Miehestä vai naisesta haluat eroon?
Ei mitään tekemistä rakkauden kanssa sinunkaan toiveilla. Te jeesus tyypit olette niin tekopyhiä jutuissanne.
Truth !
Ai tämä olikin hihhulin aloitus! Jäi huomaamatta kun luin vain pari sanaa jäsentämättömästä kirjoituksesta. :D
Hihhulit hihhuloi tykeimmin! Oi, järki ohoi! :D
no tää ei ainaka ollu sulta
Miksi sinä oletat että minä olisin se jonka ominaisuudet passaavat sinun haluihisi ?
Vastaan siten, kuin vastaisin hänelle. Hänessä näin paljon hyvää. Ehkä toivoin myös, että hänestä löytyisi ymmärrystä ja vaikka ihan myötätuntoakin minua kohtaan, kun joskus oletin, että hän tiesi mitä olin joutunut kokemaan. En ole niitä asioita oikein voinut jakaa kenenkään kanssa. Mutta vaikka hän tiesi jotain, ei hän varmaan tiennyt asioista kuin pintaraapaisun.
Jossain vaiheessa tuli selväksi, ettei hän halunnut tietää elämäni mistään vaikeista kokemuksista ja sen sanoikin ääneen, ettei halua kuulla. Koen kuitenkin, että ne ovat minulle olleet totta. Siinä vaiheessa aloin epäilemään, ettei hänellä mitään tunteita minua kohtaan ollutkaan. Mutta omat tunteeni olivat jo syttyneet. Jossain vaiheessa hän vakuutti minut myös siitä, että olisi hyvän puolella. Minulla on ollut niin kummallisia kokemuksia elämässäni, ettei vastaavia kovin monella ole. Se on tehnyt minusta sisäisesti aika yksinäisen.
Provo aloitus
joo, se on hyvä että lennokkaat ajatukset siirtää täältä vajavaisten ihmisten maailmasta tuonne ylempiin sfääreihin, siellähän kaikki sujuu loppujen lopuksi ihan omien toiveiden mukaan
Sangen vahva näkemys tuntemattomasta ihmisestä. Mielikuvastasi toiseen tai viidenteen kyseisestä ihmisestä.
Olet superrasittava ja tyhmä oletuksinesi.
Pahoittelut samantien aloittajalle: kirjoitin ihminen mielessäni, joka et ehkä kuitenkaan ole.