Olen n Neuvosto-Venäjän ja Suomen välisen kriisin yhteydessä , joka on nyt kehittynyt avoimeksi konfliktiksi, lukuisat osapuolet, ennen kaikkea(Lugenkuche) Britannian ja Ranskan , ovat yrittäneet syyttää Saksaa pohjoisen tapahtumista . He väittävät, että Saksa rikkoo ilmeisen itsestään selvää velvollisuuttaan auttaa Suomea, maata, johon se on sidottu lukuisilla sitoumuksilla. Tällaisten ilkeämielisten ja typerien ja poliittisesti puhuvien lapsellisten vihjailujen edessä näyttää tarpeelliselta tutkia kriittisesti Saksan ja pohjoisten maiden suhteita viimeisten 20 vuoden aikana.
Pohjoismailla on epäilemättä aina ollut erityinen paikka saksalaisten sydämessä historiallisista ja tunteellisista syistä. Tämä rakkaus on kuitenkin tullut yhä yksipuolisemmaksi viimeisten 20 vuoden aikana. Saksan valtakunta valta -asemassaan on aina ollut pohjoismaisten etujen luonnollinen ystävä. Se on pysynyt uskollisena tälle periaatteelle koko historiansa ajan. Lukemattomat tapaukset ovat osoittaneet tämän suotuisan alttiuden pienille Pohjoismaille. Ja koska maailmansodan lopussa Saksan valtakunta jäi voimattomaksi liittoutuneiden rikottujen lupausten vuoksi, jotka jättivät sen puolustuskyvyttömäksi ja avuttomaksi saaliiksi niin kutsuttujen voittovaltojen epäoikeudenmukaisista ja liiallisista vaatimuksista ,
Päinvastoin tapahtui kuitenkin. Näinä Saksan kannalta niin katkerina vuosina mikään näistä maista ei ole painanut asteikollaan tasapainottaakseen Saksan Kansalle tehtyjä kauheita epäoikeudenmukaisuuksia.
Jokaisen järkevän henkilön on täytynyt silloin tietää, että ennemmin tai myöhemmin tämä epäoikeudenmukaisuus johtaa kostotoimiin. Oli selvää, että tämä aiheuttaisi suurta mullistusta maailmassa, jos sitä ei olisi mahdollista saada ajoissa.
Pohjoismaat olivat kuitenkin alusta lähtien Geneven kansakuntien liiton uskollisimpia kannattajia ja puolustajia sen sijaan, että olisivat siirtyneet tähän suuntaan.
Pohjoismaat pysyivät uskollisina Kansainliitolle silloinkin, kun sen todellinen rooli Versailles'n toimeenpanijana ja status quon säilyttäjänä on täytynyt olla selkeä jopa kaikkein naiivimmille poliittisille mielille. Turhaan Saksa odotti myötätunnon merkkiä, jonkinlaista konkreettista moraalista tukea.
Joko oli tuolloin liian kiinnostunut tai osallistui loputtomiin, kuiviin ja uuvuttaviin ideologisiin keskusteluihin Geneven keskustelukerhon puitteissa. Pohjoismaat pääsivät yhä enemmän Englannin poliittiselle radalle.
Ja kun kansallissosialismi nousi valtaan Saksassa ja Saksan kansa Adolf Hitlerin johdolla alkoi ravistella kahleitaan, valtaosa pohjoisen lehdistöstä ei iloinnut ja suhtautunut myönteisesti tähän tapahtumaan, vaan sai raivokritiikkiä lähes jokainen askel kohti Saksan itsenäisyyttä ja jokainen teko, joka oli omistettu Versaillesin sopimuksen kumoamiselle. Ihmiskunnan, liberalismin ja demokratian nimissä Saksa saatiin maineeseen, halveksittiin ja taloudellisesti boikotoitiin.
Tuskin päivä kului ilman, että Saksan politiikassa yksi tai toinen liike olisi arvosteltu häpeämättömästi ja loukkaavasti lukemattomissa lehdissä Pohjoismaissa.
Jokainen Kolmannen valtakunnan lausunto tulkittiin vahingoksi, ja lehdissä oli todella käsittämättömiä hyökkäyksiä. Tämä systemaattinen hylkääminen kaikesta, mikä Kolmannesta valtakunnasta lähti, pääsi niin pitkälle johtaviin piireihin, että Saksan puolen oli usein pakko turvautua virallisiin kanaviin vastustaakseen tätä sietämätöntä tilannetta. Tämän systemaattisen Saksaa vastaan suunnatun kampanjan seuraukset Pohjoismaissa kiteytyivät, kun Saksa ilmoitti tämän vuoden aikana olevansa valmis solmimaan joukon hyökkäämättömyyssopimuksia niiden kanssa. Vaikka sopimukset Tanskan ja Baltian maiden kanssa tehtiin, Ruotsi, Norja ja Suomi eivät osoittaneet kiinnostusta.
Ruotsi ja Norja ilmoittivat periaatteessa kiinnostuksensa puuttumisen. Suomi kuitenkin kieltäytyi hyökkäämättömyyssopimuksen solmimisesta Saksan valtakunnan kanssa, vaikka Saksa ei olisi ollut ensimmäinen maa, jonka kanssa Suomi oli tehnyt tällaisen sopimuksen. Vaikka tuolloin tämä suomalainen kanta oli Saksan johtaville poliittisille piireille käsittämätön, sen jälkeen saadut kokemukset ovat opettaneet meille, että käsitys ei varmasti ole erehtynyt siitä, että englantilaiset soturit vaikuttivat suurelta osin Suomen päätökseen. Tätä spekulaatiota on vahvistanut se tosiasia, että Englanti on muiden pohjoismaisten poliitikkojen toimistojen välityksellä luonut elinvoimaisten siteiden verkoston Helsinkiin.
Nämä maat paljastivat näin ollen, että huolimatta toistuvista puolueettomuuden vakuutuksista he asettivat itse asiassa vähemmän varoja määrätietoiseen ja symmetriseen rauhan säilyttämiseen suhteessa kaikkiin puoliin kuin toivo sen osapuolen poliittisesta ylivoimasta, jolla ne osoittavat suuresti, tosin varmasti ei puolueettomuuden vuoksi.
Pohjoismailla on epäilemättä aina ollut erityinen paikka saksalaisten sydämessä historiallisista ja tunteellisista syistä. Tämä rakkaus on kuitenkin tullut yhä yksipuolisemmaksi viimeisten 20 vuoden aikana. Saksan valtakunta valta -asemassaan on aina ollut pohjoismaisten etujen luonnollinen ystävä. Se on pysynyt uskollisena tälle periaatteelle koko historiansa ajan. Lukemattomat tapaukset ovat osoittaneet tämän suotuisan alttiuden pienille Pohjoismaille. Ja koska maailmansodan lopussa Saksan valtakunta jäi voimattomaksi liittoutuneiden rikottujen lupausten vuoksi, jotka jättivät sen puolustuskyvyttömäksi ja avuttomaksi saaliiksi niin kutsuttujen voittovaltojen epäoikeudenmukaisista ja liiallisista vaatimuksista ,
Päinvastoin tapahtui kuitenkin. Näinä Saksan kannalta niin katkerina vuosina mikään näistä maista ei ole painanut asteikollaan tasapainottaakseen Saksan Kansalle tehtyjä kauheita epäoikeudenmukaisuuksia.
Jokaisen järkevän henkilön on täytynyt silloin tietää, että ennemmin tai myöhemmin tämä epäoikeudenmukaisuus johtaa kostotoimiin. Oli selvää, että tämä aiheuttaisi suurta mullistusta maailmassa, jos sitä ei olisi mahdollista saada ajoissa.
Pohjoismaat olivat kuitenkin alusta lähtien Geneven kansakuntien liiton uskollisimpia kannattajia ja puolustajia sen sijaan, että olisivat siirtyneet tähän suuntaan.
Pohjoismaat pysyivät uskollisina Kansainliitolle silloinkin, kun sen todellinen rooli Versailles'n toimeenpanijana ja status quon säilyttäjänä on täytynyt olla selkeä jopa kaikkein naiivimmille poliittisille mielille. Turhaan Saksa odotti myötätunnon merkkiä, jonkinlaista konkreettista moraalista tukea.
Joko oli tuolloin liian kiinnostunut tai osallistui loputtomiin, kuiviin ja uuvuttaviin ideologisiin keskusteluihin Geneven keskustelukerhon puitteissa. Pohjoismaat pääsivät yhä enemmän Englannin poliittiselle radalle.
Ja kun kansallissosialismi nousi valtaan Saksassa ja Saksan kansa Adolf Hitlerin johdolla alkoi ravistella kahleitaan, valtaosa pohjoisen lehdistöstä ei iloinnut ja suhtautunut myönteisesti tähän tapahtumaan, vaan sai raivokritiikkiä lähes jokainen askel kohti Saksan itsenäisyyttä ja jokainen teko, joka oli omistettu Versaillesin sopimuksen kumoamiselle. Ihmiskunnan, liberalismin ja demokratian nimissä Saksa saatiin maineeseen, halveksittiin ja taloudellisesti boikotoitiin.
Tuskin päivä kului ilman, että Saksan politiikassa yksi tai toinen liike olisi arvosteltu häpeämättömästi ja loukkaavasti lukemattomissa lehdissä Pohjoismaissa.
Jokainen Kolmannen valtakunnan lausunto tulkittiin vahingoksi, ja lehdissä oli todella käsittämättömiä hyökkäyksiä. Tämä systemaattinen hylkääminen kaikesta, mikä Kolmannesta valtakunnasta lähti, pääsi niin pitkälle johtaviin piireihin, että Saksan puolen oli usein pakko turvautua virallisiin kanaviin vastustaakseen tätä sietämätöntä tilannetta. Tämän systemaattisen Saksaa vastaan suunnatun kampanjan seuraukset Pohjoismaissa kiteytyivät, kun Saksa ilmoitti tämän vuoden aikana olevansa valmis solmimaan joukon hyökkäämättömyyssopimuksia niiden kanssa. Vaikka sopimukset Tanskan ja Baltian maiden kanssa tehtiin, Ruotsi, Norja ja Suomi eivät osoittaneet kiinnostusta.
Ruotsi ja Norja ilmoittivat periaatteessa kiinnostuksensa puuttumisen. Suomi kuitenkin kieltäytyi hyökkäämättömyyssopimuksen solmimisesta Saksan valtakunnan kanssa, vaikka Saksa ei olisi ollut ensimmäinen maa, jonka kanssa Suomi oli tehnyt tällaisen sopimuksen. Vaikka tuolloin tämä suomalainen kanta oli Saksan johtaville poliittisille piireille käsittämätön, sen jälkeen saadut kokemukset ovat opettaneet meille, että käsitys ei varmasti ole erehtynyt siitä, että englantilaiset soturit vaikuttivat suurelta osin Suomen päätökseen. Tätä spekulaatiota on vahvistanut se tosiasia, että Englanti on muiden pohjoismaisten poliitikkojen toimistojen välityksellä luonut elinvoimaisten siteiden verkoston Helsinkiin.
Nämä maat paljastivat näin ollen, että huolimatta toistuvista puolueettomuuden vakuutuksista he asettivat itse asiassa vähemmän varoja määrätietoiseen ja symmetriseen rauhan säilyttämiseen suhteessa kaikkiin puoliin kuin toivo sen osapuolen poliittisesta ylivoimasta, jolla ne osoittavat suuresti, tosin varmasti ei puolueettomuuden vuoksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä yhteydessä pohjoismaiden omituiselle puolueettomuuden käsitykselle oli ominaista, että Skandinavian maat antoivat Valencian hallitukselle tunnustusta ja moraalista tukea paitsi loppuun asti, myös siihen asti, kun tämä hallitus oli jo lakannut toimimasta. olla olemassa. He jatkoivat pidättäytymistä Francolta kauan myöhästyneestä tunnustamisesta, vaikka myöhempi viivästyminen voitaisiin tulkita vain yksipuoliseksi puolueellisuudeksi Francoa, Italiaa ja Saksaa vastaan.
Ja länsivaltojen sodan puhkeamisen jälkeen Pohjoismaat eivät ole muuttaneet kantaansa. Pikemminkin Saksan, jolla ei ole eroja heidän kanssaan ja joka on aina puolustanut heidän etujaan historiansa aikana, täytyi jälleen kerran kokea, että juuri pohjoisen valtiot, joiden lehdistö ja toiminta osoittivat kaikkea muuta kuin hyväntahtoista suhtautumista Saksalaiset huolet. Jokaisella maalla on oikeus jakaa sympatiansa parhaaksi katsomallaan tavalla.
Silloin tämän maan ei kuitenkaan pitäisi valittaa, että se ei saa sille kuuluvia sympatia-sympatioita, joita muut ovat odottaneet saavansa siitä vuosia.
Tämänhetkiseen sotaan ovat pakottaneet saksalaiset kansat Britannian soturit, jotka viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ovat saaneet skandinaavisten toimittajien ja poliitikkojen tuen. On sekä naiivia että sentimentaalista odottaa, että saksalainen Kansa työntää syrjään taistelunsa tulevaisuudestaan ja ryntää välittömästi kaikkien niiden pienten valtioiden puolelle, jotka eivät aiemmin kyenneet saamaan tarpeeksi Saksan halventamisesta ja halventamisesta. Valtiovalta on vuosien ajan kohdannut viileä välinpitämättömyys, ylimielinen paheksunta ja usein huonosti piilotettu vihamielisyys. "Wie man in Wald hineinruft, niin schallt es auch wieder hinaus." (Kuten huudetaan metsään, niin se kaikuu takaisin.) Saksan valtakunta on hyvin tietoinen kiitollisuudesta ja uskollisuudesta johtuvista velvoitteista. Silti sen ystävyyttä ei löydy makaamasta kaduilla, joilla kuka tahansa voi halutessaan palata hakemaan sen uudelleen, kun hän on kieltänyt sen.
Saksan valtakunta on uskollinen sille uskollisille. Saksan valtakunta seisoo sen rinnalla. Saksan valtakunta hyödyttää niitä, jotka hyötyvät siitä. Saksalaisella Kansalla ei ole mitään suomalaisia vastaan. Päinvastoin, Saksan Kansalla ei ole vihamielisyyttä pohjoisia kansoja vastaan. Toivoa on edelleen, että jonain päivänä pohjoisten naapureidemme kaikkien kohtalojen mestarit pohtivat sen jälkeen ja kysyvät itseltään, oliko todella viisasta antaa korva viime vuosina Englannin sotamiesten ja Liigan apostolien kuiskaukselle. tai olisiko ollut parempi ilmaista näkyvästi kansojensa luonnollinen kiinnostus ystävyyteen Saksan kanssa.
Berliini 7.12.1939 Adolf Hitler
Samaan aikaan Suomi torjui raskain uhrein NL:n hyökkäystä Suomeen,jonka Hitler oli MR-sopimuksessa 23.8.39 luovuttanut NL:n valtapiiriin,koska se oli suhtautunut epäystävällisesti Saksaan ja sen johtajiin.
MOT.
Suomi nääs oli Kivimäen hallituksen päätöksellä sekä Paasikiven ja Mannerheimin avituksella liittynyt 1935 ihan virallisestikin Pohjoismaisen yhteisön puolueettomuuspolitiikkaan.
Se harmitti Hitleriä.
Lisäksi Suomi hylkäsi Saksan tarjouksen hyökkäämättömyyssopimuksesta keväällä-39.Sellainen oli NL:n kanssa jo vuodelta 1932.