Olisivatko sateenkaaret heijastumia taivaan kannesta?

Olen tällaisia arveluja kuullut.
Mitä mieltä ovat arvoisat palstalaiset?

19

208

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itse uskon näin olevan. Muistaakseni asiasta keskusteltiin palstalla jokin vuosi sitten jolloin täällä oli enemmän asiantuntevia lättäreitä vastaamassa jotka ovat sittemmin poistuneet palstalta ja siirtyneet muualle kirjoittelemaan.

      Kirjoitan ulkomuistista nyt pienessä perjantai kiljumaistissa muutamia faktoja sateenkaaresta:

      -Sateenkaaren saa syntymään myös ulkona puutarhaletkulla kunhan on esteetön näkymä taivaankannesta heijastuvaan auringonvaloon.

      -Sateenkaarta ei saa näkyviin esimerkiksi suihkussa käydessä eikä saunassa vesiletkulla koska silloin ei olenäkymää taivaankanteen.

      -Itse uskon että sateenkaaren voi nähdä vain ulkona, ja se on valon kaareva heijastus joka on lähtöisin taivaankannesta.

      Haaste maapallopäille:
      -Jos joku maapallopää on saanut sateenkaaren näkyviin muualla kuin litteänmaan teorian mukaisesti ulkona aurinkoisella säällä sinisen taivaankannen näkyessä taivaalla, niin todistakoot väitteensä.

    • Anonyymi

      Sateenkaaren voi nähdä sisätilassa jos on lamppu josta tulee riittävästi spektriä.

      Yleisten lamppujen spektri ei sisällä kaikkia valon aallonpituuksia, siksi sillä ei sateenkaarta saa aikaan.

      Ja jos sateenkaari on taivaan kannessa, miksi sen saa sillä puutarhaletkulla ilmaan jossa ei ole kantta lähimaillakaan?

      Vihje: taivaalla ei ole kantta.

      On muuten puhuttu että kannen takana olisi vettä; toisaalta on myös kerrottu että Jeesus palatessaan (mainittakoon että uskon Hänen paluuseen ja odotan sitä; mutta sen uskomiseen ei tarvita uskoa kannesta) hän saapuu yläilmoista. Hän siis saapuu sen KANNEN LÄPI. Kun kanteen tulee reikä, eikös se kaikki vesi mikä kuvun alle mahtuu silloin hulahda tänne? Hukumme kaikki! Vai tuleeko meistä kaloja?

      Ja en siis koita mitään Jumalanpilkkaa tässä, osoitan vain miten hassuja teidän kansi-luulot on.

      Se Jumala johon minä uskon kykenee absoluuttisen kaikkivoipaisena luomaan kokonaisen Universumin eikä pelkästään jotain pyry-palloa.

      • Anonyymi

        "Yleisten lamppujen spektri ei sisällä kaikkia valon aallonpituuksia, siksi sillä ei sateenkaarta saa aikaan."

        Siinäkin tapauksessa esim. hehkulampun edessä sumutinpullolla sumutellessa pitäisi saada näkyviin vajaa sateenkaari josta puuttuu vain osa väreistä.

        Mutta sateenkaaren voi saada sumutinpullollakin näkyviin ulkona koska maa on litteä, ja sateenkaaren näkymiseen tarvitaan taivaan kannesta heijastuvaa ns.koveraa valoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yleisten lamppujen spektri ei sisällä kaikkia valon aallonpituuksia, siksi sillä ei sateenkaarta saa aikaan."

        Siinäkin tapauksessa esim. hehkulampun edessä sumutinpullolla sumutellessa pitäisi saada näkyviin vajaa sateenkaari josta puuttuu vain osa väreistä.

        Mutta sateenkaaren voi saada sumutinpullollakin näkyviin ulkona koska maa on litteä, ja sateenkaaren näkymiseen tarvitaan taivaan kannesta heijastuvaa ns.koveraa valoa.

        Kerrotko sen fysikaalisen reaktion kaavan jolla selviää sen koveran valon olemus?


      • Anonyymi

        Näkyvän sateenkaaren saa aikaiseksi sisätiloissa millä vaan tarpeeksi kirkkaalla pistemäisellä valonlähteellä. Taskulampulla, tai vaikka hitsausliekillä.

        Eli vaikka tällainen 5 - 10 metrin päähän. https://www.motonet.fi/fi/tuote/9001207/Berg-tehotaskulamppu-60W-COB-4000lm-ladattava
        Laita taustalle vaikka mustaa jätesäkkimuovia, ettet kastele asuntoasi ja että näkisit kaaren paremmin mustalla taustalla. Valkoista seinää vasten ei välttämättä näe mitään. Valon tietenkin pitää tulla myös oikeasta kulmasta, selän takaa, samalla tavalla kun auringonvalokin tulee selän takaa, kun katselee sateenkaarta. Sitten sumutuspullolla testailemaan ja siitä syntyy ihan oikea sateenkaari, mihin ei tarvita mitään ihmeen taikakupoleita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrotko sen fysikaalisen reaktion kaavan jolla selviää sen koveran valon olemus?

        Kun katselet sateenkaarta, niin kaikissa kohdissa mihin katsot sateenkaarta, aurinko on aina samassa kulmassa selkäsi takana. Valon hajoaa eri väreiksi vesipisarassa 42 asteen kulmassa, joten kaari ei voi muodostua mihinkään muuhun osaan näkökenttää, kun vaan siihen missä tämä 42 asteen kulma muodostuu vesipisaroihin, katsojan ja auringon välille.

        Jos valo hajoaisi kaikissa kulmissa eri väreiksi, olisi tietenkin koko taivas aina sateenkaaren värinen, mutta koska se hajoaa juuri 42 kulmassa, se tekee väkisinkin ympyrän, jonka alaosa on yleensä näkymättömissä johtuen siitä ,että katsoja on yleensä itse maan pinnalla.


    • Anonyymi

      Älä aina jaksa, jopa sinäkin olet varmaan sataan kertaan nähnyt tekstin, jossa selitetään sateenkaaren synty, miksi pitää alkaa taas höperöitsemään?

    • Anonyymi

      Nasu: Asteikolla 1-10 montako pistettä on sinun ÄO?

      • Anonyymi

        Mitä tarkoittaa "ÄO"?


    • Anonyymi

      Syöjättärien ja menninkäisten kaa.

    • Anonyymi

      Sateenkaari on Jumalan asettama merkki sateen päättymisestä.

    • Anonyymi

      Auringon todellinen väri

      Sehän on keltainen.... joskus punertava... muttei koskaan mitään sateenkaaren väriskaalalta...

      Taivas...sekin on sininen....

      "Why does the sun go on shining....don't they know it's the end of the world..."

      Mistä syntyy prisma (myös kohtuullisen legendaarinen levynkansi)

      https://external-content.duckduckgo.com/iu/?u=https://tse1.mm.bing.net/th?id=OIP.Zk7rLdEIaxSXANQUXECvZgHaEK&pid=Api&f=1

      Litteän maan kuplassa (jossa avaruutta ei ole) on kuitenkin jostain tultava valoenerginen säde jonka ilmakehä "taivaankansi" taittaa värillisiin valospektreihin. Samassa syntyy lämpöä koska lämpö syntyy valon ja maan (materian) elektromagneettisen varautumisen vastavuoroisen säteilyn reaktiosta.

      "Vihreä välähdys"

      Tämän selitystä on palstan littareilta jo aiemminkin kysyttä -vastausta saamatta.

      https://www.youtube.com/watch?v=Fr019wl5Es4

    • Sateenkaarilippu kuvaa sitä ihanuutta minkä homot kokevat yhtyessään toisten miesten peräsuoliin.

      • Anonyymi

        Siltikin on vain elettävä. Tai voihan sitä olla elämättäkin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Siltikin on vain elettävä. Tai voihan sitä olla elämättäkin.

        Olisiko sperman valuttaminen miesten peräsuoliin hieman hedelmätöntä toimintaa?


      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Olisiko sperman valuttaminen miesten peräsuoliin hieman hedelmätöntä toimintaa?

        Niin...kyllähän se pyhässä toimituksessa hukkaan menee se on selvä. Mutta perustavanlaatuinen kysymys onkin mitä voit asialle tehdä. Hinttarit kairaa kannikkaan lesbot lipittää helmee ja pedarit pervoilee mutta mitä siinä on oikeesti tehtävissä on kysymys silloin kun sitä tarkastellaa kriittisesti.


      • Anonyymi

        Miksi sä onnistut aina muuttamaan jokaisen keskustelun alkuperäisestä aiheesta riippumatta omaksi homo-eroottiseksi fantasiaksesi?

        En tunne ketään heteora joka tuollaista tekisi.


    • Anonyymi

      Odottelen neiti Deplphinen vastausta tuohon pyrypallo-ongelmaan.

      Miten Jeesus pääsee palaamaan vesiä erottavan kuvun läpi ilman että me hukumme tai muutumme kaloiksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5005
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4382
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3503
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1716
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe