Miltä mustasukkaisen kumppanista tuntuu?

Anonyymi

Yleinen tunne taitaa ilmeisesti olla ärsytys. Oma kumppanini on ollut mustasukkainen yhdestä vastakkaisen sukupuolen kaveristani, ja minusta tuntui ihan kamalalta, että hän joutui tuntemaan niin. Olen itsekin tuntenut mustasukkaisuutta, niin ymmärrän tunteen, että ei se kivaa ole. Minusta toisen mustasukkaisuus tuntui kuitenkin myös imartelevalta, että kumppani pitää minusta niin paljon, että ei siedä edes ajatusta minusta jonkun muun kanssa. En siis ollut pettänyt tämän kaverin kanssa, vaan ihan kaverimielessä ollut, joten toki se harmitti, että en voinut päästää kumppaniani pääni sisälle varmistamaan asiaa, vaan jotenkin minun piti saada hänet vakuutettua ihan vain puhumalla. Tämä on ilmeisesti se kohta, jossa moni ärsyyntyy, jos ei saa toista vakuutettua.

12

2057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sä et edes tiedä mitä on oikeasti olla mustasukkainen että olet tahallaan tehnyt kiusaa minulle mutta ei se mitään olen oppinut entistä enemmän tuntemaan myös vihan tunteita sen mustasukkaisuus tunteen lisäksi 🤔😘

      • Anonyymi

        Olla mustasukkainen ja käyttäytyä huonosti ovat kaksi eri asiaa, samoin kuin mikä tahansa tunne ja käytös. Ei tunne automaattisesti aiheuta tiettyä käytöstä, vaan sitä käytöstään voi hallita. Ilmeisesti monet mustasukkaiset eivät kuitenkaan osaa käyttäytyä hyvin toisia kohtaan, osaa mitenkään hallita käyttäytymistään, kun ovat suurten tunteiden vallassa, joten ovat siten saaneet yhdistettyä tämän tunteen ja tietynlaisen käytöksen lujasti toisiinsa.

        Mutta olenko ainoa, jolla pysyy kuitenkin järki päässä käytöksen suhteen, tunteesta huolimatta? Että osaan puhua nätisti itseäni vaivaavista asioista sekä ymmärrän, että en voi kohtuuttomasti vaatia toista rajoittamaan elämäänsä. Minusta se olisi ennemminkin noloa.


    • Anonyymi

      Niin ...

      Mikähän se tunne sitten on itselläni. Osin varmaan ärsytys joo. Raivostuminen, tuskastuminen, turhautuminen, tympääntyminen ja kyllästyminen, kaikki nuo yhdessä.

      Pieni epävarmuus on ihan ok. Varsinkin alkuvaiheessa, kun toista ei vielä tunne. On myös ihan eri juttu tuntea epävarmuutta ja mustasukkasuutta kuin käyttätyä mustasukkasesti. Itsräni ei haittaa, jos epävarmuutensa tuo esille ja sanoo nätisti, jos joku asia tuntuu pahalta. Vaan mustasukkasta käytöstä en voi sietää. En varsinkaan ihmiseltä, jonka pitäis mut tuntea. Rajottavan mustasukkasella ja epäilevällä käytöksellä mut saa takuuvarmasti poistettua elämästään hyvin nopeallakin aikataululla.

      • Anonyymi

        Kuten mikä tahansa parisuhteen ongelma, niistä pitäisi pystyä keskustelemaan nätisti ja avoimesti, sekä olemaan valmis etsimään yhdessä ratkaisua, joka olisi paras molemmille. Jos ei mustasukkaisuutta pystytä käsittelemään, niin silloin parisuhteessa on varmaan muutakin kommunikointiongelmaa - ei osata puhua vaikeista asioista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten mikä tahansa parisuhteen ongelma, niistä pitäisi pystyä keskustelemaan nätisti ja avoimesti, sekä olemaan valmis etsimään yhdessä ratkaisua, joka olisi paras molemmille. Jos ei mustasukkaisuutta pystytä käsittelemään, niin silloin parisuhteessa on varmaan muutakin kommunikointiongelmaa - ei osata puhua vaikeista asioista.

        Ja joskus kyse on mielenterveyshäiriöstä

        Mustasukkaisuus on eräiden vakavien mielenterveyshäiriöiden oire

        Mm. Skitsofrenia, harhaluuloisuushäiriö, epäluuloinen persoonallisuushäiriö, narsistinen persoonallisuushäiriö, psykopaatti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten mikä tahansa parisuhteen ongelma, niistä pitäisi pystyä keskustelemaan nätisti ja avoimesti, sekä olemaan valmis etsimään yhdessä ratkaisua, joka olisi paras molemmille. Jos ei mustasukkaisuutta pystytä käsittelemään, niin silloin parisuhteessa on varmaan muutakin kommunikointiongelmaa - ei osata puhua vaikeista asioista.

        Ja jos toinen osapuoli ei asiasta halua/osaa keskustella niin sen yrittäminen on täysin turhaa. Ongelma ei myöskään varsinaisesti katoa mihinkän pelkällä puhumisella. Ei myöskän ole mitään takeita, että muutoin toimiva keskusteluyhteys toimisi kaikkien ongelmien kohdalla. Hyvin usein joku yksi tietty ongelma on niin kärjistynyt, että kaikki muu toimiva jää sen varjoon.


    • Anonyymi

      Meillä on molemmat erittäin mustasukkaisia. Tiedämme siis miltä se tuntuu, sekä miten itse toivoisi asioiden olevan.

      Molemmille asia on tärkeä, asiasta puhuttiin suhteen alussa erittäin paljon.
      Asiasta oli helppo puhua, koska toinen ymmärsi, mistä edes puhutaan. Kaikenlainen syyllistäminen jäi pois. Itseasiassa meillä oli usein hauskaa, asiasta puhuttaessa. Nauroimme paljon. Itseäni imartelee, kun kaunis, menestynyt, huomattavasti nuorempi nainen on minusta erittäin mustasukkainen.

      Rakkaani myös on pitänyt huolen siitä, ettei missään ole, eikä voi olla, mitään vihreämpää ruohoa tarjolla.

      *Uhraukset* jotka olen tehnyt asian tiimoilta, tuntuvat itsellekin merkityksettömiltä. Esim. joihinkin saamiini kaveripyyntöihin, olen kysynyt rakkaani mielipidettä. Tapaukset tietenkin olleet sellaisia, joista hän voisi tuntea pahaa mieltä.

      Rakkaani tietää missä olen ja kenen kanssa. Ongelmaa ei ole, kun ei ole salattavaa.
      Etenkin alussa, lähetin usein kuvia tai videopuhelun, jos olin ulkona. Kaverini tietävät järjestelystä. Jos jollekin sellainen ei sovi, ei ole mun ongelma.

      Mitään *kaveripohjalta... * emme harrasta. Miksi tekisimme niin, jos tiedämme, sen aiheuttavan rakkaalle pahaa mieltä? Ei ole sen arvoista.

      Tunnen joka ikinen päivä olevani rakastettu. Olen mielestäni hyvin etuoikeutetussa asemassa.

      Suomi suhteessa, pettävä ex-vaimo tietenkin syyllisti. Väitti vastaan ja valehteli, kunnes kerroin kuvan ja nimen kanssa jonka kanssa huorintekoa harrasti.

      Jotenkin tuntuu, että suomessa ns. valkoiset valheetkin on ymmärretty väärin. Se että tekee huorin, ei ole valkoinen valhe. Eikä sen kiistäminen.

      Se kun rakkaani kertoo minun olevan komea, se on valkoinen valhe.

      • Anonyymi

        Tätä olenkin miettinyt, että jos kaksi samanlaista kohtaavat, niin mustasukkaisuus ei ole ongelma. Se ei siis itsessään ole ongelma, vaan ainoastaan, jos kaksi asian suhteen erilaista päätyvät yhteen. Ja näinhän on melkeinpä minkä tahansa eroavaisuuden kanssa. Olisi siis hyvä, kuten te esimerkillisesti olette tehneet, keskustella ennen suhteen aloittamista kunnolla, mitä kumpikin haluaa suhteelta, millaisen kumppanin haluaa ja ei halua. Näin huomattaisi jo hyvissa ajoin, jos toisessa on jotakin sellaista erilaista, joka ei itselle sovi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätä olenkin miettinyt, että jos kaksi samanlaista kohtaavat, niin mustasukkaisuus ei ole ongelma. Se ei siis itsessään ole ongelma, vaan ainoastaan, jos kaksi asian suhteen erilaista päätyvät yhteen. Ja näinhän on melkeinpä minkä tahansa eroavaisuuden kanssa. Olisi siis hyvä, kuten te esimerkillisesti olette tehneet, keskustella ennen suhteen aloittamista kunnolla, mitä kumpikin haluaa suhteelta, millaisen kumppanin haluaa ja ei halua. Näin huomattaisi jo hyvissa ajoin, jos toisessa on jotakin sellaista erilaista, joka ei itselle sovi.

        Ongelmaksi tuossa voi muodostua se, että moni ihminen ei lopulta tunne itseään kovinkaan hyvin. Ihminen voi myös reagoida myös itsensä yllättävällä tavalla erilaisiin asioihin.


      • Anonyymi

        Ja ihana näin mustasukkaisena ihmisenä kuulla kokemuksestasi, kiitos! Itselleni mustasukkaisuus on piirre, joka nyt on vain sattunut syntymään minulle jo lapsuudessa. Olen kokenut, että se tosiaan on ongelma vain, jos kumppanilla ei ole samanlaisia rajoja sen suhteen, mitä saa ja ei saa tehdä muiden kanssa, mitä asioita tehdään vain kumppanin kanssa. Eikä mielestäni ole mitään oikeaa ja väärää, on vain erilaisia ihmisiä erilaisin lähtökohdin. Ja aivan sama minkä tahansa asian kanssa. Jos toinen on siistimpi tavoiltaan kuin toinen, ei kumpikaan ole vääränlainen. Täytyy vain etsiä mahdollisimman samanlainen kumppani, tai sitten tehdä kompromisseja. Ei väittää toista vääränlaiseksi, ja vaatia häntä vain itse tekemään muutoksen.

        Nyt monet, jotka eivät itse ole mustasukkaisia, vaativat samaa myös kaikilta muilta, ja väittävät että heidän tapansa on ainoa oikea, että heillä on oikeus vaatia mitä haluavat. Mustasukkaisuus on kuitenkin evoluution aiheuttama tunne, joten miksi mustasukkaiset ihmiset ovat tuomittuja taistelemaan sitä vastaan, kieltämään itsensä?


    • Anonyymi

      ei jaksa lukee

    • Anonyymi

      Kerro voitko nollaa ne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1087
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1080
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      729
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe