Suuri nollaus ja uusi talousjärjestelmä on tulossa

Suuri nollaus ei ole enää salaliittoteoria vaan tosiasia jota suomenkin päättäjät ajavat.
Koska ihmiset on suostuneet ottamaan kokeellisen koronarokotteen, uskotaan että ostoksia helpottavan sirun rokottamisen vastustus on vielä rokotevastaisuuttakin vähäisempää.
Valvontaa ja seurantaakaan ei korona-aikana vastustettu, päinvastoin ihmiset latasivat valvovaa koronavilkku sovellusta miljoonia latauskertoja.
Kansalaiset on valmiita uuden talousjärjestelmän tulemiselle, korona-aika sen osoitti.
https://yle.fi/uutiset/3-11902107

14

1709

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eliitin alkuperäinen toive oli että 70% kansalaisista ottaisi rokotteen.

      Nyt ovat innoissaan uuden talousjärjestelmän kanssa kun jo 82% on ottanut ensimmäisen rokotteen ja kokoajan rokotetaan lisää.

      Rahaeliitti ja Antikristus tavoitteineen voittivat tämän kokeen.

      Seuraavaksi tulee rokotettava maksupääte siru jota markkinoidaan vielä voimakkaammin kuin korona rokotetta.
      Ilmastonmuutoskin on keksitty uhka jonka varjolla myös ajetaan uutta talousjärjestelmää ja käteisestä luopumista.

      Kaikki tapahtuu juuri niinkuin Raamatussa on ennustettu.

      • Anonyymi

        Joka ikinen vuosi tapahtuu kuten raamattu sanoo. Sitä voi lukea miten haluaa 😅😅😅😅


    • Anonyymi

      Raamattu on satukirja pääosin, noloa että aikuinen ihminen uskoo moiseen.

      • Anonyymi

        Niin, sinähän uskot vain setan/antifan käsikirjaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, sinähän uskot vain setan/antifan käsikirjaan.

        Mistäs tuollaisen käsikirjan saisi käsiinsä? Kuulostaa mielenkiintoiselta. Tekijä, nimi, ISBN?


    • Anonyymi

      Periaate on kuitenkin varmasti sama eli on niitä jotka tekevät ruumiillista työtä ja on niitä jotka keksivät ja järjestävät ongelmia ja ovat niitä sitten ratkovinaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuon klubin on perustanut Klaus Schwab todennäköisesti Rotscheidien rahoilla. Klaus on kirjoittanut sen kirjan, jossa maailman asukasluku halutaan laskevan alunperin 500 miljoonaan. Ongelma sen toteutuksessa on jäte, joka syntyy noista yli 6 miljardista raadosta, joka meistä eliminoitavista ihmisistä syntyy. Paljonko tuo Aatu sai aikoinaan aikaiseksi? Mitä meidän politikot tekevät tuollaisen aatetaustan omistavan tahon koulutuksessa?


    • Anonyymi

      Tää suuri reset ei oikeun kuulosta loogiselta.

      Sakki joka siis jo väitteiden mukaan omistää käytännössä kaiken, haluaa että se raha jota he omistavat mitätöidään ja tilalle tuodaan uusi raha jonka he myös omistavat?

      • Anonyymi

        Olisikohan kyse rahanpesusta?


      • Anonyymi

        Kyse on vallasta, he eivät tarvitse enää rahaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on vallasta, he eivät tarvitse enää rahaa.

        Eikös heillä ollut myös kaikki valtakin jo?


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ylen artikkelissa kuitenkin hämmennetään asiaa viemällä se lopussa metatasolle kysymällä, miksi suuresta nollauksesta on tullut "salaliittoteorioiden kohde". No ehkä siksi, että valtamedia on vaiennut asiasta, vaikka uutisoikin lyhyesti Marinin käynnistä Davosin talousfoorumissa tammikuussa 2020. Miksi valtamedia uutisoi suuresta nollauksesta ja Marinin sidoksista siihen vasta nyt, yli vuosi sen jälkeen, kun suunnitelma julkaistiin? Maailman talousjärjestelmän suuri mullistus ei ole uutisoimisen arvoinen asia? Yle toisaalta julkaisi jo 2017 artikkelin suomalaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan yhtenäinen eliitti määrää maailman talouslinjat, ja siinä mainitaan heti aluksi Maailman talousfoorumi. Sen pitäisi olla täysi itsestäänselvyys, että WEF:n suuresta suunnitelmasta uutisoitaisiin heti valtamediassa, mutta kaikki maailman asioihin syvemmin perehtyneet tietävät, että käytännössä valtamedia on vain juuri sen eliitin äänitorvi, jota mm. WEF edustaa. Siksi kansalaisten informoiminen tällaisista asioista tiedottaminen jää "salaliittoteoreetikkojen" eli vaihtoehtomedian, kansalaisjournalistien ja bloggaajien kontolle.

      Rivien välistä on kuitenkin voinut lukea, että Marin ajaa WEF:n asiaa, mm. sellaisista asioista, että Suomen hallitus twiittasi maailman uudelleen rakentamisesta pandemian jälkeen käyttäen YK:n globalistiseen Agenda 2030:een liittyvää iskulausetta "build back better" päivä sen jälkeen, kun WEF oli julkaissut artikkelin otsikolla: "To build back better, we must reinvent capitalism. Here's how".

      On sinänsä hyvä asia, että Yle vihdoinkin julkaisi suuresta nollauksesta artikkelin, mutta se on myös vahinkojen minimointia (damage control), joka on yleinen tapa toimia valtamedialle ja vallanpitäjille, kun jostain kiusallisesta tai ei-päivänvaloa-kestävästä asiasta ei voi enää kokonaan vaieta. Asia esitetään puolitotuuksien kautta, pehmentämällä, viemällä keskustelu metatasolle ja yhdistämällä siihen tavalla tai toisella sana "salaliittoteoria".

      https://maallikkoapuri.blogspot.com/2021/09/maailman-talousfoorumin-great-reset.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      136
      7177
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4971
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4332
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3483
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2291
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      301
      1773
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      23
      1515
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1485
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe