Mietityttää mietityttämisen jälkeenkin sellainen asia, jotta millainen olisi sellainen hallitus johon persut isänmaallista kunniaa tuntien suostuisivat osallistumaan !
Tämä nykyinen pilluhallitus ei persuille kelpaa joten kelpaisiko Taleban -hallitus sillä silloin ei olisi muita pilluja hallituksessa kuin Sebastian Tynkkynen. Vaikeammaksi asian tekee sitten nämä mielenterveysongelmat mitkä rassaavat kansakunnan kusitolppaan nostetuille vajavaisille ihmisille koituvan moisesta paskahommasta.
Touko Aalto oli persujen maalittamisen kohteena kun kuuppanuppiin tuli enemmän asioita ajateltavaksi mitä kesti ja sitten Jussi Halla-aho taasen on persujen uhriutumisen esimerkkinä vastaavanlaisesta päinvastaisesta ilmiöstä. Sekoaahan siinä nyt tervejärkinenkin jos yrittää vuosikausia kusettaa äänestäjäkuntaa valehtelemalla siitä asiasta ettei ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta voi eikä saa torjua.
Persujen huulipunahallitukseen ovat siis täten soveltuvina: pääministeriksi Putin, puolustusministeriksi puliukko Arska, valtionvarainministeriksi Kike, sisäasianministeriksi Päivi, oikeus- ja työministeriksi "työmies", puolustusministeriksi Benkku, terveysministeriksi lähiostarin pillerikauppias, kulttuuriministeriksi joku tehtävään sopiva ärkoopeelainen. Näillä kun mennään niin saadaan kunnon perujohtoinen huulipunahallitus.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.