Miksi on tärkeämpää lisätä kehitysapua ja rahan levittämistä muihin maihin, kun tukea omaa maata. Onko parempi, että kasvatetaan ulosmeneviä rahoja ja samalla leikataan esimerkiksi poliiseilta?
Voitteko suvakit kertoa
Anonyymi
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eihän ne sitä pysty perustelemaan. Väistävät vain ikävät kysymykset.
Ihmisiä on kohdeltava tasa-arvoisesti ja köyhien auttaminen on tehtävä tasa-arvoisesti kaikkien ihmisten keskuudessa.
Avustusta on annettava kaikkein heikoimmassa asemassa oleville. Kuten pääministerikin sanoi Suomi on rikas ja siksi sosiaaliset tulonsiirrot täytyy ohjata ulkomaille. Valtaosa maailman asukkaista on huonompiosaisia kuin köyhinkin suomalainen, joten sosiaaliapu on Suomen suurin vientituote tulevaisuudessa.
Suomalaiset köyhätkin kuuluvat muutamaan rikkaaseen prosenttiin maapallon ihmisistä eli köyhä suomalainenkin on todellisuudessa riistäjäkapitalisti. Siksi apu menee ullkomaille.
Tuo on hurskastelua. Suomalaiset miehet ovat hierarkiassa alinta kastia. Tuo hierarkia kuuluu intersektionaalisuuteen.
Siinä tulijauskonnon miehet ovat hierarkiassa huipulla kun taas valkoinen lihaa syövä heteromies on sen alinta kastia. Että näin.
Kuitenkin suomalaisille vanhuksille ei löydy kolmea sataa miljoonaa euroa vuodessa kun taas haitalliseen maahanmuuttoon löytyy kolme viiva neljä miljardia euroa joka ikinen vuosi.
Siinä ei kysellä että onko rahaa. Sitähän on.
Ja suomalaiset kärsii!
Voimmeko pelastaa siis koko maailman?
Noilla ulkomaille syydetyillä miljardeilla olisivat Suomen tiet ja radat huippukunnossa olleet jo ajat sitten.
Suvakit on aivan pihalla normielämästä. Vai on parempi syyttää varamme maailmalle.
Miten se niiden toitottama tasa-arvo toteutuu, kun kuitenkaan kaikkia ei voi auttaa.
Kuka tekee valinnan?
No kollot äänestäjät jotka uskovat noiden viherpunavassarien unelmahöttö puheita.
Mikä tekee valinnan, pitäisi kysyä. Oppi nimeltä intersektionaalisuus.
Se on täysin rasistinen oppi sekä myös marxistinen. Sitä nyt ajetaan maailmaan vihervassujen toimesta.
Koska kehitysapu aiheuttaa tuhoa ja kuolemaa, siitä suvakit kai tykkää.