Saadaanko oulussa joukkoliikennettä koskaan toimimaan? Esim limingantullista jos haluaa keskustaan niin saa arkenakin odotella bussia sen 20 minuuttia!
Oulun joukkoliikenne ei toimi!
Anonyymi
141007
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
20 minuutissa kävelee Limingantullista keskustaan
Oulu tuo raiskaus pääkaupunki.
Eipä tee ikinä mieli moiseen paikkaan. Onnea vaan oulun itsensä rakentamalle kulttuurille.
Punikkien ja vassareiden alue.
20 vuotta sitten olisi pitänyt odottaa varmaan tunti.
Joukkoliikenne Oulussa on kuolleena syntynyt ajatus. Oulu on autokaupunki. Oululaiset tykäävät asua väljästi omakotialueilla ja Oulun pinta-ala on suuri. On jo ekologisestikin kestämätöntä alkaa tänne rakentamaan kattavaa ja toimivaa joukkoliikennejärjestelmää, käytännössä se tarkoittaisi tyhjien bussien turhaa ajattamista. Ainoa oikea liikenneratkaisu Oulun kaltaisessa kaupungissa on autoilun edellytyksen parantaminen ja joukkoliikenteen keskittäminen ydinkeskustaan ja olemassa oleville raiteille.
itse olen käyttänyt sellaista taktiikkaa, että olen etukäteen katsonut bussin lähtöajan aikataulusta ao pysäkiltä ja mennyt sinne odottelemaan vain minuutiksi-pariksi.
No entntäs jos työt eivät lopu k.o päivänä juuri silloin kuin bussi sattuu tulemaan.
Juuri noin, järjen käyttö ei ole kiellettyä. On myös syytä muistaa, että Oulu on oikeastaan aika pieni kaupunki ja jokaisen bussin käyttäjän tarpeisiin ei ole sopivia aikatauluja, pitää vain itse selvitellä sopivat aikataulun sen mukaan, mikä on mahdollista.
Koronan pahimpaan aikaan teki suorastaan pahaa, kun näki monien bussien ajelevan melkein tyhjänä päivästä päivään. Ei yhteiskunta pysty tällaista menoa pitkään kestämään. Olkaa edes joskus tyytyväisiä siihen, että suhteessa näin pienessä kaupungissa edes kulkee busseja.
Olen tutkinut bussiaikatauluja, käyttänyt järkeä ja tullut siihen tulokseen että järkevintä on kulkea omalla autolla.
No se on kyllä kova paikka. Harkitsisin seuraavalle aikataulun mukaiselle bussille menoa töiden loppumisen jälkeen ja jos niitä ei enää sille illalle mene, niin vetäisisin verkat päälle ja juoksisin kotiin. Toki ilman verkkapukuakin voi ainakin lönkötellä tahi ihan vaan reippaasti kävellä.
Ei ole muuta mahdollisuutta jos kulkee bussilla niin oma elämä pitää sovittaa sen mukaan. Jos kulkee omalla autolla niin elämä pitää sovittaa korjaamoilla käyttöihin, huoltoihin, renkaiden vaihtoon, polttoaineen ostoon ja katsastuksiin, ja pitää olla ajokortti ja auto ja vakuutukset ja autovero maksettuna. Avaimia pitää kuljettaa mukana ja talvella lämmittää autoa ja skrapata ikkunat jne.
No jos sovittaa elämänsä bussiaikataulujen sijasta työvaateiden mukaan, voi olla että auto lämpiää kännykkäsovelluksella ja auton huollot ja sijaisatuo tulee siinä sivussa kaupan päälle.
Laita sinä vaan työ elämässä etusijalle niinkuin ei olisi tärkeämpiäkin asioita.
Taitaa menna vasta seuraavana päivänä