Eli kun rokotetut menehtyvät oireisiin ja ovat menettäneet lisääntymiskykynsä, niin pitäisikö heille sallia kannabis viimeisille päivilleen?
Pitäisikö heille antaa myös vapaat kädet suorittaa oman käden oikeutta lääkejättien omistajia vastaan ja kaikkia vastaan jotka ovat olleet kansanmurhaa ja sterilisaatiota suorittamassa?
Ihan vain mietiskelen mikä olisi sopiva rangaistus.
Kertokaapa te rokotetut, mitä ajattelette kun teille alkaa tulla geenimuokkaus piikistä pahoja sivuoireita, sterilisaatio ym mitä vielä mahdollisesti paljastuu.
Eli mitä te tahtoisitte rangaistukseksi.
Ja mitä ajattelette siitä, että valmistaja ei ottanut kokeellisesta piikistä ja sen seurauksista mitään vastuuta ja maailman johtajat piikittivät sellaisella kaikki kansat.
Kyllä, olette "rokotetut" ihmiskoekaniineita, testinukkeja, niin paljon teistä välitetään että teihin pumpattiin kokeellinen geenimömmö, jonka seurauksista kukaan ei ota vastuuta eikä pidemmän ajan vaikutuksista ole mittään dataa, paitsi että eläikokeiden koe-eläimet kuolivat.

Vastaukset 26
Vanhimmat
Skenaario on täysin mahdollinen, pitkäaikais vaikutukset ovat vielä testausvaiheessa.
Jos geenipiikki saastuttaa veren sisäelimet perimän, niin se on rokotetun suvun loppu.
Niitä kammottavia seurauksia on vuotanut nettiin.
Sensuurikampanja on päällä ja piikityksiä sen kuin jatketaan ja nopeutetaan ja laajennetaan koskemaan lapsiakin, joka on outoa.
Jos lapselle ei ole vaaraa koronasta, niin miksi altistaa lapsi kokeelliselle geenipiikille?
Eihän kukaan anna lapsille verenohennuslääkkeitä taikka nitroa ym. ilman tarvetta.
Aika mengelemäistä menoa maailmassa.
Milloinkohan ihmiset heräävät?
Liian myöhäänkö?
Kolmas piikki otetaan heti kun tarjotaan!
No, nyt on rokotevastaisten hyvä elää toivossa, että rokotteidenpitkäaikaisvaikutukset tappaisivat kaikki rokotetut kun välittömiä kuolemia ei ole ollut tarpeeksi.
Sterilisaatio taisi olla se pää pointti geenimanipulaatiossa.
pitkäaikaisvaikutukset ne selviää vasta pidemmän seuranta-ajan jälkeen, joka on vasta menossa.
Kyllä, piikitetyt ovat koekaniineja, se on fakta, siksi prosessia seurataankin ja tietoa kerätään koska sitä ei ole.
Testit ovat vasta menossa.
Eli tiesitkö edes, että olet koekaniini?
Tiesitkö, että valmistaja ei ota vastuuta koska testidataa ei ole tarpeeksi?
Se on faktaa, kaikki on mahdollista.
Vuodettua tietoa löytyy, kukaan ei tarkistele, media pumppaa jatkuvasti rokotemyönteistä propagandaa, ihan selvää propagandaa, ketään ei kiinosta.
Mitä ihmisille on tapahtunut?
Uskovatko ihmiset, että terroristit ja murhaajat tulevat asein ja puukoin?
Ei, ne hakeutuvat asemiin jossa ei tarvita aseita ja puukkoja, asemaan jossa saavat luottamusta osakseen. Puukon ja aseen sijasta heillä on myrkky ja piikki ja kutsuvat sitä lääkkeeksi.
He luovat skenaarion, jolloin hätätilalakien kautta luodaan aukkoja stantardeihin ja sääntöihin ja ujutetaan suunnitelma läpi.
Rokottamattomia on vain niin paljon, että murhaajat epäonnistuivat.
Siksi he yrittävät kaikin keinoin saada pakkoja läpi, jotta heidän olisi helpompi selvitä seurauksista kun asiat kunnolla paljastuvat.
Aikaa ei ole paljon, siksi pahalla onkin kiire toteuttaa suunnitelmansa keinoja kaihtamatta.
Juttu on niin, että ne alkavat painostamaan ihmisiä ottamaan piikin.
Pedon merkkihän se taitaa olla ja pedojen keksimäkin, ainakin uutisten perusteella.
On kyllä niin hurjaa meininkiä ja toimintaa koko geeniterapian ympärillä, että jotain todella pahaa on menossa.
Huh kun jännittää mitä tästä vielä paljastuukaan ja millaiset seuraukset tulevat.
Ei ole mitään kokeellista vaikka kuinka "injektiot# sepustattte.
Miksi sitten poikkeuslupa ja seuranta ja raportointi jos kerran testattu?
Kyllä se on kokeellinen, testaamaton, stantardien mukaan hyväksymätön piikki.
Ja entä se valmistajan vastuunvapaus?
Eikö oikein leikkaa vai oletko rokottajien leivissä?
"Miksi sitten poikkeuslupa ja seuranta ja raportointi jos kerran testattu?"
Luoa tuli nopeutetulla käsittelyllä. Pfizerilla on FDA:lta aivan normaali lupa.
Seurantaa ja raportointia suoritetaan kaikkien lääkkeiden, rokotteiden ja vastaavien osalta aina. Koronan myötä tämä on vain noussut tavallisen kansan tietouteen.
No miksi sitä suomalaista nenäsumutetta ei sitten saa myydä?
https://www.youtube.com/watch?v=N5NrCTT9SXY
Aikamoista pakkopiikitystä, diktatuuria, sellainen on se uusi maailma, jossa pieni taho päättää mitä kehoosi pumpataan ja milloin.
Eikö olekin hienoa vapautta tarjolla?
Kun rajoitamme oikeuksiasi ja vapauttasi niin alat "vapaaehtoisesti" tottelemaan ja tulet piikitettäväksi "vapaaehtoisesti".
Siinä vapaus, kuin aseella uhaten, piikki tai henki.....ja silloin "haluat" piikin.
Jos tietäisitte, miten paljon tämä muistuttaa 2n maailmansodan alkamista.
Huumeet tulivat silloin- kin saksasta.
Ei ihme että vielä kannabistakin ajavat lailliseksi.
Maa olisi helppo valloittaa, kun kaikki pilvessä ja vihollisella olisi rajalla vastassa joukko maastopukuisia pössyttelijöitä military wellcome kyltit kädessään ja huutelemassa "hey peace man, peace my friend!"
Dr. Faucilta pääsi lipsahtamman haastattelussa ettei hän ota koronarokotetta.
Tämä on vaarallisempi kuin Dr. Mengele.
https://www.is.fi/digitoday/art-2000008149820.html
😎🤓😚😎😎😚
🤓😉😆😆😎
Jäljet johtavat tietenkin Venäjälle.🤓
Lääketieteen logossa on käärme.
Lopunsikojen apokslyptinen ennustus toteutumassa Raamatun mukaan?
Jos kiinnosta lopunajat niin Matteus 24 löytyy.
- Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
Epäisänmaalliseen rokotevastaiseen salaliittotohtoriin ja sen keksittyihin faktattomiin väitöksiin kannattaa suhtautua samoin kuin pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂😊🤗😄😃🤗🤗😀😃😄🤗😊😉😁😌😄😃😀🤗🤗🤗😃😁🤗🤗
Esimerkiksi nämä maat ovat onnistuneet tiputtamaan sairaanhoitoa tarvitsevien lukumäärän huomattavasti rokotusten aloittamisen jälkeen. Tehohoitoa tarvitsee enään vain murto-osa rokotetuista. Suurimmassa osassa maita ovat myös päivittäiset tartunnat tippuneet vain pieneen osaan siitä mitä oli ennen rokotteita.
🤣🤣😄😉🤗🤗😆
USA, Intia, Chile, Ruotsi, Italia, Ranska, Espanja, Estonia, Puola, Unkari, China, Kanada, Uruguai, Qatar, Singapore, Chile, Tanska, Portugal, Bahrain, Kanada, Espanja, Belgia, Irlanti, Englanti, Mongolia, Hollanti, Ranska, Norja, Thailand, Peru, Romania, Albania, Bolivia, Tunisia, Bulgaria, Moldova, Liettua, Latvia, Viro, Kreikka, Turkki, Tsekki, Saudi Arabia, Japan, Ecuador, Argentina, Brazil, Marocco, Slovakia, Costa Rica, Kolumbia, Mexico, Saksa, Suomi, Slovenia, Kroatia...jne
😀😀😁☺️😊😊😇😅😊
Tuossa faktat josta voit tarkistaa pitääkö paikkaansa maista ja niiden rokotusten onnistumisista.
https://www.worldometers.info/coronavirus/
😁😁😀☺️😇😁😄😄😉
Mutta missä ovat ne maat joissa salaliittoteorikon mukaan rokote tappaa?
😜☺️😎🤓
Toiset haluaa vaan tehdä itsemurhan eikä ketään muuta edes voida syyttää siitä 😂🤣
Kuinka monesta rokottamattomana koronaan kuolleesta sinä kannat vastuun? Jos levität valheita, olet vastuussa valheittesi vuoksi menehtyneistä.
Puhutaanko flunssasta kysy vaikka Norjasta😂🤣
Ai vastuuta pitäisi ottaa kun ei myy piikkejä eikä piikitä ihmisiä kokeellisilla geenipiikeillä?
Ja joka myy ja piikittää ja käyttää ihmiskuntaa koekaniinina, niin sellaisella ei vastuuta.
Oletpas outo vastuun vaatija.
Mutta siinä on sekin jos saisinkin vastuuta, niin jonkun tulee tutkia asiat.
Kaikki vuodetut asiat tulee tutkia.
Mutta samalla perusteellasi kuinka monesta piikitetystä tartuttajasta sinä kannat vastuun?
Ei oireita, ovat oikein superviruslinkoja, kuinkahan moni rokottamaton on saanut tartunnan taikka moniko on kuollut juuri rokotettujen huolettomuuden takia?
Eikö suurin osa ole rokotettu?
Silloin rokotetut ovat suurimmalta osalta niitä tartuttajia.
Suuri olisi sekin vastuu.
Ja eikö niin et WEFpassi säteilyllä tappaa Koronan😂🤣
Esimerkiksi nämä maat ovat onnistuneet tiputtamaan sairaanhoitoa tarvitsevien lukumäärän huomattavasti rokotusten aloittamisen jälkeen. Tehohoitoa tarvitsee enään vain murto-osa rokotetuista. Suurimmassa osassa maita ovat myös päivittäiset tartunnat tippuneet vain pieneen osaan siitä mitä oli ennen rokotteita.
🤣🤣😄😉🤗🤗😆
USA, Intia, Chile, Ruotsi, Italia, Ranska, Espanja, Estonia, Puola, Unkari, China, Kanada, Uruguai, Qatar, Singapore, Chile, Tanska, Portugal, Bahrain, Kanada, Espanja, Belgia, Irlanti, Englanti, Mongolia, Hollanti, Ranska, Norja, Thailand, Peru, Romania, Albania, Bolivia, Tunisia, Bulgaria, Moldova, Liettua, Latvia, Viro, Kreikka, Turkki, Tsekki, Saudi Arabia, Japan, Ecuador, Argentina, Brazil, Marocco, Slovakia, Costa Rica, Kolumbia, Mexico, Saksa, Suomi, Slovenia, Kroatia...jne
😀😀😁☺️😊😊😇😅😊
Tuossa faktat josta voit tarkistaa pitääkö paikkaansa maista ja niiden rokotusten onnistumisista.
https://www.worldometers.info/coronavirus/
😁😁😀☺️😇😁😄😄😉
Mutta missä ovat ne maat joissa salaliittoteorikon mukaan rokote tappaa?
😜☺️😎🤓
Olen myösckuullut erinnäisiä raportteja tulevista isoista kuolinluvuista. Toivon, etteivät pidä paikkansa, mutta henkisesti pitää varautua pahimpaan. Kannattaa jokaisen osaltaan tutustua kysymykseen onko covid-19 virusta kertaakaan eristetty.
Kyllä on vaan niin, että on moni ihminen ostanut sian säkissä tämän rokotteen kanssa...
Rujon+näköistä+on+rokotettujen+veri,+suurimmalla+osalla+veri+on+aivan+paakkuuntunutta+ja+melkeinpä+mustaa,+veri+ei+virtaa+normaalisti.+Tämä+ei+voi+olla+terveellistä,+eikä+se+sitä+olekkaan.+Lääkärit+puhuvat+yli+60%+piikitetyistä+kohonneet+d-dimeeri+arvot,+eli+heidän+veri+tällaista.+Johtaa+kuolemaan+parin+kolmen+vuoden+sisään+sydämen+pettäessä+kohonneen+verenpaineen+takia.+Siksi+nyt+rokotetuille+kehitteillä+päivittäinen+pilleri+kaveriksi+ohentamaan+verta+että+voisivat+elää.+
Kaikki+mrna+rokotustutkimuksissa+olleet+rotat+kuolivat+2kk+sisään+piikistä+joka+ihmisen+elinikään+käännettynä+on+2vuotta,+aika+jonka+lääkärit+arvioivat+näiden+piikin+aiheuttamien+verenmuutosten+aiheuttavan+kuoleman.+Toivottavasti+olen+väärässä+ja+nämä+lääkärit+myös,+mutta+hyvä+tietää+myös+toinen+laita+asiasta,+muuten+saatat+mennä+teuraaksi+tietämättäsi.+Kuultuasi+piikistä+huolestuneita+lääkäreitä+ja+tohtoreita+entisen+pfizer+pomon+Mike+Yeadonin+sanoin+"tervetuloa+helvettiin"+kun+tiedät+asian+laidan.+Ehkä+on+jopa+parempi+olla+tietämättä+sillä+loppuelämä+tulee+olemaan+psyykkisestikkin+vaikea,+kuinka+pitkä+se+loppujenlopuksi+tuleekaan+olemaan+suuri+koe+tämä+kaikki