Sotilaan ammatti.

Yleensä pullahiirimäiset punavihreävasemmistolaiset sitä ivaavat. Se on kuitenkin eräs vanhimmista ammateista paimenen ja viljelijän jälkeen ?

Alalla ei ole lainkaan työttömyyttä ja täydelle eläkkeelle pääsee halutessaan jo 57-vuotiaana jos ei saa luotia päähänsä.
Palkka on ulkomaan komennuksilla vähintäinkin kohtuullinen kun siihen laskee mukaan täyden ylläpidon ja päivärahat. Päivärahat toki kuluvat päihteisiin ja huorien perseisiin mutta samat kulukohteet ne olisivat kotimaassakin aktiivisotilaalla.

Varsinainen palkka juoksee tilille. Onnellinen se sotilas jolla ei ole lainkaan palkan syöjiä kotimaassa. Tällöin tilikertymä on merkittävä.

Asehulluille ammatti on paratiisimainen; jopa suoranainen taivas. Saa jopa nukkua morsiamensa eli rynkyn kanssa.

Covid- rajoitukset eivät sotilaita koske ja hienoja ulkomaan komennuksia on aina tiedossa tehtävänsä moitteettomasti suorittaneelle.

Itse ajattelen sotilaan ammattia jopa humanitaarisena apuna joilla rauha palautetaan maihin jotka sitä eivät itse kykene ylläpitämään.
Kun poliitikoilta loppuvat sanat astuvat sotilaat esiin ja tuovat rauhan tullessaan.

20

78

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämäkin on sulle moneen kertaan selitetty etkä sille sille mitään voi.... :-)

    • Sotilaan ammatista pääsee nuorena eläkkeelle. Joten se on hyvä ammatti vaikka itse arvostankin sen heti seuraavana vartijan ja poliisin alapuolelle.

      Minulle vuosi sitten Tornio-Haaparanta rajalla vittuillut eräs ylimielinen kusipää vääpeli jäi viime talvena eläkkeelle.

      Istuu nyt aika-ajoin puliukkojen seassa rajalla kauppakeskuksen ulkopuolella ja yrittää hankkia ilmeisesti jotain tietoja alamaailmasta itselleen.

      Tunnistin minua sakottaneen kusipää sotilaan ja käskin hänen painua helvettiin minun näköpiiristäni.

      Hetken vielä ennen poistumistaan jutteli jonkun ukon kanssa ja paljastin tämän kusipäisen sakottajan todelliset taustat ja henkilöllisyyden puiston kaikille juopoille.

      Nimensä näkyy minulle reilu vuosi sitten kirjoittamassa sakossa, kun ensin revin sotilas passini hänen naamansa edessä pari metriä ruotsin puolella.

      Kusipää pamppu vääpeli odotti että tulen takaisin Suomeen ja pysäytti minut rajalla sekä kirjoitti 60€ sakon minulle tekaistusta haitanteosta virkamiehelle.

      • Hauska tarina mutta rajoilla eivät päivystä ammattisotilaat vaan ravartiolaitoksen joukot.

      • ViktorAtaman kirjoitti:

        Hauska tarina mutta rajoilla eivät päivystä ammattisotilaat vaan ravartiolaitoksen joukot.

        jatkoa....

        Tarkoittaako tuo sotilaspassisi repiminen että haistatat vitut Isänmaallemme ?

      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        jatkoa....

        Tarkoittaako tuo sotilaspassisi repiminen että haistatat vitut Isänmaallemme ?

        Haistatan vitut EU.lle Suomi on niin paska maa nykyään ettei tätä kannata puolustaa. Sodassa liittyisin Venäjän joukkoihin ja olen asian sanonut kyseiselle vääpelillekkin.

        Oikeastaan kannatan palaamista Uudenkaupungin rajoihin vuodelta 1721 jossa Ruotsi ja Venäjä jakoivat nykyisen suomen alueen keskenään.

        Venäjä sai kiristettyä ruotsilta tornion itselleen tornionjoen ruotsin puoleiselta rannalta.

        Ruotsi vastaavasti vaati torniosta korvauksena lappeenrantaa ruotsin puolelle rajaa.

        Saamme kiittää ruotsia että lappeenranta kuuluu nykyisin suomeen. Ja venäjää siitä että tornio piirrettiin suomen puolelle rajaa.

        Nykyinen rajammehan noudattelee suurpiirteisesti vuoden 1721 uudenkaupungin rajaa jonka stalin otti neuvottelujen pohjaksi talvisodan päätyttyä.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudenkaupungin_rauha#/media/Tiedosto:NystatIngria.png

        Jatkosodan jälkeen venäjä otti vihamielisesti venäjälle hyökänneeltä suomelta pois myös petsamon alueen jonka oli lahjoittanut tarton rauhassa 1920 suomelle.

        Minä en suomea puolustaisi nykyään enää missään tilanteessa. koska itsenäisyytemme on lahjoitettu EU.lle ja NATOlle niin minulle on aivan samantekevää vaikka venäjä valloittaisikin suomen.

        Liputuspäivinä venäjän vallan alla huomaisin ehkä vain yhden uuden värin tulleen lippuun lisää ja rahayksikön vaihtuneen eurosta ruplaksi.
        Niin, ja tietysti myös EU jäsenmaksut lakkaisivat kun venäjä vapauttaisi meidät nykyisestä EUn orjuudesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjaantumiseni ilmeisesti aikakatkaistiin sillä aikaa kun kävin kaupassa ja tulin takaisin koneelle kirjoittamaan viestiä. Aiemman viestin kirjoitin matkapuhelimella bussissa istuessani.

      • Anonyymi

        Eikö se vääpeli kouluttanut sinua? Vääpeli määrää ”taakse poistu” niin sinähän poistut. Sotamiehenä sinun tulee kunnioittaa korkeampiarvoistasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se vääpeli kouluttanut sinua? Vääpeli määrää ”taakse poistu” niin sinähän poistut. Sotamiehenä sinun tulee kunnioittaa korkeampiarvoistasi.

        Jumala on korkea-arvoisin muut esittäjät palvovat saatanaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on korkea-arvoisin muut esittäjät palvovat saatanaa.

        Sinä taakse poistut välittömästi jos Vääpeli niin käskee.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö se vääpeli kouluttanut sinua? Vääpeli määrää ”taakse poistu” niin sinähän poistut. Sotamiehenä sinun tulee kunnioittaa korkeampiarvoistasi.

        Vääpeli huusi minulle naama punaisena suomen puolelta silloin kun olin pari metriä ruotsin puolella ja revin sotilaspassini ja heitin riekaleet rajan yli suomen puolelle.

        Suomen armeijan vääpeli ei virkaa tehdessään saa astua metriäkään ruotsin puolelle joten hänen käskyilleen voi nauraa ja haistattaa paskat kun rajan on saanut ylitettyä.

        Ruotsissa rajalla on ehkä kerran kuukaudessa poliisi ja muutama sotilas. Ovat oikeen leppoisia poikia ja nauroivat kun kerran juttelin heidän kanssaan ja otin viinaryyppyjä.

        Suomi on kusipäinen maa ja kansa. Jo hapitsussa haaparannalla ihmiset on paljon rennompia kuin suomessa.

        Kaupassa ventovieras myyjä morjestaa ruotsissa jokaista asiakasta kuin vanhaa tuttuaan ja meininki on rentoa.

        Haaparannan matkakeskuksessa näkyy myös jo torniosta ja suomesta eroava kulttuuri.

        Jos menen valkoihoisena yksin istumaan haaparannan matkakeskuksen penkeille niin minun vierelle istuu nopeasti joka puolelle muita valkoihoisia kansalaisia jotka ovat valmiina suojelemaan minua ihonvärini vuoksi, ja ruotsissa samaa ihonväriä olevat on aina heti samaa porukkaa.

        Torniossa tämä ei toimi, mutta 10-metriä tornion rajalta ruotsin puolelle haaparannan matkakeskuksessa toimii.

        Mustat/ värilliset istuvat omissa porukoissaan ruotsissa AINA. Sama pätee vaaleaihoisiin.

        Ruotsissa olet heti "in" ja kuulut porukkaan kun olet valkoihoinen. Saat kenestä tahansa valkoihoisesta ruotsissa kaverin kun menet jollekkin vaalealle juttelemaan.

        Sama ei toimi suomessa. Korpi junttilassa.

      • ViktorAtaman kirjoitti:

        Hauska tarina mutta rajoilla eivät päivystä ammattisotilaat vaan ravartiolaitoksen joukot.

        Normaalioloissa tornio-haaparannan rajaa ei valvo kukaan.

        Nyt poikkeusoloissa koronahihhuloinnin vuoksi rajaa on valvoneet ja rajatarkastuksia tehneet hyökkäysvoimiemme kusipäiset sotilaat.

    • Anonyymi

      Minun puolestani voit olla sotilas kunhan et leiki sotilasta siviilissä ja siviilityöpaikoilla.

      • Johdin yritystäni menestyksekkäästi sotilaallisin ottein.
        Vaatehuoneeni on myös aina tarkastuskelpoinen.... :-)

      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Johdin yritystäni menestyksekkäästi sotilaallisin ottein.
        Vaatehuoneeni on myös aina tarkastuskelpoinen.... :-)

        Kyllä yhden miehen firmassa kelpaa alaisia komennella.

      • Anonyymi
        ViktorAtaman kirjoitti:

        Johdin yritystäni menestyksekkäästi sotilaallisin ottein.
        Vaatehuoneeni on myös aina tarkastuskelpoinen.... :-)

        Älyllisesti et ole voinut johtaa mitään yritystä, paitsi mielikuvissa.

    • Anonyymi

      VIktor täällä leikki jotain sotilasta, vaikkei ole kuin 8 kuukautta palvellut b-mies.

      • Anonyymi

        😂😂😂

    • Olen kuullut että armeija on oikein homojen paratiisi.

      Tom of Finlandkin kuuluu olleen mallikelpoinen sotilas, vanhanakin sotilassaappaat eteisessään kiiltävinä ja valmiina palvelukseen.

    • Anonyymi

      Ammattisotilaat ovat tyhmimpiä otuksia maan päällä!

    • "Hjallis" Harkimo on hyvin ylpeä Leo- pojastaan joka suorittaa asepalvelustaan.
      Usein kettuilen Hjallikselle jostain mutta nyt heitin lähetykselle yläpeukun ja kommentin josta sain jopa sydämen:

      https://www,youtube.com/watch?v=0L44LhUYXik

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      127
      7148
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      123
      4944
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4286
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2271
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      281
      1718
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1475
    8. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1466
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe