Keravan trollitehdas

Kun ajattelee vuosia jatkuneen vaparivastaisen trollauksen laajuutta ja "laatua", tulee mieleen, että takana voi olla äärikonservatiiviskristillinen Keravalla amerikkalaismallisesti toimiva mediatalo.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

vapariliitto on hiljaa kun homoa rangaistaan hänen puolustautuessaan kehitysmaaoppeja vastaan
vltakunnan syyttämä yrittää saada tuomiota Tynkkyselle jne. ja vapauttaa sosdemit altaeen

Tynkkynen tuuttaa 22.9. Husseinin juutalais- ja homovastaisista somepäivityksistä ei tullut syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, koska hän katui ja pyysi anteeksi.
Sellaisen toiminnan ei pitäisi olla rikoslaissa rangaistavaa, josta voi selvitä myös anteeksipyynnöllä.

Äänestä

Ylikosken ja JSaramon vasliitto-kommunistit ja - sosdemit pyrkivät suomalaisten köyhdyttämiseen ja tekemään kansalaisista vsltiososialitisen hallituksen kerjäläisiä
esittämällä lähdeveroa osingoille


Osinkojen lähdeveron maksaisivat käytännössä vain nykyiset ja tulevat suomalaiset eläkkeensaajat sekä tulevaisuutta varten osakkeisiin ja rahastoihin säästävät. Tätä kansalaisten kurittamistako hallitus haluaa?

Ei epäilystäkään etteikö poliittiset broilerit äärivasemmistossa halua, valtion rahoista eläneet lorvijat

Äänestä
  • Taas jeesuksen idioottimaisia kuvitelmia... Saarnaajako aina sanoo, mitä mitää äänestää ja vasemmisto automaattisesti saatanasta? Hyi hemmetti te lahkopellet olette aivopestyjä vajakkeja.

    Äänestä

Erilaiset+riistäjät+kuten++sosialistien+peitejärjestöt+esim.+SAK+liittoineen+ja+Vapariliitto+EIVÄT+MAKSA+PÄÄOMATULOISTA+VEROA+vaan+elävät+siipeilijöinäJa+jos+kaikki+maksaisivat,+riittäisi+3+%+vero+kaikilleJOS+SOSIALISTIVEROVÄLTTELIJÄT+JA+MUUT+KAIFFARIT+MAKSAISIVAT+VEROA+koko+nykyinen+valtion+saama+potti+saataisiin+kasaan+KOLMEN+PROSENTIN+PÄÄOMATULOVEROKANNALLAPiensijoittaja+maksaa+tästä+pääomatulosta+kymmenkertaisesti+noin+30+%Mm.+tällaisen+maata+köyhdyttävänulkomaalaiset+vievät+suomalaisyritysten+tuotot+ja+lopulta+yrityksettoimen+takia+ei+äärivasemmistolaisia+saa+päästää+hallituksiin+tai+antaa+tukea+niiden+peitejärjestöille

Äänestä
  • Tiesitkö, että työnantajajärjestöillä ja uskovaisten erilaisilla säätiöillä on sama verovapaus, mutta paljon enemmän massia. Välttelevät veroja siis vielä enemmän.

    Äänestä

Kristilliskomservatiivinen huuhaatröllaus on maailmanlaajuinen ilmiö, jolla on on kv rahoitusta.

Äänestä
  • Mistä sinä massatrollaat? Vantaaltako?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sinä massatrollaat? Vantaaltako?

    Ja ennen kaikkea: mistä vantaalainen massatrollaaja saa rahoituksensa? Ei kai vain suoraan valtion kassasta?

    Äänestä

Merkit tosiaan johtavat sylttytehtaalle.

Äänestä

Minusta näyttääsiltä, että vaparien vastustuksen takana on kirjoittajien aito huoli uskonnottomien maineen menemisestä, kun vaparit pilaavat sitä. Näin tulkitsen.

Äänestä

Kirjoittelu on enemmän kylmää kuin kuumaa. Kansainvälisen kristilliskonservatiivisen trollaushäirinnän käsikirjan mukaista.

Äänestä

Vaikenee Ranskan pappien rikoksista lapsia kohtaan.

Äänestä

Mielestäni tuo pyörii ihan ameriiikan malliin, samaan tapaan kuin aborttioikeuden vastustus.

Äänestä

Vaparit alkavat jo maalittaakin! Miten pitkälle stalinismin polulla vaparit vielä ovat valmiita menemään?

Äänestä
  • Maalittaminen on kristilliskonservatiivisen vihapuhetrollauksen menetelmä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maalittaminen on kristilliskonservatiivisen vihapuhetrollauksen menetelmä.

    Ei Esa, maalittaminen on leimallisesti vasemmiston toimintatapa.

    Äänestä

Tyyli on valehteleva, aggressiivinen, henkilöihin käyvä, hyökkäävä.

Äänestä

Mallia ainakin on otettu kristilliskonservatiivisesrta aggressiivista trölkauksesta rapakon takaa. Ettei vaan olis samaa sukua lähemminkin

Äänestä

Selvästi huomaa, että monissa vaparivastaisessa ketjussa on uskonnoliset motiivit.

Äänestä

""Tiesitkö, että työnantajajärjestöillä ja uskovaisten erilaisilla säätiöillä on sama verovapaus, mutta paljon enemmän massia. Välttelevät veroja siis vielä enemmän.""


Vapariliiton verovaroista avustuksia saavat sosialistit välttelevät veroja vähemmän kuin työnantajat ja uskovaiset mutta valehtelevat törkeämmin hyvä näin

mutta ovat kyllä likaisia veronimentää tukevia sosialisteja

jos kaikki maksaisivat 3 prosenttia pääomatuloista veroja valtio saisi saman tulon kuin nykyisin piensijoittajat maksavat kymmenkeraisen määrän

Äänestä
  • "Vapariliiton verovaroista avustuksia"

    Ei ole olemassakaan mitään verovaroja, vaan valtio maksaa nämä tuet omista rahoistaan. tietysti sinunlainen kommari ajattelee että ne ovat jotain "meidän rahoja".

    Äänestä

Olisiko kilpailevia tarjouksia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun ajattelee vuosia jatkuneen vaparivastaisen trollauksen laajuutta ja "laatua", tulee mieleen, että takana voi olla äärikonservatiiviskristillinen Keravalla amerikkalaismallisesti toimiva mediatalo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu