Teologien välinen keskustelu, johon perehdyn, avautui teologian tohtori Jarmo Tarkin uskonnon kritiikkiä koskeneesta kirjoituksesta, johon eri teologit ovat antaneet vastineensa.
https://www.vartija-lehti.fi/wp-content/uploads/2021/07/Alethiologia-e-kirja.pdf
<<Suurimuotoisia läpimurtoyrityksiä on kirkon historiassa tehty aika ajoin, esim. Tridentinum (1545-1563) ja Vaticanum II (1962-1965). Luterilainen kirkko ei ole onnistunut tekemään yhtä mahtipontisia reformeja sitten 1500-luvun. Missä on luterilainen Vaticanum II? Tämän päivän luterilainen kirkko kärsii käyttöjärjestelmän toivottomasta vanhentumisesta. Ihmiset kokevat kirkon sanoman yhä merkityksettömämpänä. Vielä parikymmentä vuotta sitten teologiset/kirkolliset keskustelut kiinnostivat, nyt näyttää siltä, että välinpitämättömyys on tullut tilalle. Modifioitu ja päivitetty luterilaisen Rudolf Bultmannin Entmythologisierungohjelman kaltainen uuden käyttöjärjestelmän kokeilu saattaisi muuttaa tilanteen. Kärjistäen sanottuna, kirkon opeissa esiintyvä Kristus aiheuttaa vieraantumista, mutta historian Jeesus ja hänen sanomansa näyttää puhuttelevan yhä edelleen. Esimerkkinä tästä on Jeesuksen vuorisaarna ja sen opetukset.
Totuuskysymykset korrespondenssiteorian merkityksessä ovat olennainen ja välttämätön osa tätä prosessia.<<
Kirjan vastineiden käsittelyn loppuosassa Jarmo Tarkki pohtii Kristuksen ja historiallisen Jeesuksen välistä suhdetta, jonka hän käsitteli myös aloitustekstissä siten, että historialliseen Jeesukseen ei haluta 'kajota', koska se tyrmää hänen mukaansa käsityksen uskonnon luomasta Kristus-hahmosta.
Onko niin, että totuus pakottaa meidät lopulta valitsemaan Jeesuksen ja hänestä luodun Kristuksen välillä?
https://www.vartija-lehti.fi/wp-content/uploads/2021/07/Alethiologia-e-kirja.pdf
<<Suurimuotoisia läpimurtoyrityksiä on kirkon historiassa tehty aika ajoin, esim. Tridentinum (1545-1563) ja Vaticanum II (1962-1965). Luterilainen kirkko ei ole onnistunut tekemään yhtä mahtipontisia reformeja sitten 1500-luvun. Missä on luterilainen Vaticanum II? Tämän päivän luterilainen kirkko kärsii käyttöjärjestelmän toivottomasta vanhentumisesta. Ihmiset kokevat kirkon sanoman yhä merkityksettömämpänä. Vielä parikymmentä vuotta sitten teologiset/kirkolliset keskustelut kiinnostivat, nyt näyttää siltä, että välinpitämättömyys on tullut tilalle. Modifioitu ja päivitetty luterilaisen Rudolf Bultmannin Entmythologisierungohjelman kaltainen uuden käyttöjärjestelmän kokeilu saattaisi muuttaa tilanteen. Kärjistäen sanottuna, kirkon opeissa esiintyvä Kristus aiheuttaa vieraantumista, mutta historian Jeesus ja hänen sanomansa näyttää puhuttelevan yhä edelleen. Esimerkkinä tästä on Jeesuksen vuorisaarna ja sen opetukset.
Totuuskysymykset korrespondenssiteorian merkityksessä ovat olennainen ja välttämätön osa tätä prosessia.<<
Kirjan vastineiden käsittelyn loppuosassa Jarmo Tarkki pohtii Kristuksen ja historiallisen Jeesuksen välistä suhdetta, jonka hän käsitteli myös aloitustekstissä siten, että historialliseen Jeesukseen ei haluta 'kajota', koska se tyrmää hänen mukaansa käsityksen uskonnon luomasta Kristus-hahmosta.
Onko niin, että totuus pakottaa meidät lopulta valitsemaan Jeesuksen ja hänestä luodun Kristuksen välillä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
John Lennon oli viimeisin Jeesus. TS Nasaretilaisen inkarnaatio.
Ei sitten pystynyt uskonnon suhteen mitään uutta tekemään tai sanomaan?! Ei oikein vakuuta.
Mihin johtopäätökseen teologit tässä nyt sitten päätyivät?
'Merkittävällä todennäköisyydellä Jeesus on historiallinen henkikö'. Varmistunut ja vahvistunut 1970-luvulta alkaneiden tutkimusten myötä. Ei tietoa, että mitä tarkoittaa.
Mutta koska tämä kuva ei vastaa Kristusta, pääsääntöisesti he eivät Tarkkia lukuunottamatta halua tuoda tuota kuvaa esille. Eräs toinen teoligi olisi kyllä myös valmis siihen.
Erään mielestä tällä ei ole mitään merkitystä, koska usko on uskomista uskoon. Ja toiset eivät kommentoi asiaa mitenkään.
Lopputulos on se, että historiallinen Jeesus ei ole Kristus.
Jos uskonnossa otetaan Jeesuksen opetukset huomioon, se ei vastaa Kristuksesta tehtyä syntioppia Jeesuksen nimeen, joten käsittäisin, että totuuteen pohjautuen yhdistäminen on mahdotonta.
Laitan esille tietoa, kun löytyy.
Jeesus oli maagi ja velho. Historiallisen ajan Harry potter.
Jeesus on ihminen ja välimies 1 Tim. 2 : 3 - 7.
Hän oli mies, joka oli veriuhri ja kärsi uhrikuoleman.
Asteeki-intiaaneilta tuttu uhrikultti. Harrastivat samanlaista veren roiskimista joka puolelle kuin VT:ssäkin.
<<Asteekeilla oli runsaasti pappeja, sillä jokaisella jumalalla tuli olla oma papisto.[38] Papeilla oli kolmenlaisia velvollisuuksia. Tärkein oli rituaalien suorittaminen: papit pitivät pyhiä tulia yllä, soittivat musiikkia seremonioissa sekä suorittivat uhrimenot, joihin kuului myös papin oman veren uhraaminen.
Papeilla oli myös hallinnollisia velvollisuuksia sekä temppelien ja pyhien esineiden huoltovelvollisuus. Pappien kolmas velvollisuus oli opettaminen. He vastasivat ylimystön lasten calmecac-kouluista, valvoivat pappisopiskelijoita, sekä kirjoitustaitoisina hoitivat pyhän kirjanpidon ja toimivat asteekkien tietolähteinä jumalien, rituaalien, kalenterin ja tähtitieteen aloilla. Ylimpien pappien eli "tulen pappien" (tlenamacac) tehtäviin kuului suorittaa ihmisuhrit omakätisesti.
Kaksi kaikkein ylintä pappia (quetzalcoatl) toimivat pääkaupungin kahdessa päätemppelissä.[39]
Hyvää tai pahaa tuottavien luonnonvoimien ja samalla niitä edustavien jumalien käsitettiin toimivan ihmisten tavoin.[55] Asteekit olivat yhdistelleet uskontoonsa eri perinteitä niin, että heidän mytologiansa oli monin paikoin ristiriitainen. Asteekkien luomismyytit kertoivat jumalista, jotka olivat uhranneet itsensä luodakseen maailman ja auringon, sekä verensä luodakseen ihmisen. Ihmiskunta oli siksi suuressa kiitollisuudenvelassa jumalille. Velka maksettiin uhraamalla suuret määrät ihmisverta – joko valuttamalla omaa verta tai surmaamalla ihmisuhreja.[40]
Asteekkipapit surmasivat uhrejaan jumalasta riippuen eri tavoin, kuten veitsellä, polttamalla tai nuolilla.[60][61] Jumalilla oli myös erilaisia vaatimuksia uhriensa suhteen: esimerkiksi Tlaloc vaati uhreikseen lapsia, ja Tezcatlipoca erityisen komean ja virheettömän uhrin.[61]
Uhrit muutettiin erilaisten rituaalien avulla jumalien ruumiillistumiksi (ixiptla), joiden kuolema toisti mytologioiden jumalien kuoleman. Silminnäkijäkuvausten mukaan ixiptloina kohdellut uhrit astelivatkin uhrikivelleen ylpeinä.[61]<<
https://fi.wikipedia.org/wiki/Asteekit
Loppu varsinkin sopii oikein hyvin kristinuskoon ja muuten VT:iin lapsiuhreineen ja virhettömine uhreineen.